Yleinen

Suomen paras podcast 2018: Urheilucast

2.1.2019 · Jakson toimitus

Suomen parhaaksi podcastiksi vuonna 2018 on äänestetty Urheilucast, Esko Seppäsen kolmesti viikossa ilmestyvä urheiluaiheinen podcast.
Toiselle sijalle äänestettiin Nonsense by Alexa & Linda ja kolmanneksi Pakkotoiston podcast.
Jakso.fi järjesti äänestyksen jo kolmatta kertaa. Podcastien suosio kasvaa Suomessa kiihtyvällä vauhdilla, mistä kertoo se että ääniä annettiin yli 11 000 kappaletta eli pitkälti yli neljä kertaa enemmän kuin viime vuonna.
Näin äänestäjät perustelivat ykköspaikalle päässeen Urheilucastin parhautta:

  • Tanakalla vuosien penkkiurheilijakokemuksella lauottua asiaa kentiltä ja kenttien ulkopuolelta. Persoonallinen jatke muulle somepresenssille.
  • Pilke silmäkulmassa tiivistetty pläjäys edellisten päivien urheilutapahtumista tekijältä, joka ainakin saa kuulijan luulemaan, että tietää urheilusta. Jaksaisi kuunnella useamminkin kuin vain kolmesti viikossa.
  • Esko Seppänen käsittelee mukaansa tempaavalla tyylillä häpeilemättömän subjektiivisesti eri urheilusarjojen ja -turnausten ilmiöitä, henkilöitä ja tapahtumia. Persoonallinen, pelkistetty yhden miehen kerronta puree ja saa allekirjoittaneen vakuuttumaan myös sellaisten lajien tiimoilta joita en ole minuuttiakaan seurannut.
  • Esko Seppäsen urheilucast on suoraa ja tuoretta asiaa urheilun maailmasta. Castissa käydään kattavasti ja asiantuntevasti läpi juurin sen hetken kuumimmat uutiset ja tilastofaktat. Seppäsen oma rempseä puhetyyli ja castin hyvä rakenne pitää kuuntelijan otteessaan ja castin jälkeen odottaa jo seuraavaa jaksoa. 3 jaksoa viikossa on aivan mahtava määrä.
  • Hemmetin hauska cast, joka puhuu juuri niistä urheilujutuista, joista itsekin voisi jauhaa.

Nonsense by Alexa & Linda keräsi perusteluina muun muassa seuraavanlaisia kommentteja:

  • Rehellistä puhetta, mielenkiintoisia aiheita. Rosoisempi puoli kiiltokuvamaisten blogien vastapainoksi on aseistariisuvaa. Tärkeää avointa puhetta aiheista, joita ”tavallisten” ”kilttien” naisten ei odoteta puhuvan.
  • Niin avointa ja rentoa keskustelua. Tätä kuunnellessa tulee sellainen fiilis, että juttelisi tyttökavereiden kanssa. Käsitellään tabuaiheita rohkeasti. Huikeita naisia! <3
  • Helvetin hauska ja rehellinen, ihanasti vähän OFF ja siksi niin ON.
  • Nonsense on koukuttava, hauska ja arjen yks odotetuimmista pienistä jutuista. Sen seurassa saa nauraa, kokea itsensä normaalimmaksi (muillekkin käy noloja juttuja) ja oppii uutta. Tytöt kertovat rohkeasti myös henkilökohtaisempia asioita itsestään ja elämästään. Iso peukku tälle??❤️
  • Hauska, mukaansatempaava, hauskat ja tärkeät aiheet, omaperäinen ja vähän tabummatkin aiheet esillä. Podcastia aina odottaa ja on ekana kuuntelulistassa.

Pakkotoiston podcastin äänestäjät kommentoivat tähän tapaan:

  • Dominoivaa ylivoimaa ja pyrkii aina tekemään asioita paremmin. Kestää kovaa kritiikkiä ja on noussut paskapuheiden yläpuolelle jatkamalla omaa hyvää työtä.
  • Laadukasta lähetystä tarjollla ja varsinkin punttikärpäsen pureman saaneille.
  • Loistavaa sisältöä, opettanut minua henkilökohtaisesti todella paljon ja saa naureskella myös tyhmille jutuille!
  • Miken omistautuminen lajille ja kehonrakennuksen julkisuuden lisääminen. Talkoomies ja iso sydän.
  • Podcastissa keskustellaan aiheista laidasta laitaan, painotan sanaa keskustellaan. Podcastit saattavat mennä helposti haastatteluiksi ja se ärsyttää omaa nuppiani

Kymmenen eniten ääniä saanutta podcastia ovat

Voittajat palkitaan juhlallis-virallisesti Jaksohali 2019 -festivaaleilla, jotka järjestetään Helsingissä Korjaamon Vintillä 9.2.2019.
Äänet jakautuivat yhteensä 266 eri podcastille, joista 75 prosenttia sai kymmenen ääntä tai vähemmän.

2 kommenttia

Kerro mielipiteesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *