Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.
Pieni karanteenikirjakerho
Pieni karanteenikirjakerho on podcast, jossa toimittaja Taru Torikka keskustelee joka viikko yhden kotimaisen kirjailijan kanssa tämän teoksista, ympäröivästä maailmasta ja niiden mahdollisesta suhteesta toisiinsa. Taru Torikan toimittamista kirjallisuuskeskusteluista sanottua: "Harvinaisen älykäs haastattelija." - kirjailija Asko S. "Tykkään tavasta jutella ja pohdiskella yhdessä haastateltavien kanssa, kun siihen jää tilaa itsellekin osallistua omassa päässä keskusteluun. Tulee semmonen kiva onnistumisen olo, että ”hei, määkin sain ajatuksen!”" -uskollinen kuuntelija Minna H.
Jaksot
Yhteensä 134 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 21.4.2020.
Osa 122: Anna Maria Mäki, Uudessa valossa
Kirjakevät alkaa keskustelulla kirjailija Anna Maria Mäen kanssa hänen tuoreesta romaanistaan Uudessa valossa. Päähenkilö Iiris välttelee taidehistorian gradua ja elättää itseään (jotenkuten) hyvinvointi-influensserina. Hänen äitinsä Helena on menestynyt motivaatiopuhuja ja Iiriksen mielestä huono äiti. Kun Helena kuolee, Iiris joutuu tarkastelemaan omaa ja äidin elämää uudessa valossa. Puhumme vaikuttamisesta, motivaatiopuhujien motivaatiosta, perityistä naistenmalleista, rooleihin juuttumisesta ja taiteen vapauttavasta voimasta! Osta Uudessa valossa Teoksen verkkokaupasta https://verkkokauppa.teos.fi/sivu/tuote/uudessa-valossa/4979721 Anna Maria Mäen kuva Milka Alanen
Osa 121: Janne Sarja, Rakkaudella Jami
Kirjailija, käsikirjoittaja Janne Sarja kertoo Taru Torikalle, kuinka olla hauska! Äänitetty Helsingin kirjamessuilla 2023. Rakkaudella, Janii löytyy Siltalan verkkokaupasta: https://www.siltalapublishing.fi/product/rakkaudella-jami/
Osa 120: Tomi Kontio, Tunturin luokse, rakkaan
Keskustelemme kirjailija Tomi Kontion kanssa hänen uusimmasta runoteoksestaan Tunturin luokse, rakkaan, sekä hänen 30 vuotta kestäneestä monipuolisesta kirjailijanurastaan, kodittomuuden tunteesta, sanattomuudesta ja tekstin vyöryttämisestä, erämaan kokemisesta, haikailun välttelystä, kissasta nimeltä koira, sekä siitä, miten kaikki (Kontion) teokset ovat rakkaudesta ja kuolemasta. Tomi Kontion kuva Heli Sorjonen Osta Tunturin luokse, rakkaan Teoksen kirjakaupasta https://www.teos.fi/Tunturin+luokse+rakkaan
Osa 119: Iida Turpeinen, Elolliset
Iida Turpeisen esikoisromaani Elolliset kertoo lajikadosta, niin yhden erityisen merilehmän kuin jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla katoavien satojen muiden lajien. Mutta teos laajenee moniin suuntiin niin teemoiltaan, ajallisesti kuin kaunokirjallisestikin. Keskustelussamme Iida Turpeinen kertoo, miksi hän halusi käsitellä tieteen historiaa nimenomaan romaanin keinoin. Elolliset kuljettaa meidät luontokadon ja ihmisen aiheuttamien katastrofien maailmaan kasvaneet lukijat aikoihin, jolloin luonto ihmeineen oli vielä avoin löydettäväksi, tutkittavaksi ja luokiteltavaksi. Lukija pääsee kirjailijan mukana löytöretkelle aineistoon, josta nousee historian todellisia jänniä naisia ja miehiä, jotka eivät asetu välttämättä meille helposti ymmärrettäviin rooleihin. Puhumme tieteen ja taiteen liitosta, ja miten historian toimijoiden ymmärtäminen saattaa auttaa kysymään oikeita kysymyksiä ja näkemään oman aikamme sokeiden uskomusten läpi. Elolliset on ehdolla Tampereen kirjafestareilla jaettavaan Tulenkantaja-palkintoon. Palkinto jaetaan Tampere-talossa la 2.12. klo 13. Iida Turpeinen esiintyy kirjafestareillasamana päivänä klo 17.30. Katso Tampereen kirjafestareiden ohjelma https://kirjafestarit.fi/ohjelma/ Kirjailijan kuva Susanna Kekkonen
Osa 118: Antti Järvi, Minne katosi Antti Järvi?
Tietokirjailija, toimittaja Antti Järvi keskustelee Taru Torikan kanssa tieto-Finlandia-ehdokkaaksi nousseesta teoksestaan Minne katosi Antti Järvi? Siinä Järvi kysyy, mitä tapahtui hänen isoisoisälleen, joka päätti jäädä kotiseudulleen Karjalaan välirauhan aikana, vaikka muu perhe lähti evakkona Suomen puolelle. Tutkiessaan isoisoisän jälkiä Neuvostoliitossa kirjailija löytää samalla yhteisön ja yksilöitä, jotka on unohdettu virallisen Suomen tarinasta ja jopa sukujen muistoista pitkäksi aikaa. Miksi on tärkeää tuoda esiin ne, jotka valitsivat historian ratkaisupaikoissa toisin kuin enemmistö? Mitä motiiveja Antti Järven kaltaisella ihmisellä saattoi olla Neuvostoliittoon jäämisellä? Houkuttiko kotiseutu vai mahdollisesti Yhdysvaltain reissusta takkiin tarttunut työväenaate? Täytyykö meidän jälkeläisten tietää kaikki edeltäjistämme, vai saako tavallinen, maailman mullistusten ja suurvaltojen puristuksiin jäänyt ihminen säilyttää osa salaisuuksiaan? Voisiko Antti Järven kaltaisten ihmisten mahdollisiin motiiveihin pureutuminen auttaa meitä ymmärtämään paremmin tämän päivän maailmassa pakolaiseksi pakotettuja ja niitä jotka eivät halua jättää edes pommitettua kotiseutuaan? Antti Järven kuva Marek Sabogal
Osa 117: Sirpa Kähkönen, 36 uurnaa
Sirpa Kähkönen keskustelee Taru Torikan kanssa uusimmasta teoksestaan 36 uurna. Se tapahtuu yhden yön aikana, jonka kirjailija käyttää tekemällä kuolleen äitinsä perunkirjoituksen täyttämällä tälle matkaan mukaan 36 uurnaa elämän varrella kerääntyneillä muistoilla. Avuksi tulee Tuonen Tytti. Kähkönen tunnetaa taidostaan kirjoittaa oman sukunsa historiasta niin, että siitä kasvaa jotain universaalia ja lukijaa koskettavaa tämän omasta taustasta riippumatta. 36 uurnaa menee vielä lähemmälle ja syvemmälle, ja laajenee unohtumattomaksi lukukokemukseksi, joka vetoaa aisteihin ja tuntuu ruumiillisesti. Sirpa Kähkönen vertaa työtään kuvanveistoon - kirjailijan pitää malttaa antaa materiaalin löytää muotonsa, pysähtyä ja viipyä sen vaatimusten mukaan, ei pakottaa ennakkosuunnitelman mukaan. Puhumme siitä, miten toisten elämän ja muistiinpanojen käyttäminen materiaalina pitää ratkaista tapauskohtaisesti - ja miksi äidin tarinan kertominen vaati maagisen realismin elementtejä, kuten ihmeellistä magnoliapuuta? Kirjan alaotsikko on väärässä olemisen historia; miksi on tärkeää lukea ja etsiä niitä ihmisiä ja tarinoita, jotka eivät sovi esim. Suomen suureen kansalliseen kertomukseen? Millaisia todellisuuksia lapsille siirretään perheen sisäisillä lausahduksilla ja hokemalla? Ja voisiko suvun vaietusta historiasta päästä parhaiten irti tutkimalla sitä? Sirpa Kähkönen esiintyy Tampereen kirjafestareilla sunnuntaina 3.12. Katso ohjelma ja osta liput tästä https://kirjafestarit.fi/https://kirjafestarit.fi/ Kirjailijan kuva Laura Malmivaara
Osa 116: Hernan Diaz, Luotto
Pienen kansainvälisen karanteenikirjakerhon ensimmäisessä englanninkielisessä jaksossa kirjailija Hernan Diaz keskustelee Taru Torikan kanssa Pulitzer-palkitusta romaanistaan Luotto (Trust). Puhumme romaanin moniselitteisestä nimestä, joka avaa monia metaforia suomeksi ja englanniksi, rahasta aiheena (ja miksi romaani rahasta on niin harvinainen), ja siitä miten Diaz käyttää ja leikkii amerikkalaisen kaanonin kirjailijoiden tyyleillä Edith Whartonista Joan Didioniin romaanin eri (vale)kertojien osissa. Keskustelemme myös siitä, miksi englanti valikoitui kirjallisuuden kieleksi Argentiinassa syntyneelle, osin Ruotsissa kasvaneelle ja Englannissa ja Yhdysvalloissa kirjallisuustiedettä opiskelleelle ja opettajalle kirjailijalle, ja siitä, mikä vaikutus Jorge Luis Borgesilla on ollut paitsi Diaziin kirjailijana, myös tutkijana ja ihmisenä. Hernan Diazin kuva Pascal Perich.
Osa 115: Katja Kettu, Erään kissan tutkimuksia
Katja Ketun kipeitä omakohtaisia kokemuksia maagisen realismin elementteihin ja lähihistorialliseen aineistoon yhdistävä Erään kissan tutkimuksia -romaani on ehtinyt herättää kiittäviä kritiikkejä, innokasta mediahuomiota ja kiivasta keskustelua. Pienessä karanteenikirjakerhossa keskustellaan pitkään ja hartaasti (mutta myös hilpeissä tunnelmissa) siitä, miten kirjailija (jonka alter egolta romaanin alussa on viety sanatkin) luo näistä elementeistä kaunokirjallisuutta. Ja miksi kissa on siinä välttämätön toimija. Puhumme myös lukiotytöistä lukijoina, muiden ihmisten käyttämisestä romaanihenkilön aineksina ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä, luovien alojen työelämästä, jossa ei pelon ja kriisitietoisuuden keskellä tunnu olevan tilaa solidaarisuudelle, siitä, miten nopeasti työväen ja naisliikkeen satavuotisen taistelun jo saavutettuina pidetyt tulokset voivat kadota, ja siitä, miten toiveikkuus ja rakkaus voikin löytyä esiäidin ja -isän rankasta elämäntarinasta. Katja Kettu on mukana myös Tampereen kirjafestareilla joulukuun alussa! Katso ohjelma ja osta lippu https://kirjafestarit.fi/ohjelma/ Katja Ketun kuva Niclas Mäkelä
Bonus: Ville Blåfield ja Helsingin kirjamessut 2023
Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ville Blåfield keskustelee Taru Torikan kanssa muunmuassa Kirjamessujen tämänvuotisessa teemasta, vallasta. Kuka käyttää kirjallisuudessa valtaa, missä kirjailijan valta on, onko vallankäyttö aina kielteinen asia? Miten kirjallisen julkisuuden vallankäyttäjä suhtautuu omaan valtaansa ja vastuuseen? Puhumme myös muista kirjallisuuden ja kirjallisen maailman sisäänrakennetuista, rakkaista ja rasittavista ja luultavasti ratkaisemattomista ristiriitaisuuksista: intensiivisestä intiimiydestä ja massojen kohtaamisesta, kaupallisten ja taiteellisten paineiden ristivedosta, aihevetoisuudesta ja kirjallisuudellisuudesta, identiteetti edellä menemisestä ja toisaalta sen kyseenalaistamisesta, ja siitä miten syntyy hyvä keskustelu (ehkä tästä?). Pieni karanteenikirjakerho on mukana myös Kirjamessujen kirjapodcast-keskustelussa Töölönlahti lavalla to 26.10. klo 14, nähdään siellä! https://kirjamessut.messukeskus.com/ohjelma/40eb743b7/ness-kirjapodcastit
Osa 112: Miira Luhtavaara, Tuhkaksi tekemisen taika
Runoilijana tunnetun Miira Luhtavaaran ensimmäinen romaani Tuhkaksi tekemisen taika on kiehtova sekoitus (uus)perhekuvausta, tieteellisiä tekstejä ja taide-esseetä, lähinnä Lars von Trierin elokuvista. Sekä ponileikkejä. Sen päähenkilö Aada elää äidittömäksi jääneen Bellan ja tämän masentuvan isän Hansin kanssa, tekee psykologian alan väitöskirjaa, ja katsoo loputtomasti Melancholiaa. Keskustelemme kirjailijan kanssa Tuhkaksi tekemisen tai’an aineksista, teoksen pitkästä syntyhistoriasta, masennuksen ja masentuneen läheisen kokemuksesta, Melancholia-elokuvasta, katastrofin odottamisesta, ja pienten tyttöjen ja vanhojen naisten ilahduttavasta vaikutuksesta. Kirjan ulkoasu Pauliina Mäkelä Osta Tuhkaksi tekemisen taika https://www.teos.fi/Tuhkaksi+tekemisen+taika
Osa 111: Lauri Levola, Mauri Erik Schröder Self-Help
Pienen karanteenikirjakerhon syyskausi käynnistyy! Vieraana kirjailija Lauri Levola, aiheena hänen määritelmiä vierastava proosateoksensa Mauri Erik Schröder Self-Help, tuttavallisemmin MESS. Kirjan nimihenkilö Mauri Erik Schröder (tai Henri Rautiainen?) on kirjaimellisesti hukannut itsensä. MESSistä muodostuu yhtäaikaa hauska ja vakava tutkielma "minuudesta", hukassa olemisesta, olemisen häilyvyydestä. Yksilön itsensäauttamisyritysten lisäksi se piirtää kuvaa myös yhetiskunnasta laajemmin, myös työnteon kurjistumiseen ja vieraantumiseen. Sen luvuissa käsitellään otsikkoja myöten suuria teemoja valtauskonnoista ja vedenpaisumuksesta masennukseen ja länsimaiseen esoteriaan. Viitteissä vilahtelevat Platon, Deleuze & Guattari ja Jung, sekä Wu-Tang Clan ja Tonttujen jouluyö. MESSin voi lukea monella tapaa, fragmentaarisena romaanina tai palata herkuttelemaan eri luvuilla, tai vähän kuin suosikkibändin levyn aina alusta loppuun ja lopusta alkuun. Lauri Levola tunnetaankin myös Ruusut-yhtyeen sanoittajana. Ruusujen biiseista tuttua leikkiä kielellä ja rakenteilla on myös kirjassa. Puhumme myös eri aikatasojen päällekkäisyydestä, vääränkin muiston totuudesta, ja siitä, miten realismi ja samastuminen syntyy absurdista. Osta Mauri Erik Schröder Self-Help omaksesi Teoksen verkkokaupasta https://verkkokauppa.teos.fi/sivu/tuote/mauri-erik-schroder-self-help/4746129
Osa 110: Pontus Purokuru, Haavamaa
Keskustelemme Pontus Purokurun kirjasta Haavamaa. Se koostuu runosta ja proosatekstistä, teoksen voi lukea aloittamalla jommastakummasta tekstilajista. Toisaalta runon keinot ja kieli valuvat myös proosapuolelle, tai ehkä runoihin voi halutessaan lukea kertomuksen? Haavamaassa ollaan maailmassa, jossa moni asia on jo loppunut, ihmissuhteista luonnonvaroihin. Siis nykypäivässä. Jotain on myös alkamassa. Pohdimme kirjailija Purokurun kanssa, miten aktivistin ja tunnetun poliittisen keskustelijan roolit sopivat taiteilijan ja kirjailijan tehtäviin. Mitä aiheille ja omalle ajattelulle tapahtuu, kun siirtyy kaunokirjallisuuden maailmaan? Haavamaa on kirja, joka vaatii tulla luetuksi ja nähdyksi esineenä, avautuakseen kunnolla. Onko esineellisyys ristiriidassa ilmastonmuutoksen maailmaan sopeutumisen kanssa, vai voiko tavara olla hyvä juttu? Kuuntele myös Pontuksen ja Veikka Lahtisen aiempi vierailu PKK:ssa edelleen valitettavan ajankohtaisen Mikä liberalismia vaivaa? -kirjan tiimoilta https://soundcloud.com/kirjakerho/pieni-karanteenikirjakerho-x-nide-mika-liberalismia-vaivaa-veikka-lahtinen-ja-pontus-purokuru Pontus Purokurun kuva Meri Björn/Kosmos Pienen karanteenikirjakerhon uljas graafinen ilmiasu Marjo Maininki!
Osa 109: Mikael Agricola -palkitut Marja Luoma ja Sampsa Peltonen
Viime vuoden parhaasta kaunokirjallisuuskäännöksestä palkitut Marja Luoma ja Sampsa Peltonen keskustelevat yhteistyöstään Mohamed Mbougar Sarrin Miesten syvimmät salaisuudet -teoksen parissa. Menestysromaani pursuaa eri rekistereitä, ääniä ja kirjallisuudellisia koukkuja, miten kääntäjät löysivät ratkaisut kaikkeen siihen, mikä eiolr yksioikoisen tuttua ranskankielisestä historiasta ja kirjallisuumaailmasta suomalaiselle lukijalle? Mbougar Sarr leikittelee teoksessa myös ”länsimaisen” oletuksilla ranskankielisestä Afrikasta, sen ihmisistä ja kulttuurista, miten kaikki tämä toteutetaan suomeksi? Mikä tässä läpeensä kirjallisessa romaanissa villitsi kansan jonottamaan kirjamessuilla? Keskustelemme myös asiantuntijalukijoiden käytöstä kääntäjän apuna ja kiroamme siihen liittyviä tahallisia väärinymmärtämisiä ja sensuurihysteriaa myös ja varsinkin ns. ”kulttuuripiirien” sisällä. Luoma ja Peltonen kertovat omista tavoistaan ratkaista, miten ”ranskalaistyypillinen” kolonialismin sävyttämä sanasto ja kielelliset konventiot siirtyvät suomalaislukijalle niin, että niiden kaikki sävyt -myös ja varsinkin kielteiset- ymmärtää? Mietimme myös, mitä kirjallisuutta ranskasta voisi Concourt- ja Nobel-palkittujen huippuromaanien lisäksi suomentaa - ehkäpä villisti jotain metropolien ulkopuolelta! Auttaisiko se suomalaisia ymmärtämään maata joka on lähellä, mutta jonka keskustelu on polarisoitunut ja vieraampi meille kuin englanninkielinen hyöky?! Kiitos podcastin mahdollistamisesta Suomen Kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry!
Osa 108: Sari Elfving, Saattaja
Sari Elfvingin romaani Saattaja sijoittuu jatkosodan aikaan, mutta se onnistuu innostamaan sotaromaaneille skeptisen lukija Torikankin. Saattaja käsittelee seksiä ja kuolemaa, empatiaa, rajoja ja rajattomuutta, ruumiillisuutta ja perhosen kehittymistä seuratessaan nuoren helsinkiläisen biologinaisen kokemuksia sotavuosina ja niiden jälkeen. Keskustelemme kirjailija Elfvingin kanssa siitä, miten uskottavasti menneisyydessä elävä fiktiohenkilö syntyy, miten hyvä keino kirje on peittää ja paljastaa tunteita ja ajatuksia, pääkalloperhosen käyttökelpoisuudesta metaforaa, kaikkien aistien käyttämisestä tekstissä, ja kirjan aloittamisesta seksikohtauksella. Hanki Saattaja Teoksen kirjakaupasta https://www.teos.fi/Elfving+Sari
Osa 107: J.A. Hollo -palkittu Kaijamari Sivill ja Maggie Nelson
Kääntäjä Kaijamari Sivill sai vuoden 2022 parhaalle tietokirjasuomennokselle myönnettävän J.A. Hollon palkinnon Maggie Nelsonin Vapaudesta-teoksen suomennoksesta. Hän keskustelee Taru Torikan kanssa niin Maggie Nelsonin omakohtaista ja tietopohjaista ajattelua ja kokemusta yhdistävästä tavasta kirjoittaa - sekä siitä miten Vapaudesta poikkeaa suomalaislukijoidenkin rakastaman Nelsonin aiemmasta tuotannosta. Vapaudesta toimii melkein oppikirjana nykykeskusteluun osallistujille, niin esimerkillisesti Maggie Nelson ymmärtää eri tulokulmia taiteesta, seksistä, ilmastnmuutoksesta ja addiktiosta käytäviin keskusteluihin. Mietimme, miten kirjan alaotsikko neljästä ”laulusta” näkyy tekstissä, miten Nelson kuljettaa teemojaan kuten hoivaa ja sen kritiikkiä läpi balladien ja fuugien, ja miten hyvin amerikkalainen keskustelu kääntyy suomalaiselle lukijalle ei ainoastaan ymmärrettäväksi, vaan tunnekokemuksia herättäväksi, uusia ajatuksia omalla kielellä nostattavaksi kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Podcast on tehty yhteistyössä Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry:n kanssa.
Osa 106: Aino Frilander, Los Angeles -esseet
Los Angeles -esseiden lukija pääsee lukuvuoden 2019-20 siellä opiskelleen Aino Frilanderin mukana flaneeraamaan (sikäli kun huonokuntoisia ja kapeita jalkakäytäviä voi huoletta kuljeskella) ja bussiajeluille suurkaupungin osasta toiseen, ja tinder-treffeille kaupungin eri kulttuurihistoriallisesti merkittäviin hotellinbaareihin. ”Amatööriantropologi” Frilander pohtii kauniista ihmisistä tunnetun kaupungin luokkahierarkioita, huolettoman freesin ulkokuoren ja leveän hymyn vaatimaa jatkuvaa ylläpitotyötä tanssisaleilta kylpylöihin samalla kun pohtii omaa suhdettaan ruumiillisuuteen. Vuoden aikana tapahtuu paljon, normaalisoituneista ilmastokriisin aiheuttamista katastrofeista pandemiasulkuun ja kesän valtaviin Black Lives Matter -mielenosoituksiin. Esseet paitsi kirjaavat muistiin tapahtumia, myös jatkuvaa muutosta siitä, mitä kirjailijan ajattelussa ja elämässä niiden myötä tapahtuu. Keskustelemme Aino Frilanderin kanssa kirja aiheista ja estetiikasta, joka on myös kunnianosoitus suurille Kaliforniasta kirjoittaneille naisille. Jos Joan Didion onkin tuttu suomalaisille nykypolven esseisteille vähintään kuvana ja ”naiskirjailijan” tyylikkäänä ideana, hänen ystävänsä ja vastapoolina Eve Babitz on jäänyt meillä varjoon. Podcastista ja kirjasta selviää vähintäänkin, miksi on syytä tutustua tähän täysin omanlaistaan elämäänsä viettäneeseen, umpi-losangelesilaiseen, hauskaan ja yltiöpäiseen naiseen. Aino Frilanderin kuva Meri Björn, Kosmos
Osa 105: Satu Taskinen, Luomistyö
Kirjakauppa Niteessä äänitetyssä keskustelussa Taru Torikka ja kirjailija Satu Taskinen puhuvat Luomistyöstä, joka on Taskisen neljäs romaani. Luomistyö lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa päähenkilön ja kertojan elämä on romahtanut, myös sanat joihin hän on tottunut luottamaan. Mahdollinen uusi tai vanha todellisuus alkaa rakentua sana kerrallaan. Taskinen yhdistää eri aika- ja muistamisen tasoja saumattomasti, mukaan tulee myös mahdollisia muita henkilöitä kuten aina liikkeessä oleva itsenäinen Filosofessa. Eri kielet rakentavat erilaisia mahdollisia ympäristöjä. Itävallassa asuva Satu Taskinen on liiankin houkutteleva nähdä osana ”eurooppalaista” kirjallista traditiota, mutta Luomistyön vimmainen puhe miellyttää mm. Thomas Bernhadrdin lukijoita. Lisäksi se ja henkilönsä on ”hauska kuin Kafka”. Osta Luomistyö https://verkkokauppa.teos.fi/sivu/tuote/luomistyo/4746133
Osa 104: Tuuve Aro, Universumin takahuone
Missä asennossa huumori syntyy? Tämä ja paljon muuta selviää keskustelussa Karanteenikirjakerhossa jo toistamiseen vierailevan kirjailija Tuuve Aron kanssa. Tällä kertaa keskitymme lyhytproosaan, joskin Aron uudessa kokoelmassa Universumin takahuone tuntuu olevan kysymys pitkälti samoista painavista aiheista kuin paljon puhuttaneessa omaelämäkerrallisuutta ja esseistisyyttä yhdistäneessä Kalasatamassa. Tuuve Aron novelleissa näkökulma on monesti hieman elämän syrjässä keikkuvan ihmisen, ja lämpimästi hänen puolellaan. On mielenterveysongelmia, ohittamisen kokemusta, sotaa, pakkomielteitä, muistisairautta, kuolemanpelkoa, lapsettomuutta, kulttuurielämän hierarkioita ja keskivartalolihavuutta, elämän ja kuoleman kysymyksiä. Lukijalla on Universumin takahuoneen juttujen kanssa vakavista aiheista huolimatta tai niiden takia hauskaa. Mistä kepeys ja ilmavuus syntyy? Podcastissa kuulet myös kirjailijan lukemana pari lyhytproosatekstiä, tule mukaan vaihtelemaan asentoja! Tuuve Aron edellisen vierailun voit kuunnella jaksosta 33 https://soundcloud.com/kirjakerho/osa-33-tuuve-aro-kalasatama Kirjailijan kuva Jenni Haili, Siltala Osta Universumin takahuone https://www.siltalapublishing.fi/product/universumin-takahuone/
Osa 103: Maria Vainio-Kurtakko, Sovelias liitto
Historioitsija Maria Vainio-Kurtakon teos Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin yhteiselämästä, Sovelias liitto, laajenee kiinnostavien henkilöiden kaksoiselämäkerrasta moniin suuntiin. Kirjailija on viettänyt kohteittensa ja heidän (aukkoisena säilyneen) kirjearkistonsa parissa vuosia löytäen uusia näkökulmia, ja tämä välittyy myös lukijalle. Keskustelemme vapaaherratar de la Chapellesta ja taiteilija Edelfelfeltistä paitsi kiinnostavina, sivistyneinä, lahjakkaina ja säteilevinä poikkeusyksilöinä, myös säätynsä ja aikansa edustajina. He elivät aikana, jolloin perinteinen elämäntapa koki mullistuksia. Molemmat olivat hyvin perillä ajan virtauksista, keskustelivat ja kommentoivat niitä. Varsinkin Ellan rinnastaa kirjeissään ystävilleen omaa elämäänsä ja 1800-luvun suuria kirjallisia kuvauksia, Tolstoista Ibseniin. Sekä naisen että miehen roolit myllertyivät, kun aatelisten perinteet jäivät uusien porvarillisten ”hyveiden” jalkoihin. Kaikki muutos ei ollut edistystä, emansipaation sijaan ”kartanonrouvaksi”, eli mittavaan taloudelliseen vastuuseen ja valtaan, kasvatettu, Vaini-Kurtakon ”ambivalentiksi radikaaliksikin” kuvaama Ellan joutuikin huomaamaan, että naisen uusi rooli oli olla ”kodin hengetär”, samalla kun miehestä tuli ehdoton ”perheen pää”. Talous, raha ja sen hallitsemisyritykset ovat tärkeässä roolissa myös aatelisen taitelijaperheen elämässä. Edelfelt kirjoittaa äidilleen jatkuvasti raha-asioista, de la Chapelle puhuu miehensä työstä ”fabrikina” ja ymmärtää kirjanpidosta myös menosarakkeen merkityksen. Kukaan ei ole irti materiaalisesta maailmasta. Pohdimme Vainio-Kurtakon kanssa omapäisiä menneisyyden naisia, jotka eivät oikein sovi käsitykseen 1800-luvun patriarkaatin alistamista ja äänettömistä ihmisistä, mutteivät toisaalta oikein käy vallankumouksen esitaistelijoiksi tai esikuviksi jatkuvaa onnellisuutta tavoittelevalle uusliberaalin maailman kasvatille. Sovelias liitto ottaa lukijan myös mukaan pohtimaan, mitä tutkija voi väittää, kun lähteistä puuttuu merkittävä osa (Ellan määräsi testamentissaan omat paperinsa poltettaviksi, Edelfeltin kirjeistä äidille on sensuroitu paljon). Samalla se kertoo tolstoilaisittain omanlaisensa onnettoman avioliiton tarinan Helsingin ja Pariisin välillä, mitä sen toinen osapuoli nimittikin tosielämän romaaniksi.
Osa 102: Outi Pakkanen, Pullonkerääjä
Osa 102: Outi Pakkanen, Pullonkerääjä by Taru Torikka
Osa 101: Janne Saarikivi, Rakkaat sanat
Janne Saarikiven teoksessa Rakkaat sanat päästään sanojen, sekä yleisten että henkilökohtaisten, alkuperän selvittämisen kautta kiinni historiaan ja nykyhetkeen. Keskustelemme siitä, miten uusia monet itsestäänselviä ja universaaleina pitämämme sanat ovat, mistä tulee Ihminen, ja lisäksi ehkä selvitämme, missä on Suomi! Lue ja kuuntele, miten sana tulee lihaksi. Janne Saarikiven kuva Liisa Takala, Teos
Osa 100: Ville-Juhani Sutinen, Vaivan arvoista
Keskustelemme kirjailija Ville-Juhani Sutinen kanssa hänen tietokirja-Finlandialla palkitusta esseekokoelmastaan Vaivan arvoista. Miksi ”poikkeuskirjallisuus” on paras tapa niputtaa teoksessa esiintyvät kaunokirjalliset teokset edes väljästi? Puhumme ”kaanoneiden” ongelmista ja lukemiselle annetuista ”kannattavuuden” ja ”lohdullisuuden” tehtävistä. Mietimme, mitkä rakenteet vaikuttavat siihen, ”unohtuuko” joku aikanaan hyviä arvosteluja saanut tekijä, kuten brittiläinen Doroty Richardson ja hänen 13-osainen romaaninsa Pilgrimage, ja toisaalta ”löytyykö” hän uudelleen. Miksi pitkien romaanien lukeminen voi ollakin yllättävän helppoa ja hauskaa? Jos lukeminen ei ”kannata”, ainakaan jos se johtaa lukija oudoille poluille tuhansien sivujen kahlaamiseen, mitä muita syitä sille voi olla? Ehdotamme ainakin yhtä: Kirjallisuudesta ei löydy vastauksia, mutta sen myötä saattaa aueta parempia kysymyksiä.
Osa 99: Juhani Brander, Pertun Ritva
Joulunalusviikon ihanin yllätys on Pkk-podcastjakso joka päivä! Kohtasin kirjailija Juhani Branderin Helsingin kirjamessuilla. Puhuimme hänen kahdesta uusimmasta kirjastaan yhdellä iskulla, toksisia mieskultttuurin piirteitä käsittelevästä Miehen kuolemasta (WSOY 2020) ja absurdin koomista lyhytproosaa sisältävästä Pertun Ritvasta (Siltala 2022). Miten muoto ja sisältö valitsevat toisensa? Mitkä elämäntilanteet ajavat kirjailijan millaisen lajin kimppuun? Mitä tekemistä tällä on jääkiekon kanssa? Kuuntele oitis! Juhani Branderin kuva Jussi Vierimaa, Siltala.
Osa 98: Jaana Seppänen, Maamme laulu
Jaana Seppänen keskustelee Taru Torikan kanssa romaanistaan Maamme laulu. Kylmään kevääseen 1904 sijoittuvan romaanin keskushenkilö on kirjailijan isoisän isä, virkamies ja mm. Tolstoita suomentanut Robert Seppänen, jonka ristiriitainen persoona ja tehtävä venäläishallinnon virkamiehenä, Moskovan maisterina, ja toisaalta venäläiseen kirjallisuuteen syvästi ihastuneena kulttuurimiehenä on askarruttanut Jaana Seppästä pitkään. Mitä voimme oikeasti tietää edes suvun merkkihenkilöiden ajasta ja ajatuksista? Maamme laulussa eletään epäilyn ja keskinäisen kyräilyn aikaa, Robertia perheineen vakoilee kollega Wennerström, joka uskottelee itselleen olevansa hyvällä, maamme, asialla mahdollista venäläisvakoojaa ja petturina vastaan. Seppästen kotona Tilda-rouva odottaa enimmäkseen toimettomana ja muuttuu vainoharhaisemmaksi ja pelokkaammaksi. Maikki-piika sentään pääsee kaupungille asioille, mutta on jatkuvasti tunkeilevien katseiden kohteena. Kaiken päällä leijuu pahaenteinen ilmapiiri, joka tuntuu henkilöiden ja lukijoiden vatsassa asti. Eletään aikaa, jossa on pakko omaksua eri kieliä ja rekistereitä, kotona ja sen ulkopuolella. ”Historiallinen romaani” imaisee lukijan keskelle pelkojen sävyttämää Helsinkiä, eikä päästä otteita, vaikka lukija tietää, mitä Eugen Schauman kohta tekee. Puhumme myös siitä, mitä yhteistä o Maamme laululla ja James Joycella! Jaana Seppäsen kuva Ari Haimi, Aviador
Osa 97: Esa Saarinen, Ajattelusta
Tällä viikolla tapahtui niin, että houkuttelin Esa Saarisen kustantamon pienimpään huoneeseen kahvittelemaan ja keskustelemaan teoksesta ”E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta”. Kirjassa Esa Saarinen käy läpi E. Saarisen tähänastista elämää, keskiössä rakastuminen ja rakkauden ylläpitäminen Pipsaan. Tämä kokemus putkahtaa esiin jatkuvasti, esim. kesken Sokrates-luennon. Mitä tämä läpitunkeva rakkaus on tehnyt Saariselle ajattelijana? Kirjasta voi lukea myös herkullista kuvausta yliopiston ja mediajulkisuuden lähihistoriasta. Keskustelemme myös esseistisyyden ajatuksesta, joka on kiehtonut E. Saarista siitä asti, kun nuori poika löysi Hyvinkään uuden kirjaston hyllystä Jean-Paul Sartren esseitä. Teoksen idea ei ole niinkään esitellä E. Saarisen valmiita ajatuksia, kuin avata paremman ajattelun mahdollisuuksia lukijalle. Tervetuloa kanssamme haparoimaan, etsimään ja kokeilemaan ajatusten polulla! Esa Saarinen esiintyy Tampereen kirjafestareilla sunnuntaina 4.12. klo 15.30. Katso festareiden ohjelma ja osta liput täältä https://kirjafestarit.fi Esa Saarisen kuva AJ Savolainen/WSOY
Osa 96: Vilja-Tuulia Huotarinen, Drive-In
Vilja-Tuulia Huotarisen romaanissa Drive-In ollaan vastakohtien ja ristivetoisuuden äärellä. Ollaan Islannissa, missä suomalainen Ella tutkii kiviä ja on ehkä itsekin altis kivettymään paikoilleen, hänen sisarentyttärensä Vala on täynnä vauhtia ja päättänyt pystyttää tuuliselle saarelle drive-in leffateatterin keskelle ei mitään. Vilja-Tuulia Huotarinen kertoo, mistä kivet ja maaperä tulivat tekstiin, ja miten ne muotoutuivat romaaniksi eikä vaikkapa runoili. Puhumme siitä, mistä Drive-Inin lukemiseen tulee liikkeen tuntu, ja siitä miten joskus haluaisi jumittua ja kivettyä. Ja mitä tapahtui Islannille 2008, kun vulkaanisen maan sijasta purkautuikin finanssikupla? Ja mitä tekemistä sillä on kirjan naisten kanssa? Puhumme myös perheestä ja suvusta, miten niissä annetuista rooleista kapinoi ja toisaalta voi löytää uudenlaisia luottamussuhteita. Vilja-Tuulia Huotarisen kuva Mikko Palonkorpi. Vilja-Tuulia Huotarinen on mukana myös Tampereen Kirjafestareilla. Hän haastattelee yhdessä Ville Blåfieldin kanssa ruotsalaiskirjailija Alex Schulmania sunnuntaina 4.12. Osta liput kirjafestareille https://www.lippu.fi/artist/tampere-talo/tampereen-kirjafestarit-2022-3221873/
Osa 95: Aki Ollikainen, Kristuksen toinen tuleminen
Osa 95: Aki Ollikainen, Kristuksen toinen tuleminen by Taru Torikka
Osa 94: Riikka Pulkkinen, Lumo
Pieni karanteenikirjakerho valmistautuu Tampereen kirjafestareille (3. ja 4.12. Tampere-talossa), ja saa vieraakseen muutaman messujen loistavista esiintyjistä. Ensimmäisenä Riikka Pulkkinen ja Lumo, joka valaisee ainakin toimittaja Torikan syksyä. Huolimatta siitä, että romaani käynnistyy nuoren tytön äkillisestä ja oudosta kuolemasta. Lumo ei kuitenkaan ole dekkari tai ”psykologinen trilleri”, vaikka se leikitteleekin lukijan odotuksilla ja halulla ”ratkaista mysteeri”. Keskustelemme kirjailija Pulkkisen kanssa hänen ajatuksistaan metafiktiosta ja kerronnan etiikasta - mitä niille tapahtuu tai mitä niiltä vaaditaan 2020-luvulla, kun kirjailijaa ja lukijaa ympäröivä todellisuuksien on tarinoiden (ja niiden pätkien) tulvia, ja tasot sekoittuvat, lukija osaa odottaa jo valmiiksi epäluotettavia kertojia ja päälleen kääntyviä ”totuuksia”? Samalla puhumme kirjan henkilöistä, jotka ovat sekä tietoisia narratiiveilla ja fabuloinnilla leikkijöitä, että lapsia. Tyttöjä ja poikia, tai aikuisia joissa herää ehkä sisäinen nuori, mahdollisuuksille avoin ihminen? Kirjan keskushenkilö, Philippa, kiehtoo ja häiritsee eläessään ja kuoltuaan, ja toisaalta elää ikuisesti itse kuvaamassani ja julkaisemissaan videoissa. Mutta asettuuko hän rooleihin, joita ihanalta mysteeritytöltä odotetaan? Vai hallitseeko kaikkea Philippan oma katse, tai kameran silmä? Ja mikä on parhaan ystävän Sagan rooli? Tule mukaan ratkomaan lumoavaa arvoituskimppua! Riikka Pulkkisen kuva Jonne Räsänen, Otava Osta liput Tampereen kirjafestareille https://kirjafestarit.fi/
Osa 93: Anna Englund, Lautapalttoo
Anna Englundin esikoisromaani sijoittuu 1930-luvun Pohjanmaalle ja Helsinkiin, ruumisarkkuverstaalta salakapakoihin ja salonkeihin. Kirjailija kertoo, kuinka oman pohjalaisen suvun historia vahvoine naisineen ja hiljaisine, mutta tekevine miehineen vaikutti romaanin maailmaan. Ja miten helppo 2000-luvun naisen oli samastua päähenkilö Elenan vieraudentunteeseen Helsingissä. Lautapalttoon maailmassa kuolema ei ole elämälle vierasta. Puhumme siitä, miten kuolema ja kuolleet olivat läsnä. Ehkä myös kummituksina. Puhumme Elenan ja Lydian, kahden aikuisen naisen rakkaudesta, ja miksi se ei ole kirjan yhteisöissä laittomuudesta huolimatta silkka katastrofi. Kirja etenee katseen ja kuvien, tai näyttämökuvien kautta, mutta myös kosketuksen, ihon ja tekstiilin. Niinpä jäämme pitkäksi aikaa ihailemaan ja hipelöimään kangaspakkoja, silkkejä ja satiineja, vuokraamaan arkkuja ja riisumaan leninkejä. Anna Englundin kuva Jenni Haili, Siltala
Osa 92: Eeva Turunen, Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Eeva Turusen toinen proosateos alkoi ideana näytelmään, mutta nyt Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on ”romaani, mikäs muu”. Tätä eri kielirekisterien ja tekstityylien runsaudensarvea ei halua typistää yhteen tulkintaan, mutta ainakin romaania voisi ajatella kuvauksena pyrkimyksestä yhteyteen ja siinä tapahtuvasta harhailusta ja ohipuhumisesta. Kirjan päähenkilö ja hänen ukkinsa valmistautuvat ukin kuolemaan. Taltioidaan muistoja ja ukin merkittävää uraa, suunnitellaan hautakiveä, päähenkilö hankkii uurnaa. Ukkia ja päähenkilöä yhdistää ja erottaa arkkitehdin ammatti. Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä voi lukea myös työelämän ja yhteiskunnan arvostuksien muutoksen näkökulmasta. Se on myös romaani parisuhteesta ja siinä tapahtuvista yhteyksien katkeamisesta. Keskustelemme Eeva Turusen kanssa tästä kaikesta, sekä siitä, mitä tapahtuu kun ”uuden polven” queer-ihminen löytääkin itsessään sitä konservatiivia, jähmeää säilyttäjää, jota vastaan on kuvitellut kapinoineensa. Puhumme vanhuksista, jotka eivät asetu sievästi nykyajan vaatimuksiin ”viisaudesta” ja ”tunnetyöstä”, helpottamaan jäljelle jääneiden surutyötä. Ja puhumme komiikasta, joka syntyy mm. siitä kun hyvin vakavasti asioihin suhtautuvat, asiakeskeiset ihmiset puhuvat toistensa ohi, tarkalla kielellä.
Osa 91: Johannes Ekholm, Karmakooma
Osa 91: Johannes Ekholm, Karmakooma by Taru Torikka
Osa 90: J.P. Pulkkinen, Täydellinen keksintö
J.P. Pulkkisen esseekokoelma rullaa polkupyörän selässä mutkitellen lapsuusmuistoista yhteiskunnallisempiin tasoihin. Välillä kirjailija pyöräilee kavereiden ja asiantuntijoiden kanssa, välillä pääpaino on treenaamisessa, aina siinä vapaudessa, jonka polkupyörä kaikessa vaatimattomuudessaan ja arkisuudessaan tekee mahdolliseksi. Keskustelemme polkupyörästä emansipaation välineenä ja siitä, kuinka pyöräilijä voi olla yhtäaikaa yksilö ja osa kirjaimellista massaliikettä. Miksi kaupunkisuunnittelu yrittää aina ohittaa pyöräilijät? Mitä tapahtuu leffoissa, kun kuvaan rullaa polkupyörä? Kirjailijan kuva Heli Sorjonen, Teos
Osa 89: Marja Kyllönen, Vainajaiset
Marja Kyllösen kolmas romaani, Vainajaiset, on ollut tavalla tai toisella kirjailijan mielessä yli 20 vuoden ajan. Parikymppisenä Helsingin Sanomien esikoispalkinnon voittaneen Kyllösen kieli on Vainajaisissa edelleen ehdottoman omaperäistä, rekisteristä toiseen, mutta paljon on myös matkan varrella muuttunut ja kehittynyt. Lukijalle Vainajaiset on ihmeellinen kirja, joka käsittelee synkkiä ja pelottavia aiheita äärimmäisen tiheällä kielellä - ja jättää silti omituisen keveän ja jopa hauskan jäljen. Keskustelemme Vainajaisten pitkästä syntymästä ja siitä, miten kirjailija voi yhtäaikaa olla varma oman tekstinsä erinomaisuudesta että menettää ammatillisen itseluottamuksen. Kirjailija kertoo, miten oppi oman kielensä umpisolmuista pois kohti ilmaisua, joka keinuu ja antaa lukijalle ja tarinalle myös tilaa hengittää ja huvittaa. Puhumme romaanin ytimessä olevasta osattomuuden, paitsi jäämisen kokemuksesta ja miten se kertautuu henkilöltä toiselle. Tervetuloa mukaan keinumaan Marja Kyllösen ihmeellisen kielen ja tuttuudessaan oudon maisema keskelle! Marja Kyllösen kuva Annina Mannila, Teos
Osa 88: Susanna Hast, Ruumis/huoneet
Susanna Hastin kaunokirjallinen esikoisteos Ruumis/huoneet on myös kaunokirjallinen erikoisteos. Se on omaelämäkerrallinen ja totuuteen pyrkivä, samalla kun se myöntää muistamisen ja todistamisen vaikeuden/mahdottomuuden. Se kertoo seksuaalisen väkivallan uhrista, mutta kieltäytyy annettujen, joko tuhoutumisen tai sankarillisen selviytymisen mallitarinoiden seuraamisesta. Lukija kulkee ja keikkuu mukana etsimässä puuttuvaa kieltä, joilla tapahtumista voi puhua tai jolla niitä voi edes muistaa. Keskustelemme kirjailija Hastin kanssa kaikesta tästä ja mm. siitä, miten trauman kanssa elävä voi käyttää mielen omia keinoja käsitellä hirveää asiaa, kuten kirjassa valjastamalla osan itsestä rikosta tutkivaksi etsiväksi. Puhumme myös monista teokseen vaikuttaneista muista kirjailijoista, teorioista ja fiktioista, ja miten Susanna Hastin oma kokemus ja tutkimustyö sodan uhrien tavoista jatkaa elämäänsä resonoivat keskenään. Susanna Hastin kuva Miikka Pirinen, S&S
Osa 87: Leena Parkkinen, Neiti Steinin keittäjätär
Leena Parkkisen uusi romaani on kirjaimellisen kiehtova keitos viime vuosisadan kulttuurihistoriaa yhdistettynä ripauksiin ajankohtaisia (tai ikuisia) eettis-taiteellisia kysymyksiä siitä, kuka kertoo ja kenen tarinaa, ja kuka käyttää ja millaista valtaa, sekä juurevaan tutkielmaan naisesta, joka on kokenut kovia, mutta ehkä rakkauttakin, selvinnyt sitkeästi eteenpäin ja joka jää lopulta arvoitukseksi kaikille, ehkä itselleenkin. Sekä Gertrude Stein että Alice B. Toklas kertovat teksteissään heidän legendaarisessa pariisilaisasunnossaan työskennelleestä, tyylikkäästä ja salaperäisestä suomalaisesta keittäjästä. Leena Parkkisen romaani avaa monenlaisia kulmia niin yhteen dokumentoiduimmista 1900-luvun alkupuolen kulttuuripiirien lesboparisuhteista ja sen molemmista osapuolista, kuin mysteeriseen Margitiin. Keskustelemme kunnianhimoisen historiallisen ja kirjallisen romaanin rakentamisesta, tehtävistä, joita Parkkisen kaltainen kokenut kirjailija ja kirjoittamisen opettaja asettaa myös itselleen. Gertrude Steinin ja Alice B. Toklasin suhdetta on tutkittu, kritisoitu, kauhisteltu ja ihailtu noin sadan vuoden ajan, miksi se kiehtoo meitä edelleen? Onko nykyfeministipolven tehtävä ”vapauttaa” menneisyyden naisia, vai voisimmeko ymmärtää ja arvostaa heitä omaehtoisina, oman aikansa toimijoina? Entä miten kirjoittaa naisista, jotka elivät paljon väkivaltaisemmassa, ennaltamäärätymmässä yhteiskunnassa kuin me? Millaisen työn kirjailija tekee ylitsepursuavan aineiston, oman mielikuvituksen ja kunnianhimoisen kirjoittamisen välillä, jotta lukijan on nautinnollista viipyillä maailmassa, jossa ääneen pääsevät Alice B. Toklas ja paraislaisen kartanon puutarhuri? Entä miksi pelkkään ”autofiktioon” keskittyminen on kuin valikoisi yltäkylläisestä kaunokirjallisuuden karkkikaupasta pelkkää lakritsia? Leena Parkkisen kuva Jonne Räsänen, Otava
Osa 86: Kati Rapia, Voimia!
Kati Rapian sarjakuvaromaani Voimia! Tähtitieteilijän vaimon paluu on hurja ja hauska aikamatka 1600-luvulta lähelle meidän aikaamme. Se myös haastaa lukijan oletukset niin ”menneisyyden poikkeuksellisista naisyksilöistä” kuin koko ajatuksen päähenkilöistä. Kati Rapia ja Taru Torikka keskustelevat Annasta, Margaretasta ja Berenikestä, jotka lähtevät konkreettisesti riisumaan kahleitaan ja purkamaan homeisia rakenteita, kertovat tarinaansa mutta välillä kukaan ei malta kuunnella, vaan kaappaa tilan, tai lapset tulevat kaiken keskelle, tai on aika pitää piknik. Puhutaan myös sarjakuvaromaanista lajina, millaisia mahdollisuuksia kuva avaa niin tekijälle kuin lukijalle, kun se välillä jättää puhujan sivuun ja fokusoi katseen johonkin muuhun? Kaadamme myös turhia genrerajoja, sarjakuvakirjan lukijan ei tarvitse olla erityisen vihkiytynyt lajiin, vaan Voimia! sopii esimerkiksi kaikille lukijoille, joita kiinnostaa naisen elämä ennen ja nyt, ystävyyskuvaukset, solidaarisuus, huumori ja voimien löytyminen. Kati Rapian kuva Heli Sorjonen, Teos.
Nobel-extra! Annie Ernaux’n kääntäjä Lotta Toivanen
Vuoden 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnettiin ranskalaiselle Annie Ernaux’lle. Pkk keskusteli Ernaux’ta ja muita ranskaisia nykykirjailijoita mestarillisesti suomentavaa Lotta Toivasta vuosi sitten Nide-kirjakaupassa. Podcast yhteistyössä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton SKTL Ry:n kanssa. Osallistu Niteen joukkorahoitukseen https://mesenaatti.me/2622/nide-tarvitsee-sinua/
Osa 85: Mika Kukkonen, Tarja Roinilan Samat sanat
Samat sanat on kokoelma mestarikääntäjä, taiteilijaprofessori Tarja Roinilan (1964-2020)tekstejä. Sen kokoaja Mika Kukkonen kertoo heidän ystävyydestään, johon kuului myös molemminpuolinen toisen tekstien lukeminen, arviointi ja kannustus. Tarja Roinila eli kielessä ja löysi itsestään eri ominaisuuksia eri kielten ympäröimänä. Samojen sanojen lukija pääsee seuraamaan läheltä sitä taikuutta, jota tapahtuu fiktion tai runon suomentamisessa, sana sanalta, äänne äänteeltä. Joukossa on niin laajoja, henkilökohtaisen ja universaalin yhdistäviä kirjallisia esseitä kuin hauskoja fragmentteja maailmasta, jossa kieli tai kielet koko ajan elävät ja sanat säkenöivät. Samat sanat toimii myös jokaisen lukijan kumppanina, auttaa sukeltamaan niin Thomas Bernhardin maailmaan kuin espanjalaiseen runoon, joskus täytesanojen kautta. Samat sanat -kirjan kansi Dog Design, Teos
Osa 84: Tom Erik Arnkil, Benjamin Aamoksenpojan kirja
Viitisensataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua maailman eri kolkissa, ihmisten ajattelussa ja opetuksissa alkoi tapahtua muutoksia. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten Tom Erik Arnkilia alkoi vaivata kysymys, tiesivätkö helleenifilosofit ja intialaiset ajattelijat toisistaan, kun lausuivat suunnilleen, että kaikki virtaa. Kysymys johdatti Arnkilin tutkimaan silloista, laajeneva ja muuttuvaa Persian valtakuntaa, ja matkustamaan pitkin sen alueita ja valtarakenteita yhdessä pienestä juutalaispojasta kuninkaan suosioon ja tämän vakoojaksi nousevan Benjamin Aamoksenpojan kanssa. Arnkil on matkustanut Benin seurassa kuuden romaanin pituisen matkan. Historiallisen kirjasarjan itsenäisenä romaaninakin toimivat huipennus johdattaa Intiaan. Keskustelemme kirjailijan ja lukijoiden matkasta, miten Arnkilin Persia rakentui, miltä maailma näyttää ihmisenkokoisesta vinkkelistä, mitä niin lukija kuin kirjailija pyytävät, kun irrottautuvat länsimaisesta historianopetuksesta tutuista kreikkalaislähtöisistä asetelmista ja katsovat ”tunnettua maailmaa” toisesta suunnasta? Tom Erik Arnkil kertoo myös, miksi hänen historialliset henkilönsä tuntuvat lukijasta yllättävän tutuilta ja samastuttavilta. Kirjailijan kuva Liisa Takala, Teos
Graafikko puhuu! Jussi Karjalainen, Aaveista totta
Pieni karanteenikirjakerho juhlistaa Jussi Karjalaisen uraa kirjan ja levynkansien suunnittelijana ja tekijänä. Graafinen suunnittelija, kuvittaja, taiteilija Karjalaisen retrospektiivinen näyttely on esillä Riihisaaressa, Savonlinnan museossa 23.9.2022-8.1.2023.
Osa 83: Mirkka Lappalainen, Smittenin murha
Historiantutkija Mirkka Lappalainen ottaa uusimmassa kirjassaan lukijan mukaansa 1600-luvun loppupuolelle tutkimaan Nils ”Smitten” Rosenschmidtin katoamista ja (oletettua) murhaa. Miten on mahdollista, että Sköldvikin kartanon isäntä katosi (kertomusten mukaan yön selkään ratsuineen ja koirineen) syksyllä 1673, eikä mukaa tuntunut kaipaavan häntä ennen kuin työmiehet löysivät ruumiin kaivosta seitsemän vuotta myöhemmin? Smittenin tarina on täynnä ristiriitaisuuksia, tutkimatta jättämistä, katoavia jälkiä ja henkilöitä, selittämättömiä hiljaisuuksia. Kirjaa voi lukea myös tutkielmana siitä, mitä voimme saada menneisyydestä selville, missä menevät herkullisen spekulaation ja tiedon rajat. Tutkiessaan epätavallista tapausta se piirtää myös lukijalle tarkkaa kuvaa 1600-luvun oikeuskäytännöstä, jumalaapelkäävästä elämänmenosta ja maisemasta, jossa maatila meren rannalla ei ole arvoasumus ja jossa on helpompi paeta Viroon kuin matkata sisä-Suomeen. Samalla kirja oikoo väärinkäsityksiä ja oletuksia elämästä Ruotsin valtakunnassa. Miksi ja miten tutkia mahdollista henkirikosta, jonka uhri ei herättänyt eläessään oikein kenenkään myötätuntoa, mutta muodostui murhatutkimuksen myötä valtakunnan puheenaiheeksi? Miten ihmeestä aatelinen saattoi syrjäytyä niin, että eleli palaneessa kartanossa, omisti kadotessaan lähinnä vähän karjaa ja risaiset polvihousut, eikä kelvannut aviomieheksi kenellekään säätynsä naiselle - tosin oli osallisena lukuisissa salavuoteusoikeudenkäynneissä ja isä epälukuiselle määrälle lapsia. Miten oikeuslaitos, jonka kunniatehtävä oli saattaa henkirikokseen syyllistyneet tuomiolle, katsoi Smittenin katoamista ja murhaepäiltyä sormien lomasta, eikä lopulta saanut tuomituksi ketään? Mihin kyseinen epäilty ja liuta muuta omituista väkeä katosi? Miksi rappeutuneen kartanon isäntä palkkasi puutarhamestarin? Kummitteleeko ja missä kaivossa? Ja minne joutui Smittenin hevonen! Osa näistä kysymyksistä selviää tästä jaksosta. Ehkä! Mirkka Lappalaisen kuva Laura Malmivaara, Siltala
Osa 82: Markus Leikola, Sodan ja rauhan kronikka
Pienen karanteenikirjakerhon syksy alkaa kaksituntisella keskustelulla kirjailija Markus Leikolan kanssa. Ehdimme käsitellä paitsi Ukrainan sodan taustoja, sen tapahtumia ja siitä käytävää keskustelua, myös esittää mediakritiikkiä ja tarkastella myös niinkutsutun lännen toimia lähihistoriassa. (Päivittymisongelmien takia toinen julkaisu.)
Osa 81: Petra Forstén, Kadonneet tytöt
PKK palaa kesätauolta esikoiskirjailija Petra Forsténin seurassa. Keskustelemme romaanista Kadonneet tytöt, tytöistä fiktiossa, tyttöjen välisestä dynamiikasta, muistista ja muusta. Petra Forsténin kuva Laura Malmivaara, Wsoy.
Osa 80: Juuli Niemi, Mahdottomia oletuksia
Pienen karanteenikirjakerhon kesä alkaa suurella rakkaus(romaani)keskustelulla! Puhumme kirjailija Juuli Niemen romaanista Mahdottomia oletuksia, joka ilmoittaa ensi sivuillaan olevansa satu ja joka aiheuttaa ainakin yhdessä lukijassaan suorastaan fyysisiä ihastumisen tunteita. Miten kirjailija menee tunteen sisään? Mahdottomia oletuksia antaa äänen niin nihkeilevälle naiselle kuin aika kiltille miehelle. Pohdimme, miksei rakkaus ole helppoa vaikka yhteiskunnallisia esteitä on lakaistu tieltä, mistä tiedostavien ja psykologiaa tuntevien rakastuneiden väärinkäsitykset, oletukset ja estot kumpuavat. Juuli Niemen kuva Mitro Härkönen, WSOY
Osa 79: Akseli Heikkilä, Hiljainen vieras
Tällä kertaa keskustelemme kauhusta. Akseli Heikkilän toisessa romaanissa on paljon kauhufiktiolle tuttuja aineksia miljööstä (vanha syrjäinen talo salattuine nurkkineen ja menneisyyksineen)päähenkilöön (nainen salattuine menetyksineen). Pohdimme, millaisia vaatimuksista genrekehikko toisaalta asettaa ja miten se toisaalta vapauttaa sekä kirjailijan että lukijan realismin oletuksista, mahdollisesti pääsemään syvemmälle psyykeen, ja miten se parhaimmillaan aiheuttaa molemmissa häiriötilan. Kuuntele ja häiriinny!
Osa 78: Tiina Lehikoinen, Punelma
Tiina Lehikoisen Punelma-romaani on hurja sekoitus (kirjallisuus)historiaa, esseetä ja fiktiota. Sen kertoja sekä lähilukee Eino Leinon ”routavuosiromaania” Jaana Rönty ja nostaa sen päähenkilön, Jaanan, tekstistä tai tekstin avulla elävämmäksi kuin monen ”oikean ihmisen”, että samalla kyseenalaistaa ja kompleksisia nykyajan taiteilijoiden tavan kääntää ja nostaa esiin unohdettuja ja väheksyttyjä naisia sankareina ja poikkeusyksilöinä. Keskustelemme kirjailija Lehikoisen kanssa mm. Jaanasta, vallankäytöstä, Leinon edustamasta ideologiasta 1900-luvun alussa ja nyt, patrioottista propagandasta, kansan osasta, naisista, jotka eivät sovi annettuihin rooleihin, poliittisen taiteen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta ja tarkoituksella ohitetuista historioista. Tiina Lehikoisen kuva Toni Härkönen, Like
Osa 77: Iida Sofia Hirvonen, Radalla
Toimittaja Iida Sofia Hirvosen esikoisteos on proosaa, jossa esseemäisyys, omaelämäkerrallisuus ja kokemuksellisuus sekoittuvat ja valuvat rajojen yli. Radalla kiertää kehää yöelämässä, vähän työelämässäkin ja käy keskusteluja, havainnoi ja kuuntelee, ja elää tanssilattialla. Keskustelemme, miten kirjailija ja kertoja käyvät pelkoja päin ja mikä pelottavissa jutuissa kiehtoo, miten musiikki tuntuu tekstissä, miten ruumiillisista kokemuksista tulee proosaa, miksi rakkaus on kaikkein vaikein aihe ja miten kirjoittaa niin ettei itse kyllästy omaan asenteeseensa ja maneereihinsa.
Osa 76: Markku Eskelinen, Kolmen kehän sirkus
Kirjailija, kirjallisuudentutkija pyörittää esseeteoksessaan Kolmen kehän sirkus kirjallisuushistoriaa, -aikalaisuutta ja -tulevaisuutta. Pieni karanteenikirjakerho päättää ryhtyä paremmaksi lukijaksi ja hyppää karuselliin mukaan. Keskustelemme paitsi ikuisuusaiheista kuten kritiikki, maan tapa ja moralistinen poseeraus, myös siitä, miten itse esseeteoksen muoto ja sisältö muodostavat (sic) kehiä ja kokonaisuuksia uusien, vanhojen ja keksittyjen tekstien välille. Kiitos Siltala, jonka tiloihin Pkk pääsi äänittämään, ensi kertaa pois eristysolosuhteista ja etäyhteyksistä, ihmisten ilmoille! Markku Eskelisen kuva Laura Malmivaara
Osa 75: Riikka Ala-Harja, Tämä ei ole TV-sarja
Riikka Ala-Harjan uusin teos ei ole TV-sarja, vaan romaani, joka sekoittaa ja leikkii todellisuuden ja fiktion kerroksilla ja niiden välissä. Keskustelemme romaanin ja mahdollisen todellisuuden vastaavuuksista, miten romaanihenkilöille nimensä ja elokuvakerhonsa lainanneet näyttelijät suhtautuvat esiintymiseensä kirjan henkilöinä, ja missä suhteessa romaanihenkilö Alaharja on kirjailija Ala-Harjaan. Sekä opettamista ja opiskelusta taideyliopistossa 2020-luvulla, sukupolvien törmäämisistä ja yhteisymmärryksistä. Ja paljosta muusta!
Osa 74: Pauliina Haasjoki, Nausikaa
Runoilija Pauliina Haasjoki keskustelee teoksestaan Nausikaa. Sitä voi lukea ainakin runokokoelmana, proosakokeiluna ja pandemia-ajan päiväkirjana, se käsittelee tekijänsä aiempien teosten tavoin planeetanlaajuisia kriisejä ja apokalypsin jälkeistä maailmaa, mutta sitä lukiessa herää outo toiveikkuus. Miten tähän liittyy Hayao Miyazakin anime- ja mangasankari Nausikaa? Miten runoilija tavoittaa tekstissä lajienvälisen ymmärryksen, ja mitä iloa siitä voi olla meille kaikille?
Osa 73: Annastiina Heikkilä, Vapaus valita kohtalonsa
Osa 73: Annastiina Heikkilä, Vapaus valita kohtalonsa by Taru Torikka
Osa 72: Jyri Vartiainen, Pölyllä on kasvot
Keskustelemme kirjailija Jyri Vartiaisen kanssa hänen tuoreesta teoksestaan Pölyllä on kasvot. Lyhytproosateoksen katkelmat voi lukea kokonaisuutena tai erillisinä. Niissä voi olla sama kertoja tai eri. Usein niissä on oleellista se mitä ei sanota. Puhumme siitä, miten teksti syntyy aistimuksista, tiloista ja tuntemuksista, ja miten Vartiainen yhtäaikaa rajaa tiukasti ja päästää ilmaa lauseisiin. Vartiaisen henkilöt unohtuvat usein haaveisiinsa tai muistoihinsa, tuntuvat pohtivan jotain muuta kuin mitä parhaillaan tekevät. Niistä on puhuttu uutena työläiskirjallisuutena, ehkä ne ovat esimerkki siitä ettei työ, työttömyys tai muu yhteiskunnallinen määrittele henkilöitä tyhjentävästi. Pölyllä on kasvot -kirjan henkilöillä on ahdistaviakin tilanteita, mutta heillä on usein myös lapsenkaltainen kyky havainnoida ja nauttia vaikka lämpölamput aurinkoakin paremmasta hehkusta. Opettajasta paljastuu uljas seikkailunjohtaja, äiti hymyilee omissa ajatuksissaan. Jyri Vartiaisen kuva Milka Alanen, Teos Osta Pölyllä on kasvot https://www.teos.fi/Polylla+on+kasvot
Osa 71: Ossi Nyman, Häpeärauha
Pieni karanteenikirjakerho on naljaillut itsestään kirjoittaville kirjailijoille aikansa, joten on syytä kääntää takki/uimaliivi, ja hypätä autofiktion syvään päähän. Keskustelemme kirjailija Ossi Nymanin kanssa hänen kolmannesta romaanistaan Häpeärauha, jossa kovasti kirjailija Ossi Nymanin näköinen nimetön päähenkilö elää, rakastaa, eroaa, kirjoittaa, haaveilee, jää ulkopuolelle, tekee vaalikampanjaa, saa perheen (spoiler), on välillä onnellinen - ja hakee jopa työpaikkaa. Millaista on jatkaa kirjojen kirjoittamista, kun omaan elämään perustuvasta henkilöhahmosta tulee moralisoivien pääkirjoitusten, identiteettipoliittisen vastakampanjoinnin ja koko perheen sketsisarjan väline? Puhumme siitä, miten Nymanin päähenkilö kaikkien hyvien sankarien tapaan syntyy: kielestä ja rajauksista. Puhumme hänen yhtäaikaisesti ylemmyyden- ja alemmuudentunteistaan, askeettisen elämäntavan oikeuttavasta ylenkatseesta ja samalla luokkanousun polulla horjahtelevasta identiteetistä. Henkilö ei ole oikein kotona missään, kaipaa huonojakin aikoja koska ne ovat tuttuja. Onko hän romantiikan sankari nykyajan Maunulassa ja sen keskiluokkaisemmassa naapurustossa? Onko hän oikealla vai vasemmalla? Onko hän vanhemman kirjallisuuden passiivisaggressiivinen kotirouva esimerkilliseksi feministiksi pyrkivän nykymiehen hahmossa? Näkeekö hän itseäänkään kuin silloin, kun tulee jonkun muun näkemäksi? Muita aiheita: bodaus ja Bruce. Häpeä ja rauha. Kirjailijan kuva Heli Sorjonen, Teos. Osta juuri ilmestynyt Häpeärauha https://www.teos.fi/Hapearauha
Osa 70: Helmi Kekkonen, Tämän naisen elämä
Keskustelemme kirjailija Helmi Kekkosen kanssa Tämän naisen elämästä ja hyvin juhlavasti Romaanitaiteesta. Miksi ja miten Kekkonen kirjoitti tarkkaan rajatun, päähenkilö Helenan omaan kokemukseen ja ääneen perustuvan romaanin, kuinka lapsi ja aikuinen muodostuivat samaksi henkilöksi kielen myötä, ja kuinka kirjailija siirtyi edellisen teoksensa omaan kokemukseen perustuvasta tekstistä fiktion mahdollisuuksiin. Osaako vuoden 2022 lukija lukea ”puhdasta romaania”? Puhumme myös kuvista, siirtymistä, punaisesta mekosta ja kukallisesta kimonosta. Helmi Kekkosen kuva Pihla Viitala, Siltala
Osa 69: Marjo Katriina Saarinen, Kaikki päivän tunnit
Keskustelemme kirjailija Marjo Katriina Saarisen kanssa hänen juuri ilmestyneestä romaanistaan Kaikki päivän tunnit. Se on yhden päivän romaani, joka laajenee neljän päähenkilönsä ja heitä tarkkailevan, kaikkitietävyytensä kanssa kamppailevan kertojan myötä kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymyksiin. Puhumme katsomisesta, katsotuksi tulemisesta, kasvoista, kasvojen siirrosta, ja siitä, miten kirjan henkilöt A, B, C ja D alkavat elää omaa elämäänsä niin omapäise Kertojan kuin kirjailijan tahdosta riippumatta. Ihmettelemme, miten ilo tihkuu raskaiden aiheiden keskelle. Marjo Katriina Saarisen kuva Anniina Mannila. Osta Kaikki päivän tunnit https://www.teos.fi/Kaikki+paivan+tunnit Pkk-podcastin tekemisen mahdollistaa kustannusosakeyhtiö Teos.
Osa 68: Laura Lindstedt, Sinikka Vuola
Kirjailijat Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola keskustelevat Taru Torikan kanssa teoksestaan 101 tapaa tappaa aviomies. Mitä tarkoittaa sen alaotsikko Menetelmällinen murhamysteeri? Miksi kirjan teemateksti, jota varioidaan 101 kertaa, on Alibi-lehdestä löytynyt tositarina Anjasta, joka ampui miehensä tämän pahoinpideltyä häntä raa’asti ja pitkään, ja joka sai vapauttavan tuomion? Kirjan 101 tekstiä ulottuvat matemaattisista kirjainkokeiluista googlerunouteen, balladista urheiluselostukseen. Mitä dialoginen mahdollisten kirjallisuuksien kokeilu opetti kirjailijoille itselleen? Kirjailijoiden kuva Laura Malmivaara, Siltala
Osa 67: E.L. Karhu, Veljelleni
Kirjailija E.L. Karhu tunnetaan jo näytelmäkirjallisuutta ja sen kaanonia tutkivana ja ravistelevana tekijänä. Hänen esikoisromaaninsa Veljelleni on ensivilkaisulta melkein perinteinen, nuoren naisen näkökulmasta kerrottu tarina sivullisesta tarkkailijasta, ehkä kasvukertomus. Ensivaikutelma kuitenkin rikkoutuu nopeasti. Keskustelemme siitä, miten kirjan puhuja ”ilmestyi” kirjailijalle valmiina, vahvana hahmona. Puhumme näkökulman tiukasta rajaamisesta ja irtiotoista rajojen sisällä. Veljelleni-romaanin päähenkilö kasvaa siskosta itsenäiseksi sankariksi, joka näkee tarkasti ja tekee hurjia asioita näennäisen tavallisessa, ankeassa arjessa. Hän sekoittaa totta ja tarua itsetietoisesti ja vapaasti, ja ymmärtää nautintoja karkkipussien sisällön kategorisoinnista kuvitteelliseen vaatekaappiin ja konkreettiseen seksiin. Veljelleni-romaania voi lukea feministisistä, teoreettisista lähtökohdista, mutta lukemiskokemus on ilakoiva, villi ja vapauttava. E.L. Karhun kuva Liisa Takala, Teos. Osta Veljelleni https://www.teos.fi/Veljelleni Äänestä Pientä karanteenikirjakerhoa Vuoden podcastiksi!!! https://www.audioland.fi/awards
Osa 66: Iida Rauma, Hävitys
Pieni karanteenikirjakerho avaa kolmannen vuotensa keskustelulla kirjailija Iida Rauman kanssa. Hävitys-romaanin alaotsikko on Tapauskertomus. Keskustelemme siitä, miten tyylilajin ja kielen löytäminen auttoi Iida Raumaa kirjoittamaan vihdoin aiheesta ja maailmasta (ja kaupungista), joista hän oli halunnut kirjoittaa jo uransa alusta asti. Puhumme siitä, miten kirjan äärimmäisen yksilöllinen ja yksityinen näkökulma antaakin lukijalle tilaa samastua ja nähdä aihe yleisemmin. Hävitys käsittelee lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa systemaattista väkivaltaa ja sortoa, mutta se ei suostu tyypillisiin tapaan esittää kokemusta yksityistapauksena tai asiana, josta ”pääsee yli” tai joka nyt vain ”kuuluu ikäkauteen”. Rauma vetää yhtäläisyyksiä kaupungin historian jatkuvaan tuhoamisen ja nuorten ihmisten kohtelun välillä. Puhumme myötätunnon ja yksilöpsykologisen selityksen vaaroista. Puhumme vihan liikkeellepanevasta voimasta, vastustamme niitä, jotka haluavat kitkeä vihaisuuden ja konfliktit yhteiskunnasta, politiikasta ja taiteesta. Iida Rauman kuva Marek Sabogal, Siltala. Pieni karanteenikirjakerho -logon on suunnitellut Marjo Maininki.
Toisin katsottu kritiikki X PKK: Oikeusjuttu
Pkk:n ja SARVin Toisinkatsottu kritiikki -keskustelusarja kulminoituu, kun kriitikko Maaria Ylikangas ja Taru Torikka jututtavat toimittaja, tietokirjailija Johanna Vehkoota hänen tuoreesta, vaikuttavasta kirjastaan Oikeusjuttu. (Toisin kuin muut mediat) käsittelemme Oikeusjuttua kirjallisena teoksena, sillä se yhdistelee esseemäisesti omakohtaisia (kafkamaisia) kokemuksia laajoihin yhteiskunnallisiin konteksteihin, näyttää kirjoittajan myös ruumiillisena kokijana näyttäesisään, miltä äkillinen pakkojulkisuus kohuotsikoissa ja organisoidun verkkovihan kohteena oikeasti tuntuu, miten ei voi olla ”provosoitumatta kun provosoidaan”, eli tehdään turvattomaksi. Oikeusjuttu käyttää eri tekstityyppejä, ja rutikuivaa huumoria. Puhumme sen erosta suhteessa puhtaaseen journalismiin, ja siitä, miten Johanna sai riittävän etäisyyden koko elämää varjostaneeseen aiheeseensa. Keskitymme kirjan aiheista pahamaineiseen ”cancel-kulttuuriin” ja sen myötä yritämme tehdä selkoa verkkokeskustelun polarisoivasta ja kulttuurisotia luonteesta. Ihmettelemme, mikseivät he, jotka äänekkäimmin ja isoimmin kirjaimin kauhistelevat ”canceloinnin” rantautumista Suomeen, näe miten juuri Vehkoon oikeusjuttu on yritys vaientaa syytetty, tehdä hänen toimeentulonsa mahdottomaksi. Pohdimme, mitä ”cancel” on, missä sitä oikeasti esiintyy (vinkki: ei siellä missä äkkiseltään luulisi), ja mitä pitäisi tehdä journalistiselle kulttuurille, jossa ”cancel-tapauksia” nostetaan valtamediaan esiin twitteristä kontekstoimatta tai edes tarkistamatta väitteiden todenperäisyyttä. Peräänkuulutamme paitsi toimittajien omien journalististen käytäntöjen kurinpalautusta, ennen kaikkea institutionaalista vastuunkantoa median päättäjiltä ja kustantamoilta, ja ehdotamme että ennen kaikkea pitäisi kääntää ja julkaista rutkasti enemmän uutta runoutta maailman eri kielistä ja maista!
PKK X NIDE: Suuri Deborah Levy -keskustelu
Tällä kertaa Pieni karanteenikirjakerho kokoontui kirjakauppa Niteeseen puimaan kirjailija Deborah Levyn tuotantoa. Taru Torikan vieraina kuullaan Levyn kolmiosaisen ”elävän elämäkerran suomentanutta kirjailija Pauliina Vanhataloa ja ulkoministerin valtiosihteeri Johanna Sumuvuorta. Deborah Levy ei ole ainoa, joka yhdistää teoksissaan esseististä, kirjallista ajattelua ja hyvin henkilökohtaista kokemusta, mutta jokin tekee hänen kirjoistaan erityisen tenhoavia. Pohdimme, mistä lumo syntyy. Puhumme Levyn kielen yhtäaikaisesti pitkällehiotusta ja aina uudelleen yllättävästä luonteesta ja tilantunnusta, jota hänen tiiviissäkin teksteissään on. Mietimme Levyn suhdetta aikaisempiin (feministisiin) kirjailijoihin ja ajattelijoihin, kuten de Beauvoiriin ja Durasiin, heidän kanssaan ja heitä vastaan keskustelemista, joka jatkuu teoksesta toiseen. Löydämme Levyn kirjoista lohtua ja valtavasti huumoria. Tervetuloa seuraavaan Pkk-iltaan Niteessä ke 1.12. klo 18, vieraana kääntäjä Lotta Toivanen. Kiitos järjestelyistä Kustantamo S&S, joka julkaisee myös Deborah Levyn elävän elämäkertatrilogian päätösosan keväällä 2022, tietenkin Pauliina Vanhatalon käännöksenä.
Toisin katsottu kritiikki X PKK: Hilma af Klintin arvoitus
Toisessa yhteistyöjaksossa Suomen arvostelijain liiton Toisin katsottu kritiikki -hankkeen kanssa päästään viime vuosisadan alun esoteerisiin tunnelmiin, kun kriitikko Maaria Ylikankaan ja toimittaja Taru Torikan kanssa keskustelemaan tulee pitkän linjan kulttuuritoimittaja Pirkko Kotirinta. Keskustelun lähtökohta on Kotirinnan teos Hilma af Klintin arvoitus, joka ei rakennu normaalin lineaarisen elämäkerran tapaan, vaan jossa toimittaja kulkee tekstin sisässä etsimässä omilla keinoillaan otsikossa mainittua, 1900-luvun alussa vaikuttaneen ja kuolemansa jälkeen jo muutamaan kertaan "uudelleenlöydetyn" ruotsalaistaiteilijan arvoitusta. Pohdimme, onko juuri nyt kulttuurinen tilaus Hilma af Klintin teosofiasta ammentaneelle taiteelle, vai onko sen paikka kavennettu vain älypuhelimien trendikkääksi taustakuvaksi? Hilma af Klintin taide ja elämä näyttävät myös, että monella nykyajassa mietityttävällä aiheella on pitkät jäljet. Hänen kauttaan voi pohtia ja uudelleenmääritellä taiteilijuutta, omistajuutta ja tekijyyttä - af Klint sekä koki maalaavansa yhteydessä johonkin tuonpuoleiseen että teki paljon yhteistyötä muiden naistaiteilijoiden kanssa. Hän ja moni muu viime vuosisadan alun taiteilijanainen venytti sukupuolten tavanomaista esittämistapaa, oli monella tapaa fluidi. Toisaalta hänen henkisyydessään oli vahva yhteys kristinuskoon, mikä voi tuntua nykykatsojalle vieraalta. Miten kriitikko, journalisti ja kirjailija voivat lähestyä näitä kiehtovia poikkeusyksilöitä, jotka on kiusaus nostaa esikuviksi nykynaisille? Ainakin uteliaisuus, kyseleminen ja lupa erehtyä mainitaan! Hilma Af Klintin arvoituksen kannen on suunnitellut Markko Taina
PKK X NIDE: Käännöskeskiviikko, Pohjoismainen rikosromaani
Kirjakerho jalkautuu taas karanteeniolosuhteista ihmisten ilmoille! Syksyn ensimmäisessä kokoontumisessa Nide-kirjakaupassa Taru Torikka haastattelee kahta kokenutta ja palkittua kääntäjää pohjoismaisesta, etenkin ruotsalaisesta, rikosromaanista, eilen, tänään ja huomenna! Sirkka-Liisa Sjöblom ja Kari Koski pohtivat, miten pohjoismainen rikos ja sen tutkiminen on muotoutunut Sjöwall&Wahlöön päiviltä Mankellin ja Marklundin kautta kohti 2020-lukua. Ketkä ovat sankareita, millainen on rikosromaanin toimiva nainen ja empaattinen mies? Miksi juuri globaalisti katsottuna turvallisten sosiaalidemokratioiden yhteiskuntaa on niin kiehtova tarkastella joko yksityisen murhan tai ties minne ulottuvan talousrikosvyyhden kautta? Ketkä kirjailijat erityisesti kiehtovat kääntäjiään, kuka jaksaa yllättää, kenellä on erityisen lumoava kieli? Ja miten tämä kaikki kietoutuu Astrid Lindgeniin? Jakson tekemisessä oli mukana Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry. Tule mukaan Pienen (karanteeni)kirjakerhon tapaamisiin Nide MUJI Kamppiin! Seuraavan kerran kokoonnumme jo 17.11. klo 18 Aiheena Deborah Levyn teokset, keskustelemassa Pauliina Vanhatalo ja Johanna Sumuvuori! (Voit myös katso live-striimin kotona Niteen sivuilta https://www.facebook.com/nidekauppa)
Osa 65: Miki Liukkonen, Elämä: Esipuhe
Kirjailija Miki Liukkonen ja toimittaja Taru Torikka keskustelevat Liukkosen tuhatsivuisesta romaanista Elämä: Esipuhe, sekä sen vastaanotosta! Miki Liukkosen valokuva Aki Roukala.
Osa 64: Hanna-Riikka Kuisma, Syyllinen
Kirjailija Hanna-Riikka Kuisman uusimman romaanin lukija pääsee/joutuu mukaan päähenkilön pitkään jatkuneeseen, monella tasolla tapahtuvaan eksistentiaaliseen kriisiin, jossa on vaikea tietää, mikä on totta ja mihin tarinaan edes päähenkilö itsestään uskoo. Syyllinen näyttää maailman, missä sisäisessä monologissakin on hashtagit ja siinä mietitään, miten kriisistä saisi houkuttelevimman mahdollisen instapostauksen. #Syyllinen on sukua Sivulliselle ja Inhon kaltaisten eksistentialismin klassikkojen päähenkilölle. Mietimme Hanna-Riikka Kuisman kanssa, mitä tapahtuu kun yleensä nuorelle miehelle tyypillistä kriisiä elääkin nelikymppinen nainen - ja on tehnyt sitä jo kauan. Keskustelemme myös siitä, miten hurjin huumori löytyy naisista hermoromahduksen partaalla ja sen toiselle puolelle loikanneista, ja miten romaani, joka kuvaa mahdollisimman tarkkaan romahtanutta psyykeä ja todellisuudentajun menettämistä, ei tarvitse "psykologisointia" ja voi hyödyntää vaikka trillerin ja suljetun huoneen murhamysteerin keinoja. Puhumme myös siitä, mikä ajaa ihmisen peilaamaan itseään pakkomielteisesti kaikista meitä ympäröivistä ikkunoista, ja mikä voisi olla avuksi. Hanna-Riikka Kuisman kuva Sami Kokko, Like
Osa 63: Sirpa Kähkönen, Vihreä sali
Sirpa Kähkösen uusin romaani sijoittuu ratkaisevaan hetkeen Kuopiossa 1964, ja levittäytyy samalla sadan vuoden säteelle, Pietarista Leningradiin (ja takaisin). Ääneen pääsee laaja kaarti ihmisiä, nuoria ja liikaakin kokeneita, elämäänsä aloittelevia ja kuolleita. Keskustelemme Sirpa Kähkösen kanssa historiasta hänen teoksissaan - se ei ole hänelle "keino", "miljöö" tai muu ulkoinen työkalu, vaan jotakin muuta. Kähkönen tarkastelee teoksissaan, miten eletyt kriisit ja kauheudet siirtyvät yli sukupolvien, myös ja varsinkin silloin kun niistä ei puhuta. Vihreässä salissa ääniä ja totuuksia on useita. Sirpa Kähkönen kertoo, miksei kuitenkaan enää kaikkitietävää kertojaa. Pohdimme romaania rajaamisen taiteena, jatkuvaa uudistumista ja toisaalta George Simenonin kaltaista kirjailjaa, joka yllättää aina vaikka tuntuu toistavan samaa. Keskustelemme Suomen unohdetusta kaupunkilaisesta ja kansainvälisestä lähihistoriasta ja siitä, miten eteenpäinmenon ideologiaa varjostaa julmuus heikompia kohtaan. Sirpa Kähkösen kuva Jonne Räsänen, Otava
Osa 62: Heidi Köngäs, Siivet kantapäissä
Heidi Köngäs kertoo uusimmasta romaanistaan Siivet kantapäissä, jonka päähenkilö Marja elää omannäköistä elämäänsä enimmäkseen sotienjälkeisten vuosikymmenten Suomessa, työskentelee ohjaajana Radioteatterissa, missä mm. ranskalaiset modernin teatterin uutuudet tuodaan tutuksi kuuntelevalle miljoonayleisölle, viettää rikasta kulttuurielämää ystäviensä kanssa, rakastaa hankalaa miestä ja vähän onnettomasti, ja on muutenkin kovin tutunoloinen meidän ajallemme pätkäurineen ja omapäisine valintoineen. Heidi Köngäs kertoo, kuinka Marja tuli hänen eteensä, ja millaista työtä kirjailija saa tehdä, jotta ns. todellinen ihminen alkaa elää romaanihenkilönä. Köngäs on kirjoittanut useita teoksia, jotka voisi luokitella "biofiktioksi" menneisyyden naisista, mutta onko luokittelu hedelmällistä? Keskustelemme rajaamisen tärkeydestä romaanin synnyssä ja siitä, miten kunkin romaanin ääneen pääsevät valikoituvat. Miksi nyt puhuu itseoikeutetusti vain Marja, ja miksi Olavi Paavolainen saa kerrankin jäädä hiljaiseksi? Heidi Köngäksen kuva Jonne Räsänen, Otava
Toisin katsottu kritiikki X Pkk: Miesvaltaa murtamassa
Pienessä karanteenikirjakerhossa kuullaan yhdessä Suomen arvostelijain liiton kanssa tuotettu sarja keskusteluja, joissa pureudutaan taidekritiikin, kriitikon työn ja kritiikistä käytävän keskustelun ytimiin, pyritään katsomaan kritiikkiä toisin. Kriittisesti! Ensimmäisessä keskustelussa lähdetään liikkeelle feministisen ajattelun historiasta ja päästään ainakin biofiktio-trendiin, akateemisuuden nykytilaan, tutkimuksen ja journalismin suhteeseen ja siihen, miten kriitikko tekee työstään mielekästä paitsi itselleen myös yleisölle. Keskustelemassa ovat filosofian dosentti ja sukupuolen tutkimuksen yliopistolehtori Martina Reuter ja kriitikko Maaria Ylikangas. Reuter on toimittanut Miesvaltaa murtamassa -teoksen, joka esittelee joukon filosofeja renessanssiajoilta 1800-luvulle. Pohdimme, millä perusteilla nämä ajattelijat voi lukea feministisiksi, ja miksi nykykirjallisuus ja populaaritutkimus rakastaa poimia entisajoilta "unohdettuja" naisia, antaa heille kaikenlaisia nykylukijan kaipaamia ominaisuuksia, ja mitä ongelmia siinä voi olla. Onko parempaa tapaa löytää ja ymmärtää historian lehdiltä pudonneita naistoimijoita ja -ajattelijoita? 1600-luvun feministiset filosofit vaativat (ylempien luokkien) naisille samoja mahdollisuuksia vaativimpiin opintoihin kuin miehille. Mietimme, olisiko heidän oppineisuutta korostavalla hyvän elämän ihanteellaan jotakin annettavaa meillekin, joille on kerrottu hyvän elämän olevan yksilön optimoimista markkinoita varten. Lue myös keskustelua täydentävä Maaria Ylikankaan blogi kriitikon suhteesta tutkimukseen https://www.kritiikkinakyy.fi/2021/10/kriitikko-mita-teet-tutkimustiedolla/ Miesvaltaa murtamassa -teoksen varhaisten feministien tekstit ovat suomentaneet Tuomas Parsio, Erika Ruonakoski ja Laura Lahdensuu. Kansisuunnittelu Emmi Kyytsönen
Osa 61: Alexandra Salmela, 56, oletan
56, oletan on ensimmäinen Pienen karanteenikirjakerhon käsittelemä romaani, jossa korona määrittelee (ja sumentaa)tapahtuma-ajan ja ympäristön, ottaa merkittävän roolin kirjan henkilöiden elämässä. Kirjailija Alexandra Salmela kertoo, miten noin 57 naisen tarinan kertova kirja syntyi (kun hän oli päättänyt lopettaa kirjoittamisen) ja miten naiset vuorollaan, vuoden mittaan ilmestyivät. 56, oletan -kirjan naiset saavat jokainen vuodesta viikon (joita on vuodessa suunnilleen 56. Naisissa ja heidän elämäntilantessaan saattaa olla yhteisiä piirteitä keskenään ja ehkä jopa kirjailija Alexandra Salmelan kanssa, ja koronavuoden/-vuosia elänyt lukija samastuu yksinäisyyteen ja kiivaaseen pyrkimykseen nähdä merkitykiä luonnon vuodenkierrossa, leipomisessa ja tomaattien kasvattamisessa, mutta Salmelan tarinat riistäytyvät usein riemastuttavasti yhteisesti koetusta surrealistisiin, sadun sfääreihin. Tai sitten eivät, ja noita onkin meissä kaikissa. 56 naista sisältävät viitteitä moniin suuntiin, ehkä vikasuuntiinkin, ja kirjaa voi lukea paitsi autofiktio-oletuksiin turhautuneena leikkinä, myös kommenttina nykyfiktion trendiin ottaa esiin "unohdettu" historian tai taiteen nainen, palvonnan kohde tai muu muusa ja tehdä tästä tarinan sankari. Kuten kaikkien laulujen Jane. Podcastin tekemistä tukee Teos. Osta 56, oletan http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2021-syksy/56-oletan.html
Osa 60: Johanna Sinisalo, Ukkoshuilu
Loistava Johanna Sinisalo vierailee podcastissa keskustelemassa tuoreesta romaanistaan Ukkoshuilu. Sen siivillä päästään puhumaan säästä ja ihmisen ikiaikaisesta halusta - jos nyt ei hallita niin ainakin ennustaa sää mahdollisimman tarkkaan, mahdollisimman tarkkaan valikoiduille ja maksukykyisille kohdeyleisölle, sekä siitä miten (maailman)talous ja talouspolitiikka on nykymaailmassa mystifioitu ja eristetty miltei luonnonilmiön kaltaiseksi, tavallisen ihmisen käsityskyvyn yläpuolella "luonnostaan" tapahtuvaksi mahdiksi, jota korkeintaan ekonomistit ja muut ylipapit saavat kommentoida ja jonka armoilla ihmisten pitää vain nöyrästi hyväksyä olevansa. Johanna Sinisalon kirjat saavat alkunsa halusta törmäyttää erilaisia todellisuuksia, ja niissä näkyy hänen oma rakkautensa romaaneihin, joita lukiessa pääsee kurkistamaan erityisiin tietämyksen aloihin ja niiden asiantuntijoiden elämään. Hänen romaaninsa ovat runsaita niin aiheiden kuin henkilöiden puolesta. Keskustelemme siitä, miten kirjailija pääsee kaiken keräämänsä kiehtovan materiaalin "päälle" ja kuinka antiikin draamoista asti toimiviksi havaittujen kerronnan lakien avulla luodaan henkilöitä, jotka alkavat elää omaa elämäänsä ja viedä tarinoita eteenpäin. Ukkoshuilu kuvaa meidän maailmaamme, jossa uskomusten ja tieteen eroa on liudennettu (tarkoituksella) tehokkaasti ja nopeasti. Siksi se tulee ottaneeksi kantaa myös nyt ajankohtaiseen ja äärimmäisen turhauttavaan keskusteluun tutkimuksen kohteista ja koko vapaan tieteen olemuksesta/olemassaolosta. Miksi nykyihminen ei kestä tieteen epävarmoja mutta totuuteen pyrkiviä vastauksia vaan nielee mieluummin huijaukset? Tervetuloa mukaan demystifioimaan!
Osa 59: Jukka Viikilä, Taivaallinen vastaanotto
Jopa Pienen karanteenikirjakerhon mittapuilla poikkeuksellisen polveileva, fragmentaarinen ja innostunut keskustelu kirjailija Jukka Viikilän tuoreesta romaanista, joka sisältää otteita Jukka Viikilän oloisen kirjailija Jan Holmin omaelämäkerrallisesta romaanista ja sen lukijoiden (vasta-)ajatuksista kyseisen romaanin äärellä. Taivaallinen vastaanotto on kirjallinen Tapaus, monessa mielessä, joten ruodimme sitä monelta kannalta. Kuuntele, jos ja kun haluat tietää lähes kaiken musiikin ja tekstin yhtäläisyyksistä, tilojen luomisesta, auladramaturgiasta, newyorkilaisten kaupunkistriimien vaikutuksesta suomalaiseen nykykirjallisuuteen, kirjallisesta menestyksestä toipumisesta, ja siitä, miten tarinat pettävät lukijan ja miten kirjailija voi vastustaa niiden viemäksi joutumista. Kirjailija Viikilä kertoo myös, miten välttää mekanistisen kirjoittamisen vaarat ja millaisia kysymyksiä itse lähtee ratkomaan kirjoittamalla. Jukka Viikilän kuva Jonne Räsänen, Otava
Osa 58: Koko Hubara, Bechi
Koko Hubaran esikoisromaani Bechi on sekä tiiviisti rajattu yhden mullistavan päivän kuvaus että moniin suuntiin pursuileva ja viittaileva teos äitien ja tyttärien monimutkaisista suhteista, erilaisista tavoista olla ruskea nainen Suomessa, "oman" identiteetin valitsemisesta, jemeninjuutalaisten historiasta, syömishäiriöistä, mielenterveysongelmista ja vaikka mistä. Bechi sisältää myös kuvitelman siitä, millainen voisi olla maahanmuuttajanaisen rinnakkaisteos Sonja O. kävi täällä -romaanille. Puhumme Kokon kanssa suurinpiirtein kaikista näistä asioista, sekä siitä, miten fiktion tekeminen vapauttaa asiakirjoittamisen ammattilaisen, miten Bechin tyyli ja kieli syntyivät, miten ääneen päässeet Bechi ja Shoshana muodostuivat puheestaan omiksi ihmisikseen, ja miten omia kokemusia voi sekä käyttää romaanin palasina että leikitellä niillä. Koko Hubaran kuva Jonne Räsänen, Otava
Osa 57: Veera Antsalo, Fernanda
Runoilija Veera Antsalon romaanikin toimii runon logiikalla. Mutta mitä on runon logiikka? Siitä keskustelemme podcastilla, kuten myös siitä, miten päähenkilö Fernanda konkreettisesti syntyy kirjan sivuilla ja kielestä, myös itselleen. Kaunokirjallinen yllättää aina kirjoittajansa(kin), ihmettelemme miten henkilöt alkavat tuottaa tarinaa ja omia kertomuksiaan ja vaativat päästä ääneen. Voi kuulostaa vaikealta, mutta Fernanda on myös lähestyttävä ja riemastuttava kuin paras tyttökirja. Siinä on kaiken lisäksi jännittävä paras ystäväkin. Fernandaa lukiessa pääsee sisään siihen kokemukseen, millaista on olla nuori (tyttö), yhtä aikaa vasta hahmottuva ja ra(a)jojaan tutkiskeleva, törmäilevä ja yksin maailmassa, samalla kun kaikki on mahdollista ja suurin osa muista ihmisistä sumuista savua. Fernandan maailma on naisten, tätä tyttöä ei kuvata suhteessa poikiin ja miehiin. Miksi se tuntuu radikaalilta? Puhumme myös siitä, kuinka jokaisella pitää olla vähintään yksi erikoinen täti. Veera Antsalon kuva Jarkko Mikkonen. Podcastin tekemisen mahdollistaa Teos. Osta Fernanda https://verkkokauppa.teos.fi/epages/Teos.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Teos/Products/9789523630482
Osa 56: Niko Hallikainen, Kanjoni
Niko Hallikaisen esikoisromaani Kanjoni on runollisen kaunis ja hämmentävän hauska yksinäisen nuoren miehen vuodatus. Se on täynnä yksityiskohtaisesti kuvattua seksiä, mutta taitaa kertoa rakkaudesta tai sen kaipuusta. Kirjan rytmissä ja kielessä kuuluu kirjailijan tausta esitysrunoilijana. Podcastissa puhutaan siis seksistä, varsinkin kirjallisuuden keinona ja osana homokirjallisuuden kaanonia. Kun miesten välinen herkkäkin rakkaus on monesti kriitikoiden mielestä "roisi seksikuvaus", miksei sitten kirjoittaa romaania täyteen tarkasti kuvattua panemista ja runkkaamista. Pohdimme toisteisen seksin vieraannuttavaa vaikutusta ja huumoria, joka syntyy kun päähenkilö katsoo ja esiintyy webcameille ja kuvittelee itsensä elämään Benicio del Toron Hollywood-kartanon tyynymereen. Mietimme, mikä on totta, onko edes päähenkilön palavan rakkauden kohde tai lapsuuden trauma. Niko Hallikaisen kuva Viivi Huuska
Osa 55: Matias Riikonen, Matara
Pieni karanteenikirjakerho saa vieraakseen kirjailija Matias Riikosen, jonka uusi romaani Matara vie lukijan kaikilla aisteillaan keskelle poikajoukon leikkivaltakuntaa. Matias Riikosta kiinnostaa tehdä fiktiota sellaisista oman elämän vaiheista, jotka jäävät usein kirjallisuudessa katveeseen - kuten lapsille luontevista rinnakkaistodellisuuksista. Keskustelemme siitä, miten tekstin keinoin kirjailija ja lukija pääsevät asettumaan leikkivän lapsen nahkoihin, näkemään, tuntemaan, haistamaan ja maistamaan maailman uutena ja jännittävänä. Pohdimme, miksi valtion, hierarkian, sotimisen ja valloittamisen leikkiminen kiehtoo aina uusia lapsipolvia, ja miksei leikkimistä voi ohittaa vain "oikean elämän" jäljittelynä. Onko leikki todellisempaa kuin niin kutsuttu reaalimaailma? Podcastin tekemisen mahdollistaa kustannusosakeyhtiö Teos. Osta Matara https://verkkokauppa.teos.fi/epages/Teos.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Teos/Products/9789523631458 Matias Riikolan kuva Liisa Takala
Osa 54: Ida Pimenoff, Kutsu minut
Kutsu minut on valokuvaaja Ida Pimenoffin esikoisromaani. Sen kertoja on kasvanut ilman isää, ja vähän kaikki hänen elämässään näyttää kietoutuvan hylkäämisen kokemisen ja siihen jo ennalta varautumisen ympärille. Puhumme omaelämäkerrallisen aineiston ja itse koettujen tunteiden käyttämisestä fiktion rakennusaineina: miten niistä tehdään taidetta, eikä psykologisoivaa avautumista? Mietimme tekstin ja kuvan yhtäläisyyksiä, rajaamista ja leikkaamista. Pohdimme myös sitä, miten kirjan päähenkilöstä tulee kirjailijasta erillinen hahmo, ja mitä hänestä oikein voi tietää, kun tämän omaan kertomukseen ei ehkä aina kannata uskoa. Ida Pimenoffin kuva Otto Virtanen.
Osa 53: Minna Lindgren, Armon Anneli
Pieni karanteenikirjakerho jatkaa kuolemanvakavalla linjallaan itselleen vaikeiden asioiden selvittämistä. Kyse on tällä kertaa huumorista. Vieraaksi sain suuresti ihailemani Minna Lindgrenin, jonka nokkela teksti ja lämmin lähestymistapa on tehnyt esim. klassisesta musiikista vuosikymmenten ajan tuttua tai ainakin vähemmän pelottavaa. Romaanikirjailijana pitkän linjan journalisti on tuonut komiikan avulla esille mm. vanhoja ihmisiä ihmisinä, ei joukkona nimeltä "vanhukset", ja suomalaisen yhteiskunnan isoimpia ongelmia ja tabuja kuolemasta muistisairauteen. Armon Annelissa eletään jatkuvaa rakennemuutosta ja käsitellään eutanasiaa, ihmisyyttä ja eläimyyttä. Podcastissa pohditaan, mistä huumori rakentuu, millä keinoilla jutut naurattavat kirjailijan lisäksi lukijaa, ja miten hauskan ja vakavan vaihtelu tehoaa. Lisäksi löydämme huumoria musiikista, ja ihmettelemme, mihin se katosi journalismista. Jakson tarjoaa kustannusosakeyhtiö Teos. Osta Armon Anneli http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2021-kev%C3%A4t/monistettu-rouva-suominen-v%C3%A4litt%C3%A4%C3%A4-3-luumumukin-arvoitus.html Minna Lindgrenin kuva Jarkko Mikkonen
FutisExtrapaavoarhinmäki
Jalkapallo on urheilulajeista erityisasemassa myös kirjallisuudessa ja filosofiassa, metaforien kenttä joka on venynyt niin kaikkien poliittisten suuntausten tarpeisiin kuin "kansallisten" erityispiirteiden kuvitteluun ja kuvittamiseen. Se on lähes alusta asti nähty fyysisen pelin lisäksi leikin, ajattelun ja estetiikan prismojen läpi. Suomalaisille kannattajille jalkapallo on toiminut romantiikan ja kaukokaipuun välineenä, antanut mahdollisuuden toistuviin toivon ja turvallisen pettymyksentunteen, yhteisen ulkopuolisuuden kokemuksiin - sekä nyt aivan uuteen tunteeseen, jossa ollaan jo aivan kansainvälisen menestyksen kynnyksellä. Ei siis ihme, että jopa kertomuskriittinen Pieni karanteenikirjakerho rakastaa futista ja futisnarratiivien tarkastelua. EM-kisojen viimeisen viikon kunniaksi jalkapallovieraita on kaksi kappalein. "Futistohtori" Sami Kolamon kanssa keskustellaan hänen teoksestaan Jalkapallon kauneus (Aviador). Siinä Kolamo löytää paitsi suuresti ihaillun "kauniin pelin" ja jogo boniton brasilialaiset taiteilijayksilöt, myös tarpeenmukaista kauneutta kaupunkirakentamisessa, johon klassiset stadionit solahtavat kuin tehdastyöläisen vapaa lauantai-iltapäivä. Futiksessa on alusta asti törmännyt vähintään kolmen luokan Maku, ja sen karnevalismi on innoittanut niin 20-luvun wieniläiskahviloiden esteettejä kuin Borgesia ja Ecoa. Jalkapallokannattaja Paavo Arhinmäki kertoo kirjoittamastaan maajoukkuefanin muistelmakirjasta, johon onneksi pääsee valumaan myös muuttuvan maailman kuvausta ja kritiikkiä, ovathan Suomen miesten A-maajoukkueet päässeet karsimaan ja kärsimään erilaisissa Euroopan politiikan polttopisteissä viimeisten vuosikymmenten ajan. Nationalismi näyttää rumimpia puoliaan monissa futiskatsomoissa, mutta miksi suomalaiskannattajakatsomo on enimmäkseen hyvähenkinen yhteisö, jossa kentän ulkopuolinen status menettää merkityksensä? Puhumme epäonnistumisiin tottumisen romantiikasta mutta myös siitä, mitä kansalaisyhteiskunta ja demokratia mahtaa aina vain ahneemmille UEFA:lle ja FIFA:lle.
FutisExtrasamikolamo
Jalkapallo on urheilulajeista erityisasemassa myös kirjallisuudessa ja filosofiassa, metaforien kenttä joka on venynyt niin kaikkien poliittisten suuntausten tarpeisiin kuin "kansallisten" erityispiirteiden kuvitteluun ja kuvittamiseen. Se on lähes alusta asti nähty fyysisen pelin lisäksi leikin, ajattelun ja estetiikan prismojen läpi. Suomalaisille kannattajille jalkapallo on toiminut romantiikan ja kaukokaipuun välineenä, antanut mahdollisuuden toistuviin toivon ja turvallisen pettymyksentunteen, yhteisen ulkopuolisuuden kokemuksiin - sekä nyt aivan uuteen tunteeseen, jossa ollaan jo aivan kansainvälisen menestyksen kynnyksellä. Ei siis ihme, että jopa kertomuskriittinen Pieni karanteenikirjakerho rakastaa futista ja futisnarratiivien tarkastelua. EM-kisojen viimeisen viikon kunniaksi jalkapallovieraita on kaksi kappalein. "Futistohtori" Sami Kolamon kanssa keskustellaan hänen teoksestaan Jalkapallon kauneus (Aviador). Siinä Kolamo löytää paitsi suuresti ihaillun "kauniin pelin" ja jogo boniton brasilialaiset taiteilijayksilöt, myös tarpeenmukaista kauneutta kaupunkirakentamisessa, johon klassiset stadionit solahtavat kuin tehdastyöläisen vapaa lauantai-iltapäivä. Futiksessa on alusta asti törmännyt vähintään kolmen luokan Maku, ja sen karnevalismi on innoittanut niin 20-luvun wieniläiskahviloiden esteettejä kuin Borgesia ja Ecoa. Jalkapallokannattaja Paavo Arhinmäki kertoo kirjoittamastaan maajoukkuefanin muistelmakirjasta, johon onneksi pääsee valumaan myös muuttuvan maailman kuvausta ja kritiikkiä, ovathan Suomen miesten A-maajoukkueet päässeet karsimaan ja kärsimään erilaisissa Euroopan politiikan polttopisteissä viimeisten vuosikymmenten ajan. Nationalismi näyttää rumimpia puoliaan monissa futiskatsomoissa, mutta miksi suomalaiskannattajakatsomo on enimmäkseen hyvähenkinen yhteisö, jossa kentän ulkopuolinen status menettää merkityksensä? Puhumme epäonnistumisiin tottumisen romantiikasta mutta myös siitä, mitä kansalaisyhteiskunta ja demokratia mahtaa aina vain ahneemmille UEFA:lle ja FIFA:lle.
Osa 52: Aura Sevón, Okulovulva
Pienessä karanteenikirjakerhossa luetaan ja keskustellaan tällä viikolla naisen katseesta, naiskirjoittamisesta, ranskalaisista feministisistä teoreetikoista ja siitä, miten hienosti kaikki tämä voi näkyä ja tuntua suomalaisessa romaanissa. Aura Sevón, joka on tutkinut ja kääntänyt mm. Hélène Cixous'ta, on kirjoittanut Okulovulva-teoksensa kudelmaksi esseetä ja kokemuksellista, runonkin keinoja käyttävää fiktiota. Puhumme siitä, miten teoria muuttuu taiteeksi, ja mitä oikein tarkoitetaan, kun puhutaan "naiskirjoittamisesta" (vihje: ei esimerkiksi kirjailijan tai lukijan "olemuksellista" sukupuolta), ja mihin muihin suuntiin kuin eurooppalaisen taideromaanin älylliseen perinteeseen voisi itse kukin kurotella. Toimittajan huomautus: Lainasin noin 76 % ajatuksistani Virpi Alasen kirjoittamasta Okulovulva-kritiikistä, Suomen Kuvalehden numerosta 24/2021, https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kirjat/kirja-arvio-aura-sevonin-okulovulva-havainnoi-maailmaa-naiskatseella-kokeellinen-teos-vaatii-lukijalta-tiedostavaa-lasnaoloa/ Aura Sevónin kuva Heli Sorjonen, Aviador
Osa 51: Jyrki Lehtola, Tunteista
Tällä viikolla keskustelen Jyrki Lehtolan kanssa Tunteista. Kirja on kokoelma trans-esseitä, podcastista saattaa selvitä, mitä lajityyppi pitää sisällään. Ainakin pohditaan etiikka vs. estetiikka -kysymyksiä. Kuuntele itse! Ehkä saat ajatuksen, tai sellaiseksi luettavan Tunnekokemuksen. Tämä jakso kuuluu vahingossa muodostuneeseen kokonaisuuteen "alkukesän kiivailu", kuuntele myös Antti Hurskaisen ja Silvia Hosseinin vierailut, joihin tässäkin usein viitataan. Vekkulin Jyrki Lehtolan kuva Jorma Puranen, Siltala.
Osa 50: Antti Hurskainen, Kuihtuminen
Pienessä karanteenikirjakerhossa ollaan tällä kertaa "kevyissä kesätunnelmissa", eli hikoillaan painostavassa helteessä ja odotetaan vapauttavaa ukkoskuuroa esseistinä tunnetun Antti Hurskaisen kanssa. Nyt käsittelyssä on Hurskaisen toinen romaani, Kuihtuminen, joka on jo ehtinyt aiheuttaa pienimuotoista myrskyä "kirjallisuusmaailmana" tunnetussa vesilasissa. Puhutaan siitä, miksi kirjailija päätti siirtää esseenä alkaneen kiukun ja pettymyksen purskauksen romaaniksi, ja miten kirjailija leikkii "minän" ja romaanin päähenkilön yhtäläisyyksillä, saati muilla yhtäläisyyksillä todellisten, nimettyjen ihmisten ja romaanihenkilöiden välillä. Puhumme vanhenemisen ja kuihtumisen kauheudesta ja kiehtovuudesta ja vanhasta Jörn Donnerista ostamassa kalaa torilta ja dokumentoimassa ruumiintoimintojaan. Kuihtumisen päähenkilö on läpeensä (korkea-)kirjallinen hahmo, joka vihaa ja halveksuu kertomuksia, viihdettä ja banaalia hyvää elämää, ja niitä tuottavia/tuotteistavia nykykirjailijoita. Samalla hän ei malta olla kehittelemättä kertomuksia jokaisen kohtaamansa ihmisen elämästä tai sortumatta kliseisimmän dekkaristin tehokeinoihin. Mietimme, onko kertojan elitistisissä ajatuksissa mitään intoa, ja onko kaikessa taustalla pettymys itseen. Antti Hurskaisen kuva Laura Malmivaara, Siltala
Osa 49: Pauliina Vanhatalo, Tuntemani maailma
Tuntemani maailma on päätösteos Pauliina Vanhatalon omaelämäkerrallisessa, esseemäisessä trilogiassa. Keskustelemme siitä, miten kolmen kirjan kokonaisuus syntyi, ja miksi Keskivaikea vuosi, Toinen elämä ja Tuntemani maailma EIVÄT ole autofiktiota. Tuntemani maailma puhuu paljon rajoista, rajaamisesta ja rajattomuuden ongelmista, ja Pauliina Vanhatalo kertoo miten kirjailija rajaa omasta elämästä ja itsestään kirjallisuutta ja päähenkilön. Puhumme empatian ongelmista ja siitä, onko psykopaatteja muuten kuin kollektiivisessa mielikuvituksessa, keinona ulkoistaa paha meistä hyviksistä! Pauliina Vanhatalon kuva Maiju Pohjanheimo/S&S
Osa 48: Silvia Hosseini, Tie, totuus ja kuolema
Pienessä karanteenikirjakerhossa vierailee tällä viikolla kirjailija, opettaja ja kirjallisuustoimittaja Silvia Hosseini. Puhumme hänen esseekokoelmansa Tie, totuus ja kuolema teksteistä ja aiheista - mm. matkallaolosta, Matkalla-romaanista, kirjallisuuskaanoneista ja niiden "feministisestä" nykykritiikistä ja sen ongelmista, uusliberaalista talous- ja luokkajärjestelmästä ja mitä Jane Austen voi siitä paljastaa, ulkoa-annetuista identiteeteistä, linnuista, surusta ja siitä, mitä on oikeasti kirjoittaa jälkikolonialistista ja ruumiillista tekstiä. Hosseini käyttää kirjassaan eri tyylilajeja ja rekistereitä, leikkii Montesquieulla ja listaamalla. Osaako nopeisiin kannanottoihin tottunut nykylukija lukea esseetä, joka ei ole mielipidekirjoitus eikä lehtikolumni, vaan jotain ihan muuta? Kuuntele ja valmistaudu muuttamaan asentoa/asennetta! Silvia Hosseinin kuva Liisa Valonen, Gummerus
0sa 47: Katriina Lehto-Bleckert, Tulisielut
Tällä kertaa Pieni karanteenikirjakerho reissaa Berliiniin ja hulluun vuoteen 1968. FT Katriina Lehto-Bleckert on tutkinut maan poliittista lähihistoriaa ja etenkin radikaalia opiskelijaliikettä vuosia, hänen väitöskirjansa käsittelee Ulrike Meinhofin ajattelua, hahmoa ja toimintaa. Tälläkin kertaa puhumme perusteellisesti Meinhofista ja häntä ympröivästä "mysteeristä": Miksi arvostettu vasemmistolainen kulttuurivaikuttaja, jonka feministiset tekstit paljastavat edelleen ajankohtaisia ongelmia naisten ja lapsien asemassa, ja joka oli ennenkaikkea kiinnostunut maailmanrauhasta ja internationalismista, tarttui 70-luvun alussa aseisiin ja muuttui jahdatuksi terroristiksi. Ja miten ainakin yhtä vihaisesta Joschka Fischeristä puolestaan tuli samoista aatteellisista lähtökohdista vihreän liikkeen johtohahmo ja arvostettu valtapoliitikko? Vuoden 1968 ja sen jälkeisessä liikehdinnässä on paljon tuttua nykyhetkeen verrattuna, ylimitoitetusta poliisiväkivallasta ja terrrorismilainsäädännöstä alkaen. Toisaalta "terroristi"-käsitteen sisältö on muuttunut viime vuosikymmeninä. Pohdimme, mitä sillä milloinkin tarkoitetaan ja olisiko keskustelussa syytä osata erotella tarkemmin omaisuuteen, sotilaallisiin kohteisiin ja toisaalta tavallisiin kansalaisiin (ja ilman kansalisuutta oleviin) tehtävä väkivalta. Lehto-Bleckert valottaa Saksan liittotasavallan politiikan nykytilaa, ja miten Fischerin perintö näkyy asemaansa vahvistavissa nyky-Vihreissä. Mietimme myös, miksi puolen vuosisadan takaisista tapahtumista on vielä niin vähän tutkimusta ja julkista keskustelua jopa Saksassa, joka kuitenkin on tottunut käymään historiansa synkimpien puolien kimppuun. Eikö juuri nyt olisi tilausta eurooppalaisen, jopa terrorismiksi yltyneen poliittisen radikalismin historian perusteelliselle avaamiselle? Onneksi kuitenkin on suomalainen historiantutkija Berliinissä! Suosittelen, että luet myös Katriina Lehto-Bleckertin aiemman teoksen, Ulrike Meinhof - lähemmäs totuutta, ei todellisuutta.
Osa 46: Olli Löytty, Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle
Kotimaisen kirjallisuuden dosentti Olli Löytyn provosoivasti nimetty esseekokoelma ja sen vastaanotto on ehtinyt aiheuttaa pienimuotoisen kirjakevätmyrskyn. Löytty kirjoittaa kyllä kirjallisuuden rasismista ja pohtii mahdollisia esimerkkejä suomalaisissa romaaneissa, ja kyseenalaistaa muiden kuin suomen- ja ruotsinkielisten, Suomessa elävien ja kirjoittavien kirjailijoiden sulkemista ulos kirjailijajärjestöistä, mutta hyvän esseekokoelman tavoin Jäähyväisistä kotimaiselle kirjallisuudelle löytyy enemmän avointa ajattelua ja ajatusten kehittelyä kuin jyrkkiä väitteitä joita siitä on ehkä tahdottu lukea. Pienessä karanteenikirjakerhossa mennään taas juupas-eipäs-väittelyn ohi ja pohditaan ääneen Löytyn esiin nostamia aiheita ja niiden aiheuttamia reaktioita. Miksi rasismista puhuminen aiheuttaa niin kovan siilipuolustuksen (huolimatta siitä, syytetäänkö ketään rasismista), ja onko kaunokirjallisuus essee mukaanlukien juuri siksi niin hyvä väline lähestyä arkaa aihetta? Puhumme paljon arabiaksi kirjoittavan Hassan Blasimin ja hänen suomentajansa Sampsa Peltosen asemasta uuden kotimaisen kirjallisuuden tekijöinä. Voit kuunnella keskusteluni Sampsa Peltosen kanssa https://soundcloud.com/kirjakerho/osa-29-kaantajat-aanessa-sampsa-peltonen Pienen karanteenikirjakerhon vapaat keskustelut ja olemassaolon mahdollistaa Teos. Osta Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2021-kev%C3%A4t/j%C3%A4%C3%A4hyv%C3%A4iset-kotimaiselle-kirjallisuudelle.html Olli Löytyn kuva Liisa Takala
Osa 45: Anton Monti, Minne menet, Italia?
Kirjailija, tutkija Anton Monti murtaa lukijan hellimiä Italia-myyttejä ja ennakkoluuloja kirjassaan Minne menet, Italia? Teos lähestyy Italiaa monesta kulmasta, ruokakulttuurista vanhusten asemaan ja popkulttuurihahmoihin, lukijalle hahmottuvat niin Italian poliittinen ja taloudellinen lähihistoria kuin muutkin maan nykytilaan johtaneet kehityskulut. Keskustelemme Anton Montin kanssa Berlusconista ja populismin väärinymmärretyistä mahdollisuuksista, Viiden Tähden liikkeestä ja maailman kuivimmasta supermiehestä Mario Draghista. Pohdimme myös, mihin Italiasta katosivat nuoriso ja vanha kunnon vasemmisto. Toimittaja opettelee lausumaan 'Ndrangheta-rikollisjärjestön nimen edes auttavasti oikein. Piirtelemme myös varovaisia tulevaisuudenkuvia pandemia-ajan jälkeiseen Italiaan. Tule mukaan! Anton Montin kuva Miikka Pirinen/Kustantamo S&S
Osa 44: Mikael Agricola -palkittu Tero Valkonen
David Foster Wallacen tuhatsivuista, moneen suuntaan ja erilaisiin rekistereihin, alaviitteisiin ja tasoihin loikkivaa Infinite Jest -romaania on pidetty jopa mahdottomana kääntää. Tero Valkonen tarttui toimeen ja tulos ansaitsi vuoden Mikael Agricola -palkinnon. Podcastilla Valkonen kertoo, miten tämän romaanin kääntäjäksi kypsyminen on vaatinut parinkymmenen vuoden aikana kertyneen ammattitaidon - vaikka hän ajatteli pystyvänsä kääntämään sen jo vuosituhannen vaihteessa. Kuulet myös, mitä yhteistä on latinotanssien opiskelulla ja käännöstyöllä, miten englanninkielen eri sosiaaliset ja alueelliset rekisterit suomentuvat - tai jäävät kääntymättä, ja miksi Päättymätön riemu voi olla suomalaislukijalle helpompaa luettavaa kuin alkuteos englanninkieliselle. Valkonen kuvaa matkaansa DFW:n maailmassa ja kertoo kuinka tutkimustyö auttaa kulttiteoksen suomentamisessa - ja milloin on vain otettava omia hyppyjä kieleen. Hän myös perustelee, miksi Päättymätön riemu sai suomenkielisen nimensä ja miksei kirjaimellisempi käännös aina toimi. Jakso tehty yhteistyössä Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry:n kanssa. Kannen suunnittelu Ilkka Kärkkäinen / Siltala ja Sanavalinta
Osa 43: J.A. Hollo -palkittu Jussi Palmusaari
Tämänvuotisen tietokirjallisuuden J.A. Hollo -käännöspalkinnon sai filosofi, kääntäjä Jussi Palmusaari, jonka kanssa keskustellaan sekoittumisen metafysiikasta. Palmusaari on kääntänyt italialaisen filosofi Emanuele Coccian paljon puhutun Kasvien elämä -teoksen. Puhumme siitä, mitä kaikkea filosofia voi olla, ja miten suomentaja saa Coccian ainutlaatuisesti virtaavan, kaunokirjallisia keinoja käyttävän filosofisen tekstin soljumaan suomalaiselle lukijalle. Puhumme myös kaiken hengittämisestä, hengestä, kielten mahdollisesta universaalisuudesta ja ilmakehästä! Jakso tehty yhteistyössä Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry:n kanssa. Kasvien elämän kansisuunnittelu Johannes Ekholm.
Osa 42: Marketta Pyysalo, Kehrääjä
Marketta Pyysalon Kehrääjä on periaatteessa romaani naisesta kriisin (aviero) keskellä, mutta Kehrääjä lähteekin ihan omille teilleen yrittäessään selvittää, mitä voi tietää edes omasta menneisyydestään. Pyysalo ja kirjan kertoja harppovat juhahurmemaisia ajatusloikkia ja assosiaatioketjuja pitkin filosofian historiasta kasvitieteeseen ja takaisin nykyhetkeen, jossa nainen rakentaa (tai kehrää?) elämäänsä pala palalta kokoon. Kuuntele inspiroiva keskustelu, joka sopii juuri tähän alkavaan, keikkuvaan kevääseen! Marketta Pyysalon kuva Annina Mannila, Teos
Osa 41: Marjo Niemi, Kuuleminen
Marjo Niemen uudessa romaanissa ääneen pääsee ja kuulluksi tulemista vaatii Titta K, nainen kriisin keskellä, joka etsii ulospääsyä, yrittää ottaa kontaktia läheisiinsä ja alkaa rakentaa elämäänsä uudestaan. Podcastilla Marjo kertoo aineksista, joista Titta rakentuu, ja miten kirjan muoto, kieli ja tarina syntyivät ja hioutuivat yhtä matkaa. Titta puhuu (ja raivoaa) isälle, rakkaalle, uskonnollisille ja muille auktoriteeteille, ja on kirjallisuudessa edelleen harvinainen nainen. Hän ei lamaannu tai käperry kriisiinsä, vaan löytää itsestään ainakin taiteilijan ja stand-up-koomikon. Puhumme myös taiteilijaneromyyteistä, self help -influenssereista ja maailmasta patsaspuistona. Tervetuloa mukaan! Marjo Niemen kuva Heli Sorjonen/Teos
Osa 40: Birgitta Wahlberg, Me ja muut eläimet
Pieni karanteenikirjakerho jatkaa posthumanistisilla poluilla! Tässä jaksossa tapaan Me ja muut eläimet kirjan toisen toimittajan, oikeustieteilijä Birgitta Wahlbergin, jonka kanssa keskustelemme eläimistä yksilöinä joilla on perusoikeudet. Miten eläinoikeudeyt suhteutuvat ihmisoikeuksiin, ja miksi meidän pitää ymmärtää olevamme samalla puolella kuin muut eläimet, jos haluamme selviytyä ilmastokriisistä, zoonooseista ja muista aikamme vitsauksista?
Osa 39: Anna Maria Mäki, Äänenkantama
Anna Maria Mäen tuoreessa romaanissa Äänenkantama lukija pääsee seuraamaan kiusallisen läheltä naista kriisin keskellä. Sanni on kaikinpuolin kunnollinen nainen, ahkera työntekijä ja hyvä äiti, joka ei enää jaksa. Tiivis tarina tempaa mukaansa jopa vastaanhangoittelevan podcast-toimittaja-lukijan. Podcastilla kirjailija kertoo omakohtaisesta kokemuksesta ylisuorittavan äiti-ihmisen burnoutin taustalla, ja miksi vaatii sekä ajallista että tilallisia etäisyyttä tehdä siitä kirjallisuutta. Paljon lyhytproosaa kirjoittanut Mäki kertoo, miksi Sannin tarinan pitää olla romaanin mittainen. Keskustelemme lisäksi mielikuvitusystävien tärkeydestä myös aikuiselle!
Osa 38: Elisa Aaltola, Me ja muut eläimet
Pieni karanteenikirjakerho käsittelee tänä vuonna enemmän tietokirjoja ja kohtaa tutkijoita, filosofeja ja muita ajattelijoita (kaunokirjallisuutta unohtamatta). Eläinten asema, eläintutkimus ja ihmisen suhde muihin eläimiin on valtava kenttä, johon Vastapainon viime vuonna julkaisema artikkelikokoelma Me ja muut eläimet on ajankohtainen, monitieteinen, omia tottumuksia haastava, uuteen ajatteluun pakottava ja käytännöllinenkin opas. Koska kirja käsittelee eläintä niin taiteentutkimuksen ja historiatieteen kuin yhteiskuntatieteiden kulmista, keskustelen siitä pitkään kirjan kahden toimittajan kanssa. Tässä ensimmäisessä osassa filosofi Elisa Aaltola tekee selkoa siitä, millaista perinpohjaista muutosta ihmisen ja eläimen suhde vaatii, ja miten me ihmiset pääsemme yli kognitiivisesta dissonanssista tai akrasiasta, jotka tekevät nykyelämän ristiriitaiseksi ja mahdottomaksi ylläpitää. Spoiler: (Spinozalta opittavan) ilon kautta! Osa 2 on keskustelu kirjan toisen toimittajan, oikeustieteilijä Birgitta Wahlbergin kanssa, jonka kanssa käydään eläinten oikeuksien kimppuun ja nostetaan eläin tiedolliseksi toimijaksi. Luurit korville, mahdollinen kissa syliin (jos hän suostuu), ja kuuntelemaan!
Osa 37: Annastiina Heikkilä, Miksi Ranska raivoaa?
Pienen karanteenikirjakerhon uusi vuosi alkaa keskustelulla toimittaja, kirjailija Annastiina Heikkilän kanssa. Matkustamme Ranskaan etsimään keltaliiviliikkeen mielenosoitusten syitä pintauutisointia syvemmältä ja pohdimme sitä, millaisia seurauksia liike jätti maan poliittiseen ja julkiseen keskusteluun - vai jättikö mitään. Mietimme myös mm. Emmanuel Macronin persoonaa ja asemaa uusliberaalin maailman kultapoikana, näennäisiä eliitinvastaisia uusia eliittejä, ranskalaisen vasemmiston nykytilaa ja sitä, miten pääkaupungin ulkopuolinen Ranska saisi äänensä kuuluviin. Puhumme siitäkin, miksi suomalaisessa mediassa ja keskustelussa ollaan niin huonosti perillä muiden eurooppalaisten maiden yhteiskunnan virtauksista ja mitä sille voisi tehdä. Vuonna 2021 PKK keskittyy fiktion rinnalla yhä enemmän ajankohtaiseen tietokirjallisuuteen, ja käy taidepuheen lisäksi yhteiskunnallisen keskustelun, politiikan ja filosofian kimppuun. Noblesse oblige! Pysy mukana keskustelussa. Annastiina Heikkilän kuva Miikka Pirinen, S&S
Osa 36: Juha Hurme, Suomi
Vuoden viimeinen Karanteenikirjakerho sai vieraakseen Juha Hurmeen. Keskustelu rönsyilee kuten hänen Suomi-kirjansa, lähtökohtanaan suomalainen kulttuurielämä 1800-luvulta alkaen yleisesti ja Kalevala erityisesti, tehden loikkia edestakaisin nykyajan ja menneen välillä. Pohdimme, miten omaksuttu historiallinen tutkimustieto ja lähteisiin perehtyminen muuttuu kirjallisuudeksi ja miten työ teatterissa vaikuttaa Hurmeen tekstintekemiseen. Puhumme siitä, miten "kaikki liittyy kaikkeen", ja kuinka juuri edestakaisin assosiaatioloikkia tekevä teksti voi auttaa meitä hahmottamaan maailmaa, tapahtumaketjuja, ja sitä, miten tähän on tultu. Ja miten tekijän löytämisen riemu välittyy lukijalle ilona. Tästä keskustelusta tuli yksi oman kummallisen vuoteni huippuhetkistä. Toivottavasti se ilo välittyy kuulijallekin! Kiitos kaikille vuoden 2020 vieraille ja kuulijoille! PKK hiljenee loppuvuodeksi, mutta loppiaisen tienoilla saat seuraksesi Vappu Kaarenojan, Aurora Rämön ja Tytöt, ja pääset selvittämään, minne menee Italia (ja Anton Monti) ja miksi Ranska raivoaa (Annastiina Heikkilän seurassa). Tammikuun loppupuolella alkaa Kirjakerhon kevät, ja heti tulee posthumanismia, ihmisiä ja muita eläimiä sekä Anna Järvinen!! Rauhallista joulua! Jakson tarjoaa Teos. Osta Juha Hurmeen Suomi täältä: https://verkkokauppa.teos.fi/epages/Teos.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Teos/Products/9789523630857 Juha Hurmeen kuva Stefan Bremer.
Osa 35: Olli Heikkonen, Rajalliset maat
Vuoden toiseksi viimeinen Karanteenikirjakerho kiertää runouden ympärillä "kuin kissa kuumaa, ihanaa puuroa". Vieraana Olli Heikkonen, jonka upea teos Rajalliset maat vie lukijan 1600-luvulle. Miksi juuri 30-vuotisen sodan melske on muun muassa puheen kovenemista käsittelevien runojen ympäristö? Miten runoilija käyttää historiallista aineistoa niin, että tulos on juuri runoa? Miten puhutaan runoista ilman, että annetaan kuulijalle liian vahvoja ohjeita lukemiseen ja tulkintaan? Jotain selvinnee tästä keskustelusta. Ainakin se toivottavasti virittää vastaanottajan sille ihanan häiriintyneelle aaltopituudelle, mihin runokin meidät parhaimmilllaan tärähdyttää. Nauti! Olli Heikkosen kuva Liisa Takala Podcast-jakson tarjoaa Teos. Osta Rajalliset maat: http://teos.fi/kirjat/kaikki/2020-syksy/rajalliset-maat.html
Pieni karanteenikirjakerho x Nide: Mikä liberalismia vaivaa, Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru?
Tällä kertaa karanteenikirjakerho kokoontui Niteessä ottamaan selvää, mikä liberalismia vaivaa, miksi meidän kaikkien sisällä asuu markkina-arvoista huolestunut (uus)liberaali, ja mitä voimme ehkä asioiden tilalle tehdä. Yhdessä, joukkovoimalla, ei yksin, eikä ainakaan someviestintäkampanjoimalla. Vieraina siis Mikä liberalismia vaivaa -kirjan kirjoittajat, Mikä meitä vaivaa -podcastin toimittajat Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru. Lisää yhteiskunnallisia, kirjallisia ja etenkin niiden väleihin osuvia keskusteluja Niteessä heti ensi vuonna! Seuraa Mikä meitä vaivaa -podcastia https://soundcloud.com/user-897579020
Pieni karanteenikirjakeho x Nide osa 1: Suuri Rachel Cusk -Keskustelu
Tämä on ensimmäinen kirjakauppa Niteessä käyty Karanteenikirjakerho-keskustelu, joita on luvassa myös jatkossa suunnilleen kerran kuukaudessa - näissä oloissa streamattuna, valoisampien aikojen koittaessa elävän yleisön kanssa. Tällä kertaa keskustelen kääntäjä Kaisa Katteluksen ja käsikirjoittaja Petra Forstenin kanssa brittikirjailija Rachel Cuskista, etenkin Kaisan suomentamasta Ääriviivat-trilogiasta. Pohdimme, miksi juuri Cusk tuntuu olevan niin monen "kirjailijan kirjailija" ja toisaalta koskettavan monenlaisia lukijoita hyvin henkilökohtaisella tasolla. Etsimme syitä tavasta, jolla Cusk leikkii autofiktio-oletuksilla, hänen henkilöidensä viehättävästä epämiellyttävyydestä ja päähenkilö Fayn säälimättömästä katseesta. Pureudumme Cuskin kieleen ja Fayen ääneen, ja siihen, miltä niiden kääntäminen tuntuu. Seuraava Pkk x Nide -keskustelu suorana jo torstaina 10.12. klo 18! Selvitämme Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun kanssa, mikä liberalismia vaivaa ja mitä voimme sille tehdä. Tervetuloa mukaan keskusteluun Niteen FB-sivulla! https://www.facebook.com/events/429461238218463/
Osa 34: Anna Rimpelä, Valituspaloja
Tällä kertaa podcastilla keskustellaan huumorin kirjoittamisesta yleensä ja äänikirjamuotoon erityisesti. Vieraana on koomikko ja kirjailija Anna Rimpelä, jonka kanssa pohditaan myös valitusta huumorin lajina sekä sit', miten huumoria revitään kaikkein synkimmistä aiheista! Tämän jakson tarjoaa Kustannusosakeyhtiö Otava. Osta Valituspalat-äänikirja https://otava.fi/kirjat/valituspalat-mp3/ Anna Rimpelän kuva Arto Wiikari, Otava
Osa 33: Tuuve Aro, Kalasatama
Tuuve Aron uusi teos Kalasatama on hengästyttävä, raivokas ja hauska hybridi ainakin omaelämäkerrallista kasvuromaania, raporttia suomalaisen mielenterveyden ja sen hoidon syvästä kriisistä ja poliittista esseetä taiteen representaatiosta. Keskustelemme provokaatiosta, masennuksesta, lesboidentiteetistä vapautena, heteronormatiivisuuteen itsensä kahlinneista naisista, kirjallisuuspiirien ihanuudesta ja hirveydestä, ja kaikelle kauheudelle - myös itselle - nauramisen taidosta. Tule mukaan muuttumaan! Tuuve Aron kuva Donna Roberts, WSOY
Osa 32: Tero Saarinen ja Hannele Jyrkkä, Etsijä
Tero Saarisen ja Hannele Jyrkän yhteisteos Etsijä on ennenkaikkea kirja tanssista ja taiteen tekemisestä. Podcastilla keskustellaan siitä, miten ja miksi tekijät - tanssitaiteilija ja pitkän linjan tanssikriitikko - rakensivat Etsijästä paitsi tarinan Saarisen huimasta urasta ja teoksista, myös mukaansa tempaavan kuvauksen, jonka kautta lukija pääsee taideteoksen synnytysprosessin sisään, miltei ymmärtämään mysteeriä ja tanssia osallistujana. Tero Saarinen on teoksen (ja siinä syntyvän teoksen) ja taiteilijaelämäkerran päähenkilö ja oman tanssijaryhmänsä primus motor, joka kuitenkin sivuuttaa oman egonsa ja haluaa mieluummin keskustella tanssin mahdollisuuksista yhteiskunnallisella tasolla ja toisaalta työryhmän luomana taiteena. Tästä ristiriidasta syntyy harvinaisen mukaansakutsuva taidekirja ja toivottavasti myös innostava keskustelu! Puhumme paljon myös tanssin yksilöä mutta myös yhteisöä terapoivasta vaikutuksesta ja toimittaja Torikka avautuu omasta ruumiillisuuden ja tanssin kaipuustaan. Tanssi ja tanssista puhuminen kuuluu kaikille! Tämän jakson Pientä karanteenikirjakerhoa tarjoaa Siltala. Osta Etsijä täältä https://www.siltalapublishing.fi/kirjat/etsija-tero-saarisen-tie-nykytanssin-huipulle/ LISÄYS JA ANTEEKSIPYYNTÖ: Latasin alunperin podcastin jostain syystä lähes äänettömänä soundcloudiin. Nyt pitäisi kuuluakin jotain! Nöyrimmät pahoitteluni. /tt
Osa 31: Selja Ahava, Nainen joka rakasti hyönteisiä
Selja Ahavan romaanin Nainen joka rakasti hyönteisiä päähenkilö kulkee ja muuttaa muotoaan 1600-luvulta nykypäivään. Keskustelemme podcastilla nyt niin muodikkaista "historian unohdetuista naisista", ja miksi on ongelmallista tehdä heistä tämän hetken sankareita, ja miksi juuri kirjallisuus voi olla paras tapa yrittää kurkottaa erilaisiin aikoihin ja elämiin. Puhumme siitä, miten romaanin teemat ja kieli kutoutuvat orgaanisesti yhteen, ja kuinka aihe vaatii juuri tietynlaisen muodon. Puhumme siitä, mitä tarkoittaa käsitellä ihmistä osana luontoa, miten ruumiillisuus vaikuttaa ajatteluun, ja miten kuvata kertojan syntymä ja kuolema. Puhumme myös Virginia Woolfin Orlandosta, japanilaisen kulttuurin suhteesta erilaisiin ötököihin, ja siitä, miksi naisen kirjoittama kirja jossa on naispäähenkilö luetaan edelleen "naiserityisenä". Tervetuloa mukaan keskusteluun! Selja Ahavan kuva Liisa Valonen/ Gummerus
Osa 30: Jarkko Volanen, Varjoihmiset
Jarkko Volasen romaani lähtee liikkeelle päähenkilön päähänpinttymästä Mennyt maailma -tv-sarjaan, sen tarjoamasta aivan toisenlaisesta maailmasta ja pojasta, jollainen olla tai johon ihastua. Niinpä podcastillakin keskustellaan pitkään Evelyn Waugh’n luomista ikonisista ja ikuisista hahmoista, ja millaista voisi olla Sebastian tai Charles pikkuhiljaa avarakatseisemmaksi muuttuvassa nykymaailmassa. Voiko traaginen hahmo saadakin onnellisen elämän, ja voiko tarkkailijaksi ja keskiluokkaiseen rooliin määrätty elääkin omannäköisellä tavallaan? Mutta yhtä tärkeitä henkilöitä niin romaanille kuin keskustelulle ovat Johnny Rotten, 80-luvun punk zinejä toimittavat nuoret, ja erilaiset äitihahmot. Mikseivät isätkin. Varjoihmisissä sukupuoli ja sen määreet ovat liikkuva käsite ja ongelmia enimmäkseen ulkopuolisille, aikuisille ja systeemille. Tämän podcastin tarjoaa Teos. Osta Varjoihmiset https://verkkokauppa.teos.fi/epages/Teos.sf/en_US/?ObjectPath=/Shops/Teos/Products/9789518519532 Jarkko Volasen kuva Milka Alanen, Teos
Osa 29: Kääntäjät äänessä! Sampsa Peltonen
Tämänkertaisessa suomentajan työhön keskittyvässä podcast-jaksossa Sampsa Peltonen ja Taru Torikka keskustelevat erityisesti arabiankielisen kaunokirjallisuuden kääntämisestä. Arabiankielinen proosaperinne on erilaista kuin eurooppalainen, ja kääntäjä pääsee ratkomaan erilaisia kysymyksiä, konkreettisista välimerkkien ripottelusta laajempiin tulkinnallisiin kysymyksiin. Miten kääntäjä onnistuu tulkitsemaan teoksia alkuperäisen hengelle uskollisesti mutta niin, ettei etäännytä ja eksotisoi lähtötekstiä entisestään? Sampsa Peltonen kertoo läheisestä yhteistyöstään Suomessa asuvan irakilaistaustaisen kirjailija Hassan Blasimin kanssa. Pohdimme, miten siirtolaisuus näkyy arabiankielisessä nykykirjallisuudessa, miten eri kielet ja ympäristöt vuoropuhelevat. Tämän podcastin tarjoaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry
Osa 28: Tua Harno, Kylmän sodan tytär
Tua Harno ja Taru Torikka keskustelevat romaanista Kylmän sodan tytär, joka on sekä 1970-80-lukujen Suomeen sijoittuva suurvaltojen valtakamppailusta johtuva vakoojajännäri että romaani perheestä, sen hajoamisesta, ja niistä tarinoista (usein valheellisista) joita perheen jäsenet kertovat elämästään ja ratkaisuistaan itselleen. Puhutaan siitä, miten vakoojan työ, joka usein esitetään vain actionina, säteilee ympäröiviin ihmisiin. Miten vakoilija perustelee muiden ihmisten hyväksikäytön ja manipuloinnin itselleen, ja miten valheessa eläminen kertautuu lasten ja muiden lähelle päässeiden/joutuneiden kohdalla. Jälleen kerran puhutaan myös kertomusten vaaroista: Päähenkilö Mari on kertonut itselleen selkeää tarinaa taustastaan, miten käy kun se alkaa rapistua joka suunnalta? Tämän Pienen karanteenikirjakerhojakson tarjoaa Otava. Osta Kylmän sodan tytär täältä: https://www.suomalainen.com/products/kylman-sodan-tytar-2 Tua Harnon kuva Jonne Räsänen, Otava
Osa 27: Kääntäjät äänessä! Einari Aaltonen
Karanteenikirjakerhon kääntäjän työhön keskittyvässä sarjassa tavataan tällä kertaa Einari Aaltonen, jonka kanssa päästään niin ranskalaisen runouden klassikoiden Arthur Rimbaud'n ja Paul Elouardin kimppuun kuin pohtimaan parhaita tapoja tulkita suomeksi Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija-romaania, joka sijoittuu Yhdysvaltain orjien historiaan. Tämän jakson tarjoaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry.
Osa 26: Hannele Mikaela Taivassalo, Lopussa minun pitäisi kuolla
Hannele Mikaela Taivassalo ja Taru Torikka keskustelevat "rajaproosasta", rajojen häilymisestä, minuuden häviämisestä, depressiosta, pimeistä huonesta, valon virtaamisesta huoneeseen ja mahdottomasta rakkaudesta ja kauheasta rakastumisesta, aineistona Hannele Mikaelan IHMEELLINEN tiivis proosakirja Lopussa minun pitäisi kuolla (Teos, suom. Raija Rintamäki. Alkuteos I slutet borde jag dö, julkaisijana Förlaget.) HUOM: Torikka hylkää lähetyksessä täysin toimittaja-position ja heittäytyy ihailijaksi. Lue tämä kirja! Se on samalla myös vähän kuin esseekokoelma tai runo. Podcastilla luetaan useampi ote tästä rajaproosasta, ruotsiksi ja Raija Rintamäen kauniisti kääntämäksi suomeksi. Tämän podcastin tekemisen mahdollisti Teos. Osta Lopussa minun pitäisi kuolla tästä https://verkkokauppa.teos.fi/epages/Teos.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Teos/Products/9789523630727
Osa 25: Kääntäjät äänessä! Kristiina Drews ja Hilkka Pekkanen
Pienessä karanteenikirjakerhossa kuullaan nyt myös keskusteluja kaunokirjallisuuden kääntäjien kanssa. Ensimmäisenä ääneen pääsevät Kristiina Drews ja Hilkka Pekkanen, joiden kanssa puhutaan erityisesti Margaret Atwoodin romaanien kääntämisestä. Mihin kaikkeen kääntäjä pääsee paneutumaan ja joutuu tutkimaan tulkitessaan englanninkieliseen maailmaan sijoittuvaa tekstiä? Miten englannin yhteiskunta- ja kielierottelujen nyanssit kääntyvät suomeksi, ja miten kääntäjä sukeltaa Margaret Atwoodin luomiin dystopioihin ja tuo ne suomenkielisen lukijan nautittaviksi? Tämän podcast-jakson tarjoaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL Ry. Jatkossa Pienessä karanteenikirjakerhossa kuullaan kääntäjiä maanantaisin ja kotimaisia kirjailijoita torstaisin.
Osa 24: Reetta Aalto, Vadim
Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Reetta Aallon esikoisromaani vie 1990- ja 2000-luvun vaihteen Pietariin. Kun venäläisiä riivaa köyhyys ja työttömyys, nuori suomalainen taideopiskelija ja kulttuurialan työharjoittelija -nainen saa huomata olevansa suhteellisen (tai suhteettoman) etuoikeutettu kaveripiiriinsä verrattuna. Hänellä on rahaa, raha on valtaa. Podcastilla keskustellaan paljon vallasta, ja miten (vähän vahingossakin) etuoikeutettu sitä käyttää, hyväntahtoisesti tai ei. Puhumme myös naisen katseesta, miten nainen sensualisoi intohimonsa enemmän tai vähemmän hämärän kohteen. Ja miksi se on edelleen taiteessa vähän vallankumouksellista. Puhumme Venäjästä silloin ja nytkin, ja siitä miten länsimaiset tahtovat puhua venäläisistä vain politiikan läpi, ja siitä miten ja miksi hajoavien imperiumien kansalaiset lakkaavat osallistumasta politiikkaan koska tietävät ettei heillä ole siihen vaikutusmahdollsuuksia. Puhumme miehen ja naisen oletetuista rooleista ja siitä kun ei mahdu niihin, seksuaalisuuden virtaavasta olemuksesta, ja halusta. OHEISLUKUVINKKI: Mainitsen podcastilla brittikirjailija Christopher Isherwoodin 1930-luvun Berliini-kirjat. Näiden pohjalta muokattiin Cabaret-elokuvan käsikirjoitus, mutta alkuperäisteoksissa Isherwoodin estetisoiva katse on aika queer (homous oli yksi kirjailijan syistä muttaa vapaamieliseen Berliiniin), ja siksikin sopivaa seuraa Vadimille. Podcast on toteutettu yhteistyössä Kustantamo S&S:n kanssa. Osta Vadim: https://kustantamo.sets.fi/kirja/vadim-2/ Reetta Aallon kuva Miikka Pirinen
Osa 23: Pasi Lampela, Luottomies
Teatteriohjaaja, käsikirjoittaja, kirjailija Pasi Lampelan romaanissa Luottomies tavataan Olli, jonka ympärillä maailma ja oma elämä on kaaoksessa ja hajoamistilassa, mutta jonka ammatti ja elämäntehtävä on hallitseminen, järjestäminen, turvaaminen. Kirjan voi lukea jännärinä, koska turvamies joutuu hengenvaarallisiin tilanteisiin ja pääsee tai joutuu liian lähelle maailman napahenkilöitä, mutta kuten keskustelusta selviää, siinä on kyse ihmisen olemassaolosta, yrityksistä vastata siihen, kuka minä olen. Keskustelemme Pasin kanssa taiteen teon motiiveista, kaikkina aikoina ja poikkeustiloissa erityisesti. Siitä, miten koronakaranteeni ja pakollinen eristys on osoittanut, ettei kirjallisuus, taide ja teatteri ole vain jotain kivaa elintasolisää yleisölle, vaan elintärkeää. Pulahdamme keskustelussa hyvin nopeasti ns. syvään eksitentiaaliseen päätyyn, ja toivottavasti pintaan nousee ajatuksia kuulijoillekin! Jakson tekemisen mahdollisti Like Kustannus. Osta Luottomies https://like.fi/kirjat/luottomies/ Pasi Lampelan kuva Toni Härkönen
Osa 22: Anne-Maija Aalto, Korento
Pienen karanteenikirjakerhon "lievästi dystooppinen" mutta aavistuksen toiveikas syyskuu jatkuu tulevaisuuteen sijoittuvien romaanien parissa. Anne-Maija Aallon uutuusteos Korento tapahtuu tilanteessa, jossa ilmastokatastrofi on pyyhkinyt maapalloa, ylikansallinen hallinto on ottanut vallan, ja entisessä Japanissa vähäosaisiksi tuomitut osakansalaiset, kuten kirjan kertoja Satomi ja hänen ystävänsä Mai, siivoavat rantoja loputtomasta muoviroskasta viihtyisiksi ajanviettopaikoiksi yläluokalle. Podcastilla Anne-Maija Aalto kertoo prosessista, jolla Satomin ja Main tarina muuttui fantasianovellista meille tunnistettavaan ja pelottavan mahdolliseen tulevaisuuteen sijoittuvaksi romaaniksi. Kirjan kertoja ei tiedä siinä vallitsevasta tilanteesta ja yhteiskunnasta kuin sen siivun, jonka etäiselle saarelleen näkee. Kirjailija taas on rakentanut kokonaisen maailman, jota aikoo valottaa lukijoille eri näkökulmista tulevissa kirjoissa. Aallon romaanit on luokiteltu "nuorten aikuisten kirjoiksi". Vaikuttaako kohderyhmä kirjoittajan työhän, avaako se mahdollisesti erilaisia mahdollisuuksia kuin tyypilliselle oletetulle "aikuislukijalle" kirjoittaminen? Toimittaja Torikka on ollut huomaavinaan, että ns. nuorten nykykirjallisuus kokeilee erilaisia kerrontakeinoja ja luottaa yleisöön keskimääräistä aikuiskirjaa enemmän. Onko nuorten kirjallisuudessa enemmän vapautta, kun aikuiset eivät ymmärrä aina kiinnostua niistä? Anne-Maija Aallon kuva Arto Wiikari, Otava
Osa 21: Emmi Itäranta, Kuunpäivän kirjeet
Emmi Itärannan uudessa romaanissa sinkoudutaan planeettojen väliselle kiertoradalle. Vuonna 2168 ihmiskunta on rakentanut siirtokuntiaan eri taivaankappaleille mutta maapallolta tutuista ongelmista ei ole päästy eroon uusissa ympyröissä. Kirjan kertoja Lumi muistaa vielä lapsuutensa Maan. Podcastilla pohditaan kirjan isoja, kirjaimellisesti universaaleja teemoja kuten pakolaiseksi joutuneen ikävää kotiin, jonne ei enää voi päästä. Kirjan maailmankaikkeudessa on näennäisesti ratkaistu ne ongelmat, joihin nyt toivomme teknologian tuovan helpotuksen - maapallon asuinkelvottomuudesta "eettiseen lihatuotantoon" - mutta kuten historiasta opimme, ihmiskunta ei opi historiastaan vaan uusi planeettojenvälinen kolonisaatio tuottaa ja toisintaa eriarvoisuutta, ennakkoluuloja, takapajuisuutta ja omahyväisyyttä. Emmi Itäranta kertoo, miksi Kuunpäivän kirjeet ei kuitenkaan ole puhdas dystopia. Siinä vilkkuu toivonkipinöitä, kuin David Bowie -imitaattorin paljeteissa glam rock -clubin virtuaalisimulaattorissa, ja se vetää scifi-kauhuisen lukijankin mukanaan uusiin, uskottaviin maailmoihin. Tämän podcastin tarjoaa Kustannusosakeyhtiö Teos. Osta Kuunpäivän kirjeet https://verkkokauppa.teos.fi/epages/Teos.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Teos/Products/9789523630871 Emmi Itärannan kuva Liisa Takala
Osa 20: Joel Haahtela, Hengittämisen taito
Onnellisten sattumusten seurauksena Pienen karanteenikirjakerhon loppukesä ja alkusyksy jatkuu katoamisten ja löytymisten maailmoissa. Joel Haahtelan pienoisromaaneissa joku katoaa, on kadonnut, ja joku etsii, löytäen ehkä jotain lähinnä itsestään. Kirjailijan mukaan niiden kaikkien nimi voisi olla Katoamispiste. Kahta uusinta teosta, Adèlen kysymystä ja juuri ilmestynyttä Hengittämisen taitoa yhdistää myös kristinuskon mysteeri. Niinpä keskustelemme podcastilla hyvän ihmisen kilvoittelusta, jumalan kaipuusta, hyviiden yhteisöllisestä luonteesta ja armosta. Ja taiteen kyvystä lähestyä muita kuin konkreettista maailmaa, runon läpikultavuudesta ja ohuista paikoista. Kuuntele ja kirkastu! Joel Haahtelan kuva Dorit Salutskij/ Otava
Trailer
Pienessä karanteenikirjakerhossa puhutaan tekstien ohella maailmasta ja viisastutaan vahingossa. Tässä Virpi Hämeen-Anttila kertoo 1920-luvun Suomesta, missä Björk-kirjasarja tapahtuu, ja Hannu Väisänen antaa vinkit, joilla itsekukin voi herättää aistinsa, muistinsa ja luovuutensa.
Osa 19: Marisha Rasi-Koskinen, REC
Marisha Rasi-Koskisen uusi teos REC (S&S) on mysteeriromaani sanan varsinaisessa merkityksessä. Podcastilla on kuultavissa, että lukija on edelleen vähän ns. tiloissa lukemansa jälkeen. Keskustelemme siitä, miten kirjan tarina on olemassa vain ja juuri siinä muodossa kuin se on romaaniksi viiden vuoden aikana rakentunut, ja miten sen tapahtumat ja henkilöt syntyvät (ja katoavat) kielen myötä. REC on myös psykologinen ja yhteiskunnallinen romaani, mutta sen psykologisuus ja yhteiskunnallisuus ovat jotakin uudenmuotoista ja eri tavalla ilmenevää kuin lukija saattaisi olettaa. "Keskiössä on identiteetti", sen muodostuminen ja hajoaminen, mutta Rasi-Koskinen saa oudosti tämän taidepuheen kliseen eloon, jännittäväksi, surulliseksi, unenomaiseksi. Ainakin itse luen tämän romaanin vielä monta kertaa uudelleen. Tämän podcast-jakson tarjoaa Kustantamo S&S Osta REC https://kustantamo.sets.fi/kirja/rec/ Marisha Rasi-Koskisen kuva Miikka Pirinen
Osa 18: Eino Santanen, Rakas kapitalismi pilkku
Pienen karanteenikirjakerhon kapitalismikriittinen loppukesä jatkuu Eino Santasen seurassa. Santasen ensimmäinen proosateos jatkaa osin samoissa aiheissa kuin hänen aikaisemmat runokokoelmansa, ja osin runolle tyypillisinä pidetyin keinoin, mutta se on itsenäinen ja eriskummallinen teos ihmisistä uuden systeemin kiemuroissa, erilaisista selviytymisstrategioista henkilöbrändien ja kasvottomien human resources -labyrinttien kiemuroissa. Keskustelemme podcastilla mm. siitä miten käy uskossaan väkevälle uusliberaalille "voittaja"-subjektille, kun epäily uskonkappaleisiin iskee. Ja miksi satavuotiaat venäläisen formalismin teoriat jatkuvasti uusiutumaan joutuvasta proosasta ovat ajankohtaisia juuri nyt. Ja lopussa ehkä luodaan uutta toivoa jostakin vaihtoehtoisesta olemisen tavasta. Kuuntele! Eino Santasen kuva Stefan Bremer/Teos
Osa 17: Kari Hotakainen, Tarina
Pienen karanteenikirjakerhon loppukesä kiihtyy Kari Hotakaisen seurassa. Romaani nimeltä Tarina (Siltala) on tietysti antoisaa räävittävää kertomuskriittiselle kirjallisuuspodcastille. Se kertoo tarinoita (ja toistaa tarinoita joita ihmiset kertovat itsestään) todella suuren rakennemuutoksen läpikäyneestä maasta, missä maaseutu on muuttunut Virkistysalueeksi ja sen tarpeettomat asukkaat pakkomuuttaneet Kaupunkiin, missä he taistelevat mm. asunnoista "tarinatalouden" keinoin. Tarina on hauskaa luettavaa, siinä mm. Muumipeikko brändää supikoiraa, mutta sen herättämistä tunteista päällimmäisin on levottomuus ja huoli. Kirjan rytmi on hengästyttävä. Kari Hotakainen kertoo, miten hyviä työvälineitä henkilökohtainen suru, raivo ja kostonhimo ovat kirjailijalle. Kostonhimo ulottuu niin median tapaan puhua maalaisista kuin lipeviin kulttuuri-ja mediapersooniin. Miten kosto ja raivo taas muuttuvat proosaksi? Tarinan voi lukea yhetiskunnallisena romaanina (ainakin Torikka luki sen niin), mutta sen yhteiskunnallisuus syntyi kirjoittamisen aikana, osin yllätyksenä Hotakaisellekin. Ja lopputulos herätti ensimmäistä kertaa hämmennystä Hotakaisen pitkäaikaisessa kustantajassa Touko Siltalassakin. Meneekö kirjailijalla vähän liian lujaa, ja mihin suuntaan? HUOM. Aikamme korkeammat voimat/ vihamielisen tason kyberhyökkäys tai sitten ihan vaan pätkivä wlan katkaisi keskustelun ennen aikojaan. Pieni karanteenikirjakerho pahoittelee, mutta ehdottaa että luet Tarinan itse ja käyt keskustelun loppuun tekstin kanssa. Kari Hotakaisen kuva Laura Malmivaara/Siltala Tämän podcast-jakson tarjoaa Kustannusosakeyhtiö Siltala Osta Tarina https://www.siltalapublishing.fi/?s=kari+hotakainen+tarina
Osa 16: Pasi Pekkola, Kaikki isäni naiset
Pasi Pekkolan neljäs kirja Kaikki isäni naiset (Otava) on toimittaja Torikan kuvailun mukaan "semmonen hyvällä tavalla romaanimainen romaani". Se on eri kertojien äänistä muodostuva kuva perheestä ja yksilöistä, jotka muodostavat ajan mukana muuttuvan perheen. Kukaan kertojista ei välttämättä ole kovinkaan luotettava, jokaisen perheenjäsenen totuus perheestä on erilainen. Pohdimme podcastilla perheen muutoksessa olevia rooleja, sukupuoli- ja muita. Millaista hankausta tapahtuu, kun niitä jaetaan ja otetaan uusiksi? Kuten kirjan nimi antaa ymmärtää, perheen isän naisasiat joutuvat uuteen valoon Me too -aikakaudella. Romaani ei kuitenkaan päästä isää ääneen selittelemään tekojaan, vaan tutkii miten tämän teot, julkinen rooli ja väärinkäytökset vaikuttavat aikuisiin lapsiin ja näiden äitiin. Romaani pakottaa kohtaamaan hankalia kysymyksiä eikä tarjoa yksiselitteisiä ratkaisuja. Pasi Pekkola kertoo myös, miksi hänen teoksissaan äänessä ovat useimmiten naiset. Tämän Pieni karanteenikirjakerho -podcastin tarjoaa Kustannusosakeyhtiä Otava. Osta Kaikki isäni naiset Suomalaisesta kirjakaupasta https://www.suomalainen.com/products/kaikki-isani-naiset
Osa 15: Hannu Väisänen, Märkä turbaani
Hannu Väisäsen uusin proosateos on kirjailijan omin sanoin hybridi, kokoelma kertomuksia erään Pariisin La Défensen alueen tornitalon asukkaista, kertojana 13-vuotias Antoine-poika, joka tarkkailee ja näkee kaikkien tarinat, tarkasti mutta tuomitsematta. Mietimme, miksi ihmisen vaatetuksen kuvailu on tärkeää tämän psykologisen ymmärtämisen kannalta, ja miten komiikasta rakentuu tragedia. Keskustelemme mm. siitä, miksi juuri murrosiän kynnyksellä keikkuva nuori on niin erinomainen kertoja, ja miten kirjailijan ja kuvataiteilijan tärkein väline ovat kaikki - viisi tai kuusi - aistia, ja miten niitä kuuluu huoltaa, aktivoida ja käyttää. Märkä turbaani -kirjan ihmiset ovat jatkuvassa lähiyhteydessä toisiinsa, tulitikkuja lainaamassa tai hississä juoruillessaan. Miltä sitä tuntuu lukea koronakriisin pakotettua kaikki erilleen ja leijumaan digiavaruuksissa? Puhumme myös Euroopan ideasta. Hannu Väisäsen kuva Paula Kukkonen, Otava
Osa 14: Elina Backman, Kun kuningas kuolee
Podcastin dekkariviikkojen toisessa jaksossa keskustelen esikoisdekkaristi Elina Backmanin kanssa klassisen rikoskirjan rakenuspalikoista. Kun kuningas kuolee (Otava) käyttää perinteisen murhamysteerin keinoja ja luottaa sen hyveisiin, sympaattisesta harrastajaetsivästä epäiltyjen psykologiseen perusteluun. Elina kertoo, miksi sijoitti kirjan tapahtumat nimenomaan suomalaiseen maalaiskesän maisemaan, ja miten hänen oma innokas dekkari- ja true crime -harrastuksensa suodattui kirjan maailmaan ja henkilöiden elämään. Dekkarin lukijan ja kirjoittajan välillä on sopimuksia, joita pitää noudattaa. Juonen pitää yllättää mutta se ei saa pettää. Miten kirjailija kokoaa eri kertojan äänet ja juonenpätkät niin että onnistuu jymäyttäään paatunutta dekkarilukijaa, ja samalla kiinnostumaan henkilöistään ja odottamaan heiltä enemmän? Ja onko true crime vaarallista?
Osa 13: Virpi Hämeen-Anttila
Karanteenikirjakerhossa (jonka pitäisi pikkuhiljaa keksiä itselleen uusi nimi, ideoita otetaan vastaan) vietetään dekkariviikkoa: Saat kuultavaksesi tällä viikolla kaksi keskustelua rikoksista kirjoittavien naisten kanssa. Ensimmäisenä on vuorossa Virpi Hämeen-Anttila, jonka herrasmiesharrastajaetsivä Karl-Axel Björk on aistinut zeitgeistia - ja siinä sivussa selvitellyt henkirikoksia - sisällissodasta hitaasti toipuvassa, poliittisen ja muun väkivaltarikollisuuden riivaamassa köyhässä mutta erikoisen kosmopoliittisessa 1920-luvun alun Helsingissä jo seitsemän romaanin ajan. Uusimmassa kirjassa Kalman kevät (Otava) päästään mm. 20-luvulla muodikkaaseen spiritistiseen istuntoon, kun Björkin pitää ratkaista, onko rikkaan sedän kuoleman takana kummitus. Keskustelemme pitkään, miksi juuri 20-luku kiehtoo kirjailijaa. Björk-romaanit etenevät ajassa hitaasti, kuin vossikkakyyti hiljaisen Helsingin kaduilla: nyt ollaan keväässä 1922. Mitä hidas rytmi sallii historioitsija-kirjailijalle? Björkin oma hahmo on tietoisesti luotu erilaisiin risteyskohtiin: Hän on aatelissuvun köyhän haaran jäsen, joka edustaa 20-luvulla (onneksi) vallassa ollutta edistys- ja laillisuussuuntausta virkamiehenä, tuntee sympatioita köyhää kapinoinutta kansaa kohtaan, muttei tunne kuuluvansa oikein mihinkään luokkaan. Björkin ystävissä ja sukulaisissa on kansallismielisiä ja valkoisten sankareita, mutta Kalle itse sukkuloi luontevasti eri yhteisöjen parissa Narinkkatorilta Sörnäisiin. Pohdimme Virpin kanssa sitä, miten kirjailija onnistuu luomaan ajanmukaisia, sisäisesti uskottavia henkilöitä, silloinkin kun ne ajattelevat meidän näkökulmastamme väärin. Miten ajan henki näkyy rikoksissa? Miksi Karl-Axel Björk rakastaa vaatteita ja on niin tarkka ulkonäöstään? Virpi Hämeen-Anttilan kuva Jouni Harala/Otava
EXTRAJAKSO: Suuri jalkapallokerho, Ari Virtanen, Oi Suomi on!
Jos maailmanlaajuinen pandemia ei olisi sotkenut kaikkien suunnitelmia, en todellakaan olisi käyttänyt tätä kesää kirjallisuuden ja siitä puhumisen parissa, vaan istunut nenä televisiossa ja netin jalkapalloforumeissa seuraamassa Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen historiallista ensimmäistä arvokisalopputurnausta. Koska EM-kisat ja kiihkeä spekulaatio jouduttiin siirtämään ensi vuoteen, hain lohdutusta arvokisatyhjiöön lukemalla Hesarin jalkapallotoimittaja Ari Virtasen historiikin Huuhkajien matkasta "vaikeuksista voittoon", rähmälläänolon pitkästä ajasta uuden ja oudon Nation Cup -systeemin kautta EM-karsintalohkosta sensaatiomaisesti jatkoon (Oi Suomi on!, HS Kirjat). Kirjallisuuspodcastissa kun ollaan, keskustelemme Arin kanssa erityisesti erilaisista narratiiveista jalkapallon ja suomalaisen maajoukkuejalkapallon ympärillä erityisesti. Suomalaiset futiskannattajat on opetettu kertomukseen, jossa hävitään niille joille pitikin ja jossa hyvän ottelun tunnusmerkki on lopussa saatu pilkku ja kunniakas taistelu itseä parempia vastaan. Pitääkö nyt löytää uusia kertomuksia? Miksi meillä on tarve nähdä kollektiivin keskellä, kentällä ja kentän laidalla sankareita ja kavaltajia? Miten jalkapalloa työkseen seuraava pysyy itsekriittisenä tarinoidensa kanssa, ja miten hän ottaa huomioon jalkapalloa ympäröivän yhteiskunnan ja poliittisen todellisuuden?
Osa 12: Tiina Tuppurainen, Kuvittelen sinut vierelleni
Tiina Tuppuraisen esikoisromaanin Kuvittelen sinut vierelleni (Karisto) siivittämänä mennäään 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen helsinkiläisiin lesbopiireihin. Lostarissa ja Naistenbileissä bailaamisen merkityskirjon yhteisöllisen analyysin ohella puhutaan autofiktion asettamista ongelmista, ja miten Tiina Tuppurainen on ne ratkaissut, niin itseään muistuttavan päähenkilön Annin kuin tämän rakkauden, ihailun ja petoksen kohteiden suhteen. Puhutaan paljon myös naisen katseesta ja kumppanin kauneuden jumaloinnista ja sukupuolet ylittävästä visuaalisesta representaatiosta. Miltä tuntuuu olla palvonnan kohde? Miksi Anni tavoittelee niin kiivaasti onnellista, turvallista parisuhdetta ja samalla sabotoi oletettua onneaan tehokkaasti? Miten kirjoittaa uskottavasti pihalla oleva nuori nainen? Voiko romaanihenkilö olla liian "woke"? Kuvittelen sinut vierelleni on rakkausromaani, joka on vahvasti yhteiskunnassa kiinni. Se yhdistelee huumaavia rakastumisen ja seksuaalisuuden löytymisen kokemuksia mm. pohdintaan siitä, miten käy queerin nykymaailmassa, jossa myös homojen oletetaan haluavan keskiluokkaista perhe-elämää. Mietimme sitäkin, onko homoliikkeen historia vaarassa unohtua kun ihmisoikeustaistelu alkaa tuntua voitetulta.
Osa 11: Silja Kejonen, Lähetä minulle ympyrä
Asioita, joista ei pysty sanomaan, kohdat, joissa haparoi. Tämän viikon vieraan Silja Kejosen kanssa puhutaan runokokoelmasta Lähetä minulle ympyrä (Gummerus) . Podcastin esittely on lyhytsanainen, sillä en osaa tiivistää, mistä kaikesta puhuimme! Ainakin installaatioiden ja runon tekemisen samankaltaisuuksista, menneisyyden rohkeista naisista, jotka ovat olleet niin omanlaisiaan, etteivät suostu edes meidän jälkipolvien tarkasteluun ja ennakkoluuloihin nätisti, taidekokemusten somejakamisen tärkeydestä, ihanuuden överiksimenemisestä ja karmeudesta, ja siitä miksi ruusu on ruusu on ruusu. Silja Kejosen kuva: Liisa Valonen
Osa 10: Harry Salmenniemi, Uhrisyndrooma ja muita novelleja
Kirjakerhon KYMMENES (10!!!) vieras on Harry Salmenniemi, jonka novellikokoelmien kokonaisuus on kerännyt ylistystä ja maailmankirjallisuusvertauksia vakavastiotettavilta kriitikoilta. Uhrisyndrooma ja muita novelleja (Siltala) ehti ilmestyä helmikuussa, muttei ole ainakaan menettänyt ajankohtaisuuttaan. Taru tavoitti Harryn viettämästä minilomaa. Viininjuonnin ja pizzansyönnin jälkivaikutusten ylistämisen lisäksi pohdittiin mm. vauvan ilmestymisen paljastamaa ääretöntä vapautta ja sotaisuuden yleisyyttä kielessä (Torikka lupaa jatkossa yrittää lopettaa esim. poteroihin kaivautumisen). Miksi ne novellien aiheet - kuten ylimielisyydellä ja naisvihalla omia pelkojaan peittelevät "länsimaisen kulttuurihistorian perinteeseen" hirttäytyvät miehet - joita kirjailija on pitänyt aikansa eläneinä ovatkin lukijoille kauhean ajankohtaisia ja omakohtaisia? Opittiinko koronakeväästä mitään muuta kuin banaaleja elämäntaitokliseitä? Kuuntele ja keskustele mukana! Osallistu Kirjakerhon tuottamiseen: https://www.patreon.com/pienikaranteenikirjakerho Hanki Uhrisyndrooma: https://www.siltalapublishing.fi/kirjat/uhrisyndrooma/
Osa 9: Johannes Ekholm, Planet Fun Fun
Podcastin yhdeksännessä (9) jaksossa Taru Torikka saa keskustelukumppanikseen vanhan ystävänsä Johannes Ekholmin, jonka kanssa mm. toimitti aikoinaan Radio Helsingin Suurta hesalaista kirjakerhoa. Tällä kertaa keskustelun aiheena on Johanneksen toinen romaani mutta "luopumistrilogian" kolmas osa, Planet Fun Fun (Otava). Se jatkaa edeltäjiensä Graafisen suunnittelun ja Rakkaus niinkun tyylillä, rakentuu "autenttisista" keskustelutaltioinneista, nettiviestittelystä ja muusta materiaalista, mitä nyt taukoamatta toisilleen ja toistensa ohi puhuvat nykyihmiset jättävät jälkeensä, mutta se kurkottaa Ekholmin aiempia kirjoja isompiin kuvioihin, jopa maailmanlaajuisen salaliiton kimppuun. Kirja kommentoi koko ajan itseään ja fiktiivisen romaanin oikeutusta, mutta juuri se tekee siitä vetävän ja kiinnostavan, jopa jännittävän romaanin! Edes tunnin keskustelussa ei ehdi kuin raapaista osaa Planet Fun-Funin teemoista, mutta joitakin kuitenkin. Tervetuloa mukaan keskusteluun! Podcastissa keskustellaan Kertomuksen vaarat -tutkimusprojektista https://kertomuksenvaarat.wordpress.com/ Johannes Ekholmin kuva Helen Korpak/ Otava
Osa 8: Milja Sarkola, Pääomani
"Kokemus vapaudesta on suurimpia etuoikeuksia." Pienen karanteenikirjakerhon viikon vieraana kuullaan Milja Sarkolaa, jonka romaani Pääomani pakottaa henkilönsä ja lukijansa tarkastelemaan äärimmäisen ajankohtaista aihetta, etuoikeuksia. Myös vähän uudesta ja epämieluisasta kulmasta, tai ainakin minua se haastoi ja hankasi! Pääomani päähenkilö, lakkaamatonta monologian ylläpitävä Cecilia on Milja Sarkolaa muistuttava hahmo, varakkaan suomenruotsalaisen kulttuuriperheen vesa, teatterin ammattilainen joka kirjoittaa autofiktiivistä romaania, ja laskee kaikkea, niin omaisuuttaan kuin hyvinvointinsa muita merkkejä. Kuitenkaan Pääomani ei ole autofiktiota. Pohdimme, miten näkökulman rajaus ja kirjan henkilön ikävimpien piirteiden liioittelu auttaa sanomaan jotain sellaisista hankalista aiheista kuin luokka, vapaus, varallisuus. Cecilia on suomalaisen taiteilijahierarkian nykykäytännöissä etuoikeutettu, mutta se ei tarkoita etteikö teatterin, taiteen ja rahoituksen kriisi ulottuisi hänenkin elämäänsä. Cecilia tasapainottelee "porvarillisen hyveen" perinnön, ahkeruuden sisäsyntyisen vaatimuksen ja asemaan liittyvien vastuiden kanssa - ja kadehtii downshiftaavia, kokeelliseksi ryhtyviä, pienillä apurahoilla eläviä kollegojaan, joita ei paina velvollisuus huolehtia, että Pääomaa - kulttuurista ja taloudellista - saanut jättää jälkeensä niitä yhtä paljon seuraaville polville. Pohdimme "luokattoman maamme" näkymättömiä luokkia, ja sitä, miksi nyt on kiinnostavaa katsoa porvarillisuutta sisältä käsin. Mietin lukiessani monta kertaa, että miksi romaani kehtaa pyytää minua kiinnostumaan etuoikeutetun, porvarillisen ja raivostuttavan varovaisen taiteilijan elämästä, onhan täällä muitakin jotka eivät pääse ääneen, mutta jotenkin se onnistuu vakuuttamaan joka kerran tarpeellisuudestaan. Pieneen karanteenikirjakerhoon on salakavalasti muodostunut jatkumoita. Näköjään mua kiinnostavat tänä keväänä erityisesti porvariromaanit, kulttuuripiirien ihmisten elämä ja epämiellyttävät naispäähenkilöt! Kiinnostavaa kuulla, mitä te muut ajattelette Pääomastani! Jos olet pitänyt Rachel Cuskin Ääriviivoista ja muista romaaneista, saatat löytää tästä jotakin samaa fiilistä. Pääomani on myös Q-teatterin esitys, se palaa lavalle syksyllä! Itse ainakin haluan kirjan luettuani nähdä myös toisen, ehkä tarinan komediallisia puolia enemmän painottavan version aiheesta! Milja Sarkolan kuva: Jarkko Mikkonen Hanki Pääomani-romaani: http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2020-kev%C3%A4t/p%C3%A4%C3%A4omani.html Liput Q-teatterin esitykseen: https://www.q-teatteri.fi/paaomani/ Tule mukaan tukemaan ainutlaatuisia kirjallisuuskeskusteluja ja Pientä karanteenikirjakerhoa https://www.patreon.com/pienikaranteenikirjakerho
Osa 7: Helmi Kajaste, Rakenna kärsi ja unhoita
"Unohtaminen ei ole muistin virhe, vaan tarpeellinen ominaisuus." Tällä kertaa kohtaamme Helmi Kajasteen, joka on paitsi elokuvahullu, korjausrakentamiseen perehtynyt arkkitehti, myös monelle tuttu rap-hahmona Draama-Helmi. Mielestäni kaikkea Helmin taiteellista tuotantoa - musiikkia, esseekirjaa ja sen kuvitusta - yhdistää elokuvallisuus ja viitteellisyys, jonkinlainen impressionistinen lähestymistapa. Keskustelemme siitä rajasta, miten voi kommunikoida ajatuksiaan elokuvien ja muun taiteen kautta muille ja tulla ymmärretyksi ilman että selittää liikaa. Helmin viitteenomaiset esseet viipyvät tuhon ja jälleenrakentamisen teemoissa, ja keskustelu viipyy Grey Gardens -dokumenttiklassikon rappiotunnelmissa sekä Chantal Akermanin kotia ja kodin kaipuuta käsittelevien "ihanan arkisten" elokuvien tunnelmissa. Puhumme myös käsitöiden ja askartelun tärkeydestä - varsinkin kaltaisillemme ihmisille, jotka eivät oikein osaa tehdä niitä. Oksasenkatu 11:een (Helsingin Töölössä) aukeaa 4.6. näyttely, jossa pääsee tutustumaan paitsi Helmi Kajasteen kirjan kuvituspiirroksiin, myös hänen anarkistisesti rakentamiinsa pienoismalleihin!
0sa 6: Pihla Hintikka, Hetken Pariisi on meidän
Pienen karanteenikirjakerhon kuudennessa jaksossa Taru Torikan kanssa keskustelee Pihla Hintikka, Pariisiin kotiutunut toimittaja, joka on myös työskennellyt mallina ja kirjoittanut ranskaksi kaksi feminististä tietokirjaa raskaudesta ja lastenkasvatuksesta. Hänen esikoisromaaninsa Hetken Pariisi on meidän (Otava) sijoittuu melko tiukkarajaisesti siihen etuoikeutettuun Pariisiin, missä työskennellään muoti- ja taidealoilla, eletään Marais’sa ja shopataan Colettella. Kuitenkin glamourin ja pariisitarten huolettoman eleganssin alla on paineita ja huolia, ympäröivän maailman kriisit - kuten maahanmuutto ja Ranskan koveneva suhtautuminen siihen - valuvat ja vaikuttavat eliitinkin elämään. Itse muotimaailma ja taide-elämä on muutoksessa. Kirja seuraa kolmen eri-ikäisen päähenkilönaisen elämää vuonna 2015. Miksi juuri näiden naisten, selviää keskustelussa. Pihlan ja Tarun keskustelu rönsyilee naisten intohimojen kohteissa: muodin tärkeydessä yhteiskunnan, taiteen ja talouden leikkauspisteissä, siitä taiten kirjoittamisen vaikeudessa, harvinaisuudessa ja tärkeydessä, ranskalaisen feminismin traditiosta ja nykytilasta, pariisitar-myytistä… Mietimme taiteen ja muodin luojien tapaa ammentaa yhetiskunnan virtauksista ainesta työhönsä, ja kuka oikein toimii moraalisesti suhteessa paperittomiin pakolaisiin tai kertakäyttöisen oloisiin, vaihdettavissa oleviin "mallityttöihin". Romaanin tapahtumahetkellä ranskalainen yhteiskunta on myllerryksen alussa, sen käsittelemät aiheet ovat muuttuneet aina vain ajankohtaisemmiksi. Voit tukea ja tilata podcastia https://www.patreon.com/pienikaranteenikirjakerho Keskustelussa mainitaan mm. seuraavat teokset: Annastiina Heikkilä, Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa (S&S, 2018 https://kustantamo.sets.fi/kirja/bibista-burkiniin/ Virginie Despentes, King Kong -tyttö (suom. Lotta Toivanen, Like 2008) https://like.fi/kirjat/king-kong-tytto/
Osa 5: Piia Leino, Yliaika
Taru Torikka ja Piia Leino keskustelevat Leinon tuoreesta romaanista Yliaika, josta koronakevät poikkeustiloineen teki entistäkin ajankohtaisemman ja pelottavan enteelliseltä tuntuvan. Yliajassa eletään vuotta 2052, jolloin Suomi on ratkaissut hyvinvointivaltion kustannusongelmat ja purkanut eläkepommit poistamalla yli 75-vuotiailta kansalaisoikeudet. Vanhusten vaihtoehtoina on paperiton pakolaisuus tai "vapaaehtoinen" exitus. Romaanin alussa Lex 75:n pääarkkitehti, entinen ministeri ja pitkän linjan menestyjä Annastiina Kankaanrinta valmistautuu omaan tyylikkääseen poistumiseensa, mutta täydellinen viimeinen ele ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Hyvän dystopian tavoin Yliaika näyttää lukijan oman ajan tarkasti poistamalla todellisuudesta jotain oleellista. Leino ja Torikka pohtivat, miksi järjetön ja epäinhimillinen ihmisoikeuksien riistokin saadaan perusteltua kansalle, kun taitava poliitikko käyttää hyväksyttyä, näennäisen rationaalista "talouden kieltä". Vaikka romaanin lähtökohta kuulostaa hullulta, jo koronakriisi on näyttänyt, miten senioreita käsitellään mediassa ja politiikan kielessä joukkona, jota on holhottava, huollettava ja hallittava, ei ihmisinä joilla on itsemääräämisoikeus. Podcast miettii, miksi kansa on helppo saada uskomaan yhden totuuden talouspuheeseen, ja miksi media epäonnistuu tehtävässään havainnollistaa miten asiat liittyvät toisiinsa. Miksi spektaakkeliyhteiskunta ja tunnekuohu vain kiihtyy samalla kun kuvittelemme elävämme entistäkin rationaalisempaa aikaa? Miksi nelikymppisten päättäjien ja kansalaisten on mahdotonta kuvitella itsensä vanhukseksi ja avuntarvitsijaksi? Olemmeko taloutta varten vai voisiko valtio olla meitä varten? Onko empatialle mahdollisuuksia? Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan! Kuuntele ja jaa! #pienikaranteenikirjakerho Voit tukea Pienen karanteenikirjakerhon tekemistä ryhtymällä podcastin kaveriksi osoitteessa https://www.patreon.com/pienikaranteenikirjakerho
Osa 4: Jan Forsström, Aikuisia ihmisiä
Pienen karanteenikirjakerhon neljännessä jaksossa toimittaja Taru Torikka keskustelee kirjailija Jan Forsströmin kanssa tämän proosakirjasta Aikuisia ihmisiä. Forsström on myös elokuvantekijä, joten Torikka tivaa häneltä lyhytproosan ja leffan mahdollisesta sukulaisuudesta, lyhyiden tekstiepisodien kerrontakeinojen ja rakenteellisten ratkaisujen "elokuvallisuudesta". Aikuisia ihmisiä sijoittuu nyky-Helsingin taide- ja kulttuuripiireihin, ja Forsström näyttää terävästi ironisia siivuja ikuisten lupausten ja entisten nuorten elämästä. Voiko kirjailijan katse olla yhtäaikaa julma ja lempeä? Miksi kirjailijan on helpompi eläytyä naishahmojensa ajatuksiin, kun miehet tahtovat lipsahdella karikatyyreiksi itsestään? Keskustelussa sivutaan myös "matalapalkkaelittin" poliittisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ja ikävöidään Coronan baaritiskille, missä jokainen on oman, semi-syvällisen art house -elokuvansa päähenkilö. Sinäkin voit liittyä meidän pöytään! (Jan Forsströmin kuva Stefan Bremer)
Osa 3: Philip Teir, Neitsytpolku
Pienen karanteenikirjakerhon kolmannessa jaksossa toimittaja Taru Torikka keskustelee kirjailija Philip Teirin kanssa tämän romaanista Neitsytpolku (Jungfrustigen, suom. Jaana Nikula). Keskustelussa pohditaan suomenruotsalaisen omaelämäkerrallisen kaunokirjallisuuden pitkää jatkumoa, miten Neitsytpolku asettuu Tikkasten, Donnerin ja Kihlmanin rinnalle tai sitä vastaan. Miten nykypäivän kirjailija ratkaisee omasta ja läheisten elämästä kirjoittamisen eettiset ongelmat? Puhutaan paljon myös huonosta omastatunnosta, Sally Rooneysta, Rachel Cuskista, villapaidoista ja rakastumisesta.
Osa 2: Anu Kaaja, Katie-Kate
Pienen karanteenikirjakerhon toisessa jaksossa toimittaja Taru Torikka keskustelee kirjailija Anu Kaajan kanssa tämän romaanista Katie-Kate. Keskustelu sukeltelee Katie-Katen aiheissa (prinsessat, porno, kohukaunottaret, julkkisteollisuus, Englannin kuningashovi) ja niiden risteymissä, villisti kuin romaani itse. Podemme ja puramme sisäistettyä naisvihaamme, ennakkoluulojamme ja prinsessaunelmiamme. Tervetuloa mukaan!
osa 1: Tommi Melender, Poika joka luki Paavo Haavikkoa
Pienen karanteenikirjakerhon ensimmäisessä jaksossa toimittaja Taru Torikka keskustelee kirjailija Tommi Melenderin kanssa tämän uudesta esseeteoksesta Poika joka luki Paavo Haavikkoa. Esseiden aiheet ulottuvat ilmastokriisistä uskonkriiseihin, sosialidemokratiasta vaarallisiin kirjailijoihin. Melender ei tarjoa helppoa lohtua vaan pakottaa lukijan, mutta myös esseeminänsä menemään päin vaikeita asioita. Versoaako siitä jotain uutta toivoa? Kuuntele ja päätä itse.