Suomalaisia podcasteja

Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.


Itsensä yläpuolella

Itsensä yläpuolella käsittelee kehonkuvaa ja kehonkuvan muutoksia eri näkökulmista joka perjantai. Neutraalimpi kehonkuva kuuluu meille kaikille iästä tai sukupuolesta riippumatta. Itsensä yläpuolella on Henriikka Soramäen ja Sarlotta Kalliosalon tutkimusmatka neutraalimman kehonkuvan maailmaan. Kun maailma alkaa tuntumaan liian suppealta meille tavallisille ihmisille, niin hyppää mukaan. Keskustelussa nousee esiin se, että olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia ja miksi vaadimme itseltämme liikaa? Eikö olisi jo aika kavuta itsensä yläpuolelle? Matka itsensä yläpuolelle on alkanut, tule mukaan Instagrammissa @itsensaylapuolella @henriicca ja @starlotta. Palautetta ja kysymyksiä voit lähettää meille Instagrammiin ja sähköpostiin [email protected].

Seuraa podcastia: RSS-syötteenä, Apple-podcasteissa. (ohjeet)

Jaksot

Yhteensä 6 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 17.1.2020.

15. Kehopositiivinen terveys

Julkaistu 21.2.2020

Nyt on miehen vuoro puhua tunteista ja kehopositiivisuudesta. Sieluni silmin -blogin kirjoittaja Veli Koo kertoo muun muassa kuinka päätyi perustamaan Facebookiin Kehopositiivisen terveysryhmän. Veli Koon sanoin ”ollaan täällä toinen toisiamme varten”. Itsensä yläpuolella käsittelee kehonkuvaa ja kehonkuvan muutoksia eri näkökulmista joka perjantai. Neutraalimpi kehonkuva kuuluu meille kaikille iästä tai sukupuolesta riippumatta. Itsensä yläpuolella on Henriikka Soramäen ja Sarlotta Kalliosalon tutkimusmatka neutraalimman kehonkuvan maailmaan. Kun maailma alkaa tuntumaan liian suppealta meille tavallisille ihmisille, niin hyppää mukaan. Keskustelussa nousee esiin se, että olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia ja miksi vaadimme itseltämme liikaa? Eikö olisi jo aika kavuta itsensä yläpuolelle? Matka itsensä yläpuolelle on alkanut, tule mukaan Instagrammissa @itsensaylapuolella @henriicca ja @starlotta. Palautetta ja kysymyksiä voit lähettää meille Instagrammiin ja sähköpostiin [email protected].

14. Rakkaus

Julkaistu 14.2.2020

Rakkaus; sana josta tulee mieleen punaisen sävyt. Sana, joka on niin vahva ja samalla hauras. Tunne, joka syttyy sekunneissa, mutta tunne jonka voi rikkoa sadasosasekunnissa. Mitä rakkaus merkitsee sinulle? Me kysyimme 4-82 -vuotiailta mitä rakkaus heille merkitsee. Rakkaus muuttaa muotoaan ja kokemukset muokkaa sen merkitystä. Itsensä yläpuolella käsittelee kehonkuvaa ja kehonkuvan muutoksia eri näkökulmista joka perjantai. Neutraalimpi kehonkuva kuuluu meille kaikille iästä tai sukupuolesta riippumatta. Itsensä yläpuolella on Henriikka Soramäen ja Sarlotta Kalliosalon tutkimusmatka neutraalimman kehonkuvan maailmaan. Kun maailma alkaa tuntumaan liian suppealta meille tavallisille ihmisille, niin hyppää mukaan. Keskustelussa nousee esiin se, että olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia ja miksi vaadimme itseltämme liikaa? Eikö olisi jo aika kavuta itsensä yläpuolelle? Matka itsensä yläpuolelle on alkanut, tule mukaan Instagrammissa @itsensaylapuolella @henriicca ja @starlotta. Palautetta ja kysymyksiä voit lähettää meille Instagrammiin ja sähköpostiin [email protected]. Jaksossa käytetty Teosto vapaata musiikkia Invisible Beauty YouTube libary

13. Ohukainen ja paksukainen 2.0

Julkaistu 7.2.2020

Välillä tuntuu, ettei olisi lupaa puhua siitä, mistä itse haluaisi. Tässä jaksossa me puhumme ja pohdimme aihetta, missä Itsensä yläpuolella on nyt. Millä tavoin olemme kehittyneet kahdentoista jakson aikana? Pitäisikö kehorauhan lisäksi omata myös mielipiderauha, kuitenkaan unohtamatta kantaa vastuuta sanomisistamme? Itsensä yläpuolella käsittelee kehonkuvaa ja kehonkuvan muutoksia eri näkökulmista joka perjantai. Neutraalimpi kehonkuva kuuluu meille kaikille iästä tai sukupuolesta riippumatta. Itsensä yläpuolella on Henriikka Soramäen ja Sarlotta Kalliosalon tutkimusmatka neutraalimman kehonkuvan maailmaan. Kun maailma alkaa tuntumaan liian suppealta meille tavallisille ihmisille, niin hyppää mukaan. Keskustelussa nousee esiin se, että olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia ja miksi vaadimme itseltämme liikaa? Eikö olisi jo aika kavuta itsensä yläpuolelle? Matka itsensä yläpuolelle on alkanut, tule mukaan Instagrammissa @itsensaylapuolella @henriicca ja @starlotta. Palautetta ja kysymyksiä voit lähettää meille Instagrammiin ja sähköpostiin [email protected].

12. Lapsettomuus

Julkaistu 31.1.2020

Syntyvyyden lasku on usein otsikoissa, mutta samaan aikaan monet ihmiset kärsivät lapsettomuudesta. Jaksossa keskustelemme Iiris Rogersin kanssa, miltä lapsettomuus tuntuu, ja miten se vaikuttaa minäkuvaan. Onko kenelläkään oikeutta tiedustella toisen lisääntymisaikeista, ja onko milloinkaan hyväksyttävää olettaa toisen olevan raskaana? Itsensä yläpuolella käsittelee kehonkuvaa ja kehonkuvan muutoksia eri näkökulmista joka perjantai. Neutraalimpi kehonkuva kuuluu meille kaikille iästä tai sukupuolesta riippumatta. Itsensä yläpuolella on Henriikka Soramäen ja Sarlotta Kalliosalon tutkimusmatka neutraalimman kehonkuvan maailmaan. Kun maailma alkaa tuntumaan liian suppealta meille tavallisille ihmisille, niin hyppää mukaan. Keskustelussa nousee esiin se, että olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia ja miksi vaadimme itseltämme liikaa? Eikö olisi jo aika kavuta itsensä yläpuolelle? Matka itsensä yläpuolelle on alkanut, tule mukaan Instagrammissa @itsensaylapuolella @henriicca ja @starlotta. Palautetta ja kysymyksiä voit lähettää meille Instagrammiin ja sähköpostiin [email protected].

11. Kauneuden aistit

Julkaistu 24.1.2020

Kauneusihanteet juurtavat historiaa kaukaa, sillä ihminen on aina pitänyt lajiaan kauniina. Ihminen tavoittelee sitä mitä itsellä ei ole. Lopputuloksena huomasimme kaikkien aistien liittyvän kauneuden huomioimiseen, mutta miten makuaisti liittyy kauneusihanteisiin? Kuuntele uusin jakso, ja kerro mitä sinä ihannoit muissa.

10. Somen voimakenttä

Julkaistu 17.1.2020

Vietämme nykyään paljon aikaa sosiaalisessa mediassa ja siirrämme tiedostamatta fokuksen somen maailmaan. Saako sosiaalisen median käytöstä boostia vai negatiivista energiaa arkeen? Tuoko sosiaalisen median käyttäminen samaistumispintaa, vai kateuden ja häpeän tunnetta omaan elämään? Haastamme kuuntelijamme jakamaan aitoja, arkisia hetkiä sosiaalisessa mediassa. Kuuntele jakso, ja lähde mukaan! Muista tägätä meidät @itsensaylapuolella

Takaisin podcastien listaan