Suomalaiset podcastit

Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.


Näkövammaisten liitto

Näkövammaisten liiton podcast käsittelee näkövammaisuuteen liittyviä teemoja.

Tilaa podcast: RSS-syöte, iTunes tai Windows Phone. (ohjeet)

Jaksot

Yhteensä 23 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 29.8.2017.

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta osa 4

Julkaistu 18.5.2018

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta -ohjelmasarjassa Näkövammaisten liiton museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa näkövammaishistoriaan liittyvistä erilaisista ajankohtaisista ja ajattomista teemoista. Osa 4: Sokeainkoulut sotien jälkeisen ajan Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla Ohjelman vieraina ovat Annikki Peltonen ja Eeva Korkala. Ohjelmassa keskustellaan omaelämäkerrallisten muistelmien Oppivuodet Luuperinmäellä ja Elämän oppikoulussa pisteillä ja ilman teemojen pohjalta sokeainkoulukokemuksista sotien jälkeisen ajan Suomessa.

Nyöri – nuorten äänilehti 05/2018

Julkaistu 14.5.2018

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta osa 3

Julkaistu 4.5.2018

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta -ohjelmasarjassa Näkövammaisten liiton museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa näkövammaishistoriaan liittyvistä erilaisista ajankohtaisista ja ajattomista teemoista. Osa 3: Näkövammaisten atk-opetuksen historia Suomessa Ohjelman vieraina ovat entisen näkövammaisten ammattikoulu Arlan atk-opettajat Heikki Lehtinen ja Esko Ruuskanen. Ohjelmassa keskustellaan näkövammaisten atk-opetuksen historiasta Suomessa.

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta osa 2

Julkaistu 20.4.2018

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta -ohjelmasarjassa Näkövammaisten liiton museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa näkövammaishistoriaan liittyvistä erilaisista ajankohtaisista ja ajattomista teemoista. Osa 2: Näkövammaisten opiskelijaliike 1960- ja 1970-luvuilla Ohjelman vieraana on emeritus kuntoutusjohtaja Teuvo Ruponen. Ohjelmassa keskustellaan näkövammaisten opiskelijaliikkeen vaiheista Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla.

Nyöri – nuorten äänilehti 04/2018

Julkaistu 16.4.2018

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta osa 1

Julkaistu 6.4.2018

Puheenvuoroja näkövammaishistoriasta -ohjelmasarjassa Näkövammaisten liiton museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa näkövammaishistoriaan liittyvistä erilaisista ajankohtaisista ja ajattomista teemoista. Osa 1: Hyväntekeväisyys näkövammaistyössä ennen ja nyt Ohjelman vieraana on rovasti Ari Suutarla. Ohjelmassa keskustellaan Suutarlan kirjoittaman Sokeain Ystävät ry:n 125-vuotisjuhlakirjan Avoimin silmin - Med öppen blick teemojen pohjalta hyväntekeväisyydestä näkövammaistyössä ennen ja nyt.

Nyöri – nuorten äänilehti 03/2018

Julkaistu 9.3.2018

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Nyöri – nuorten äänilehti 02/2018

Julkaistu 19.2.2018

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Louis Braille -ohjelmasarja osa 4

Julkaistu 26.1.2018

Louis Braille 200 vuotta -ohjelmasarjassa museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa Näkövammaismuseossa ranskalaisen sokean koulupojan Louis Braillen 1820-luvulla kehittelemästä pistekirjoitus­järjestelmästä ja sen merkityksestä näkövammaisille. Osa 4: Pistekirjoitus erilaisissa kieliympäristöissä Ohjelman vieraana on ranskankielen opettaja Eija-Liisa Markkula. Ohjelmassa keskustellaan pistekirjoitusjärjestelmän syntyhistoriasta ja soveltuvuudesta erilaisissa kieliympäristöissä. Tallenne on vuodelta 2008.

Louis Braille -ohjelmasarja osa 3

Julkaistu 19.1.2018

Louis Braille 200 vuotta -ohjelmasarjassa museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa Näkövammaismuseossa ranskalaisen sokean koulupojan Louis Braillen 1820-luvulla kehittelemästä pistekirjoitus­järjestelmästä ja sen merkityksestä näkövammaisille. Osa 3: Pistekirjoituksen haasteet tietoyhteiskunnassa Ohjelman vieraana on Näkövammaisten Keskusliiton tiedonsaantijohtaja Teuvo Heikkonen. Ohjelmassa keskustellaan pistekirjoituksen asemasta ja tulevaisuuden haasteista tietoyhteiskunnassa. Tallenne on vuodelta 2008.

Nyöri – nuorten äänilehti 01/2018

Julkaistu 16.1.2018

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Louis Braille -ohjelmasarja osa 2

Julkaistu 12.1.2018

Louis Braille 200 vuotta -ohjelmasarjassa museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa Näkövammaismuseossa ranskalaisen sokean koulupojan Louis Braillen 1820-luvulla kehittelemästä pistekirjoitus­järjestelmästä ja sen merkityksestä näkövammaisille. Osa 2: Pistekirjoitus Suomessa 1800-luvulla Ohjelman vieraana on kasvatustieteiden tohtori Aatu Moilanen. Ohjelmassa keskustellaan pistekirjoituksen opetuksesta Suomessa ja kirjoitusjärjestelmän vakiintumisesta ainoaksi sokeain pistekirjoitusjärjestelmäksi 1800-luvun lopulla. Tallenne on vuodelta 2008.

Tekniikka tutuksi 01/2018

Julkaistu 8.1.2018

Tekniikka tutuksi -sarjaan on kerätty ohjeita siitä, miten näkövammainen voi käyttää erilaisia ohjelmia, sovelluksia ja välineitä. Tässä osassa jatketaan tutustumista iOS-laitteiden kalenteriin.

Louis Braille -ohjelmasarja osa 1

Julkaistu 4.1.2018

Louis Braille 200 vuotta -ohjelmasarjassa museoamanuenssi Kari Huuskonen keskustelee vieraidensa kanssa Näkövammaismuseossa ranskalaisen sokean koulupojan Louis Braillen 1820-luvulla kehittelemästä pistekirjoitus­järjestelmästä ja sen merkityksestä näkövammaisille. Osa 1: Louis Braille historiallisena henkilönä ja myyttinä Ohjelman vieraana on Näkövammaisten Keskusliiton lakimies, näytelmäkirjailija Eero Vartio. Ohjelmassa keskustellaan Vartion kirjoittaman näytelmäkäsikirjoituksen "Pimeyden voittoisat pisteet" pohjalta Louis Braillesta sekä historiallisena henkilönä että myyttinä. Tallenne on vuodelta 2008.

Nyöri – nuorten äänilehti 12/2017

Julkaistu 18.12.2017

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Tekniikka tutuksi 04/2017

Julkaistu 30.11.2017

Tekniikka tutuksi -sarjaan on kerätty ohjeita siitä, miten näkövammainen voi käyttää erilaisia ohjelmia, sovelluksia ja välineitä. Tässä osassa Tuomo Burman antaa vinkkejä äänitykseen.

Nyöri – nuorten äänilehti 11/2017

Julkaistu 13.11.2017

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Tekniikka tutuksi 03/2017

Julkaistu 26.10.2017

Tekniikka tutuksi -sarjaan on kerätty ohjeita siitä, miten näkövammainen voi käyttää erilaisia ohjelmia, sovelluksia ja välineitä. Tässä osassa kerrotaan Blindsquaresta.

Nyöri – nuorten äänilehti 10/2017

Julkaistu 16.10.2017

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Tekniikka tutuksi 02/2017

Julkaistu 13.10.2017

Tekniikka tutuksi -sarjaan on kerätty ohjeita siitä, miten näkövammainen voi käyttää erilaisia ohjelmia, sovelluksia ja välineitä. Tässä osassa käsitellään Iphonella äänittämistä.

Tekniikka tutuksi 01/2017

Julkaistu 28.9.2017

Tekniikka tutuksi -sarjaan on kerätty ohjeita siitä, miten näkövammainen voi käyttää erilaisia ohjelmia, sovelluksia ja välineitä.

Nyöri – nuorten äänilehti 09/2017

Julkaistu 20.9.2017

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Nyöri – nuorten äänilehti 08/2017

Julkaistu 29.8.2017

Nyöri on nuorille tarkoitettu ja nuorten oma nettiradio. Joka kuukausi kuulet nuorisotoiminnan ilmoitukset sekä kiinnostavia aiheita esimerkiksi urheilusta, peleistä tai tapahtumista. Nyöriin voi myös osallistua ja vaikuttaa tekemällä juttuja tai sosiaalisen median kautta. Kannattaa siis olla kuulolla!

Takaisin podcastien listaan