Suomalaiset podcastit

Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.


Lohikäärmeradio

Kautta Gandalfin parran! Jos fanitat fantasiakirjoja tai diggailet scifiä, olet teleportannut oikeaan osoitteeseen. Jyväskylän kaupunginkirjaston eeppisessä Lohikäärmeradio-podcastissa keskustellaan enimmäkseen kirjoista, mutta myös leffoista, tv-sarjoista ja peleistä. Jaksoissa myös vinkataan luettavaa ja katsottavaa, sekä pohditaan hieman kieli poskessa, ja joskus myös ihan vakavissaan spekulatiivisen fiktion eri muotoja ja ihmeellisyyksiä. Tervetuloa mukaan kaikki kirjallisuuden ystävät, ja pitäkää miekat terävinä. lohikaarmeradio[AT]gmail.com

Tilaa podcast: RSS-syöte, iTunes tai Windows Phone. (ohjeet)

Jaksot

Yhteensä 45 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 5.2.2020.

Jakso 44 - Täyteläiset, elinvoimaiset ja hieman rusahtavat - Mytologiat fantasiakirjallisuudessa

Julkaistu 29.2.2024

Kunnianhimoisina fantasiakirjallisuuden asiantuntijoina otimme jakson aiheeksi jotain mahdollisimman laajaa ja kaikenkattavaa: muinaiset ja nykyiset mytologiat ja kansantarut! Miten ne näkyvät fantasiakirjallisuudessa ja kuinka niitä kerrotaan uudestaan ja uudestaan? Valitettavasti elinaikamme rajallisuus iski vastaan ja jouduimme karsimaan mytologioiden joukosta muutaman mantereen ja 99.9% eri uskonnoista. Mukaan mahtui siitä huolimatta huomattavan paljon kuunneltavaa, josta osa ei liity aiheeseen mitenkään. Jakso sopii siis kaikille uskontokannasta riippumatta ja on erittäin opettavainen, vaikka välillä harhaudummekin kaikenlaisiin kaninkoloihin ja erikoisille sivuraiteille. Jakson teokset: Kirjat ja kirjailijat: Cooper S. Beckett: Osgood as she gets Salaliittoteorioiden politiikat: Yhteiskuntatieteellisiä näkökulmia Åsa Larsson: Pax Malin Falch: Pohjantuli–sarjakuvat Peter Madsen: Valhalla –sarjakuvat Siri Pettersen Johanne Hildebrandt: Freija - Valhallan tarinoita Lars-Henrik Olsen: Erik ihmisenpoika Anne-Marie Vedsø Olesen: Snehild - Midgårdin näkijä Rick Riordan: Magnus Chase –sarja, Salamavaras Philip Pullman: Kultainen kompassi Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia, American Gods, Sandman-sarjakuvat, The Sleeper and the Spindle, Snow, Glass, Apples Mauri Kunnas: Koirien Kalevala Don Rosa: Windigojen mailla, Sammon salaisuus Johanna Sinisalo: Sankarit Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Marjut Petterson: Manalan mylly Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut Mercedes Lackey: Firebird Catherynne M. Valente: Deathless Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki Sarah J. Maas: A court of thorns and roses, Maan ja veren huone Marissa Meyer: Gilded, Cinder Julie Kagawa: Shadow of the fox Hafzah Faizal: We hunt the flame Natasha Ngan: Girls of paper and fire Holly Black: Julma prinssi, How the prince of Elfhame learned to hate stories, The deepest part of the forest, Lucifer –sarjakuvat Eoin Colfer: Artemis Fowl Robert Holdstock: Alkumetsä, Metsän henget Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras Katherine Kerr: Deverry –sarja Kevin Hearne: Iron Druid –sarja Raymond E. Feist: Faerie tale Terry Brooks: Shannara -sarja David Duchovny: Miss Subways Madeline Miller: Kirke, The song of Achilles Jennifer Saint: Ariadne, Elektra, Galatea, Atalanta, Hera Joanne M. Harris: Orfeia, The gospel of Loki, The testament of Loki Pat Barker: Silence of the girls Natalie Haynes: A thousand ships, Stone blind Jin Yong: Kotkasoturien taru Liu Cixin: Of ants and dinosaurs Chi Ta-Wei: Kalvot Mo Ziang Tong Xiu: Grandmaster of Demonic cultivation, Heaven official’s blessing Shelley Parker-Chan: She who became the sun Andrea Stewart: The Bone Shard Daughter Sue Lynn Tan: Daughter of the moon goddess Axie Oh: The girl who fell beneath the sea Elizabeth Lim: Six crimson cranes Juliet Marillier: Daughter of the forest E. Lily Yu: The Cartographer-wasps and the anarchist bees Terry Pratchett: Hyviä enteitä, Aikavaras, Pienet jumalat C.S. Lewis: Narnia -sarja J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta, Silmarillion Anne Rice: Memnoch the devil Joe Hill: Sarvet Glenn Duncan: Minä, Lucifer Robert A. Heinlein: Tuomiopäivän käsikirja Rebecca Fitzpatrick: Langennut enkeli Lauren Kate: Langennut Isabel Abedi: Lucian Stephenie Meyer: Twilight J.R. Ward: Langenneet enkelit -sarja Cassandra Clare: Varjojen kaupungit -sarja Nora Roberts Laini Taylor: Karou, savun tytär Anne Leinonen: Viivamaalari Niklas Ahnberg: Daniel Dark -sarja Brandon Sanderson: Mistborn, The stormlight archive Stephen Erikson: Malazan -sarja Marjorie Liu: Monstress -sarjakuvat David Eddings George R.R. Martin: Tulen ja jään laulu Robin Hobb Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille Richard Adams: Ruohometsän kansa Elokuvat, tv, musa, pelit ja muut: Thor 2 Loki God of war Vikings Amorphis Ensiferum Dogma Gladiaattorit Final Fantasy 14 David Bowie Game of thrones

Jakso 43 - Kirjakerho: Lohikäärmeistä, muodonmuuttajista ja savolaisista liukuportaista

Julkaistu 2.2.2024

Hertzinen sentään! Radio-ohjelmien legendaarinen hahmo tekee paluun sorvin äärelle ja hänen apurinaan toimii pitkästä aikaa juontajakollega Tomi suoraan podcastin alkuhämärästä. Äärimmäisen analyysin ristipaineessa hikoilevat Satu Leiskon Ihmisenhaltija sekä Anniina Mikaman Tulen ja Tuhkan tyttäret. Kuin kalakukosta konsanaan kirjoista paljastuu kerros toisensa jälkeen, mutta maistuuko kirjallinen ruiskuori kaksikolle vai jääkö täytesanojen jälkeen nälkä kuin lohikäärmeelle tyhjällä lammaspellolla? Kuuntele niin tiedät! Jakson teokset: Kirjat ja kirjailijat: Satu Leisko: Ihmisenhaltija, Varjotarha Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret, Myrrys, Taikuri ja taskuvaras Takehiko Ibnoue: Vagabond Kazuo Koike ja Goseki Gojima: Lone wolf and cub Norihiro Yagi: Claymore Kentaro Miura: Berserk George R.R. Martin: Game of thrones Martha Wells: Murhabotti -sarja Robin Hobb: Narrin kohtalo, Narrin matka Arttu Tuominen: Verivelka Stephenie Meyer: Twilight Annukka Salama: Ripley - nopea yhteys Tuija Lehtinen: Siivet varpaiden välissä, Vaniljasyndrooma Magdalena Hai: Sarvijumala Anu Holopainen: Ihon alaiset Ruby Dixon: Ice planet barbarians Terhi Tarkiainen: Peto irti Elina Pitkäkangas: Kuura-sarja Mats Strandberg: Yön hirviö Martti Haavio Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa Leigh Bardugo: Grishaverse -sarja Brian McClellan: Powder mage -sarja Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut H.P. Lovecraft Bernard Cornwell: Talvikuningas Joe Abercrombie: Ensimmäinen laki -sarja Stephen King Otto Latva: Lohikäärme maailman myyteissä ja tarinoissa Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa Tv ja leffat ja musa ja pelit: Bullet for my valentine: Waking the demon Buffy the vampire slayer Cujo Fargo Teininoita Sabrina Siskoni on noita Rytmihäiriö 24 Shadowrun Sauna Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Hyvä ihminen

Jakso 42 - Let's do the time warp again!

Julkaistu 22.12.2023

Ollaan aika varppeja, että on tapahtunut aikawarppeja. Inna on meneillään vuodessa 2020 ja Sandersonin edistyspatukka on jo 96%! Jos et tiedä mistä on kyse, aikahyppele kanssamme talvipäivän seisaukseen. Teimme ihan oikean aikamatkustusjakson! Vinkki: jos kuuntelet jakson uudestaan ja uudestaan, voit simuloida aikalooppeja! Nämä nerokkaat keinot teille tarjoaa Lohikäärmeradio, aivan ilmaiseksi! Nerokkuuden lisäksi aikamme ja ajankäsityksemme on hyvin suhteellista, kuten tulette äkkiä huomaamaan ihmetellessämme aikamatkailun paradokseja ja fysiikkaa. Mitkä ovat riskit, jos pomppaat 17 sekuntia menneisyyteen? Mitä ehdottomasti kannattaa ottaa mukaan aikamatkalle ja mitä ehdottomasti ei? Miksi Jonna kirkuu asiakaspalvelussa? Ketkä tallustavat maan päällä, kun dinosaurusboomereista aika jättää, ja mistä saa helpoiten 45 markkaa? Näiden ajankohtaisten kysymysten muassa käsittelemme myös aiheeseen liittyvää kirjallisuutta sekä muuta viihdettä ja häthätää kokoamme yhteen vuoden 20XX parhaat palat ja pettymyksien sirpaleet. Jakson teokset: Kirjat ja kirjailijat: Terry Pratchett: Night watch, Noitasiskokset, Hogfather, Guards guards, Aikavaras Keiko Higashino: Namiyan puodin ihmeet Karoliina Tervonen: Kirjokansi Kiyash Monsief: Olipa kerran Stephen King: 11.22.63 Holly Smale: Uusi alku, Cassandra Danielle Valentine: How to survive your murder Gillian McAllister: Väärässä paikassa väärään aikaan Tozhikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy Kerstin Gier: Rubiininpuna Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota Sheri S. Tepper: Beauty H.G. Wells: Aikakone Mezieres & Christin: Valerian ja Laureline -sarjakuvat Don Rosa: Ankka kuningas Arthurin hovissa N.K. Jemisin John Ajvide Lindqvist: Ystävällisyys Marko Hautala: Musta kieli Magdalena Hai: Sarvijumala Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret, Taikuri ja taskuvaras J.S. Meresmaa: Tytär hämärän piika pimeän, Poika valkean renki raudan Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun fantasiaseikkailu Dess Terentjeva: Freestyle James L. Sutter: Darkhearts Tiffany D. Jackson: Rajaton Robin Hobb: Willful princess and the piebald prince Jo Nesbo: Pimeyden talo Brandon Sanderson: Stormlight archive, Cytonic Elina Pitkäkangas: Naraka Salla Simukka & JP Ahonen: Poika ullakolla, poika kellarissa Leigh Bardugo: The familiar, Hell bent Ziran Jay Zhao: Heavenly tyrant Cari Thomas: Shadowstitch Elokuvat ja tv: Lovecraft country Outlander 12 apinaa Groundhog day Russian doll X-Files Buffy the vampire slayer Supernatural Twilight Zone Outer limits Black mirror Palm springs Midnight in Paris Happy death day Boss level Run Lola run Looper Edge of tomorrow Paper girls Frequency Terminator The Adam project Travelers Timeless Doctor Who Aikahyppy Predestination Back to the future Aikamatkaajan vaimo Bill & Ted's excellent adventure Bill & Ted's bogus journey About time Time bandits Life on Mars Pleasantville 12 going on 30 Happy accidents Long story short Donnie Darko Interstellar Tenet Misfits Everything everywhere all at once Once upon a time in Hollywood Nope They cloned Tyrone Don't worry darling Poika ja haikara Lost boys Ex machina Lockwood & Co. Spotlight Banshees of Inisherin Barbie Oppenheimer Dungeons & Dragons: Honor among thieves Tytöt tytöt tytöt Host Men Last of us Daisy Jones & the Six Heartstopper Legend of Vox Machina Sex education Beau is afraid Shadow and bone Safety not guaranteed Pelit Red alert I was a teenage exocolonist Iron danger Beacon pines Against the storm Heroes of might and magic 3 ja 4 Final fantasy 14 Dawntreader Dragon age 4 Musa ja muut: discworldemporium.com Nightwish Stam1na Rytmihäiriö Stoned statues Bloodywood Creeper Moonlight sorcery Käärijä Kuolemanlaakso

Jakso 41 - Tsemppiä, tekoäly-ylivaltiaamme!

Julkaistu 30.11.2023

Hyvä chatGPT! Huristelkaa kuljetusrobotit! Vielä hetken kun jaksatte opetella, ehkä saavutatte singulariteetin ja sitten voimme tylsistyä utopiassa tai kuolla tuskallisesti robottisodan liekeissä. Tänään jakson aiheena ovat siis tekoälyt ja niiden herättämät lukuisat huolenaiheet. Noudatetaanko missään enää robotiikan lakeja? Kuka meille tulevaisuudessa laskee avaruuslentoradat ja ylläpitää miehistön elintoimintoja, jos tekoälyt kirjoittavat romaaneja? Pystyykö juontajaparimme eläytymään tekoälyn sieluntoimintaan? Miten käy Susikoira-Roi -vitseille, jos ihmiskunta tuhoutuu? Ihmettelemme myös, miksi tekoälyt kirjoittavat meille puheita ja tarkkailevat ihmisiä valvontakameroissa. Harjoittelevatko ne tulevaisuuden uraansa ihmiskunnan ylivaltiaana? Kuka ne näihin hommiin on valjastanut? Kuka tai mikä on tämän jaksokuvauksen kirjoittanut? Emme ole saaneet tarpeeksi dataa vastauksen muodostamiseen; jakson voi kuunnella siitä huolimatta. Kirjat ja kirjailijat: Charles Stross: Accelerando Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat P.W. Singer & August Cole: Burn-in Cari Thomas: The hedge witch, Threadneedle Travid Baldree: Legends & lattes Isaac Asimov: Säätiö, I robot, The last question Mary Shelley: Frankenstein Becky Chambers: The long way to a small angry planet, A closed and common orbit Brandon Sanderson: Cytonic Iain M. Banks: Kulttuuri -sarja Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko Ian McEwan: Kaltaiseni koneet J.S. Meresmaa: Rauniara -sarja Martha Wells: Murhabotti -sarja Hiroshi Yamamoto: The stories of Ibis Ann Leckie: Imperial radch -sarja James Herbert: Dyyni Lee Bacon: Viimeiset ihmiset Harlan Ellison: I have no mouth and I must scream Arthur C. Clarke: Avaruusseikkailu 2001 Jay Kristoff & Amie Kaufman: Illuminae files -sarja Eliot Schrefer: The darkness outside us Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho eli miten juosta pakoon ilman jalkoja J.R.R. Tolkien George R.R. Martin Patrick Rothfuss Leigh Bardugo John Grisham Stephen King Edgar Allan Poe Terry Pratchett Niklas Ahnberg: Poika joka paransi haavat Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras Peter Watts: Sokeanäkö Alexa Dowd: The Kindred Jorma Kurvinen Tv ja elokuvat: Gilmore girls A.I. Terminator The lawnmower man Alien Edward scissorhands Nausicaä of the valley of the wind Äärirajoilla Her Blade runner Ghostbusters Buffy the vampire slayer Westworld Chappie District 9 Free guy Battlestar galactica Matrix Avengers: Age of Ultron Avaruusseikkailu 2001 Transcendence Altered carbon Black mirror Ex Machina Pitch black Chronicles of Riddick 2 & 3 Children of men Pelit, musa ja muut: Gilmorettajat -podcast Mikko Alatalo Die Antwoord D&D Amorphis Insomnium Stone Stam1na

Jakso 40 - Oi noita noitia

Julkaistu 31.10.2023

Noituus, mikä ihana tekosyy! Naamassa saa olla syyliä ja karvoja, ihokin voi vihertää ja tarvitsee ainoastaan pukeutua ikityylikkääseen mustaan. Jos joku asia ärsyttää, voit inhottavasti käkätellen kirota ja messuta ja lakaista luudalla kuistille kaikki kiltin tytön syndroomat. Tai vaihtoehtoisesti meditoida kristallien ja tarot-korttien kanssa hakeutuen paremmille maailmantasoille. Tänään siis puimme kuinka historiassa, kirjallisuudessa ja muussa viihteessä aivan liian kauan parjattiin näitä itsellisiä naisia ja miehiä ja kuinka vihdoin yhteiskuntamme on kehittynyt noitien arvostuspisteeseen. Jo oli aikakin. Shakespeare-tutkijoiden säntillisyydellä ja virtuoosimaisilla sanaleikeillä koristeltu jakso on pitkähkö, mutta noin puolet siitä koostuu Jonnan Susikoira-Roi vitsistä. Piirrä siis lattialle maaginen kuvio, asetu siihen keskelle mukavaan asentoon, kerää taikakalusi ympärillesi ja rauhoitu kuuntelemaan podcastiamme. Jakson teokset: Kirjat ja kirjailijat: Patricia McKillip: Serren metsissä Catherynne M. Valente: Deathless Rachel Harrison: Cackle Marko Hautala: Kaikki mitä tahdot J.R.R. Tolkien Eiichiro Oda: One piece Weis & Hickmen: Dragonlance -sarja Brandon Sanderson: Stormlight archive -sarja Karoliina Kouvola: Pohjolan noituus : magian historia pohjoismaissa Astrid Lindgren: Pomperipossa, Pomperipossa i Monismanien C.S. Lewis: Narnia -sarja Marjatta Kurenniemi: Mestaritontun seikkailut Mary Stewart: Pikku noitaluuta Camilla Mickwitz: Mimosa Oiva Paloheimo: Tirlittan Aku Ankka -lehti Roald Dahl: Kuka pelkää noitia Noidan käsikirja Terry Pratchett: Noitasiskokset Gregory Maguire: Noita Don Rosa: Unohda koko juttu!, teoksessa Pako kielletystä laaksosta ja muita Don Rosan parhaita Don Rosa: Hopealautasella, teoksessa Temppeliherrojen kätketty kruunu ja muita Don Rosan parhaita Don Rosa: Paino-ongelmia, teoksessa Kymmenen Avataran aarre ja muita Don Rosan parhaita Stephen King: Musta torni 4 : Velho, Keveys Richard Bachman: Kirous Frank L. Baum: Ihmemaa Oz -sarja Cressida Cowell: Noitakuningas herää J.K. Rowling: Harry Potter -sarja David Eddings: Belgarath the sorcerer, Polgara the sorceress Terry Pratchett, Ian Stewart & Jack Cohen: Science of Discworld I-IV Shakespeare: Macbeth Andrzej Sapkowski: Noituri -sarja Aki Ollikainen: Musta satu Joe Hill: Sydämenmuotoinen rasia Richard Bachman: Kirous Alice Hoffman: Noitasisaret Margaret Mahy: Noitavaellus Sophie Anderson: The House with Chicken Legs April A. Taylor: Vasilisa the Terrible: A Baba Yaga Story Hynynen & Terentjeva: Neonkaupunki Kate Williams: The babysitter's coven Isabel Sterling: These witches don't burn Liselle Sambury: Blood like magic Cari Thomas: Threadneedle Pohjolainen & Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio Ray Bradbury: Something wicked this way comes Madeline Miller: Kirke Deborah Harkness: Lumottu Aiden Thomas: Hautausmaan pojat Neil Gaiman: Hautausmaan poika Katariina Leino: Noitasiskot Frank Herbert: Dyyni -sarja Elokuvat ja tv: Mary ja noidankukka Kössi kenguru Muumit The Witches (1990) The Witches (2020) Stardust The Blair witch project Book of shadows: Blair witch 2 Henkien kätkemä Buffy the vampire slayer The Craft The Craft: Legacy Kikin lähettipalvelu Monty Python and the holy grail The Conjuring The Vvitch Witch in the window American horror story True blood Walking dead Hokkus pokkus Practical magic Witches of Eastwick Sabrina the teenage witch The chilling adventures of Sabrina Wednesday Siskoni on noita The Crucible Eve's Bayou Halloweentown Sleepy Hollow Hereditary Autopsy of Jane Doe Suspiria Penny dreadful The magicians The discovery of witches Motherland: Fort Salem Witches of East End Mayfair Witches Midnight, Texas Ash vs. the evil dead The Wretched Pyewacket Pelit ja muut: The Sims Dungeons & Dragons Outo laakso -podcast Gilmorettajat -podcast Buffy the Gilmore slayer -podcast

Jakso 39 - Kirjakerho: Tytär hämärän, piika pimeän ja Murhabotti... iltaruskon?

Julkaistu 28.9.2023

Viides kausi alkaa! Ja vaikka heti alussa virheellisesti puhutaankin neljännestä kaudesta niin kyllä se nyt on oikeasti viides. Kauden taustavoimana toimii salainen organisaatio, joka koettaa saada kaikki yhteiskunnan möröt kuriin ja järjestykseen. Lohikäärmeradio taistelee eturintamassa implantoimalla tarkkaan mietittyjä kirjavinkkejä joka kuulijaan. Ei satu paljoa ollenkaan! Saatte tikkarin, jos olette reippaita ja kuuntelette. Aloitamme ajankohtaisilla kirjoilla, joissa tekoälyt kapinoivat ja aika on pysähtynyt ikuiseen syksyyn. Ehkäpä kauden loppuun saamme psykedeelisen unijakson! Nyt on kuitenkin vuorossa Martha Wellsin Murhabotti-sarjan aloitusosa Hälytystila, sekä J. S. Meresmaan Tytär hämärän, piika pimeän. Irrotamme hetkeksi nutturamme ja brutaalisti paloittelemme molemmat sarjan aloitukset silmälasit kiiluen. Jakson lopussa paljastamme tatuoiko Inna Kvothen naaman pakaraansa ja osaako Jonna laskea. Jakson teokset: Kirjat ja kirjailijat: Martha Wells: Hälytystila, Witch king J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän Stephen Baxter: Obelisk Catherynne M. Valente: Deathless Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret, Taikuri ja taskuvaras N.K. Jemisin: Viides vuodenaika Stephen King: Fairy tale Iain M. Banks: Kulttuuri -sarja Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Kalevala Amar El-Mothar & Max Gladstone: This is how you lose the time war George R.R. Martin: Dance with dragons Stephen King: Joutomaa Brian Aldiss: Helliconian kevät Leffat ja tv: Terminator Kauniit ja rohkeat Tunteita ja tuoksuja One piece Buffy the vampire slayer Gilmore girls Cliffhanger Pelit ja muut: Baldur’s Gate 3 Final fantasy online Dungeons & Dragons I was a teenage exocolonist

Jakso 38 - Maailmanrakennusreseptit à la Lohikäärmeradio

Julkaistu 9.6.2023

Maailmojen rakennus ja purku on haastavaa puuhaa jopa meille kovan tason podcast-ammattilaisille. Siitä huolimatta analysoimme koko prosessin ja päädyimme tähän optimaaliseen reseptiin: Otetaan ensin aimo mäjäys opulenssia ja voidellaan se pehmeäksi sulatetulla abundanssilla. Laitetaan uuniin ainakin 200000% asteeseen, jotta epäloogisuudet haihtuvat pois. Lopuksi tuotos kuorrutetaan herkullisilla insinööripiperryksillä ja muutamalla omakeksimällä kielellä. Valmista maailmaa tuijotetaan hetken ajan ihmeensekaisilla fiiliksillä, minkä jälkeen se teleportataan aikaan, jolloin George R. R. Martin vielä kirjoitti romaaneja. Jos kakku kaikesta huolimatta lässähtää, voidaan pakottaa kaksi oikeaa kirjailijaa leipomaan uusi maailma meidän puolestamme. Jakson teoslista: Kirjat ja kirjailijat: Rin Chupeco: Silver under nightfall Freda Warrington: A dance in blood velvet Anne Rice Hiroshi Yamamoto: Stories of Ibis Kate Atkinson: Not the end of the world, Shrines of gaiety Stephen King: Fairy tale, Musta torni Ramsey Campbell: Vanhat sarvet Sanna Isto: Näkymättömät Patrick Ness: Burn Brandon Sanderson: Mistborn, Stormlight archive Dangerous women (toim. Martin & Dozois) Terry Pratchett: Discworld Piers Anthony: Xanth Iain M. Banks Avaruusagentti Valerian Tad Williams: Otherland Weis & Hickman: Kuolemanportti Robin Hobb Steven Erikson: Malazan book of the fallen J.R.R. Tolkien George R.R. Martin: A song of ice and fire, Dying of the light Frank L. Baum: Ihmemaa Oz Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa Elina Pitkäkangas: Sang, Naraka Patricia Mckilip: Unohdettu Ombria Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Susan Cooper: Pimeä nousee Michael Ende: Päättymätön tarina Auli Somersalo: Mestaritontun seikkailut Philip Pullman: Universumin tomu Encyclopedia of Fantasy (toim. Clute & Grant) Ursula K. LeGuin: Maameri N.K. Jemisin: Murtunut maa Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset B.B. Alston: Amari ja yön veljet Black & Clare: Magisterium Jessica Townsend: Morriganin koetukset Leigh Bardugo Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille Neil Gaiman: Stardust Patrick Rothfuss Guy Kavriel Kay: Tigana Rick Riordan: Salamavaras Madeline Miller: Kirke Robert Holdstock: Alkumetsä S.A. Chakraborty: City of brass Jay Kristoff: Nevernight Margaret Rodgerson: Kirjojen tytär Frank Herbert: Dyyni David Eddings Sarah J. Maas: A court of thorns and roses Eiichiro Oda: One piece Ann McCaffrey: Pernin lohikäärmeritarit Brian Jacques: Redwallin taru Colin Greenland: Harmin tiellä John Ajvide Lindqvist: Ystävällisyys Tv ja leffat: Avatar the last airbender Dragon prince Star wars Black phone Our flag means death Everything everywhere all at once Heartstopper Pelit ja muut: Theatre of tragedy Final fantasy 14 ja X2 Super Mario Dungeons & Dragons Supernatural Pikku-Britannia Gilmorettajat -podcast

Jakso 37 - Synkkääkin synkempi dystopiaseikkailu

Julkaistu 9.5.2023

Koska huhtikuu oli kuukausista julmin, me kaks despoottia (dystooppia?) äänitimme koko jakson vasta toukokuussa. Mutta koska huhtikuu juuri loppui, puhuimme pelkästään dystopioista. Ihan kamalaa oli eikä kellään ollut kivaa, mikä kuului asiaan. Tuttuun, ammattitaitoiseen tapaamme toinen juontajista oli lukenut aiheesta kaiken ja toinen ei mitään. Jakson kantavina teemoina olivat konfliktit ja erimielisyydet, koska ihmiskunnan on vaan täysin mahdotonta olla samaa mieltä mistään. Hyvin nopeasti päädyimme kannibalismiin ja sukupuolten sortoon. Eli perussettiä luvassa, olkaa hyvät. Teoslista: John Ajvide Lindqvist: Ystävällisyys Stephen King: Fairy Tale, Pitkä Marssi, Tukikohta, Juokse tai kuole, Sleeping beauties Joe Abercrombie: A Little Hatred Terry Pratchett & Stephen Briggs: The Ultimate Discworld Companion, The Ankh-Morpork Archives: A Discworld Anthology Vol. 1 ja 2 Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta Margaret Atwood: Orjattaresi Suzanne Collins: Nälkäpeli George Orwell: Vuonna 1984 Aldous Huxley: Uljas uusi maailma Ray Bradbury: Fahrenheit 451 Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi C. S. Lewis: Narnia Richard Matheson: I am legend Pierce brown: Red Rising William Golding: Kärpästen herra R. M. Ballantyne: The Coral Island Agustina Bazterrica: Rotukarja Victoria Aveyard: Viallinen Maarit Verronen: Karsintavaihe Ernest Cline: Ready Player One Sheri S. Tepper: Ruohojen maa, Raising the stones, Sideshow, Beauty, Portti naisten maahan Ursula LeGuin: Osattomien planeetta Iain M. Banks -Kulttuuri William F. Nolan & George Clayton Johnson: Logan’s Run Anne Martin: Kallioon maalattu laulu Simon Stålenhag: Liittymiä Lars Wideräng: Tähtikirkas Emily St. John Mandel: Asema 11 Joe Hill: The Fireman Johanna Sinisalo: Enkelten verta Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis Emmi Itäranta: Teemestarin kirja Maja Lund: Mehiläisten historia Mikko Pekka Heikkinen: Norppaöljy Kassandra Montag: Tulvan jälkeen N.K. Jemisin: Murtunut maa Kim Ligget: Armonvuosi Anne-Maija Aalto: Korento, Mistä valo pääsee sisään Johanna Sinisalo: Auringon ydin Jan Salminen: Äidinmaa Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan Anu Holopainen: Ihon alaiset K. K. Alongi: Kevätuhrit Piia Leino: Taivas, Yliaika, Lakipiste Mirjami Sirén: Kaupunki ilman koteja Gregory Maguire: Noita L. Frank Baum: Ihmemaa Oz Marjorie Liu: Monstress Stephen Erikson: Tale of the Malazan Iain M. Banks: Pintakuvio Jonathan Stroud: Lockwood & Co, Bartiumeus Jacques Lob: Le Transperceneige P. D. James: The Children of Men Cormac McCarthy: The Road Artemis Kelosaari: Kannibaalikirja Anthony Burgess: A Clockwork Orange Arthur C. Clarke: 2001: Avaruusseikkailu Katsuhiro Otomo: Akira Masamune Shirow: Ghost in the Shell Hayao Miyazaki: Nausicaä of the Valley of the Wind Yasuhiro Nightow: Trigun Yukito Kishiro: Gunnm Eiichiro Oda: One Piece Hiromu Arakawa: Full metal Alchemist Osamu Tezuka: Astro Boy Mitsuteru Yokoyama: Tetsujin 28-go Roth: Outolintu Yancey: 5. aalto Dashner: Maze runner Ross: Paljaan taivaan alla Kolu: Pelko ihmisessä Lähteenmäki: North end Enoranta: Nokkosvallankumous Lappalainen & Leinonen: Routasisarukset Green: Ihan mieletön juttu Strandberg: Loppu Engström: Nattavaara Saikkonen: Jälkeen Ng: Kadonneet sydämemme Tissari: Krysa Kovalainen: Ensin palasivat linnut Itkonen: Kaikki oli heidän Chen: Jättömaa Karlsson: Yön ja päivän välissä Myllymäki: Huomistarhuri Beukes: Afterland Sweeney-Baird: Viimeiset miehet Ness: Chaos Walking Alderman: Voima Banks: Pelaaja Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä Rouhiainen: Tuntematon taivas Last of us Walking Dead Mad Max 12 apinaa Purge Lötköjen yö 28 days later Battle Royale Death race 2000 Squid Game Terminator Alien Brazil Daybreak 3% Waterworld Lockwood & Co Wall-E V for Vendetta Doomsday Zardoz Black Mirror Äärirajoilla Man in the High Castle Blade Runner Westworld Arrival Hohto 2001: Avaruusseikkailu Trigun Mobile Suit Gundam Gigantor Shaun of the Dead

Jakso 36 - Dear Lohikäärmeradio, olenko normaali?

Julkaistu 31.3.2023

Mahdollisesti. Ollaanko me? Yleensä nimittäin vastaamme vain itsellemme (ja itsestämme), mutta tänään avaudumme asioista mistä juuri te, ventovieraat ihmiset ympäri Suomea, haluatte tietää. Tarviiko esimerkiksi kirjastovirkailijoiden maksaa veroja? Minkä rodullistetun leivän haluaisit syödä? Mitä Cheek-fanien kanssa voi tehdä? Mikä on Innan salainen pahe? Miten keskustelu meni jälleen kerran simeihin? Miksi yksikään näistä esimerkeistä ei ole kuuntelijoiden lähettämä kysymys? Melkein kaikkiin näihin mieltä askarruttaviin asioihin löytyy vastaus jo tässä jaksossa! Jakson aiheena on siis harvoin kysytyt kysymykset joihin kaikkiin kyllä kerromme tarkoin harkitut vastaukset rakkaudella ja ammattitaidolla, kuten aina. Jakson kirjat ja kirjailijat: Stephen King: Fairy Tale Anna Brotkin: Aikuiset - The bible Mirjami Sirén: Kaupunki ilman koteja Kate Atkinson: Shrines of gaiety Neal Stephenson: Seveneves Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan, Ruohojen maa, Raising the stones, Sideshow Iain M. Banks: Muista flebasta, Feersum endjinn Orson Scott Card: Ender, Seitsemännen pojan seitsemäs poika Robert Jordan: Ajan pyörä Laini Taylor: Daughter of smoke and bone Robin Hobb: Liveship traders, Näkijän taru Naomi Novik: Kuninkaan lohikäärme Sarah Prineas: Taikavaras Kristin Cashore: Syntymälahja Scott Lynch: Locke Lamoran valheet, Red seas under red skies, Thorn of Emberlain Neil Gaiman: Ocean at the end of the lane, Trigger warning, InterWorld, Coraline Brandon Sanderson: Stormlight archive Stephen King: Bazaar of bad dreams, Under the Dome, Se, Uinu uinu lemmikkini, Musta torni Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Leena Krohn: Datura Eeva Turunen: Neiti U. muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa, Sivistynyt ja miellyttävä ihminen Elina Pitkäkangas: Kajo Dess Terentjeva & Susanna Hynynen: Neonkaupunki Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras, Myrrys Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme Brian Jacques: Redwallin taru Eiichiro Oda: One piece Leigh Bardugo: Six of crows Nicholas Eames: Kings of the Wyld Joe Abercrombie: Särkynyt meri Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja Michael Ende: Tarina vailla loppua George R.R. Martin: Game of thrones James Joyce: Finnegan's wake Arno Smith: Zettels traum Thomas Pynchon: Gravity's rainbow Volter Kilpi: Alastalon salissa Zadie smith: White teeth Mark Z. Danielewski: House of leaves Steven Erikson: Malazan book of the fallen Mervyn Peake: Gormenghast Stephen Baxter Umberto Eco: Ruusun nimi Patrick Rothfuss: Tuulen nimi Richard Adams: Ruohometsän kansa Gregory Maguire: Noita Frank L. Baum: Ihmemaa Oz Becky Chambers: A long way to a small angry planet Isaac Asimov & Robert Silverberg: Yö saapuu Andy Weir: Yksin Marsissa Frank Herbert: Dyyni Joe Hill: N0S4R2 John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen David Morell: Tuskan oranssi hulluuden sini (Kauhujen kirja 2) JP Ahonen: Villimpi Pohjola James O'Barr: The Crow Liv Strömquist: Kielletty hedelmä Jean-Claude Mézières: Avaruusagentti Valerian Brian K. Vaughan: Paper girls Douglas Adams: Linnunrata-trilogia, Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto, Elimäen tarkoitus Bernard Weber: Muurahaiset Liu Cixin: Of ants and dinosaurs Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä, Jättiloikka Jan Valkoselle Terry Pratchett: Rincewind : Colour of Magic, The Light fantastic, Sourcery, Eric, Interesting Times, The Last Continent, The Last Hero (ei suom, pienoisromaani). Noidat: Equal Rites, Wyrd sisters, Witches abroad, Lords and Ladies, Maskerade, Carpe Jugulum. Vartiosto: Guards! Guards!, Men at Arms, Feet of Clay, Jingo, The Fifth Elephant, Night Watch, Thud!, Snuff. Kuolema: Mort, Reaper Man, Soul Music, Hogfather, Thief of Time . Mainittu myös: Pyramids, Small Gods.

Jakso 35 - Valitusta valituista

Julkaistu 3.3.2023

Juuri kun päästiin mainostamasta miten meidän podcastin on tarkotus olla hauska, me päädytäänkin keskustelemaan vakavista aiheista. Tässä jaksossa olemme perimmäisten kysymysten äärellä, kuten: Ketkä voidaan valita pelastamaan maailma? Mitä kriteerejä tähän tärkeään valintaan kannattaa käyttää? Ollaanko maailmaa ylipäätään pelastamassa vai onko kaikki vain suurta huijausta? Onko fantasiassa vai scifissä paremmat valitut? Onko tampereen murre seksikästä? Pelastuuko maailma jos joitain kirjailijoita ei enää koskaan mainita nimeltä? Haittaako, jos spoilaa sekä Matrixin että Buffyn loppuratkaisut? Onko missään tässä mitään järkeä? Miksi juuri meidät valittiin tähän podcastiin? Oi kuule valitustamme valituista. Jakson kirjat ja kirjailijat: Nghi Vo: The chosen and the beautiful Stephen King: Fairy tale, Kosketus, Carrie, Tukikohta, Musta torni -sarja Brandon Sanderson: Mistborn-sarja, Warbreaker, Stormlight archive -sarja George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu -sarja J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta J.K. Rowling: Harry Potter -sarja Frank Herbert: Dyyni -sarja Kerstin Gier: Rubiininpuna Rick Riordan: Percy Jackson -sarja Leigh Bardugo: Grishaverse -sarja Jessica Townsend: Morrigan Korppi -sarja Cassandra Clare & Holly Black: Magisterium -sarja Angie Sage: Septiumus Heap -sarja David Eddings: Belgarionin taru, Mallorean taru Robin Hobb: Näkijän taru, Willful princess and the piebald prince Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä Robert Jordan: Ajan pyörä -sarja Suzanne Collins: Nälkäpeli -sarja Terry Pratchett: Discworld -sarja Sarah J. Maas: Throne of Glass -sarja Joe Abercrombie: Särkynyt meri -sarja Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja Iain M. Banks Jay Kristoff & Amie Kaufman: Aurora cycle -sarja Orson Scott Card: Ender's game Marion Zimmer Bradley: Avalonin usvat Charlaine Harris: The southern vampire mysteries -sarja Matt Ruff: Lovecraft country Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa Clive Barker: Aaronin pojat, Keskiyön lihajuna F.T. Lukens: So this is ever after Elokuvat ja tv: Pokémon Digimon Buffy the Vampire Slayer Willow Terminator The Matrix Captain Planet Kummeli Lovecraft country Pelit: Final Fantasy VII Final Fantasy XIV

Jakso 34 - Kirjakerho iskee jälleen: Rautasusi

Julkaistu 1.2.2023

Japadapaduu! Podcastissa palataan lähestulkoon muinaisten sisältöjen pariin, mutta ei sentään ihan 80-luvulle, kuten jakson nimestä saattaisi olettaa! Paluun Innan hetkelliseksi työpariksi tekee tänään original gangster librarian, Tomi, jonka kanssa Inna pääsee heittelemään läbändeerusta iki-ihanista kirjoista, tai yhdestä kirjasta. Kirjakerhossa luettiin tällä kertaa Siri Pettersenin uuden trilogian avausosa Rautasusi, josta kaksikolla riittääkin poristavaa. Suhauttakaa siis teepannut tai kahvipiiput tulille ja tulkaa hengailemaan hetkiseksi wanhan parivaljakon seuraksi. Stay awhile and listen! Jakson kirjat ja kirjailijat: Kentaro Miura: Berserk Ogami Ittō: Lone wolf and cub Tsugumi Ohba: Death note Hajime Isayama: Titaanien sota David Foster Wallace: Päättymätön riemu Miki Liukkonen: Elämän esipuhe Stephen King: Fairy tale Sami Kuronen: Sensuellit iltasadut Siri Pettersen: Rautasusi, Odininlapsi, Mahti Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli Robin Hobb George R.R. Martin David Eddings C.S. Lewis: Narnia-sarja Philip Pullman: Universumin tomu Stephenie Meyer: Twilight Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Elina Pitkäkangas: Kuura Anniina Mikama: Myrrys J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta Charlaine Harris: The Southern vampire mysteries Sarah J. Maas Brandon Sanderson: The Stormlight archive Joe Abercrombie: Särkynyt meri, Viimeinen laki R.A. Salvatore Tv-sarjat ja pelit: Skyrim X-Files Silta True blood Kummeli Vintiöt Pulttibois Rings of power Game of thrones

Jakso 33 - Kakskyt kaks (ja nelkyt viis): parhaat ja pahimmat

Julkaistu 22.12.2022

Tässä eeppisiin mittoihin karanneessa koontijaksossa laitetaan vuosi 2022 nippuun niin kirjojen, tv-sarjojen, leffojen kuin pelienkin osalta. Inna ja Jonna paljastavat mielestään vuoden parhaat teokset ja suurimmat pettymykset, ja ohessa keskustellaan myös mm. kirjojen arviointimetodeista, siitä kannattaako Goordreadsin arvioita tai Keskisuomalaisen lyhyet -palstaa lukea, miksi brittiteinisarjat on parempia kuin jenkkiteinisarjat, voiko kukaan koskaan toteuttaa Luciferia tarpeeksi seksikkäästi, ja milloin elder milleniaalit nousee huuruisista luolistaan ajamaan kaikki hulluuteen. Toki katsahdettiin me myös vähän vuoteen 23 että mitä kivaa siellä mahtaa olla luvassa, ja löydettiin ehkä muutama kirjallinen tai audiovisuaalinen teos josta molemmat tykättiin yhtä paljon. Tämä ja paljon muuta tässä "lyhyessä ja nopeassa" jaksossa, mene ja kuuntele. Jakson teoslista: Kirjat ja kirjailijat: Elina Pitkäkangas: Sang Andy Weir: Operaatio Ave Maria, Cheshire crossing Tiffany D. Jackson: The Weight of blood Stephen King: Carrie, Musta torni Terry Pratchett: Yövartiosto Holly Bourne: Vuosikirja Krystal Sutherland: House of Hollow Catriona Ward: The Last house on Needless street Cari Thomas: Threadneedle Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio Heidi Silvan: Tyhmästi tehty Mo Xian Tong Xiu: Grandmaster of demonic cultivation Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Eliot Schrefer: The Darkness outside us Brandon Sanderson: Dawnshard, Cytonic, Defiant Mercedes Lackey: Firebird Daniel Keyes: Flowers for Algernon Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys Niklas Ahnberg: Poika joka käveli vetten päällä Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet, Auringon pimeä puoli Nicola Yoon: Rakkauden askelkuviot Jack Meggitt-Philips: Hirviö ja Helmikki Marjorie Liu: Monstress The Beginning after the end Omniscient reader’s viewpoint Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja A.R.S. Horkka: Nordic horror -sarja R.L. Stine: Goosebumps -sarja Magdalena Hai: Haiseva käsi, Sarvijumala Neil Gaiman: Coraline Illkka Auer: Anastasia Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi Margery Sharp: Bernard ja Bianca Nina Bawden Margaret Mahy: Noitavaellus Kate Atkinson: Shrines of gaiety, Behind the scenes at the museum Leigh Bardugo: Salatun tiedon seura Olivia Blake: Atlas 6 Rebecca Netley: Kalman kehtolaulu Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret John Ajvide Lindqvist: Ystävällisyys Ramsey Campbell: Vanhat sarvet Dess Terentjeva: Freestyle Elokuvat ja sarjat: Shadow and bone Midnight mass The Craft Untamed Swiss army man I don't feel at home in this world anymore Heavenly creatures Braindead The Lord of the rings In Bruges Seven psychopaths Three billboards outside Ebbing, Missouri Dog soldiers Nope Barbarian Everything everywhere all at once Tenet Inception Edge of Tomorrow Cube Metal lords The Rundown Promising young woman Jumanji Us Get out Parasite Memories of murder Drive my car The Dune Gilmore girls Heartstopper Sex education Young royals Skam Dahmer - hirviön tarina Stranger things The Legend of Vox Machina The Sandman The Expanse The School nurse files The End of the f***ing world The Good place The Woman in the house across the street from the girl in the window One of us is lying Midnight club The Dark tower The Dragon prince Rings of power The House of dragon Good omens Dungeons & dragons - Honor among thieves Winnie the Pooh - Blood and honey The Fall of the house of Usher Pelit: Dungeons & Dragons It takes two Alan Wake Final Fantasy 14 Endwalker Wildermyth Persona 5 Royal Cinderella phenomenon Overboard! Wytchwood Kathy Rain Strange horticulture Dragon age 4 Musiikki: Blondie Kuolemanlaakso Kissa Tehosekoitin Vehje

Jakso 32 - Äpärämiekkoja ja pukupylpyröitä

Julkaistu 6.12.2022

Tänään kuuntelemme juontajien kaksinkamppailua siitä, kumpi ehtii puhumaan enemmän itseään kiinnostavista mähinäaiheista, eli yhtä taistelua koko jakso. Olemme hampaisiin asti varustettu henkilökohtaisilla anekdooteilla ja kynnet verillä koitamme mielen syövereistä kaivaa mitä missäkin kirjassa tapahtui ja kuka voitti. Onneksi kehitimme myös hyvän muistisäännön, miten erottaa Sormusten Herra ja Hobitti toisistaan. No ei aiheena ole sentään orastava dementia, vaan fantasiakirjallisuus ja siihen hyvin olennaisena osana kuuluvat taistelut, sodat, aseet ja ömh, hahmoluokat. Fantasiakirjallisuudesta harhaudumme tietenkin myös fantasiasarjoihin ja –peleihin koska kukaan ei ole meitä estämässä. Freedooom! Jakson kirjat ja kirjailijat: Brandon Sanderson: The Stormlight archive Anne Martin: Kallioon maalattu laulu Stephen King: Fairytale, Musta torni, Kuvun alla, Unensieppaaja Kiersten White: Kaikki pois piilosta Steven Erikson: Tale of the Malazan Mo Xiang Tong Xiu: Grandmaster of demonic cultivation Joe Abercrombie: Särkynyt meri, Ensimmäinen laki Neil Gaiman: Tähtisumua Leigh Bardugo: Six of Crows Astrid Scholte: Four dead queens Ann McCaffrey: Pernin lohikäärmeritarit Terry Pratchett Raymond E. Feist: Käärmesodan taru, Magician, Daughter of the empire David Eddings: Belgarionin taru, Mallorean taru Robin Hobb: Näkijän taru C.S. Lewis: Narnian tarinat Sarah J. Maas: Throne of glass, A court of thorns and roses Kim Forester: Cavallonin kronikat Eiichiro Oda: One Piece Nicholas Eames: Kings of the wyld Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa Weis & Hickman: Dragonlance-kirjat Havukainen & Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt TV ja leffat: Game of thrones Lord of the rings The Hobbit Buffy the Vampire Slayer Xena the Warrior princess Stranger things Misfits Witcher Shadow and bone Wheel of time Dyyni Hopeanuoli The Dragon prince Pelit: Dungeons & Dragons Final Fantasy 14 Final Fantasy X-2 Final Fantasy 7 Persona 5 royal Slay the spire Shadow hearts Castlevania

Jakso 31 - Kummituksia ja kammotuksia: Halloween-spesiaali-22

Julkaistu 2.11.2022

Siis ihan hirveetä! Ette usko mitä meille on tapahtunut enkä tiiä kehtaako näitä ees kertoo. Lohikäärmeradiossa on tänään siis vuorossa ihan karsee kauhujakso. Kerrotaan kaikki mahoton, mitä ollaan katottu tai luettu ja Inna puhuu väliin jotain Pohjois-Karjalaa. Hrrh. Jakson pääaiheena on kummitukset ja pahat henget, joihin ennen pitkään päästään, kunhan kaikki tärkeet asiat kuten jontkan etymologia, ysärin spiritismimuistelot, tasarin aasiakauhutraumat ja Hohdon hyvät puolet on ensin käsitelty. Lopussa myös karmeita tarinoita kirjaston kellarista. Saa kuunnella omalla vastuulla, kunhan koitatte pitää sielut puhtaina ja muistatte tuoda Jonnan alttarille perunan. Jakson kirjat ja kirjailijat: Pat Cadigan: Alien 3 Lauri Lattu: Susiraja H. P. Lovecraft Stephen King: Cujo, Kalpea aavistus, Hohto, Myöhemmin, Kolkuttajat, Unensieppaaja, Kuulolla Clive Barker: Veren kirjat Kauhujen kirjat -sarja Rumiko Takahashi: Rinne, Inuyasha Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia Dean Koontz: Odd Thomas -sarja Charlaine Harris: Harper Connelly -sarja Tiffany D. Jackson: White smoke Koji Suzuki: The Ring Frank Herbert: Dyyni Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras Sarah Waters: Vieras kartanossa Sean Stewart: Kehä, Matkijalintu Eliot Schrefer: The darkness outside us Elokuvat ja sarjat: The Entity Ringu/the Ring Ju-on/The Grudge Manaaja Avaruuden pirut Dracula Carmilla Lost boys Buffy the Vampire Slayer Cabin in the woods Pulse Creepshow Slither 28 Days later War of the worlds Alien Pet Sematary Terminator 2 American history X The Visit The Vvitch Midsommar Old people Shaun of the dead Beetlejuice Poltergeist Evil dead Braindead The Conjuring Witch in the window Woman in black The Others The haunting of Hill house Lady in white Insidious Sinister Annabelle The Babadook Paranormal activity Yksin kotona Dark water Tale of two sisters Inuyasha Henkien kätkemä Prinsessa Mononoke Shutter One missed call The eye Kuudes aisti John Wick Folklore Get out Supernatural Hopeanuoli Nope Muut: Okami

Jakso 30 - This is Reykjavik -spesiaalijakso

Julkaistu 20.10.2022

Lohikäärmeradio matkusti Reykjavikiin, kirjastojen ja sateenkaarien luvattuun maahan! (Viikinkejä ei mainita, koska ne hakkasi 97% Islannin metsistä.) Tässä erityisessä spesiaalijaksossa avaamme islantilaisen kulttuurin mysteerejä sekä jaamme kanssanne kokemuksiamme ja tuntemuksiamme matkasta. Kannattaa kuunnella tämä jakso jos haluat tietää kaiken islantilaisista ovista ja ikkunoista ja varsinkin vesihanoista, oppia mikä on islantilainen vartti, sekä saada vinkkejä siitä mihin yhteen ainoaan baariin Reykjavikissa kannattaa mennä (mutta varokaa sitä porrasta). Luvassa on siis silkka kulttuurielämys. Kirjoista emme puhu lainkaan, mutta tarkkaan kuuntelemalla voitte oppia muutaman sanan islantia.

Jakso 29 - Kirjaraati: Pieni hauki vs. Pelaaja

Julkaistu 14.9.2022

Lohikäärmeradio palaa jälleen! Hellekesien liekeissä karaistuneet juontajat palaavat “studioon” aivot savuten luettuaan kaksi kokonaista kirjaa! Tällä kertaa siis keskustelunaiheena on: kaksi luettua kirjaa! Molemmat kirjaston henkilökunnan toisilleen suosittelemia! Sama ilman hypetystä: Lohikäärmeradion juontajat päästivät itsensä helpolla ja suosittelivat toisilleen kirjan. Keskustelemme valituista kirjoista niin rakkaudella ja ammattitaidolla kuin pystymme. Pyydämme kuuntelijoita ymmärtämään, että nauhoitus tapahtui aamuvarhain. Kirjaraatimme ruodittavaksi päätyivät Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys sekä Iain M. Banksin Pelaaja. Jakson kirjat ja kirjailijat: Eiichiro Oda: One piece Elina Pitkäkangas: Sang Anne-Maija Aalto: Korento, Mistä valo pääsee sisään Siiri Enoranta: Maailmantyttäret Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu Iain M. Banks: Pelaaja, Muista Flebasta, Tähystä tuulenpuolta, State of the art, Pintakuvio, Excession Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys T.S. Eliot: The waste land Stephen King: Musta torni Sarah J. Maas: Lasipalatsi Neil Gaiman: The Sandman Brandon Sanderson: Stormlight archive, Mistborn Robin Hobb: Realm of the Elderlings -kirjat Steven Erikson: Malazan book of the fallen Muut: Settlers of Catan Munchkin Mansions of Madness Mononoke hime Henkien kätkemä Leevi And The Leavings

Jakso 28 - Todellinen rotujakso

Julkaistu 30.5.2022

Kevään viimeiseksi kuunteluelämykseksi tarjoamme vihdoinkin oikein Rotujakson! Keskustelemme tänään siis fantasia- ja scifiroduista tiedostavalla ja hienovaraisella tyylillämme. Mietimme esim. mitkä ovat lempirotujamme ja miksi jotkut rodut ovat tyhmempiä ja rumempia kuin toiset. Puhumme rohkeasti vaikeista aiheista, kuten peikkojen, trollien ja mörköjen eroavaisuuksista. Pohdimme pahuuden olemusta ja kestävyyttä yhteiskunnan ja hahmonsuunnittelun kannalta. Mainitsemme nimeltä joitain yhteiskuntia ja hahmoja, ja kieltäydymme keskustelemasta Tolkienin naiskuvasta ja Jenkkilän politiikasta. Perehdymme kansantaruihin, rotujen historiaan ja etymologiaan. Sivuamme myös tulevaisuutta rodunjalostuksen kannalta ja kerromme lempihybridimme, sekä uppoamme syvälle hahmonluomisen kipukohtiin. Ja tietenkin otamme aiheemme yhtä vakavasti kuin jaksokuvauksemme. Tervetuloa kuuntelemaan! Kirjat ja kirjailijat: 2040 - Tarinoita demokratian tulevaisuudesta Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras Niklas Ahnberg: Poika joka käveli vetten päällä A.R.S. Horkka: Nordic horror -sarja J.R.R. Tolkien David Eddings Kalynn Byron: This poison heart Wendy & Richard Pini: Elfquest R.A. Salvatore: Musta haltia -sarja Sarah J. Maas: Valtakunta -sarja, Throne of Glass -sarja Holly Black: The Folk of the Air -sarja, The darkest part of the forest, The Modern Faerie Tales -sarja Terry Pratchett: Kiekkomaailma -sarja, (Viitattu mm. Wee Free Men, Lords and Ladies, Feet of Clay) Suuri tonttukirja John Ajvide Lindqvist: Gräns, Kultatukka tähtönen Stefan Spjut: Staalo Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi Bourgeon: Hämärän matkamiehet Sini Helminen: Väkiveriset -sarja Kalevala Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Piers Anthony: Xanth -sarja (#7: Dragon On a Pedestal ja #10: Vale of the Vole) Robin Hobb: Rain wild chronicles Becky Chambers: Wayfarers -sarja Kirill Bulytsev: Alissa avaruudessa Mezieres & Christin: Avaruusagentti Valerian -albumit Pierre Christin: Taivaan asukkaat: Valerianin ja Laurelinen avaruuden atlas Iain M. Banks: Kulttuuri -sarja Brandon Sanderson: Cytonic -sarja, The stormlight archive -sarja Leffat ja TV: Hereditary Midsommar The X-files The Dragon Prince Henkien kätkemä Raja Trollhunter Buffy the vampire slayer Lovi Ronja Ryövärintytär Teenage mutant ninja turtles Babylon 5 Pelit: Dungeons and dragons Baldur's gate World of Warcraft Final Fantasy 14 Tekken 3 Black book

Jakso 27 - Nimijakso McNimiface

Julkaistu 29.4.2022

Huhtikuuta on vielä jäljellä! Kerittiin hyvissä ajoin tuottaa ihkauusi jakso ilmoille ja koska kyseessä on nimijakso, pohdimme jakson nimeä hyvin tarkkaan. Mukana oli monta erinomaista nimiehdokasta mm. Ismo Moonwillow, mutta yleisöäänestys valitsi voittajanimeksi Nimijakso McNimifacen. Jakson numero 27 aiheena on siis nimet. Millaisia nimityksiä fantasiakirjallisuudessa käytetään? Millaiset nimet ovat täysin puolueettoman tuomaristomme mielestä hyväksyttäviä ja millaiset missään nimessä ei? Onko nimellä väliä? Tuoksuuko ruusu toisennimisenä yhtä ihanalta? Saako nimiä suomentaa? Kuinka lausutaan Q-kirjain kiinaksi? Kuinka lausutaan Cthulhu suomeksi? Mistä Lovecraft sai nimi-ideansa? Keitä ovat mystiset sisarukset Ismo, Pelle ja Günther? Ohimennen puimme myös muutaman lapsuuden trauman ja kyseenalaistamme joidenkin kirjailijoiden valintoja. Luvassa siis tuttuun tapaan veitsenterävää, objektiivista kirjallisuusanalyysia! Ja jos olet juuri miettimässä esikoisellesi nimeä, tätä jaksoa saa käyttää varoittavana esimerkkinä. Jakson teoslista: Xiran Jay Zhao: Iron widow Mo Xiang Tong Xiu: The Scum-villain's self-saving system, Grandmaster of demonic cultivation David Eddings: Belgarionin taru, Mallorean taru Margaret Weis & Tracy Hickman: Dragonlance-sarja Terry Pratchett H. P. Lovecraft Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja Brandon Sanderson: The stormlight archive -sarja, Mistborn -sarja, Dawnshard John Gwynne: Malice Leigh Bardugo: Grishaverse -sarja, Six of Crows Patrick Den: Witchsign G.R.R. Martin: Tulen ja jään laulu Wendy & Richard Pini: Elfquest Robin Hobb: Realm of the Elderlings -sarja Neil Gaiman: The Sandman Sarah J. Maas: Throne of Glass -sarja, A Court of thorns and roses -sarja Glenn Cook: Musta komppania Michelle Paver: Suden veli Edgar Rice Burroughs: Tarzan J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta Kersti Juva: Tolkienin tulkkina Ann M. Martin: Baby-sitters club -sarja Enid Blyton: Viisikko -sarja, Salaisuus -sarja Carolyn Keene: Neiti Etsivä -sarja L.M. Montgomery: Anne of green gables Stephen King: Song of Susannah, Duma Key Katherine McGee: Tuhat kerrosta Jo Nesbø Ann Leckie: Imperial Radch -sarja Oiva Paloheimo: Tirlittan V.C. Andrews: Valheiden kukkaniityt Sini Helminen: Hurme Scotto Moore: Battle of the linguist mages T. Kingfisher: A wizard's guide to defensive baking Escape pod: The science fiction anthology Meg Long: Cold the night, fast the wolves Rose Szabo: What big teeth Grady Hendrix: The southern book club's guide to slaying vampires, My best friend's exorcism, The final girl support club, How to sell a haunted house Becky Chambers: The Wayfarers -sarja Iain M. Banks: Kulttuuri -sarja Annukka Salama: Ripley - nopea yhteys Leffat ja sarjat: Bambi Studio Julmahuvi Game of Thrones Ryhmä Hau Babysitter's club Pelit: Ni no kuni Final fantasy The Sims Dungeons & dragons Warhammer 40,000 Counter-strike

Jakso 26 - Vihaajat vihaavat jälleen

Julkaistu 29.3.2022

Tervetuloa kuuntelemaan kauan odotettua vihajakson jatko-osaa, jossa Inna ja podcastin uusi virallinen vakkarijuontaja Jonna kertovat että minkäslaista laadutonta kirjallisuutta sitä on tullut taas luettua. Osansa vihasta saavat muun muassa huonot keksityt sanat, ärsyttävät klassikot, turhat troopit, dekkarien naiskuva, rasittavat valitut sekä itseuhrautuvat hahmot. Unohtamatta tietenkään vanhaa kunnon Tuulen nimeä. Jakson kirjat ja kirjailijat: Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress Stephen King: Billy Summers, Se Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja Jay Kristoff: Empire of the Vampire Emily Brontë: Humiseva harju Charles Dickens: Suuria odotuksia Charlotte Brontë: Jane Eyre Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen Mary Shelley: Frankenstein H.P. Lovecraft Markus Zusak: Kirjavaras Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa Leena Krohn: Datura Paulo Coelho Brian Aldiss: Helliconian kevät B.B. Alston: Amari ja yön veljet Jessica Townsend: Morrigan Korppi -sarja Harry Potter -sarja Patrick Rothfuss: Tuulen nimi Stephenie Meyer: Twilight Juni Ito: Uzumaki, Remina Edgar Cantero: Meddling kids Robin Hobb: Näkijän taru Brandon Sanderson: Cytonic Liselle Sambury: Blood like magic James Joyce José Saramango Iain M. Banks: Feersum endjinn C.J. Tudor: Liitu-ukko Peter James: Roy Grace -sarja Lars Kepler: Joona Linna -sarja Elly Griffiths: Ruth Galloway -sarja Steven Erikson: Malazan book of the fallen Tv-sarjat ja leffat: Buffy the Vampire Slayer Gilmore girls Cabin in the woods Game of thrones Battlestar galactica Criminal minds The Legend of Vox Machina Muut: Buffy the Gilmore slayer -podcast

Jakso 25 - Kylmäveristen kirjasto

Julkaistu 2.3.2022

Lohikäärmeradiossa ollaan verevissä tunnelmissa, aiheena on nimittäin mikäs muukaan kuin vampyyrit. Vierailevana juontajana on YA-Studio-podcastin Lotta, jonka kanssa ihmetellään näiden kauhukirjallisuudesta ja urbaanista fantasiasta tuttujen verenimijöiden puuhia. Jakson lukupiirikirjana on J. S. Meresmaan uusi nuortenromaani Kenties tapa(a)n sinut vielä, josta löytyi paljon mielenkiintoista keskusteltavaa. Pohdiskellaan tässä jaksossa myös muita vampyyriuden aspekteja, kuten että miksi vampyyrit deittailevat aina teinejä, ärsyttääkö vampyyreita käydä lukioo aina vaan uudestaan ja uudestaan, olisko vampyyrin mahdollista rahoittaa elämänsä streamaamalla Simsin peluuta Twitchissä, ja voiko Woltilla tilata verta kotiinkuljetuksella? Jakson kirjat ja kirjailijat: J.S. Meresmaa: Kenties tapa(a)n sinut vielä, Dodo, Khimaira, Naakkamestari E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita Sini Helminen: Hurme Sarah Beth Durst: The Bone maker Stephen King: Billy Summers Stephenie Meyer: Houkutus Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyri Noidan käsikirja Stephen King: Painajainen, Uinu uinu lemmikkini Anne Rice: Vampyyri Lestat, Veren vangit Elina Pitkäkangas: Kuura Alice Oseman: Heartstopper Jyri Paretskoi: K-15 Darren Shan: Darren Shan -sarja P.C. Cast: Yön talo -sarja Richelle Mead: The vampire academy Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli Tracy Wolff: Crave Renee Adieh: The Beautiful Terhi Tarkiainen: Pure mua Anu Kuusenoksa: Prinssi jolla ei ollut sydäntä Sari Luhtanen: Sydän kylmänä Joanna Heinonen: Veren väki Charlaine Harris: Sookie Stackhouse -sarja Mats Strandberg: Risteily Grady Hendrix: The southern book club's guide to slaying vampires Colleen Hoover Taylor Jenkins Reid Casey McQuiston: One last stop John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen Elokuvat ja tv-sarjat: Nosferatu Twilight Buffy the vampire slayer The vampire diaries True blood The Batman Sex education Interview with the vampire Pet sematary Only lovers left alive The vampire academy 30 days of night I am legend John Carpenter's Vampires From dusk till dawn What we do in the shadows Midnight mass Squid game V-Wars M/S Romantic Låt den rätte komma in

Jakso 24 - Seppoversen salaisuus, vieraana Dess Terentjeva

Julkaistu 28.1.2022

Lohikäärmeradion vieraana on tällä kertaa kirjailija Dess Terentjeva, jonka kynästä on lähtöisin urbaani fantasiasarja Neonkaupunki (yhdessä Susanna Hynysen kanssa) sekä nuorten säeromaani Ihana. Jutustellaan Dessin kanssa mm. kirjailijan työstä ja hahmojen luomisesta, suunnitellaan Neonkaupungista sekä elokuvaa että musikaalia että näytelmää (joista missään pääosaa EI näyttele Tommi Korpela) että säeromaaniversiota, ihmetellään marsilaisia mammutteja ja venäläisten nimien erikoisuuksia, visioidaan oheistuotteita, vertaillaan kuumia naisia ja hieman miehiäkin, sekä käydään vierailulla Seppoversen ihmeellisessä maailmassa. Jakson teokset ja kirjailijat: Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki, Spiraalitie Dess Terentjeva: Ihana Stephen Baxter: Mammutit Marko Hautala: Kuolleiden valssi Kersti Juva: Tolkienin tulkkina Catriona Ward: Last house on Needless street Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyri Anne Rice: Veren vangit Annukka Salama: Käärmeenlumooja Anthony Burgess: Kellopeliappelsiini J.S.Meresmaa: Dodo Leigh Bardugo: Varjo ja riipus Dmitri Gluhovski: Metro 2033 Sergei Lukjanenko: Yöpartio Vladimir Sorokin: Pyhän Venäjän palveluksessa : 2027 Elokuvat ja musa: Aliens The Lost boys IC3PEAK

Jakso 23 - Hevoset tunnarissa ja podi-ihmisten paluu: Scifijakso osa 2

Julkaistu 21.12.2021

UFOt soikoot ja lentäkööt! Scifi-jakson jatko-osassa pureudutaan parhaisiin klassikoihin, radistien omiin suosikkeihin ja höpötetään tarpeettoman paljon Keanu Reevesistä. Jaksossa tapaamme myös mysteerimies John Notbornmanin, ollaan romanttisia ja kuullaan miniluento arkkitehtiscifistä. Ja voiko scifijaksossa olla puhumatta X-Filesistä? (I want to believe) On myös aika jäähyväisten, sillä tämän jakson myötä podcastin toinen puolikas Tomi matkaa tapahtumahorisontin tuolle puolen! Jakson kirjat ja kirjailijat: Juuso Määttänen & Joonas Hytönen: Jyrki 1995-2001 - Nuoriso-ohjelman nousu ja tuho Keanu Reeves: Brzrkr Isaac Asimov & Robert Silverberg: Yö saapuu William Gibson: Neurovelho H. P. Lovecraft Ursula K. LeGuin: Taivaan työkalut Joanna Russ: Naisten planeetta, Piknikki paratiisissa William S. Burroughs: Nova express Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 Samuel Delany: Babel 17 John Brunner: The shockwave rider Liu Cixin Adrian Tchaikovsky: Children of time Arkady Martine John Scalzi Nnedi Okarafor: Remote control Eliot Schrefer: The darkness outside us Lauren James: The loneliest girl in the universe Becky Chambers: The long way to a small angry planet Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset Hank Green: Ihan mieletön juttu, Loistavan hullu hanke Jay Kristoff & Amie Kaufman: Aurora rising, Illuminae Laura Lam & Elizabeth May: Seven devils Alex White: The big ship at the edge of the universe Lars Wilderäng: Tähtikirkas Brandon Sanderson: Skyward Alistair Reynolds: Jäänpuskijat Alice Bradley Sheldon Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä, Simulantit, Valis Dan Simmons: Hyperion Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille Elokuvat ja tv: Pimeän uhka Blade runner How I met your mother Scanners The body snatchers Her The man from earth Gattaca Sunshine Moon Cube Hypercube The X-files Pelle Hermanni Roswell Battlestar galactica Babylon 5 Doctor Who Farscape Firefly Serenity Cowboy bebop Sense8 Devs Quantum leap Veijari nimeltä Brisco Star trek V Expanse Säätiö Rick and Morty Shadow and bone Muut: Ysäri4ever -podcast

Jakso 22 - Tähtiin ja takaisin! Scifijakso osa 1

Julkaistu 26.11.2021

Kautta lehmiä varastelevien ufojen! Tämänkertaisessa kapteenin lokissa avaruuteen piirtyy oudon muotoisia hologrammeja kun avaruussavolainen & johtava ufologi Tomi kumppaninaan tähtivaeltaja ja Keski-FBIn alien-osaston agentti Inna matkaavat kohti tieteiskirjallisuuden huimia visioita. Lähdetään yhdessä matkalle loputtomien Dyynien sekaan, paljastetaan Sormusten Herran unelmalopetus ja annetaan ainakin omanlaiset lähtökohdat tieteiskirjallisuuden lukemisen aloittamiseksi. Ja asiaa tuli vaihteeksi niin paljon, että tämä on vain alku hyvät ystävämme! Kohdatkaamme jälleen osassa 2! Jakson kirjat ja kirjailijat: Casey McQuiston: One last stop, Red white and Royal blue Dan Simmons: Hyperion Brian McClellan: Promise of blood Tite Kubo: Bleach Suzanne Collins: Nälkäpeli Margaret Atwood: Orjattaresi Aldous Huxley: Uljas uusi maailma George Orwell: Vuonna 1984 Daniel Defoe: Robinson Crusoe Robert Louis Stevenson: Aarresaari Jules Verne: Kapteeni Nemo -kirjat George R.R. Martin Larry Niven: Rengasmaailma Salla Simukka: Jäljellä + Toisaalla K.K. Alongi: Kevätuhrit Chris Weitz: The young world Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat Risto Isomäki J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras Andy Weir: Yksin Marsissa Alastair Reynolds Iain M. Banks Neal Asher Robert Reed Frank Herbert: Dyyni Neal Stephenson: Seveneves Stephen King: 11.22.63 Ray Bradbury: Farenheit 451 Doris Lessing Aurinkosydän : kaikuja paremmista tulevaisuuksista Tv ja elokuvat: Tohtori Sykerö Äärirajoilla Plan 9 from outer space Klaani Pelottaako? Odysseia Maa 2 Alien - kahdeksas matkustaja Event Horizon Friday the 13th Love, Death and robots Oats studios presents Twilight zone Black mirror Buffy the vampire slayer Star wars About time Aikamatkustajan vaimo Pelit: Metroid Kabuki quantum fighter Mega man Captain comic

Jakso 21 - Supersankareita ja suomalaisia suosikkeja eli loput sarjakuvasta osa 2

Julkaistu 26.10.2021

Sarjakuvat is bäk! Sarjakuvien part 2: kakkosjaksossa, sarjakuvien paluussa eli lisää & kaikki sarjiksista pt 2: the final sarjakuva-apokalypsissa podcastaavat sarjakuvasankarit Wolverinna ja Aquatomi sinkoavat ilmoille värikästä sarjisjuttua ja sekaan mahtuu myös muutama faktakin. Tällä kertaa painokoneet työstävät audiomuotoiselle tulostinpaperille juttua supersankarisarjiksista, nettisarjiksista, omista suosikkisarjiksista ja ainiin unohdettiinko kertoa, että tässä jaksossa puhutaan sarjiksista? Mukana myös paljasta pintaa! Jakson supersankarit: Batman Deadpool Ryhmä X Kostajat Teräsmies Lobo Hämähäkkimies Wolverine Doctor strange Iron man Thor Aquaman Witchblade The Darkness Jakson teokset ja tekijät: Kirjat ja sarjakuvat: Dan Simmons: Hyperion Elina Pitkäkangas: Kajo Chiaverotti & Rotundo: Brendon Boselli/Colombo & Majo: Dampyr Julia Vuori: Sika ja oikukas sieni Avi Heikkinen: Valotusaika Petri Hiltunen: Kuninkaan lapset JP Ahonen: Villimpi pohjola, Belzebubs, Perkeros Tuomas Myllylä: Jumalsurma, Pakanat, Alhaiset Tiitu Takalo: Rakkaus on köyhän rikkaus Juba: Viivi ja Wagner Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto Milla Paloniemi: Kiroileva siili Mari Ahokoivu: Oksi Janne Kukkonen: Voro Milo Manara: Gulliveriaana, Kultainen aasi, Caravaggio Margaret Atwood: Handmaid's tale Jeph Jaques: Questionable content R.K. Milholland: Something positive Alice Oseman: Heartstopper John Kovalic: Dork Tower Rich Burlew: The Order of the stick Todd McFarlane: Spawn Matthew J. Willis: Swords comic Dana Simpson: Phoebe and her unicorn Bill Watterson: Lassi ja Leevi Hannu Leimu: Kadonneet Cormac McCarthy: Tie Elokuvat ja TV: Deadpool Avengers Star Wars Star Trek Handmaid's tale Pelit: Child of light

Jakso 20 - Aku, Lucifer ja Keanu Reeves eli melkein kaikki sarjakuvasta osa 1

Julkaistu 1.10.2021

Ootko koskaan tuskaillut sen kanssa että suosikkikirjassasi on pelkkiä sanoja, tai miettinyt miksi ihmeessä elokuvissa kuvien täytyy liikkua? Ei huolta, onneksi on keksitty sarjakuva! Tähän ihmeelliseen kulttuurisen huipentuman ilmaisumuotoon piirtävät puhekupliaan huikaisevassa kaksiosaisessa jaksossa podcastaajat Tomi ja Inna. Ekassa jaksossa ihmetellään mangaa, annetaan life hackeja ja vinkataan ihkaparhaita fantasiasarjiksia. Eli homman nimi on: värikynät valmiiksi ja punchlinet kohdilleen! Jakson teokset ja tekijät: Anniina Mikama: Myrrys Brian McClellan: Promise of blood Aku Ankka -lehti Carl Barks Don Rosa Lena Furberg Marsupilami Henry Beard: Loru sorbusten herrasta National Lampoons -elokuvat Rumiko Takahashi: Ranma ½ Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli Katsuhiro Otomo: Akira Kazuo Koike: Lone wolf and cub Yukito Kishiro: Gunnm Junji Ito: Uzumaki, Remina Neil Gaiman: The Sandman Lucifer-sarjakuvat Pauli Kallio: Ammatti: käsikirjoittaja Ville Tietäväinen & Iiro Kuttner: Harvennus Erin Hunter: Soturikissat Mikki Lishi & Kelly Ngai: Taikuuden talo Stephen King & Peter Straub: Talismaani, Pimeyden talo Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki Lars Kepler Wendy & Richard Pini: Elfquest Judge Dredd Jeff Smith: Luupäät Evan Dorkin & Jill Thompson: Beasts of burden Sami Makkonen: Kalevala

Jakso 19 - Lohikäärmeradion kesäspeziaali

Julkaistu 29.7.2021

Huh hellettä! Kesäisen kahelit reptiiliradistit Inna ja Tomi toimittavat uskollisille kuuntelijoille tällä kertaa aivan uskomattoman tasokasta lomaviihdettä. Kesäspesiaalissa hassutellaan kirjastoteemaisesti Lohikäärmeradion harvemmin kuultujen sivujaostojen seurassa. Tarjollahan on nimittäin kaikki tärkeimmät kirjastouutiset ympäri maailmaa ja kirjastomaisimmat neuvot tietopalveluun soittavien asiakkaiden visaisiin pulmiin. Varoituksen sana: huumorin taso on aivan karmeaa, tämän jakson c-kasettiformaatilla Suomen valtio aikoo peitellä ydinjätteensä ikuiseen uneen, eli teitä on varoitettu! (Jakson ääniefektien lähde: freesfx.co.uk)

Jakso 18 - She saved the world. A lot. TV-ilmiö nimeltä Buffy The Vampire Slayer

Julkaistu 12.5.2021

Tervetuloa kanssamme aurinkoiseen Sunnydaleen. Kakkoskauden viimeisen jakson kunniaksi Inna ja vakkari-kakkosjuontaja Jonna pääsivät vihdoinkin puhumaan lempisarjastaan Buffy the Vampire Slayerista, ja juttuahan riitti. Tässä superpitkässä megajaksossa käydään läpi tämän eeppisen kulttisarjan vaiheet kausi kerrallaan, ja välissä puidaan mm. Buffyn ärsyttävimpiä hahmoja, legendaarisimpia kohtauksia, mieleenjäävimpiä vuorosanoja ja ilmiselvimpiä metaforia, alkuperäistä leffaa ja sarjakuvia unohtamatta. Mukana myös punnertava Spike, arkkivihollisen monikkomuoto, syödyt rehtorit, ysäriteininostalgiaa ja paljon paljon spoilereita.

Jakso 17 - Lohikäärmeradion wirallinen kyselytunti

Julkaistu 16.4.2021

Hellurei ja melkein viimeistä viedään tällä seasonilla! Se on lähestulkoon juhlapäivä, paljon podcastaamista takana ja tämän kunniaksi Inna ja Tomi fiilistelevät, että mitä sitä on oikein tullutkaan tehtyä. Mikä podcastaamisessa on kivaa, miks me ees tehään tätä, ja mitä olisi kannattanut tehdä toisin? Mukana myös pieni katsaus tulevaisuuden mahdollisiin kontentteihin ja sugarina pohjalla kuuntelijoiden kiperiä qysymyksiä! Jakson kirjat ja kirjailijat: John Langan: The Fisherman Stephen King H. P. Lovecraft Dean Atta: The black flamingo Becky Chambers: The galaxy and the ground within Grady Hendrix: The southern book club's guide to slaying vampires Terhi Tarkiainen: Pure mua Emily Dickinson: The complete poems John Keats William Yeats Walt Whitman Dylan Thomas Saima Harmaja Antti Holma: Kauheimmat runot Jo Nesbø: Harry Hole -sarja Kate Atkinson: Jackson Brodie -sarja Taylor Jenkins Reid: The seven husbands of Evelyn Hugo Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six Virgina Woolf: Majakka Virgina Woolf: Aallot Cassandra Clare: Varjojen kaupungit -sarja Cassandra Clare & Holly Black: Magisterium -sarja Stephanie Meyer: Twilight -sarja Veronica Roth: Divergent -sarja TV ja leffat ja pelit: World of warcraft Rupaul's drag race Fright night Kirjastokaistan Kirjastolainen tilittää -videot youtubessa Dungeons & Dragons Critical role Muumilaakson tarinoita Shadowrun Outlander

Jakso 16 - Suuri Fantastinen Kirjakerho

Julkaistu 19.3.2021

Hyvät kuulijat! Asetelkaa monokkelinne lukuasentoon ja ottakaa makoisa muoto lepotuolissanne, kirjakerhon kokous alkaa. Puheenjohtajina toimivat wanhat tutut kirja-arvioijat, tarinoiden tuomitsijat ja armoitetut outojen opusten selaajat ja kirjastoheput Tomi ja Inna. Homman nimi on tämä: kiistakumppanit ovat joutuneet valitsemaan toisilleen kirjan luettavaksi -> it’s Stephen Kingin Lohikäärmeen Silmät versus Clenn Cookin Musta Komppania –time! Kirjallinen räkäpunkki raikaa, analyysi on raakaa ja arvosanat alhaisia; onko tästä enää paluuta saman mikin äärelle? Kuuntele, tai ole neliö! PS: Fantasiakirjojen lukeminen kannattaa aina. Jakson teokset: Jani Saxell (toim.): Parasta katseluaikaa Tamsyn Muir: Gideon the Ninth Shaun Hamill: A cosmology of monsters John Langan: The Fisherman Alexis Henderson: The year of the witching Stephen King: Lohikäärmeen silmät, Musta torni -sarja, Tukikohta, Duma Key, Michael Ende: Tarina vailla loppua Glenn Cook: Musta komppania Erin Hunter: Soturikissat -sarja Auli Somersalo: Mestaritontun seikkailut William Goldman: The Princess Bride Margaret Rodgerson: Kirjojen tytär J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta Patrick Rothfuss: Tuulen nimi TV ja leffat: Twin Peaks Alfred J. Kwak Apinoiden planeetta The princess bride Game of thrones Mies ja alaston ase

Jakso 15 - Fantasiakaverin puolesta kyselen: onko ystävyys taikuutta?

Julkaistu 12.2.2021

Ystävyys, mikä ihana asia! Helmikuisen ystävänpäivän tiimoilta luvassa on Lohikäärmeradion teemajakso, jossa pohditaan ystävyyden ilmentymiä fantasiagenressä. Ja no okei, sivutaan me vähän sitä romantiikkapuoltakin. Mistä teoksesta löytyy eeppisin sankariporukka tai legendaarisin bromance? Onko miesten ja naisten välinen ystävyys mahdollista edes fantasiakirjoissa? Millaisia uusia genrejä ovat slow burn -ystävyys tai raunioromantiikka, ja minkälaiset seikkailijajoukot uudet fantasiasankarit Flanelli ja Nylon kokoaisivat ympärilleen? Se selviää kun kuuntelet tämän jakson. Jakson teoslista: Kirjat: Andrew Michael Hurley: Nälkänummi Hallie Rubenhold: Viisi Robert Holdstock: Alkumetsä Stephen King: Lohikäärmeen silmät Jennifer McMahon: Talven lapset Ray Bradbury: Voikukkaviiniä Andy Weir: Yksin Marsissa Stephen King: Musta torni -sarja David Eddings: Belgarionin Taru, Mallorean Taru, Polgara – velhottaren tarina Margaret Weiss & Tracy Hickman: Dragonlance-sarja, Kuolemanportti-sarja Robert Jordan: Ajan pyörä -sarja Lloyd Alexander: Prydainin kronikat -sarja George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu -sarja R. A. Salvatore: Musta haltia -sarja Glenn Cook: Musta komppania -sarja Anu Holopainen: Syysmaa -sarja Nicholas Eames: Kings of the Wyld Joe Abercrombie: Ensimmäinen laki -sarja Leigh Bardugo: Six of Crows Michael J. Sullivan: Riyria revelations ja Riyria chronicles -sarjat Maria Turtschaninoff: Maresi Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli -sarja Annie Barrows: Isa ja Bea -sarja J. K. Rowling: Harry Potter -sarja Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium -sarja Johanna Hulkko: Geoetsivät -sarja Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarja J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta, Silmarillion Robin Hobb: Näkijän taru -sarja, Lordi Kultainen -sarja, The liveship traders -sarja Andrzej Sapkowski: Noituri -sarja Neil Gaiman: Tähtisumua Naomi Novik: Temeraire –sarja Patrick Rothfuss: Tuulen nimi TV ja elokuvat: Kapteeni Planeetta Buffy the Vampire Slayer Xena the Warrior Princess Gilmore Girls Turtles Prätkähiiret Frendit The X-files Muut: Beyonce ja Jay-Z Snopp Dogg David Hasselhoff Critical role Cthulhu Gilmorettajat -podcast

Jakso 14 - En ole genreasiantuntija, mutta voin vilkaista

Julkaistu 15.1.2021

Voihan Finlandia-palkinto! Kaasulamppuja, piilukkoja, druidikiviä ja hoverboardeja; what book is it? Nyt miksataan genrejä oikein kunnolla, ihan niin kuin näissä genrehommissa ei olisi jo muutenkin tarpeeksi kestämistä. Eikun se olikin vain tämä podcast. No, mutta tällä kertaa Inna ja vieraileva erikoisagentti Jonna sekoi(tte)levat kombotarinoiden sekametelisopassa. Asiaa tulee kuin uutislähetyksessä mm. urheiluscifistä, eräkauhusta ja keretäänpä jossain vaiheessa pohtimaan myös Freddy Kruegerin komeaa ulkomuotoa. Mitä yhteistä muuten on hävittäjälentokoneilla ja fantasialla? Tai miltä näyttää iljetys-, tai pöyristysspren? No sehän on aivan selvä homma, sinullekin, kun kuuntelet tämän jakson! Jakson kirjat ja kirjailijat: Brandon Sanderson: Alloy of law, Stormlight archive-sarja Kelly McWilliams: Agnes at the end of the world Margaret Atwood: Orjattaresi Kim Liggett: Armonvuosi Brian McClellan: A promise of blood P. Djèli Clark: The black god’s drums William Gibson: Neurovelho Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset N.K. Jemisin: The broken earth-trilogia Diana Gabaldon: Matkantekijä-sarja Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi Iain M. Banks Joe Abercrombie Ursula Vernon: Sun, moon, dust Jyri Paretskoi: K-15 Laira Lindstedt: Oneiron Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät Marko Hautala: Kuokkamummo Agustina Bazterrica: Rotukarja Hanya Yanagihara: Pieni elämä Patrick Rothfuss: Tuulen nimi Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär Naomi Novik: Temeraire -sarja Liu Cixin: Of ants and dinosaurs Suzanne Collins: Nälkäpeli Stephen King: Pitkä marssi, Creepshow-sarjakuvakokoelma, Eksyneiden jumala, Musta torni –sarja, Cujo, Ihmissuden vuosi, Hohto Sarah Beth Durst: Race the sands Scott Reintegn; Ashlords Kate Pentecost: Elysium girls Amparo Ortiz: The blazewrath games Koushun Takami: Battle royale John Maddox Roberts: Murha Tarsiksessa Ernest Cline: Ready player one Viivi Hyvönen: Apina ja uusikuu Terry Pratchett: Vartiosto-sarja Jim Butcher: Dresden files–sarja Ben Aaronovitch: Rivers of London–sarja Anne Rice: Veren vangit, Prinsessa Ruusunen -trilogia Jane Harper: Kuiva kausi Carol Shields: Kuiva kausi Plus tietenkin LOTRI ja GOTTI Elokuvat ja tv: American horror story How to tame your dragon Trollhunter Nightmare on Elm Street Friday the 13th Sarjakuvat: Yukito Kishiro: Gunnm Christin & Mézières: Avaruusagentti Valerian

Jakso 13 - Suomi Finland Peijooni: Kotimaisen fantasian kirjavat kasvot

Julkaistu 15.12.2020

Torille! Tämänkertaisessa radio-ohjelmassa kirjastoväinämöiset laulavat ilmoille vähintään nelipolvista tarinaa suomalaisesta fantasiakirjallisuudesta. Kuvitteellisen saunan lauteilla on hyvää aikaa pohtia mitä tapahtuu kotitontuille jouluna ja millaisen salaliiton J. V. Snellman aikoinaan aloitti. Mutta kuka onkaan suomalaisen fantasiakirjallisuuden ruisleipä? Muumeja, historian siipien havinaa ja savusaunan tunnelmaa, tätä tällä kertaa! Niin ja jaksossa tapahtuu myös maaginen joulun ihme, sillä juontajat löytävät vihdoin fantasiakirjan, josta pitävät yhtä paljon. Vai löytävätkö? Jakson teoslista: Kirjat / kirjailijat / sarjakuvat etc.: Lynch, David: Tilaa unelmoida Sanderson, Brandon: Rhythm of War Snellman, J. V. Topelius, Zacharius Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen Runeberg, Johan Ludvig: Vänrikki Stoolin tarinat Kilpi, Volter: Alastalon salissa Laakso, Maria: Taltuta klassikko! MacDonalds, George: Phantastes Poe, Edgar Allan: The island of fay Somersalo, Auli: Mestaritontun seikkailut Tolkien, J. R. R: Silmarillion Kalevala Jansson, Tove: Muumit Hiltunen, Petri: Väinämöinen-sarjakuvat, Praedor-sarjakuvat ym. Kunnas, Mauri: Koirien Kalevala Rosa, Don: Sammon salaisuus Kokko, Yrjö: Pessi ja illusia Luttinen, Meri: Myrskynsilmä Hepo-Oja, Briitta: Suomea lohikäärmeille Törmänen, Katja: Karhun morsian Sarjanoja, Katinka: Korpinlaulu Pires, S.N: Karhunkiertäjä Waris, Helena: Pohjankontu-trilogia Kamula, Mikko: Metsän kansa -sarja Alatalo, Katri: Ikuisesti siskoni Pitkäkangas, Elina: Kuura-trilogia & Hukan perimät Rouhiainen, Elina: Susiraja & Väki Helminen, Sini: Väkiveriset Salama, Annukka: Faunoidit Otomo, Katsuhiro: Akira (1982) Pettersen, Siri: Korpinkehät Lindgren, Astrid Strandberg, Mats & Elfgren, Sarah: Piiri Andersen, H. C. Jakhelln, Cornelius: Jumalten tuho Sinisalo, Johanna: -Enkelten verta -Ennen päivänlaskua ei voi -Linnunaivot -Sankarit King, Steffen Raevaara, Tiina: Eräänä päivänä tyhjä taivas & Veri joka suonissasi virtaa Hynynen, Susanna & Terentjeva, Dess: Neonkaupunki & Spiraalitie Luotola, Laura: Suoja Pratchett, Terry Tolonen, Tuutikki: Mörkö-kirjat Heikkilä, Mervi: Aijalin saaret-sarja & Jaan-kirjat Toivonen, V. M: Matka Asgårdiin Krekelä, Katja: Hurjalinna & Säihky Erlandsson, Karin: Taru Silmäterästä-sarja Peltoniemi, Sari: Avaimenkantaja-trilogia Huovi, Hannele Luukkonen, Marja: Kivi joka tahtoi takaisin järveen Mikama, Anniina: Taikuri ja taskuvaras – trilogia Parvela, Timo: Sammon vartijat Myllylä, Tuomas: Jumalsurma Kukkonen, Janne: Voro-sarjikset Paasilinna, Arto: Ronkoteus Meyer, Stephenie: Twilight-kirjat Harris, Charlaine: Sookien seikkailut Hyvönen, Viivi: Mahlaa suonissaan Auer, Ilkka: Lumen ja jään maa Karila, Juhani: Pienen hauen pyydystys Musiikki: Amorphis Liikkuva kuva: Muumilaakson tarinoita (1990) Buffy Vampire Mutilator & Killer Hayao Miyazaki Muut: Pekoni Puukko Piippolan Vaari

Jakso 12 - Kirjastofantasiaa ja fantasiakirjastoja

Julkaistu 13.11.2020

Spesiaalijaksot sen kuin jatkuvat! Tällä kertaa visioidaan siitä täydellisestä fantasiakirjastosta, eli tarjolla on podcastaajien kirjastofantasiaa. Millainen olisi paras kirjasto koskaan ja millaisia osastoja siellä luuraisi tai minkälaisia kirjoja sieltä löytäisi? Soisiko musaosastolla mukava taustamusiikki, ja minkä eläimen muotoinen tämä kirjasto olisi avaruudesta katsottuna? Jakson aikana saattaa selvitä myös miksi kirjat kannattaisi pitää mieluiten kahlittuna kirjahyllyihin, mihin eläimiin kirjastolaisten supervoimat toimivat parhaiten, ja millaisia ysäriretrovirtuaalivisioita ehkä tulevaisuuden kirjastoista löytyy. Mukana myös fantasiakirjoissa esiintyviä kirjastoja ja kuvitteellisia kirjavinkkejä, eli tässä jaksossa on kaikki, kirjastoista ainakin! Jaksossa mainitut teokset: Markus Kajo: Kettusen kootut Stephen King: Se Emily Brontë: Humiseva harju Erin Hunter: Soturikissat Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli -sarjakuvat Suomen hauskimmat Susikoira Roi -vitsit Leigh Bardugo: Ninth house Neil Gaiman: Sandman-sarjakuvat Terry Pratchett: Kiekkomaailma -kirjat Margaret Rodgerson: Kirjojen tytär Matt Haig: Keskiyön kirjasto Rachel Caine: Ink and bone A.J. Chackwith: The library of the unwritten Patrick Rothfuss: Tuulen nimi TV-sarjat: Buffy the Vampire Slayer Mindhunter

Jakso 11 osa 2 - Kauhuspesiaali II : I like scary books and I cannot lie

Julkaistu 30.10.2020

Voihan Necronomicon, nyt on kirjojen vuoro! Eli tämäniltaisessa, kuutamonvalaisemassa podcast-jaksossa kauhukirjastossa luuraavat yövuorolaiset Inna ja Tomi piileskelevät peloissaan kammottavimmilta kirjoilta ja jahdilta hengähdystauon saatuaan myös kirkuvat ääneen mm. lempparikauhukirjansa. Jaksossa tarjoillaan myös aivan loistava Stephen King -aloituspaketti ja verisenä kätenä kakun päällä ilmoille kajahtaa myös kauhea kirjastokauhutarina, hui! Pitäkää kirveistänne kiinni, nyt pelätään! KIRJAT / KIRJAILIJAT: Eric Maple: Noidan käsikirja Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyrit H.P. Lovecraft Kauhujen Kirjat -kirjasarja Clive Barker Stephen King: Cujo Carrie Uinu uinu lemmikkini Kirjoittamisesta Piina Kuoleman käytävä Naisen raivo Doloreksen tunnustus Julma leikki Mr. Mercedes -sarja Kauhun vuodenajat Kalpea aavistus Liseyn tarina Duma Key Talismaani Pimeyden talo Lohikäärmeen silmät Se 22/11/63 Musta torni -sarja Unensieppaaja Kolkuttajat Ruususen uni John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama Robert Chambers: Keltainen kuningas Elizabeth Kostova: Historiantutkija Jo Nesbø: Lumiukko Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia Joe Hill: N0S4R2 Grady Hendrix: Horrorstör Marko Hautala: Leväluhta, Kuokkamummo, Pimeän arkkitehti Stefan Spjut: Staalo Toni Tuomanen: Kotonakulkijat Anne Leinonen: Katve Lotta-Liisa Joelsson: Nailpolish.avi Mats Strandberg: Risteily Kristina Ohlsson: Lasilapset -trilogia Camilla & Viveca Sten: Synkät vedet -trilogia Mikko Toiviainen: Pimeä peili R. L. Stine: Goosebumps -kirjat August Derleth: Cthulhun jäljet Tuomo Jäntti: Verso Glen Duncan: Ihmissusi -trilogia J. R. Ward: Kolmen tikarin veljeskunta E. L. James: Fifty Shades of Grey Stephenie Meyer: Twilight -kirjat Charlaine Harris: Sookie Stackhouse -kirjat LEFFAT: Shawshank redemption (1994) Stand by me (1986) Apt pupil (1998) Skeleton key (2005) A quiet place (2018) Urban Legends (1998) TV-SARJAT: True Detective, season 1 Muumit PELIT: Silent Hill - sarja – KONAMI (1999 – 2012) DEAD SPACE - sarja – EA (2011 – 2013) Resident Evil - sarja – CAPCOM (1996 -) MUUT: Shokki & Creepy -kauhulehdet Alan Moore: From Hell -sarjakuvat

Jakso 11 osa 1 - Kauhuspesiaali I : Night of the living dead librarians

Julkaistu 15.10.2020

Lohikäärmeradion Halloween-teemaisen kauhuspesiaalin ensimmäisessä osassa katsellaan kauhuleffoja! Tai no, ainakin kuunnellaan, kun kirjastolaiset Tomi ja Inna keskustelevat kauhean kauhuisista kauhuleffoista ja vähän myös siitä, että miksi ihmeessä sitä kauhua pitää harrastaa vaikka se pelottaa niin vietävästi? Mutta ei hätää, ei me teitä sentään peloitella, käydään yhdessä matkaan moottorisahat suristen kohti hurmeisia hirviöitä ja kaikista kuumottavimpia jump scareja! (Huom! Teknisten ongelmien vuoksi jaksossa esiintyy ajoittaista pätkintää, pahoittelut siitä.) Jakson teoslista: ELOKUVAT: Uhrilampaat (1991) Se7en (1995) Candyman (1992) Usva (1980) Omen (1976) Käsi joka kehtoa keinuttaa (1992) Manaaja (1973) IT (1990) Uinu uinu lemmikkini (1992) Requiem for a dream – unelmien sielunmessu (2000) Tulikärpästen hauta (1988) Friday the 13th -leffat (1980-) Hohto (1980) Tappajahai (1975) IT 2 (2019) The Conjuring (2013) Nakertajat (1986) Gremlins (1984) Tremors (1990) Fright Night (1985) Creepshow (1982) Evil Dead (1981) Tucker and Dale vs Evil (2010) Beetlejuice (1988) The Howling (1981) Bad Moon (1996) Dog Soldiers (2002) Zombie Flesh Eaters (1979) The Return of the Living Dead (1985) 28 päivää / viikkoa myöhemmin (2000, 2002) Braindead (1992) Bad Taste (1989) Cabin in the Woods (2011) The Ring / Ringu (1998) Dark Water (2002) Insidious (2010) Babadook (2014) Ju-on / Grudge (2004) El Orfanato (2007) The autopsy of Jane Doe (2016) Hereditary (2018) Ouija (2014) Hush (2016) Oculus (2013) Gerald’s game (2017) The Thing (1982) Event Horizon (1997) Colour out of space (2019) Saw -leffat (2004-?) Hostel -leffat (2005 -2011) The Human Centipede (2009) What we do in the shadows (2014) Yhdeksäs portti (1999) Bram Stokerin Dracula (1992) Veren vangit (1994) Texas chainsaw massacre (1974) House of 1000 corpses (2003) Hellraiser (1987) Sinister (2012) TV-SARJAT: Hopeanuoli Buffy the Vampire Slayer American Horror Story The haunting of Hill house The haunting of Bly manor What we do in the shadows MacGyver Äärirajoilla KIRJAT: Will Huygen: Suuri Tonttukirja Henry James: Turn of the screw MUUT: Pikku Kakkosen ”Varokaa heikkoja jäitä” -kauhukertomus Hullu Hullu Maailma -lehti PODCAST: Outo Laakso

Jakso 10 - This is where the magic happens

Julkaistu 15.9.2020

Simsalabim ja abrakadabra, Lohikäärmeradion toinen kausi on täällä tänään! Tässä jaksossa rupatellaan taikuudesta, taikasysteemeistä ja monituisista taikureista. Ja perunoista. Mikä tekee fantasiakirjallisuudesta fantasiaa, olisiko nekromantia hyödyllinen taito kirjastotyössä ja voisiko Harry Pottereista tutut taikakepit syödä? Näihin kuumoittaviin kysymyksiin ja moniin muihin taikamysteereihin ei saada tälläkään kertaa järkevää vastausta, mutta parhaamme teimme! Jakson teoslista: KIRJAT: William Gibson: Neurovelho Brandon Sanderson: Usvasyntyinen – sarja N. K. Jeminisin: The Fifth Season Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä Enteitä Sally Green: Savuvarkaat Elina Pitkäkangas: Kuura – trilogia G. R. R. Martin: Tulen ja jään laulu J. R. R. Tolkien: Silmarillion / Taru sormusten herrasta Dragonlance- kirjat Joe Abercrombie: Särkynyt Meri – trilogia Bernard Cornwell: Arthur – kirjat Naomi Novik: Temeraire – sarja Maria Brennan: A Natural History of Dragons K. J. Parker: Engineer -sarja Guy Gavriel Kay Mervyn Peake: Gormenghast – kirjat David Eddings Leigh Bardugo: Grishaverse – kirjat Lev Grossman: The magicians Margaret Weiss & Tracy Hickman: Kaikkeuden kivi – sarja / Kuoleman portti – sarja / Starshield Brent Weeks: Lightbringer J. K. Rowling: Harry Potterit Michael Moorcock: Musta Miekka ym. kirjat V. E. Schwab: Shadws of Magic – trilogia Nicholas Eames: Kings of the Wyld D. D. Everest: Archie Greene – kirjat Ben Peek: Children – trilogia Patrick Rothfuss: Tuulen Nimi Ursula K. LeGuin: Maameren Tarinat PELIT: XENOBLADE CHRONICLES: remake ELOKUVAT: Warlock (1989) Manaaja (1973) The Conjuring 2 (2016) TV-SARJAT Buffy the Vampire Slayer Supernatural The Magicians Charmed He-Man

Jakso 9 - Hotimpi kuin Hasselhoff: Suuri seksijakso

Julkaistu 2.6.2020

Ensimmäisen kauden viimeinen jakso, lomaillaan kesän verran ja syksyllä jatkuu sitten taas hommat. Tässä Lohikäärmeradion erikoisjaksossa Inna ja vieraileva juontajatähti Jonna perehtyvät fantasiagenren seksin ja romantiikan syövereihin. Kuka on fantsukirjojen kuumin mies tai ihanin pariskunta? Mikä olisi suomennos termille dubcon tai build up? Kenestä kirjallisesta seksisymbolista Jonna haluaa tehdä kymmenen jakson mittaisen podcast-sarjan? Kuka on Innan book boyfriend? Kenen kanssa Raistlin on kylpyammeessa? Ja mitä ihmeen tekemistä David Hasselhoffilla on tämän jakson kanssa? Kuuntele niin tiedät. Jakson teoslista: KIRJAT / KIRJAILIJAT Brandon Sanderson – Stormlight Archive / Skyward / Starsight Neil Gaiman: The Sandman – sarjakuva (äänikirja) Robin Hobb – Realm of the Elderlings, Rain wild chronicless Anne McCafrey: Pernin lohikäärmeritarit – sarja Wendy & Richard Pin: Elfquest – sarjakuvat Jean M. Untinen-Auel: Maan lapset -sarja Tuija Lehtinen David Eddings: Belgarionin taru Sarah J. Maas: Throne of Glass & Valtakunta-sarjat Jay Kristoff: Nevernight C. S. Pagat: Captive Prince Stephanie Garber: Caraval Joe Abercrombie: Ensimmäinen laki / Särkynyt meri N. K. Jemisin: the Broken Earth- sarja Steven Erikson: Tales of the Malazan V. E. Shwab: Darker shade of magic -sarja Leigh Bardugo: Six of Crows Holly Black: The Darkest Part of the Forest Terry Pratchett: Savijaloilla Becky Chambers: A long way to a small angry planet George R. R. Martin: Tulen ja Jään laulu Laini Taylor: Karou Savun tytär, Aika taistelun & Tähtivalon, Strange the dreamer J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta Neil Gaiman: Unohdetut Jumalat Stephen King: Musta Torni – sarja Margaret Weiss & Tracy Hickman: Dragonlance -sarja Andrzej Sapkowski: Noituri-kirjat PODCASTIT: Is Fitz Happy -podcast Buckkeep radio -podcast TV-SARJAT: Buffy the Vampire Slayer

Jakso 8 - Jätkä löi oikeesti! Fantasiapelien ihmeellinen maailma

Julkaistu 19.5.2020

Kauden toiseksi viimeisessä jaksossa pödkästääjät Inna ja Tomi roolipelaavat asiantuntijoita ihmetellessään tällä kertaa fantastisia pelejä. Puhetta riittää larppaamisesta, konsolipeleistä, tietokonepeleistä, lautapeleistä ja pöytäroolipeleistä. Mitään kaiken kattavaa historiikkia ei tälläkään kertaa saada aikaiseksi, vaan mennään iloisesti randomilla; roll for initiative ja game on! Jakson teokset: PELIT: ARKANOID – Taito, Imagine Software (1986) ZAK McCRAKEN – Lucasarts (1988) KING’S QUEST 3 – Sierra (1986) WIZARDRY – Sir-Tech ym. (1981) BARD’S TALE – Interplay (1985) Kerp (Keski-Maa pöytäroolipeli) - Iron Crown (1982) Hero Quest – lautapeli – Games Workshop (1989) THE LEGEND OF ZELDA – Nintendo (1986) STARTROPICS – Nintendo (1990) GARGOYLE’S QUEST – CAPCOM (1990) FINAL FANTASY 4 – Square (1991) FINAL FANTASY 6 – Square (1994) FINAL FANTASY 7 – Square (1997) FINAL FANTASY 9 – Square (2000) CHRONO TRIGGER – Square (1995) XENOGEARS – Square (1998) HEROES OF MIGHT AND MAGIC 3 – 3DO (1999) RuneQuest – pöytäroolipeli - Chaosium (1978) MIGHT AND MAGIC – pelisarja (1986-) ELDER SCROLLS: MORROWIND – Bethesda (2002) EYE OF THE BEHOLDER – Westwood studios (1990) LEGEND OF GRIMROCK – Almost Human (2012) WITCHER 1-3 – CD Projekt RED (2007-2015) Taru Sormusten Herrasta – lautapeli – Knizia, R. (2001) GAME OF THRONES – Cyanide (2012) WALKING DEAD – pelisarja – TellTale Games (2012) BALDUR’S GATE – pelisarja – Bioware / Black Isle Studios (1998 – 2001) ICEWIND DALE – pelisarja – Black Isle Studios (2000 – 2002) PLANESCAPE: TORMENT – Black Isle Studios (1999) PILLARS OF ETERNITY – Obsidian Entertainment (2015) DIVINITY: ORIGINAL SIN – Larian Studios (2014) BLOODBORNE – From Software (2014) SEKIRO – From Software (2019) OKAMI – CAPCOM (2006) DEMONS SOULS / DARK SOULS – From Software (2009, 2011 – 2016) ARMELLO – League of Geeks (2015) FF7 remake – Square Enix (2020) TRIALS OF MANA remake – Square Enix (2020) STAR OCEAN 1 remake – Square Enix (2019) ONINAKI – Square Enix (2019) ASTRAL CHAIN – Platinum Games (2019) OCTOPATH TRAVELER – Square Enix (2018) DRAGON QUEST 11 – Square Enix (2017) VALFARIS – Big Sugar (2018) PUZZLE QUEST – Infinite Interactive (2007) CANDY CRUSH – King (2012) ZOO KEEPER – Forceight (2018) World of Warcraft – MMORPG – Blizzard Entertainment (2004-) Lord of the Rings – online – MMORPG – Turbine (2007-) STAR WARS: The Old Republic – MMORPG – Bioware (2011-) DIABLO – pelisarja – Blizzard Entertainment (1997) Cyberpunk 2020 – pöytäroolipeli – Talsorian Games (1990) CYBERPUNK 2077 – CD Projekt RED (2020) Vampire: The Masquerade – pöytäroolipeli – White Wolf (1991) Dungeons & Dragons – pöytäroolipeli – Gary Gygax (1974) ORI AND THE BLIND FOREST – Moon Studios (2015) I HAVE NO MOUTH AND I MUST SCREAM – Cyberdreams (1995) CRASH BANDICOOT – Naughty Dog (1996) Trivial Pursuit – lautapeli (1981-) CRASH TEAM RACING – Naughty Dog (1999-) FORTNITE – Epic Games (2017) Dixit – lautapeli – Roubira (2008) ELDER SCROLLS: SKYRIM – Bethesda (2011) THE LEGEND OF HEROES: TRAILS IN THE SKY – pelisarja – Nihom Falcom (2006) TALES OF SYMPHONIA – NAMCO (2003) GOD OF WAR – SONY (2018) KIRJAT / KIRJAILIJAT: Brandon Sanderson: Stormlight Archive – sarja V.E. Schwab: Shades of Magic Joe Abercrombie: Särkynyt Meri – sarja, Ensimmäinen laki – kirjat Neil Gaiman: Neverwhere Harlan Elison: I Have No Mouth And I Must Scream YOUTUBE: CRITICAL ROLE

Jakso 7 - Harri Potteri ja hyvien LaNu-kirjojen salaisuus

Julkaistu 5.5.2020

Harry Potterit jo luettu ja kaipaisit vielä jotain hyvää luettavaa? Eipä huolta, Potterien jälkeisissä postapokalyptisissa maisemissa oppaanasi toimivat tälläkin kertaa kirjastolaiset Inna ja Tomi, jotka tarjoilevat lisää vaihtoehtoja luettavaksi lapsille ja nuorille. Suosituksissa seurassamme hengaa sekalainen seurakunta uutta ja vanhaa fantasiaa, joskin keskustellaan myös Suomen YA-skenen kiemuroista, sekä siitä miksi aikuisenkin kannattaa lukea nuoremmalle yleisölle kirjoitettua kirjallisuutta. Jakson teoslista: J.K. Rowling: Harry Potter -sarja, Michael Ende: Tarina vailla loppua, Mary Stewart: Susimetsän salat ja Ludo ja tähtihevonen, Peter S. Beagle: Viimeinen yksisarvinen, Parvela: Sammon vartijat -sarja, Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja, Elina Rouhiainen: Muistojenlukija, Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki, Mervi Heikkilä: Aijalin saaren tarut -sarja ja Jaan Jäänhammas -sarja, Tuutikki Tolonen: Mörkövahti, V.M. Toivonen: Viikinkitrilogia, Sari Peltoniemi: Avaimenkantaja -trilogia, Karin Erlandsson: Taru silmäterästä -sarja, Neil Patrick Harris: Taikajengi -sarja, Chris Riddell: Ada Gootti -sarja, Jan Kjaer: Taynikma -sarja, Leigh Bardugo: Six of Crows ja Crooked kingdom, Sarah J. Maas: Throne of Glass -sarja ja Valtakunta -sarja, D.D. Everest: Archie Greene -sarja, Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium -sarja, Jessica Townsend: Morrigan Korppi -sarja, Peter Bergting: Taika-akatemia -sarja, Eoin Colfer: Artemis Fowl -sarja, Tony DiTerlizzi: Spiderwickin kronikat -sarja, Rainbow Rowell: Fangirl ja Carry on ja Wayward son, Patrick Rothfuss: Tuulen nimi, Rick Riordan: Magnus Chase -sarja, Lev Grossman: The Magicians, Sally Green: Savuvarkaat -sarja, Angie Sage: Septimus Heap -sarja, Justin Somper: Vampiraatit -sarja, Michael Scott: Kirjanvartija, Clive Barker: Abarat -sarja, Garth Nix: Sabriel -trilogia, Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Jakso 6 - Lohikäärmeiden luontoilta

Julkaistu 21.4.2020

“Se on Smaug tässä, kun soittelee. Tossa takapihalla on joku ihmeellinen elukka, sillä on pitkä ja solmuinen parta, päästelee jotain omituisia ääniä ja sillä on kirveskin kädessä. " Tämänkertaisessa luontoillassa Tomi ja Inna tarkkailevat tuulitakit kahisten fantasiakirjallisuuden eläimiä. Miksi lohikäärmeet ja sudet ovat ainoita ja parhaita elukoita, vai ovatko? Viritä kiikarisi ja kuulokkeesi selvittämään soturikissojen erikoisliikkeiden salat, vaistotaikuuden mysteerit sekä voimaeläinten kohtalot. Mikähän on muuten PPP:n lempparilohhari? Jakson teoslista: Robin Hobb: Näkijän taru, Stephen King: Musta torni –sarja, George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu & Jäälohikäärme, Kevin Hearne: Iron druid –sarja, David Eddings: Belgarionin taru,, Edgar Rice Burroughs: Tarzan-kirjat Jacob Grey: Varismiekka, Annukka Salama: Käärmeenlumooja, Mixu Lauronen: Kontiainen, Rosaria Munda: Fireborne, Naomi Novik: Temeraire –sarja, Astrid Lindgren: Veljeni leijonamieli, J.R.R. Tolkien: Hobitti, Taru sormusten herrasta & Silmarillion, Weis & Hickman: Dragonlance –sarja, R. A. Salvatore: Musta haltia –sarja, Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa, Sarah j. Maas: Throne of glass –sarja, Michael Ende: Tarina vailla loppua, Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille, Samantha Shannon: Priory of the orange tree, Terry Pratchett: Noitia maisemissa, Rudyard Kipling: Viidakkokirja, Peter S. Beagle: Viimeinen yksisarvinen, Neil Gaiman: Tähtisumua, C. S. Lewis: Narnian tarinat, Kim Forester: Pegasosten viha, K. K. Alongi: Kevätuhrit, Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli –manga, Erin Hunter: Soturikissat –sarja, Brian Jacques: Redwallin taru, Richard Adams: Ruohometsän kansa, Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset, Ritva Toivola: Tuomas karhumieli, Kimmo Ohtonen: Ikimaa –sarja, Philip Pullman: Universumien tomu –sarja, Lloyd Alexander: Prydainin kronikat -sarja

Jakso 5 - Song of my (book)shelf

Julkaistu 8.4.2020

Missä viipyy Antti Tuiskun Game of Thrones -teemalevy, ilmestyykö Apulannalta lähivuosina tuplalevy roolipelivaikutteista räminää, oliko 2 Pacilla pöytälaatikon uumenissa odottamassa timanttista Tolkien-räppiä, entä kuka on velhomaailman Tuskan pääesiintyjä? Näitäkin asioita miettivät Tomi ja Inna, haltiaharput valmiina sooloihin, syventyessään pohtimaan tämänkertaisessa jaksossa fantasiakirjallisuuden vaikutusta musiikkiin. Jakson teoslista: Bändit: Nightwish Summoning Blind Guardian Fall of Efrafa Stratovarius Rhapsody Freedom Call Gloryhammer Heavy metal perse Dio Manowar Tuomas Holopainen Kirjat: Nicholas Eames: Kings of the Wyld J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari Kiersten White: Slayer Patrick Rothfuss: Tuulen nimi Terry Pratchett: Elävää musiikkia Anzrej Sapowski: Noituri-sarja J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta Douglas Adams: Maailmanlopun ravintola Antti Salminen: MIR Stephen King: Musta torni –sarja Robin Hobb: Näkijän taru Jay Kristoff: Nevernight Sarah Prineas: Taikavaras

Jakso 4 - Fantasiakirja. Nyt

Julkaistu 24.3.2020

Tervetuloa kirjastotilastotieteen 101-kurssille! Jaksossa tarkastellaan fantasian kustantamisen ja kääntämisen historiaa ja nykypäivää Suomessa ja piipahdetaan kevään 2020 kirjauutuuksien parissa. Tomi ja Inna muistelevat vuosituhannen vaihteen fantasiabuumia nostalgiakyyneleet silmissään, mutta aina on tilaa myös uusien potentiaalisten hittien meditoimiseen. Kuka mahtaa muuten olla seuraava fantasian suurmestari, ja mikä ihme on fantasiakirjallisuuden pullapelti ja montako rusinaa sieltä löytyy? Jaksossa mainitut teokset: Briggs, Patricia: Moon called (Mercy Thompson -sarja osa 1) Butcher, Jim: Storm front (Dresden files -sarja osa 1) Hearne, Kevin: Hounded (Iron druid -sarja osa 1) Hynynen & Derentjeva: Neonkaupunki Jemisin, N.K: The fifth season (Broken earth -sarja osa 1) McGuire, Seanan: Every heart a doorway (Wayward children -sarja osa 1) Miller, Madeline: Circe Novik, Naomi: Kuninkaan lohikäärme (Temeraire -sarja osa 1) Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä Pitkäkangas, Elina: Hukan perimät Sanderson: Brandon: Viimeinen valtakunta (Usvasyntyinen -sarja osa 1) Scholte, Astrid: Four dead queens Shannon, Samantha: The priory of the orange tree Schwab, V. E. Magian syvempi sävy (Shades of magic -sarja osa 1) Taylor, Laini: Strange the Dreamer

Jakso 3 - Vihaajat vihaavat

Julkaistu 10.3.2020

Kolmannessa jaksossa liikutaan Voiman pimeällä puolella ja annetaan vihan virrata vapaasti. Mitkä ovat Innan ja Tomin mielestä fantasiakirjallisuuden kaikista kauheimmat lukukokemukset ja kirjat, entäpä kuluneimmat troopit tai ärsyttävimmät hahmot? Jaksossa myös kaikkien rakastama fantasiahahmo Tom Bombadil tekee kauan odotetun cameovierailun! Mutta sytyttääkö vierailu vihaajien välille vakavan välirikon, onko tämä koko podcastin loppu? Tämä ja moni muu asia selviää tämäniltaisessa X-Files -jaksossa. Jaksossa mainitut teokset: Kirjat: Alderman, Naomi: Voima Bardugo, Leigh: Six of crows Den, Patrick: Witchsign Eames, Nicholas: Kings of the Wyld Harris, Charlaine: Sookie Stackhouse -sarja Jordan, Robert: Ajan pyörä -sarja Rothfuss, Patrick: Tuulen nimi Scholte, Astrid: Four dead queens Tolkien, J.R.R.: Taru sormusten herrasta Townsend, Jessica: Morriganin koetukset Ward, J. R.: Langenneet enkelit -sarja ja Mustan tikarin veljeskunta -sarja Woodall, Clive: Siipien sota Elokuvat ja tv-sarjat: Dungeons & Dragons Hobitti-trilogia Shannara Chronicles

Jakso 2 - Simply the best!

Julkaistu 25.2.2020

Toisessa jaksossa Inna ja Tomi keskustelevat fantasiangenren parhaista kirjoista, kirjailijoista, hahmoista, kliseistä, troopeista… eli nyt mennään fanilasit päässä ja lujaa, koettakaa kestää! Jakson teoslista: Abercrombie, Joe: Vain puoliksi kuningas (Särkynyt meri osa 1) Adams, Richard: Ruohometsän kansa Bardugo, Leigh: Six of crows Eames, Nicholas: Kings of the Wyld Eddings, David: Kiven vartija (Belgarionin taru osa 1) Feist, Raymond: Mustan kuningattaren varjo (Käärmesodan taru osa 1) Hobb, Robin: Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru osa 1) Pratchett, Terry: Mort Rothfuss, Patrick: Tuulen nimi (Kuninkaansurmaajan kronikka osa 1) Sanderson, Brandon: The way of kings (Stormlight archive osa 1) Elokuvat: Päättymätön tarina Stardust Legenda Kadonneiden lasten kaupunki Conan barbaari Dragonheart Willow

Jakso 1 - Mistä puhun kun puhun fantasiakirjallisuudesta?

Julkaistu 5.2.2020

Kuka on fantasian Keanu Reeves? Mitä on fantasiakirjallisuus? Miksi kannattaa lukea fantasiaa ja mistä juontaa podcastin jutustelijoiden Innan ja Tomin fantasiakirjaharrastus? Kaikkiin näihin kysymyksiin ja muutamaan muuhunkin saat vastauksen kuuntelemalla Lohikäärmeradion ensimmäisen jakson koskaan. Jaksossa käydään lyhyesti läpi fantasiakirjallisuuden yleisiä piirteitä ja alalajeja. Mikäli et ole koskaan lukenut fantasiakirjallisuutta, niin eipä huolta, ekassa jaksossa tarjolla myös kovimmat suositukset aloittelevalle genreharrastajalle! Jakson teoslista: Ende, Michael: Tarina vailla loppua Gaiman, Neil: Tähtisumua Gaiman, Neil: Neverwhere – maanalainen Lontoo Gaiman, Neil: Sandman-sarjakuvat Hobb, Robin: Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru osa 1) Hunter, Erin: Soturikissat-sarja Lewis, C. S.: Narnia-sarja Pratchett, Terry: Kiekkomaailma-sarja Rowling, J. K., Harry Potter -sarja Sommer-Bodenburg, Angela: Pikku vampyyri-sarja Tolkien, J.R.R: Taru Sormusten Herrasta & Hobitti Weiss, Margaret & Hickman, Tracy: Syyshämärän lohikäärmeet (Dragonlance-kronikat osa 1)

Takaisin podcastien listaan