Suomalaisia podcasteja

Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.


eeddcast

Eeddcast on Youtubesta tutun eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla vierailla, äänessä kuullaan esimerkiksi Youtubesta tuttuja tyyppejä.

Seuraa podcastia: RSS-syötteenä, Apple-podcasteissa. (ohjeet)

Jaksot

Yhteensä 50 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 26.6.2018.

Nostalgisointi ei lopu koskaan - Matteplays

Julkaistu 27.6.2022

Matte tuli parantamaan masennusta ja nostalgisoimaan mun kanssa! Tässä jaksossa kahden eri ikäisen herran muistelua, vahvasti mukana mm. tekniset laitteet joiden parissa kasvoimme.

Matte YouTubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Miten ryhtyä kirjailijaksi ja käsikirjoittajaksi? + meidän kässäriprojektit - Aki Parhamaa

Julkaistu 20.6.2022

Vieraana enemmän videoidemme taustalla toiminut Aki Parhamaa, joka on ehtinyt julkaisemaan pari nuortenromaania ja suunnittelemaan käsikirjoituksia meille ja muille. Tässä podcastissa jutellaan vähän kirjoittamisesta, miten tulla kirjailijaksi, millaista on tehdä käsikirjoituksia ja jaamme ensimmäistä kertaa tietoa erään kovasti odotetun videosarjan tiimoilta...

Akin kirjoittamat kirjat
BETA: https://www.adlibris.com/fi/kirja/beta-sensored-reality-1-9789513196356
GLITCH: https://www.adlibris.com/fi/kirja/glitch-sensored-reality-2-9789520404888
REPLICA: https://www.adlibris.com/fi/kirja/replica-9789520413873
Aki Instagramissa

Kuuntele mun Mysteeritarinoiden Parhaat kirja kaikista äänikirjapalveluista ja osta fyysisenä vaikka Adlibriksestä (alennuksessa nyt!) https://www.adlibris.com/fi/kirja/mysteeritarinoiden-parhaat-9789523518438

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Nää nettisivut teki meidät! Ysärilapset nostalgisoi 2 - Vinkare

Julkaistu 13.6.2022

Nostalgisointi parantaa kuulemma masennusta, joten on aika muistella vanhoja internettiin liittyviä muistoja aina ennenaikaisista somealustoista klassisimpiin meemisivuihin!

Vinkare YouTubessa
Kuuntele myös Krouppicast -podcastia YouTubesta, jota Ville myös isännöi

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Soikku vähensi somea ja löysi sisäisen tasapainon!

Julkaistu 6.6.2022

Soikku, eli Sonja Hämäläinen on tehnyt sisältöjä nettiin jo IRC-Galleria ajoilta asti. Sonja oli ensimmäisiä YouTubettajia joiden kanssa ystävystyin ja tämä avoin keskustelu käykin läpi yhteistä historiaamme YouTubessa, matkaa meidän kolmekymppisille ja sen yli! Sonja kertoo avoimesti myös miksi on vähentänyt YouTube videoiden tekemistä ja omaa presenssiä somessa.

Soikku YouTubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Olisitko valmis elämään virtuaalisessa maailmassa? Tech Talk - Matteplays

Julkaistu 30.5.2022

Tuleeko Virtual Reality koskaan yleistymään niin isosti kuin esimerkiksi tunnetut pelikonsolit? Oletko valmis elämään Metaversessä ja tekemään rahaa virtuaalisilla asioilla joita suunnittelet sinne? Ajatuksia Airtageista, somealustojen algoritmeista ja internetyhteyksistä joita ilman yhteiskuntamme peruspalvelut eivät toimisi.

Matteplays YouTubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Siivoamalla TikTok supertähdeksi (yli 6,5 miljoonaa seuraajaa!) - Aurikatariina

Julkaistu 23.5.2022

AuriKatariina, eli Auri Kananen on siivonnut TikTok tilinsä huippulukemiin. Millainen ihminen on näiden supersuosittujen siivoussisältöjen takana ja minkälaisia yhteydenottoja saat kun kanavillasi on MILJOONIA seuraajia ympäri maailmaa? Tiesitkö, että Aurin videosisällöt syntyvät siivouksista joita hän tekee täysin ilmaiseksi?

Auri Katariina YouTubessa
Instagramissa
TikTokissa
Haluatko siivousapua itsellesi tai jollekin muulle? Laita rohkeasti hakemusta menemään https://aurikacleaning.com/

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Vanhat nostalgiset pelimuistot! - Vinkare

Julkaistu 16.5.2022

Nostalgisointi parantaa kuulemma masennusta, joten on aika muistella vanhoja peleihin liittyviä muistoja!

Vinkare YouTubessa
Kuuntele myös Krouppicast -podcastia YouTubesta, jota Ville myös isännöi

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Miten tienata 20 000€ kuukaudessa YouTubesta? - Paqpa

Julkaistu 9.5.2022

Vieraana Beata, monille tuttavallisemmin Paqpa! Paqpa on ehdottomasti SUOMITUBEN historian menestyneimpiä tubettajia, vaikka sisältö ei kaikkia ehkä puhuttelekaan. Podcastissa keskustelemme mm. hänen urakehityksestä, mistä kaikki alkoi ja kuinka kovalla työllä voi päästä jopa 20 000 euron kuukausiansioihin. Miten Paqpa käyttää rahansa? Otetaan siitä selvää!

Paqpa YouTubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Mystinen mies, joka kahlaa tv:n roskasisällöt meidän puolesta - Juufin

Julkaistu 2.5.2022

Juufin on monille nimimerkki joka assosioidaan Temppareihin tai Big Brotheriin, mutta ei ehkä perinteisellä tavalla. Juufin on mies, joka perkaa television viihdeohjelmia tiivistäen ne mielenkiintoisiksi videokokonaisuuksiksi nerokkaiden sanailujen saattelemana. Kuka on Juufin, mistä hän sai ideat videoihinsa ja miksi hän ei esiinny somessa kasvoillaan?

Juufin Youtubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Miten lentäjä Tapio näkee matkailun tulevaisuuden? - Tapio On The Move

Julkaistu 14.12.2020

Päivän podcastissa jututan Tapio On The Move -kanavan takana olevaa liikelentäjää Tapiota. Pandemia iski matkailuun ja sitä kautta luonnollisesti Tapion elämään vahvasti, joten jututan häntä tämän tiimoilta ja keskustelemme ylipäätään lentäjän ammatista.

Tapio On The Move Youtubessa

Tapion sivuprojekti

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Miten Veronica pääsi radioon töihin? - mariieveronica

Julkaistu 30.11.2020

mariieveronica, eli Veronica Verho on monille tuttu Youtubesta jo vuosien takaa. Vlogeja tekevästä nuoresta neidistä kasvoi suomalaisen mediakentän vakiokasvo, häntä kuulet päivittäin NRJ radiokanavalla ja kuulumisia pääsee lukemaan jopa erilaisten lehtien sivuilta. 

mariieveronica Youtubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Salaliittoteorioita Vinkareen kanssa #3

Julkaistu 23.11.2020

Salaliittoteoriat kiinnostavat aina. Tässä jaksossa käsittelemme ehkä niitä villeimpiä. Selvitimmekö todellisen syyn Disneyn Frozen elokuvan julkistamiselle? Mihin kaikkeen salaseurat pystyvätkään?

Vieras: Vinkare

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Miten me ihmiset voimme? Psykoterapeutti joka striimaa Twitchiin - WillFeel

Julkaistu 2.11.2020

Mikä saa psykoterapeutin striimaamaan Twitch.tv palveluun? Ville "WillFeel" Merinen kertoo psykoterapeutin työstään ja havainnoistaan keskusteluista, joita hän on seuraajiensa kanssa Twitchin livelähetyksissä käynyt.

WillFeel Twitchissä

Youtubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Millaista on pyörittää Suomen tunnetuinta peliorganisaatiota? - Natu

Julkaistu 26.10.2020

Suomalaisen menestyneen ENCEn kasvoinakin tunnettu Joona "Natu" Leppänen kertoo peliorganisaation toiminnasta, sen menestyksen tuomista mahdollisuuksista ja jakaa ajatuksiaan kilpailullisesti mielenkiintoisista peleistä.

ENCE
Joona "Natu Leppänen 


Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Youtubesta Selviytyjät Suomi -ohjelman voittajaksi - Miska Haakana

Julkaistu 19.10.2020

Tässä podcastissa keskustelemme Miska Haakanan (ent. MiskaMH) kymmenvuotisesta taipaleesta Youtubessa, joka on vienyt häntä mm. Selviytyjiin. Millainen kokemus oli osallistua suosittuun realityyn ja tulla sitä kautta ns. "kaikkien tietouteen"?

Miska Haakana Youtubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Miten syntyi "eeddspeaks" biisi ja sadat muut päättömät videot? - HurHur

Julkaistu 12.10.2020

Päivän vieraana hurjan suosion Youtubessa saavuttanut HurHur, eli Konsta! Mistä syntyi HurHur, mikä ajoi luomaan toisen kanavan "Ihan Just Imus", miksi Konsta teki eeddspeaks -biisin ja monia muita kysymyksiä joihin haetaan vastauksia.

HurHur Youtubessa
Ihan Just Imus Youtubessa

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Gaalatunnelmat ja ikäkriisi joka johti realityn pariin

Julkaistu 5.10.2020

Eeddcast on palannut. Jaan kuulumisiani, verojen maksamisen hienoutta ja kerron suuren paljastuksen; musta on tullu jotain mitä oon aina vihannut!

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ja hostia kiinnostavien aiheiden ympäriltä.

Kuunnellaanko podcasteja tulevaisuudessa? + Tyhmillä ideoilla menestyt YouTubessa

Julkaistu 13.1.2020

Käy äänestämässä lempparipodcastisi suomen parhaaksi podcastiksi täältä: https://jakso.fi/yleinen/aanesta-suomen-paras-podcast-2019

Puhun tässä jaksossa podcastien tulevaisuudesta, tulevatko ne korvaamaan jotain muita viihteen muotoja kuten radiota? Käsittelen myös havaintojani sisällöistä jotka toimivat Youtubessa parhaiten (saavat eniten näyttökertoja) ja omista videosuunnitelmista vuodelle 2020! Kiitos tämän "kauden" kuuntelemisesta, se merkkaa mulle älyttömän paljon! Palataan eeddcastin pariin myöhemmin tänä vuonna, sitä ennen kuitenkin uutta podcastia Vinkareen kanssa josta mainitsin tässäkin jaksossa.

Puhuin POKS podcastista jota hostaa Sita Salminen ja Veronica Verho: https://open.spotify.com/show/6gdLatpEmNXE4QBaP4mlXZ?si=vOcMqRWOSyWpTX9tLFJxLA

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideoita, aihetoiveita ja vierasehdotuksia saa laittaa [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ympäriltä.

Mitä tubettajat miettivät verotulojen julkistamisesta?

Julkaistu 18.11.2019

Tubettajien tulot ovat nykyään niin suuria, että niistä uutisoidaan jo lehtien sivuilla tänä "kateellisten päivänä". Mitä ajatuksia mulla ja mun kollegoilla on tästä? Instagramista poistui tykkäysmäärät näkyvistä, mitä se voi tarkoittaa sisällöntuottajille?

Kuuntele uusia eeddcasteja odotellessa mun toista podcastia, Mysteeritarinoita SUPLAsta https://www.supla.fi/ohjelmat/mysteeritarinat


Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Jaa kiusallisimmat kokemuksesi ja tarinasi tulevaisuuden jaksoa varten meilitse, kunnioitan yksityisyyttäsi enkä kerro nimiä! [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ympäriltä.

Kiusalliset kohtaamiset seuraajien kanssa ft. Vinkare&Matte

Julkaistu 4.11.2019

Tän päivän podissa puhutaan kiusallisista ja inhoista kohtaamisista meidän seuraajien kanssa, mukana turisemassa Vinkare ja Matte!

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Jaa kiusallisimmat kokemuksesi ja tarinasi tulevaisuuden jaksoa varten meilitse, kunnioitan yksityisyyttäsi enkä kerro nimiä! [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ympäriltä.

Halloween special: Käsitellään pelottavia, selittämättömiä ja ahdistavia kokemuksia!

Julkaistu 28.10.2019

Kauhutarinoita teiltä ja multa! Hyytävää Halloweenia!

Mysteeritarinat kausi 2 alkaa SUPLAssa ensi KESKIVIIKKONA! 🤙

Puhuin Aavedatasta jaksossani, tsekatkaa heidän mielenkiintoinen kanava Youtubesta!


Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideat ja jaksoihin sopivia aiheita saa ehdotella sähköpostitse [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ympäriltä.

Lapsuuden traumaattisimmat tv-ohjelmat ja leffat & ahdistus arkirutiineista

Julkaistu 21.10.2019

Ensi viikolla tulee Halloween -spesiaali! Jos sulla on pelottavia kokemuksia tai tarinoita jaettavaksi, laita mulle sähköpostia ja voin käydä niitä jaksossani läpi! Otan myös osaa vuosien takaa heitettyyn haasteeseen koskien lapsuuteni tv-ohjelmia ja elokuvia joista sain traumoja! :D Avaan vähän arkirutiiniani (jota ei muuten ole) ja puran ahdistustani sekavasta rytmistäni. ps. onko meillä liikaa kauppakeskuksia?

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideat ja jaksoihin sopivia aiheita saa ehdotella sähköpostitse [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ympäriltä.

Mä mokasin. Tubettaja tuomittu! & Aleksib:n uusi tiimi?

Julkaistu 14.10.2019

Oikaisen aikaisemman jakson puheitani. Käsittelen myös alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta tuomitun tubettajan uutista ja sen aiheuttamia ajatuksia. Myös iloisia huhuja liikkuu Aleksib:n tulevaisuudesta!

Podcast myös katseltavissa Youtubessa. Ideat ja jaksoihin sopivia aiheita saa ehdotella sähköpostitse [email protected]

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ympäriltä.

Mietteet Tubeconista & mihin kannattaa livestriimata 2019?

Julkaistu 2.9.2019

Tässä jaksossa valitan moppauksen ärsyttävyydestä, kerron uusista podcast plääneistä sekä ajatuksistani uudistetusta Tubeconista (vuosien 2018-2019 tapahtumat). 

Podcast myös katseltavissa Youtubessa.

Eeddcast on Eetu Pesosen isännöimä podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita yksin ja vieraiden kanssa. Aiheet vahvasti Youtubetuksen ympäriltä.

Suomituben virallinen huijaripoliisi - Paulin Pelivideot

Julkaistu 8.7.2019

Tämän viikon eeddcastissa jututetaan Paulia Paulin Pelivideot kanavan takaa. Paulin videot joissa hän huijaa huijareita jotka yrittävät hyötyä hyväuskoisista suomalaisista on tehnyt hänestä tutun kasvon Youtuben trending -sivulla. Pelottaako Paulia, että joku huijari kostaisi hänelle kun on mahdollisesti kuullut joutuvansa videolle jolla on satoja tuhansia näyttökertoja? Selvitetään samalla kuka tämä meitä kovasti tonnin seteli -ilmeellä naurattava tyyppi oikeasti on.

Vieras: Paulin Pelivideot

Tulevaisuuden hurjat laitteet! Techtalk ft. Matteplays

Julkaistu 1.7.2019

Tässä eeddcastin jaksossa puimme nykyajan ja lähitulevaisuuden teknologisia innovaatioita joiden on tarkoitus esimerkiksi helpottaa jokapäiväistä elämäämme. Muistelemme "turhempiakin" laitteita joita on vuosien saatossa julkaistu, onko esimerkiksi sinulla vielä tabletti jokapäiväisessä käytössä vai luotiinko ihmisille vain tarve isommalle ruudulle puhelimen jatkoksi? Keskustelemme myös uudesta mielenkiintoisesta tavasta jakaa verkkoyhteys toimistoissa tai kotona sekä Huawein kinkkisestä tilanteesta.

Vieras: Matteplays

Youtuben tuomat uramahdollisuudet ja elämäntaparemppa - Tume

Julkaistu 17.6.2019

Keskustelemme Tumen kanssa Youtuben hänelle suomista siisteistä mahdollisuuksista ja elämäntapamuutoksesta josta hän jakaa paljon someen.

Vieras: Tume

Sopimusdraamat maailmalla, alan yrittäjäksi, miks KAIKKI tekee podcasteja?

Julkaistu 10.6.2019

Tämä jakso on poikkeuksellisesti nauhoiteltu ilman vierasta ja se kulkee nimellä fillerijakso!  Puhun aiheista jotka pyörivät mieleni päällä tällä hetkellä. Luvassa suoraa palautetta TE-toimiston kanssa asioimisesta yritykseni perustamiseen liittyen. Puin myös sopimusdraamaa Amerikoissa. Tämä tapaus on hyvä muistutus siitä, että lue ne sopimukset mitä olet allekirjoittamassa. Miksi kaikki aloittavat podcastaamisen? Siinä vasta kysymys johon liittyen jaan omat ajatukseni.


Pikaruokaloiden TOP 5 ja 95 tacoa! - Jesse Pynnönen

Julkaistu 27.5.2019

Vuonna 2018 Youtuben etusivulle ja suosituksiin pompannut Jesse Pynnönen teki kilpasyömisestä ja syömishaasteista todella tunnettuja Suomessa. Nyt vuotta myöhemmin Jesse jatkaa edelleen kilpasyömistä, puhumme hänen kehityksestään tällä saralla ja haastevideoiden tekemisestä ja kehittämisestä paremmiksi. Kokoamme myös pikaruokaloiden TOP 5 -listan!


Vieras: Jesse Pynnönen

Youtuben nollakontentti ja kaupalliset merkinnät

Julkaistu 13.5.2019

Päivän jakson vieraana Ville "Vinkare" Kankare jonka kanssa juttelimme Youtuben trendaavasta sisällöstä joka tuntuu vähän nollakontentilta sisältönsä puolesta. Miltä tuntuu tehdä videoita tunteella, mutta kukaan ei arvosta sitä samalla tavalla kuin jotain ehkä kevyempää videoideaa. Puhumme myös kaupallisten yhteistyömerkintöjen epäselvyyksistä.

Vieras: Vinkare

Pelottaako teknologian kehitys? - Valkohattuhakkeri Laura Kankaala

Julkaistu 6.5.2019

eeddcastin 4. kausi starttaa tästä. Ensimmäisessä osassa vieraana YLE:n tuottaman Team Whack sarjan kautta bongaamani Laura Kankaala joka on valkohattuhakkeri. Hakkereita on monenlaisia, osalla on hyvät ja osalla huonot aikeet. Laura lukeutuu hyviksiin ja on puhumassa mun kanssa vähän tietoturvasta ja tekniikan vauhdikkaan kehityksen aiheuttamista mahdollisista haitoista. Lauralla on myös oma englannin kielinen podcast, We need to talk about InfoSec.

Vieras: Laura Kankaala, tietoturvakonsultti

Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa.

Joulufiilistelyjä Niilo22 kanssa!

Julkaistu 24.12.2018

Toivotuimpia vieraita näihin on ehdottomasti ollut Niilo22, eli Mikael Kosola. Päätin nyt lähteä Lempäälään moikkaamaan tätä sisältökuningasta joka on tehnyt videoita Youtubeen jo yli 10 vuotta. Ihailen Mikaelin suhtautumista hänestä tehtyihin meemivideoihin jotka ovat mielestäni suomalaisen Youtuben kultaa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille, eeddcast jää pienelle tauolle tämän myötä! :)

Vieras: Niilo22

Niilo22 Pelikanava

Niilo22 LIVE

 Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa. 


Meemejä, kopiointisyytöksiä, Artikla 13 ja Tubecon - Matukka

Julkaistu 17.12.2018

"Suomen paras jätkä." lukee tämän kertaisen vieraan kanavan tiedoissa, joten ostin hänelle bussiliput Helsinkiin vierailemaan podcastiini. Matukka on ollut aikaisemminkin vieraana, mutta tällä kertaa keskustelimme mm. meemeistä, kopiointisyytöksistä joita on ollut ilmoilla ja kaikesta muusta mitä Youtuben ympärillä ylipäätään tapahtuu. 

Vieras: Matukka

Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa.

Ysärilasten nostalgisimmat jutut (+ WWE!) ft. Emppu Koivula

Julkaistu 10.12.2018

Tänään muistellaan muutamia etenkin ysärilapsille tuttuja nostalgisia asioita, kuten suosittuja internetin yhteisöjä (Habbo, IRC-Galleria, Aapeli), pelejä, leluja ja tv-ohjelmia. Unohtamatta näiden vaikutusta meidän kehitykseen ihmisinä. Tämä podcast on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Live Nationin kanssa! Minun ja Empun nuoruutta muovasi todella isosti WWE:n SmackDown ja RAW! -ohjelmat, nyt on ilon ja onnen päivät kun WWE LIVE rantautuu Helsingin jäähalliin 10.5.2019!! Tsekkaa tapahtuman tiedot Live Nationin sivuilta: http://bit.ly/2rdjRQc - olemme Empun kanssa molemmat paikalla ja tule ihmeessä nykäisemään hihasta jos bongaat meidät! Kilpailu: Voita itsellesi ja kaverillesi liput podcastissa käsiteltävään tapahtumaan. Kilpailukuva löytyy eeddspeaks nimimerkin takaa Instagramissa. Vieras: Emppu Koivula (Emppulsive)

Salaliittoteorioita Vinkareen kanssa! #2

Julkaistu 3.12.2018

Kovasti toivottu salaliittoteorioita käsittelevä podcast on täällä! Onko Nicki Minaj oikeasti Jay-Z nopeutettuna? Onko taidekauppa vain tapa pestä rahaa? Onko video alienin leikkauksesta aito? Vieras: Vinkare Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa.

Keskusteluja henkien kanssa? - Paranormaalin tutkijaryhmä Aavedata

Julkaistu 26.11.2018

Oletko sinä kokenut joskus jotain selittämätöntä? Hengen läsnäoloa, tavaroiden liikkumista tai vaikkapa kirkkaan valopallon jota orbiksi kutsutaan? Tällaista tapahtumaa voidaan kutsua paranormaaliksi ilmiöksi, jolla tarkoitetaan luonnontieteellistä selitystä vailla olevia outoja ilmiöitä. Tässä podcastissa vieraana Aavedata -Youtube kanavaa ylläpitävät Jupe ja Marko. Heillä on vuosien kokemus paranormaalien ilmiöiden tai "aktiivisten" paikkojen tutkimisesta ja näistä löytyy kattavaa videomateriaalia Aavedata -Youtube kanavalta. Vieras: Jupe & Marko / Aavedata Youtube: Aavedata Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa.

Mitä tapahtuu kun voitat Dota 2:n maailmanmestaruuden?

Julkaistu 18.11.2018

Tämän kertaisessa eeddcastissa vieraana suomalainen Dota 2 -ammattipelaaja JerAx. Podcastissa selvitetään millaista on olla osana maailman parasta joukkuetta ja miltä tulevaisuus näyttää, missä esimerkiksi ammattilaispelaaja voisi hyösyntää osaamistaan. Keskustelemme myös tekoälyn mahdollisuuksista pelimaailmassa. Vieras: Jesse "JerAx" Vainikka http://jerax.gg Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa.

Sijoittaminen ja säästäminen - Roni back

Julkaistu 12.11.2018

Tässä podcastissa keskustelemme Roni Backin kanssa säästämisestä ja mahdollisista sijoituskeinoista. Käymme läpi tulevaisuuden juttuja jotka kiinnostavat meitä ja mahdollisia tapoja säästää rahaa pienilläkin panostuksilla. Tämä podcast on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Nordean kanssa! Kokeilimme Nordean tarjoamaa uutta digitaalista sijoituspalvelu Noraa. Alle 10 minuutin aikana saat taloudelliselle tilanteellesi ja säästötavoitteillesi sopivan sijoitussuunnitelman. Palvelu on ilmainen eikä sido mihinkään ja voit Nordean asiakkaana kokeilla sitä tästä: https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/saastaminen-sijoittaminen/digitaalinen-sijoitusneuvoja.html?cid=2425487736 Vieras: Roni Back Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa.

Puhutaan huumeiden käytöstä Kokemusten Summan kanssa

Julkaistu 5.11.2018

Tämä podcast sisältää keskustelua huumeiden käytöstä. Vieraana mukana entinen päihderiippuvainen Kokemusten Summa joka jakaa tarinoita huumekokeiluistaan ja riippuvuudesta Youtubeen. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta huumeista, en ole koskaan sellaisia edes kokeillut, jonka takia tämä aihe kiehtoo minua toden teolla. Tämä on loistava tilaisuus kuulla pahasti koukussa olleen ihmisen tarinaa aiheesta. Mikäli sinulla tai lähimmäiselläsi on halu päästä irti huumeista, hae/hakekaa siihen rohkeasti apua. Sitä on saatavilla mm. www.a-klinikka.fi/ Vieras: Kokemusten Summa Youtube: www.youtube.com/channel/UC6BWZfMqj5nAPAAl1klw4Xw Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast jossa käsitellään erilaisia aiheita erilaisten vieraiden kanssa.

Andy Pyro - Pelaamisen ja striimaamisen ammattilainen

Julkaistu 13.8.2018

Tämä podcast on nauhoitettu Assembly Summer 2018 tapahtumassa, jonka takia audion laatu ei ole paras. Anssi Huovisen tarina on kuitenkin mielenkiintoinen ja häntä on toivottu vieraaksi todella paljon. Juttelemme Anssin urasta ammattilaisena Playerunknown's Battlegrounds pelikentillä ja tämän tuomasta huomiosta maailmalla. Muistellaan myös menneitä aikoja kun hän aloitti streamauksen Twitchissä luoden siitä kovan työn tuloksena itselleen uran. Vieras: Anssi "Andy Pyro" Huovinen Twitch: https://www.twitch.tv/officialandypyro Twitter: https://twitter.com/4ndypyro Instagram: https://www.instagram.com/andyzzlife/ Tsekkaa http://muuvei.fi jumpsuitin osalta josta alussa puhuttiin. Podcast on kaupallinen yhteistyö Muuvei kanssa saatujen tuotteiden muodossa.

Salaliittoteorioita Vinkareen kanssa

Julkaistu 23.7.2018

Foliohatut kireäksi! Tässä podcastissa juttelemme Vinkareen kanssa salaliittoteorioista jotka kiinnostavat meitä. Kommentoi alle mitä mieltä olet esimerkiksi 9/11 tapahtumista, kadonneesta Malaysian Airlinesin lennosta tai väitteistä että elämme simulaatiossa. Vieras: Vinkare Youtube: http://youtube.com/GroupBlog Instagram: https://www.instagram.com/kankareville Twitter: http://twitter.com/kankareville Puhuimme videolla simulaatioteoriasta animoidulla videolla: https://www.youtube.com/watch?v=tlTKTTt47WE - kannattaa tsekata kanavan muut videot myös! Lisää 9/11 juttuja löytyy esimerkiksi tältä videolta: https://www.youtube.com/watch?v=rzsV-rehvhc

Hydraulic Press Channel - Viraalivideoista töihin valkoiselle talolle

Julkaistu 26.6.2018

Tämän viikon podcastissa jutustellaan Hydraulic Press Channelin ja Beyond The Press kanavien takana olevaa Lauria ja Annia. Heidän kanavansa koki kasvun josta moni voi vain unelmioda. Jutellaan Laurin ja Annin kanssa niistä fiiliksistä joita he kävivät läpi tajutessaan uuden videon julkaisun keräävän kaksi miljoonaa näyttökertaa päivässä. Tämä äkillinen huomio toi myös erittäin mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja yhteistöitä. Vieras: Hydraulic Press Channel/Beyond The Press - Lauri & Anni Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCcMDMoNu66_1Hwi5-MeiQgw ja https://www.youtube.com/channel/UCveB47lgzZJ1WOf4XYVJNBw Instagram: https://www.instagram.com/hydraulicpresschannel/ Lähetä Hydraulic Press Channelille tavaraa jota murskata striimeissä: https://www.facebook.com/officialhpc/photos/a.620762944738494.1073741828.613548855459903/892265477588238/

Jesse Pynnönen - Mies joka on hyvä syömään

Julkaistu 26.6.2018

Tämän viikon podcastissa vieraana on kilpasyömäri, opiskelija ja tubettaja JESSE PYNNÖNEN! Jessen voi bongata Youtubesta syömässä esimerkiksi kymmeniä tuhansia kaloreita kerrallaan haasteiden muodossa. Hän on myös harjoitellut syömistä niin paljon, että kilpailee siinä jopa jenkeissä asti. Mistä oikein on kyse, miten voit harjoitella kilpasyömistä ja miten Jesse päätyi tämän harrastuksen pariin? Vieras: Jesse Pynnönen Youtube: https://www.youtube.com/user/Mywor54 Instagram: https://www.instagram.com/jpynnone/ Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Dave Cad - Most Finnish British guy ever

Julkaistu 26.6.2018

TÄMÄ PODCAST ON ENGLANNIKSI PUHUTTU! Tämän viikon eeddcastissa on vieraana ystäväni Dave Cad jonka videoihin olet varmasti törmännyt trending sivulla käydessäsi. Daven kanssa jutellaan vähän siitä, että miten hän päätyi SUOMEEN ja tekemään videoita meitä suomalaisia kovasti kiinnostavista asioista. Dave jakaa myös kokemuksensa suomen kansalaisuuden hakemisesta ja rupattelemme myös Youtuben uudesta kokeiluasteella olevasta ominaisuudesta joka v*tuttaa monia. Vieras: Dave Cad Youtube: https://www.youtube.com/user/DaveCadBlogs Instagram: https://www.instagram.com/dave.cad/ Twitter: https://twitter.com/davecadblogs Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Justimusfilms/Sami - Ei Joosea tälläkään videolla

Julkaistu 26.6.2018

Tämän viikon eeddcastissa on vieraana Justimusfilms sketsipoppoosta tuttu Sami. Samin kanssa jutellaan vähän pitkästä historiasta Youtubessa ja sen tuomista mahdollisuuksista esimerkiksi television ja musiikin saralla. Sami valaisee myös asioita yrittäjyydestä Justimusfilmsin taustalta joita moni ei tiedä. Nostamme esiin myös monien Youtubettajien "ammattivaivan", burnoutin/väsymyksen. Vieras: Sami/Justimusfilms Youtube: https://www.youtube.com/user/Justimusfilms Instagram: https://www.instagram.com/Justimusfilms/ Twitter: https://twitter.com/Justimusfilms Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Mentaalisavuke - Mitä Mentsulle kuuluu?

Julkaistu 26.6.2018

Toiveenne on kuultu, Aleksi Rantamaa a.k.a Mentaalisavuke on mukana tämänkertaisessa podcastissa! Jutellaan vähän mitä Aleksille kuuluu, mitä hän puuhailee nykyään ja Mentaalisavukkeen mahdollisesta paluusta Youtubeen. Vieras: Mentaalisavuke Youtube: https://www.youtube.com/user/mentaalisavuke Instagram: https://www.instagram.com/mentaalisavuke/ Twitter: https://twitter.com/Mentaalisavuke Tällä hetkellä Aleksi ylläpitää Yle Kioskin kanavaa josta puhuimme tässä podcastissa, muistahan tsekata se myös: https://www.youtube.com/channel/UCvbJl3i27-4h4Na6Q-vZbRA Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Arttu Lindeman - Suomituben pahamaineinen artisti ja tubettaja

Julkaistu 26.6.2018

Vuosi 2017 oli Arttu Lindemanin vihaamisen vuosi. Keskustelemme tässä podcastissa siitä, miksi sitä tapahtui ja miltä se Artusta itsestä tuntui. Puhutaan myös Artun uudesta suunnasta Youtuben suhteen. Vieras: Arttu Lindeman Youtube: https://www.youtube.com/user/taikurilinde Instagram: https://www.instagram.com/arttulindeman/ Twitter: https://twitter.com/arttulindeman WWW: http://www.arttulindeman.fi/ Spotify: https://open.spotify.com/artist/0AK0qOs8ykb6CsaYks1xwK?si=OG1DKJYfTtqxP_WxnVz1gA Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Roni Back - Paljonko videoillasi tienaa?

Julkaistu 26.6.2018

Tässä podcastissa jutellaan Roni Backin kanssa. Ronin nousukiito tubessa alkoi siitä, kun hän eräs päivä päätti lyödä läpi Youtubessa ja tehdä siitä itselleen elannon. Nyt hän pukeutuu ilmaiseksi saatuihin vaatteisiin ja matkustelee muiden piikkiin yhteistöiden merkeissä. Kaupastakin ostetaan halvinta maksalaatikkoa, koska säästeliäisyys on Ronille elämäntapa. Juttelemme mm. rahan tienaamisesta, sen käytöstä ja Youtuben tulevaisuudesta. Vieras: Roni Back Youtube: https://www.youtube.com/user/ronithegamer Twitter: https://twitter.com/ronibackyt Instagram: https://www.instagram.com/ronibackyt/ Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Papananaama - Sanavalmis Savon likka

Julkaistu 26.6.2018

Tässä podcastissa jutellaan Papananaaman kanssa, joka pomppasi koko kansan tietoisuuteen ensimmäisen kerran puhuttamalla ihmisiä "Suomen kielen junttius" videollaan. Sini on mielenkiintoinen persoona ja tässä rupattelutuokiossa koitan tutustua tähän ihmiseen lisää. Vieras: Papananaama Youtube: https://www.youtube.com/user/Papananaama/ Twitter: https://twitter.com/nastynapalm Instagram: https://www.instagram.com/nastynapalm Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Deata - Supersuosio, kirja ja musiikin teko

Julkaistu 26.6.2018

Tässä podcastissa jutellaan Deatan kanssa, joka on vuosien saatossa kasvattanut massiivisen seuraajakunnan Youtubessa. Suosio Youtubessa on mahdollistanut oman kirjan ja jopa biisin julkaisun Spotifyssä. Suosion hinnalla Deata on myös joutunut kohtaamaan inhottavia ennakkoluuloja ja seuraajiensa ahdistelua. Vieras: Deata Youtube: https://www.youtube.com/user/deataification Twitter: https://twitter.com/Deataification Instagram: https://www.instagram.com/deata/ Snapchat: officialdeata SPOTIFY: https://open.spotify.com/artist/1MrOZJlXglydOCqhcsWCFk?si=n3jz-WvSSHi8wG1U0LvpBA Keskustelu jatkuu kommenttiosiossa Youtubessa kanavalla eeddspeaks ja Twitterissä #eeddcast. Palautetta/kehitysehdotuksia podcastista voi antaa mailaten eeddspeaks (ät) gmail piste com tai iskemällä viestiä joka somealustalla nimimerkille eeddspeaks. Eeddcast on eeddspeaksin hostaama podcast vaihtuvilla tubevierailla. Keskustelu käydään vaihtuvilla aiheilla Youtuben ympärillä.

Takaisin podcastien listaan