Yleinen

Kansanradio on Suomen parhaiten toimitettu yleisönosasto

30.10.2015 · Olli Sulopuisto

Vaikka et olisi kuunnellut Kansanradiota aikoihin, sinulla on luultavasti siitä mielikuva. Sen keskeisin osa on tunnari, jossa lauletaan ”kuuntele minua / kuuntelen sinua / ääni kun on / nyt Kansanradion”.
Minulla on sinulle hyviä ja huonoja uutisia. Ensin huonot: Kansanradion tunnari on vaihtunut vuosia sitten. Sitten hyvät uutiset: Kansanradio on parempi ohjelma kuin mitä muistelet.
(Sieltä nokkela lukija heti huutelee, ettei se ole podcast vaan radio-ohjelma, johon minä sanon hiljaa ja jatkan kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ole vuosiin kuunnellut sitä radiosta vaan vain ja ainoastaan automaattisesti ladattuina mp3-tiedostoina, joten teknisesti ottaen se on ihan täysin podcast.)
Toisekseen se on niin hyvä, että olisi ahdasmielistä herrain kopeutta olla kirjoittamatta siitä. Esimerkiksi aivan äskettäin ohjelmaan soitti eläkeläisrouva Espoosta, jonka puheessa oli niin hyvä rytmi, että siitä tuli sellaisenaan kelpo laulu.
Mitä kielellistä lahjakkuutta! Sitä Kansanradio on pullollaan. Teoriani mukaan moni Kansanradion soittajista on lahjakkaita ja omaperäisiä puhuja, jotka ovat parhaimmillaan tällaisessa puoli-improvisoidussa tunteellisen mielipiteen ilmaisussa. Jos sama asia pitäisi panna paperille, tenhosta katoaisi ainakin puolet. Luultavasti enemmän, jos katsoo millaista kamaa yleisönosastot ovat pullollaan.
Haluan vielä korostaa, etten kuuntele ohjelmaa ironisesti. Okei, pelkästään ironisesti. Ihailen vilpittömästi toimittajien ammattitaitoa ja hermoja. Nautiskelen siitä, että tunnistan vakiosoittajat puhetavasta jo ensimmäisistä sanoista. Aika harvoin käy niin, että huutaisin ohjelmaa kuunnellessani ”OLET NIIN VÄÄRÄSSÄ!” – mikä on ihan hyvä, koska näyttää tosi oudolta, jos ihminen kirkuu kadulla ilman näkyvää (kuuluvaa) syytä.
Kansanradio, Suomen parhaiten toimitettu yleisönosasto. Kelpaisi sloganiksi, vai mitä?

1 kommentti

  1. Hei vaan! Kysyisin valvooko kukaan tai mikään millaisia tulitikkuja päätyy kauppoihin.Niiden laatu on joissakin hyvin huono.Raapaistessa pala palavaa rikkiä lentää minne sattuu ja katkeilevat.Nyt kun Joulun aika on kohta ja ”sesonki” raapia tikkuja lähestyy .Mielestäni on oltava tosi tarkkana jotta ei syty mitään muuta kuin se kynttilä näillä kehnoilla välineillä.Huoleni on pienen tuntuinen mutta jos roihu syttyy niin tulee paniikki ja kiire.Tästä hyvästä rengistä tulee huono isäntä.terv.tikkumainen mummo

Kerro mielipiteesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *