Suomalaisia podcasteja

Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.


Väkisinauttajat

Väkisinauttajat Tommi, Marko ja Konsoli-Jaatinen (yst. kesk. Koja) pureutuvat internetin puhuttaviin keskusteluihin ja auttavat ihmisiä - halusivat he sitä tai ei! Tsekkaa myös meidän IG @vakisinauttajat ja pistä palautetta tulemaan!

Seuraa podcastia: RSS-syötteenä, Apple-podcasteissa. (ohjeet)

Jaksot

Yhteensä 133 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 21.12.2019.

Jakso 130: Siivu hevosta ja pala Pekingiä

Julkaistu 11.3.2023

Kesälomat on lusittu niin onnistuneesti, että korvasimme Väkisinauttamisen Väkisinswottaamisella. 

Jaksosta selviää, mitä saimme kesälomalla aikaan ja mitä saamme todennäköisesti kesäloman jälkeen aikaan. Ehkä.

Ps. Jakso on nauhoitettu ~kaksi viikkoa sitten.

Jakso 129: Kolmannen kauden loppuretrospektaakkeli

Julkaistu 28.6.2022

Kolmas ja tähän mennesssä viimeisin kausi on taputeltu. Tässä jaksossa muistellaan mitä kaikkea reilun puolen vuoden aikana saatiin aikaan, kuinka kasvoimme ihmisinä, mistä nämä ajat jäävät historiankirjoihin ja saadaampa kiroilutilannekin selville.

Vaikka tunnelma on kotikatsomoissa varmasti helpottunut, on tässä jaksossa kestämistä vielä päälle 50min.

Pistä soimaan ja lähde lomalle. Niin mekin tehdään!

Jakso 128: Mitä taloyhtiyön hallituksessa oleminen vaatii?

Julkaistu 19.6.2022

Jos olet joskus ajatellut kaappaavasi vallan taloyhtiön kokouksessa, niin tätä jaksoa et voi missata. Jos olet joskus miettinyt hakeutuvasi taloyhtiön hallituksee, niin tätä jaksoa et voi missata. Jos joskus olet halunnut Monter Truck Showhun niin älä missaa tätä jaksoa!

Jakso 127: Timantit ja karaatit

Julkaistu 12.6.2022

28 minuuttia tiukkaa asiaa, hyvin vähän kiroilua ja aitoja ennaltatarkistettuja ja selvitettyjä faktoja. Arvailulle ei ole näissä piireissä varaa kun Väkisinauttajat päästetään irti.

Jakso 126: Jäähyväiskirje leikkaukseen ja pitkät alkukaskut

Julkaistu 4.6.2022

Tiivistäminen, asiassa pysyminen ja johdonmukaisuus ovat arvoja joiden mukaan Väkkärit ovat eläneet ja hengittäneet. Tässä jaksossa valitettavasti emme näiden arvojen mukaiseen toimintaan päässeet, vaan hairahdimme todella moneen alkukaskuun (jotka pitävät sisällään Tommin sivutyön kaskuja, Markon lemmikkikaskuja, fanikaskuja etc). 

Ja sitten päästäänkin jakson pariin jossa hölistään tosi laajan laveasti vähän kaikesta. Mutta jaksona hyvä. Erinomainen jopa. Kuuntele ja pistä palautetta Instaan @vakisinauttajat.

Jakso 125: Mitä salille mukaan?

Julkaistu 29.5.2022

Nyt alkaa olemaan hyvät hetket aloittaa kesäkuntoon treenaaminen ja sen ansiosta aiheeksi valikoitui saliaihe.

Mankkuyskä, farmarihousut, paidattomuus ja helkkarin kipeet selkänikamat. Siitä on salielämä tehty. Mutta mitäs kaikkea kuntosalille pitää ottaa mukaan?

Jakso 124: Miten tehdä parfyymi kotikonstein?

Julkaistu 23.5.2022

Miten hyi-hyi-sanojen käytöstä rankaistaan?
Mitä dödöjä pojat käyttää?
Miten parfyymi tehdään?
Mihin ruokaan aromisuola ei sovi?

Mitä?

Jakso 123: Sauvakävelyn puristusote

Julkaistu 15.5.2022

Noniin Anssimonit, pistäkääs levylautaset solmuun. 

Jaksossa analysoidaan jäätelömyyjien ammattitauteja, Kojan työhistoriaa ja sitä kaikkein kauneinta: sauvakävelyä! Ja kaikki tämä tarjoiltu lähes täysin kiroilematta.

Jakso 122: Yhdeksän neliön kesäasunto

Julkaistu 8.5.2022

Parahin kuulija, tervetuloa eittämättä yhden pisimmällä alkupohjustuksella olevan jakson pariin. Jos itse aihe kiinnostaa (lunttaa otsikosta) niin hyppää suoraan johonkin jakson puoleen väliin. Jos taas kiinnostaa kiroilusanktiot, ankkamäenmiehet, siemenpiiperrys aamupalassa tai Kojan uusi televisio niin kuuntele alusta asti. 

Lopussa on yllätys. Tai sitten ei. Kuuntele silti sinne asti niin tiedät.

Ps. jatkossa Väkkäreitä voi suositella lähipiirissä myös herkkäkorvasimmille koska näistä oraalirei'istä ei enää kurjia sanoja tule!

Jakso 121: Miten taataan vieraanvarainen tunnelma?

Julkaistu 1.5.2022

Kun kaveri tulee käymään, niin mitäs sitä pitäisi tehdä? Jaksossa parhaat vinkit vieraiden kestitsemiseen Väkkärien tyyliin.

Jakso 120: Huiluääni kitarasta

Julkaistu 25.4.2022

Väkisinauttajat-organisaatio pyytää anteeksi sitä, että tässä jaksossa on todella vähän mitään faktasisältöä. Mutta sitäkin enemmän musiikillista eleganssia, Kojan asiantuntemusta, loogista päättelyä ja ennenkaikkea auttamista. Väkisin.

Jakso 119: Minkälainen passi kanille?

Julkaistu 17.4.2022

Tässä jaksossa Väkkärit kertovat kaskuja passeista ja matkustamisesta, raottavat Kojan lomaa sekä kertovat pupujen papanoista.

Miksi et kuuntelisi?!

Jakso 118: Mitä jogurttia eläkeläiselle?

Julkaistu 3.4.2022

Jos olet miettinyt seuraavia kysymyksiä: 

-Mitä on eläkeläisyys? 

-Miten sotilaallinen kuri näkyy yliopistoluennoilla? 

-Miten maitotuotteet valmistetaan ja miksi riisifrutti on maailman paras asia?

Niin tämä jakso on pakko kuunnella. Jos olet miettinyt ja tiedät vastaukset, niin kuuntele silti, tämä on meidän parhaita jaksoja!

Jakso 117: talvilomaltapaluubonusjakso!

Julkaistu 3.4.2022

Talvilomat on vietetty ja tässä jaksossa otetaan kiinni kuluneen kevään kuulumiset. Jaksossa itsessään ei ole mitään erikoista, pelkkää tavallista tyhjänpäiväistä hölinää.

Jakso 116: Maapallon painonmuutokset

Julkaistu 27.2.2022

Wasabipähkinät, tuliset nuuskat, aineen häviämättömyyden laki, jäbät ja fysiikan lait. 

Siitäpä koostuu jakso maapallon painosta ja painonmuutosten vaikutuksesta. Ja on muuten helvetin hyvä jakso!

Jakso 115: Teksti-TV:n salaisuudet

Julkaistu 20.2.2022

Teksti-tv - tuo aikamme luotettavin (boomer)media pitää sisällään huomattavasti enemmän kuin uskoisi! Kuuntele jakso, kuunteluta samaan rahaan vaikka kavereillekin ja sivisty!

Jakso 114: Huonekalujen kokoaminen

Julkaistu 13.2.2022

Tässä jaksossa arvostetaan Konsta Hietasta, kotimaista työtä, asiantuntijuutta ja ammattimaisuutta. Sitä kaikkea, mitä Väkisinauttajat pyyteettömällä tekemisellään edustavat.

Nappase jakso kantoon ja tunne eläväsi!

Jakso 113: Tuliaiset Convoyn kyydissä

Julkaistu 6.2.2022

Tuliaiset, tuparilahjat, poronpapanat ja convoy. Siitä on Väkkärien jakso 113 tehty. Kuuntele ja nauti.

Jakso 112: Kotityöt vauvan kanssa

Julkaistu 31.1.2022

Väkkärit ovat kautta historian tulleet tunnetuksi siitä, että aihealueita ei valita omien asiantuntemusten tai mielenkiintojen mukaan, vaan nimenomaan sen perusteella kellä hätä ja avuntarve on suurin. 

Siitä syystä käsittelemme tässä jaksossa vauvoja ja kotitöitä. Joista emme tiedä lähtökohtaisesti mitään.

Mahdolliset asiavirheet ja terveiset Instaan suoraan tuottajamme saataville @vakisinauttajat.


Kuuntele - nauti - kärsi.

Jakso 111: Remmirähjä SPK ja todella hulivili kokonaisuus

Julkaistu 23.1.2022

Mitä remmirähjä SPK tekee? Emme oikein tiedä itsekkään mutta tällainen jakso näköjään syntyy kun tuottaja ei leikkaa jaksoa ja Väkkärit eivät osaa pysyä lestissään. Mukana jaksossa myös Peelo-nimen synty, miesten juhlapukujen taustat ja keskustelua siemenperunoista.

Jakso 110: Siivouksen UKK FAQ potpuri

Julkaistu 16.1.2022

Tässä jaksossa käydään UKK:t ja FAQit siivoamisesta ja siivoamiseen liittyvistä pulmista. Kuuntele ja aloita tahraton elämäsi jo tänään!

Tagit: Kissa, possu, hiiri, pesukone, bensa, kellahdus.

Jakso 109: Kuhmut kuntoon 2022

Julkaistu 9.1.2022

Uuden vuoden alkaessa on hyvä aloittaa oma elämä - etenkin terveyspuoli - puhtaalta pöydältä! 

Jaksossa alkuvuoden askelmerkit Anssimoneille, kaksi Tommin sukkatarinaa ja hyvää pohdintaa.

Ota näppylämuusit valmiiksi ja paina playta!

Jakso 108: Dartsin aloittaminen harrastusmielessä

Julkaistu 2.1.2022

Mitä pitää ottaa huomioon kun aloittaa darts-tikkaheittelyharrastuksen kotioloissa?

Ei muutakun penkkiurheilijoiden uudesta hittilajista must-vinkit talteen ja omaa areenaa kyhäämään!


Jakso 107: Kuramattopalan osto

Julkaistu 27.12.2021

Anssimonit! Tässä jaksossa selviää miksi kutsumme teitä tästä edespäin Anssimoneiksi!

Ja lisäksi Väkkäreiden kanta pienoismalleihin sekä kuluttajiin jotka haluavat määrämuodottomia kuramattoja.


Kuuntele, kerro kaverille (mieluusti kauniita asioita) ja nykäse naama hymyyn!

Jakso 106: Raksaremppahuomiovaate-SWOT

Julkaistu 19.12.2021

Tässä jaksossa swottaillaan huomiovaatteita. Luvassa opit ja kopit siitä, kannattaako julkisissa paikoissa käyttää neonvihreitä vaattehia. Lisäksi mukana n. kaksi hauskaa juttua ja 20min takuuvarmaa väkisinauttamista!

Jakso 105: Mitä tehdä pantittomille tölkeille?

Julkaistu 13.12.2021

Tuontiolutmestareille eli Export-experteille voi olla tuttu tilanne, ettei lähikauppa hyvitä viikonlopun aikaansaannoksista arvonsa ansaitsemalla tavalla. Huoli kuitenkin pois, Väkkäreillä on pahvikontissa lukuisia vinkkejä pantittomien tölkkien hyötykäytölle. Kuuntele ja näe! Eiku kuule.

Jakso 104: Parhaimmat kansalaisopistokurssit Jyväskylässä-potpuri

Julkaistu 6.12.2021

Tässä jaksossa käsitellään samaan rahaan kaikki Jyväskylän kansalaisopistojen mielenkiintoiset kurssinostot. Kursseille on vielä aikaa ilmottautua, joten kuuntele jakso nopeasti niin et missaa mitään!

Jakso 103: Meet&Greet-tapahtuman kysymykset&vastaukset

Julkaistu 28.11.2021

Miksi olut on niin hyvää? Miten napajäätikön järvet voivat? Miksi Petri Nygård näyttää Väkkärien Tommilta? 

Näihin ja lukuisiin muihin erittäin hyviin kysymyksiin saat vastauksen tästä jaksosta!

Jakso 102: Kolmannen kauden aloitus! (Sisältää hyvin vähän auttamista)

Julkaistu 28.11.2021

Väkisinauttajat ovat täällä taas pitkän ja piinallisen taukoilun jälkeen. Tulossa kolmannella kaudella aina vaan toinen toistaan parempia jaksoja arkisista ja arkisiattomista asioista. 

Käy heittämässä Instagramiin @vakisinauttajat viestiä, että mitä Väkkärien fanikamaa sinä mieluiten rokkaisit.

Jakso 101: Finnkinon eväsbanni ja kauden päätös

Julkaistu 20.6.2021

Jaksossa käsitellään Tommin uusi podcast-asento, elokuvissä käynti, eväät sekä Tommin näppäimistö-sekoilu.  

Väkisinauttajien toinen kausi on nyt purkissa ja Väkkärit suuntaavat kesälaitumille! Kuullaan taas syksyllä.

Muista myös käydä katsomassa 100. jakson spesiaali Youtubesta!

Jakso 99: Raittiita kesämiehiä janottaa

Julkaistu 5.6.2021

Mikä on paras kesäjuoma ja kuinka se tulisi nauttia?

Jaksossa mukana myös vinkit teini-ikäisille juhlijoille ja uusia innovaatioita enemmänkin kokemusta omaaville kesäviihtyjille.

Jakso 98: kuinka saada myyjiltä oma ostelurauha?

Julkaistu 30.5.2021

Marko oli sitä mieltä, että tästä tulee meidän paras jakso. Tommi sai kerrottua tämänkin jakson varjolla, että pelaa Padelia.

Ps. Kojan ruumiinmuoto ei ole meille ongelma!

Jakso 97: Niskakivut feat. Iso pää

Julkaistu 22.5.2021

Sinulla on tarttumapintaa tähän jaksoon jos sinulla on: 

1) pää

2) välillä niska kipeä

3) hiuksia

4) hattuja tai silmälaseja

5) kokemusta lentämisestä

Jos ei osunut nyt kohdille niin ällös huoli, seuraava jakso on varmasti sinulle sopivampi!

Jakso 96: Harhaanjohtavat nimet

Julkaistu 16.5.2021

Maailmaan mahtuu paljon sanoja: osa turhia, osa tarpeellisia, osa vaikeita ja loput ihan todella typerästi keksittyjä. 

Väkisinauttajat paneutuvat siihen, että miksi taivaanvuohi on nimetty niin hämäävästi, miksi Tommilla on hyvä olla henkivakuutus ja miksi Koja saatetaan korvata pässillä.


Jakso 95: Hampaan poisto kotikonstein

Julkaistu 9.5.2021

Jos koskaan löydät itsesi tilanteesta, että hammas pitää poistaa ilman ammattiauttajaa niin anna itsellesi parikymmentä minuuttia ja laita tämä jakso pyörimään + muistiinpanovälineet valmiiksi ja onnea matkaan!

*Väkisinauttajat eivät vastaa jakson välillisesti aiheuttamista oraalialueen tulehduksista tai kiputiloista*

Jakso 94: Vapun vapinajakso

Julkaistu 1.5.2021

Vappu herättää lukuisia kysymyksiä, eikä syyttä. Kuuntele vapun vieton aikana tai vapisevana jälkilöylyissä

Jakso 93: Parturointijakso

Julkaistu 17.4.2021

Parturit - nuo aikamme hiustenleikkaajat. Keskustellaan tästä. 

Kuuntele tai älä.


Jakso 92: Showpaini SWOT-analysoiden

Julkaistu 10.4.2021

619, Pedigree, F-5, Crippler Crossface, Walls of Jericho... listaa voisi jatkaa loputtomasti, mutta sen me Väkisinauttajat tiedämme, että Showpaini on vakava asia ja hienoa urheilua! Kuuntele jakso ja pistä mietteitä @vakisinauttajat Instagramiin. 

(Huonoille palautteille tulee pyykkinarua)

Jakso 91: Postittamisen salat

Julkaistu 3.4.2021

Posti - tuo länsimaisen yhteiskunnan logistinen selkäranka kaikkine kierouksineen ja kommervenkkeineen on monimutkainen kokonaisuus - ja vieläpä helvetin hankala sellainen. Kuuntele jakso ja ota opit ja kopit pakettiin!

Jakso 90: Mistä tunnistaa taitavan autoilijan?

Julkaistu 27.3.2021

Jaksossa mukana behind the scenes-tavaraa julkaisutoiminnastamme, jutustelua persvaoista ja Tommin erittäin mäkisestä matkasta Skoda Fabian kanssa.

Tartu tiukasti penkistä ja pistä jakso soimaan!


Ota myös haltuun Instagrammista @vakisinauttajat ja käy heittämässä hellout!

Jakso 89: Akvaarioiden mysteerit

Julkaistu 20.3.2021

Maapallolla vesistöt peittävät n. 70% pinta-alasta. Ihmisestä vettä on 60-70%. 

Akvaario sen sijaan on ihan täynnä vettä. Sattumaako?

Jakso 88: Risteilyjakso

Julkaistu 14.3.2021

Risteileminen on kyllä metkaa! Väkisinauttajat muistelevat hyviä risteilyretkiä ja mystiikkaa tämän taiteenlajin takana.


Käy samalla äänestämässä Suomen paras podcast 2020 osoitteesta http://www.jakso.fi/


Jakso 87: Kiljukaranteeni ja ulkonaliikkumiskielto

Julkaistu 6.3.2021

Elämme kovia aikoja ystävä hyvä. 

Näin tokaisi muuan luppakorva muuan sarjakuvassa. Ja siitä päästäänkin siihen, että miksi Aku Ankka on sarjakuvana suosittu mutta TV:ssä ei menesty lainkaan? Vittu haloo Walt Disney: jos sun sarjan pääosan esittäjän ääni on niin kestämätön että tekee mieli tunkea pää hunajapurkkiin ja nyppiä jähmettynyttä sokeria tukasta vielä kolmenkin viikon jälkeen, niin pitäisi ehkä tämä roolihahmo viedä äänihuulileikkaukseen. Ja se ei voi olla mikään rodulle ominainen asia koska minkä takia sitten muut ankat puhuvat ihan miellyttävästi??

Kuvittele Walt jos Benjamin Matlock olisi kuulostanut sirkkeliltä tai Hannu Karpo peruuttavalta rekalta? Eihän niitä ohjelmia kukaan katsois.

ps. en myöskään pidä Hessu Hopon äänestä, mutta hän on toisessa universumissa joten en usko että asialle voi samassa yhteydessä tehdä mitään.

Kuuntele jakso joka ei liity tähän avautumiseen ja käy kommentoimassa IG:ssä @vakisinauttajat ärsyttävin ääninäyttelyhahmoääni.

Jakso 86: Voiko Marsissa syödä jogurttia?

Julkaistu 28.2.2021

Miten käy banaanin tai jogurtin syömisen, jos sijaintina on vieras planeetta? Mitä tulee huomioida kuljetettaessa Marsiin kotoisia elintarvikkeita. Ohimennen jaksossa myös torjuttiin ilmastonmuutos ja ratkaistiin eines-ruokien pierukaasun sisältö.

Pistä soimaan ja palautetta Instagramiin @vakisinauttajat!

Jakso 85: Kummitukset ja Simot

Julkaistu 21.2.2021

Kuulijamme @kauhusten_talo tiedusteli miten kummituskammon kanssa tulee toimia. Teimme jakson ja melkein ainakin vastasimme kysymykseen. Mukana myös suuri arvostelu talvikauden perinneleivonnaisista.

Jakso 84: Paras ravintolan nimi?

Julkaistu 13.2.2021

Kuulijakysymyksen pohjilta autoimme kaikkia, jotka pohtivat vetävän ravintolan nimeämistä ja brändäämistä! 

Jos sinulla on kiperä pulma ratkaistavaksi, käy heittämässä meille @vakisinauttajat kyssäriä instagramissa.

Jakso 83: Suuri älykkyysjakso ja hurja pahoinpitelytarina ilman pahoinpitelyä

Julkaistu 6.2.2021

Mitä on älykkyys? Voiko älykkyyttä treenata? Mistä tietää olevansa älykäs? 

Ja onko sillä sitten loppupeleissä paljonkin väliä? 

Kuuntele niin tiedät!

Jakso 82: Aitatolpan pystytys jäiseen maahan

Julkaistu 31.1.2021

Kylmällä kelillä aidan tekeminen on viheliäistä hommaa - mutta ei kuitenkaan tekemätön paikka!

Tämä jakso on myös ensimmäinen etäteknologialla tehty pätkä; pistä risuja, ruusuja, irstailuja ja uhkailuja Instaan @vakisinauttajat.

Jakso 81: Saippuakurssin salat

Julkaistu 24.1.2021

Väkisinauttajat pohtivat kansalaisopiston kurssia nestesaippuan tekemisestä. Pistä viestillä instagramiin @vakisinauttajat että millä tuoksulla sinä saippuasi tekisit!

Jakso 80: Sävelkoira on toiselle susi

Julkaistu 10.1.2021

Tässä jaksossa puhuttiin aika paljon sävelkoirista ja sitäkin enemmän kaikesta muusta. Kuuntele - nauti - ole yhtä. Laita viestiä @vakisinauttajat ja kerro terkut!

Jakso 79: Tuikkukynttilän lämpöarvo ja hirveä sekoilu energian yksiköissä

Julkaistu 6.1.2021

Fysiikkaspesiaali oppimisennälkäsille ja pätemishalusille! 

Jos mietit että kannattaako tuikkukynttilällä lämmittää asuntoa (tai mitä tahansa muuta) niin ei muutakun potslojoo jakso soimaan ja napit korville. Tässä jaksossa ei keskustella tuoksukynttilöistä, niistä tullee ehkä oma jaksonsa. Tässä jaksossa keskitymme kynttilään työvälineenä.

Jakso 78: Jurassic Park ja Visulahden vahanuket

Julkaistu 26.12.2020

Monesti meiltä kysytään, että kuinka paljon jaksojamme käsikirjoitetaan. 

Kun kuuntelet tämän mestariteoksen, huomaat ettei jaksoja käsikirjoiteta lainkaan. Erittäin viipyilevän ja hapuilevan sekoilun jälkeen keskustelemme mm. dinosauruksista, Metallicasta, Tiger Kingistä ja poraamisesta. 

Ota @vakisinauttajat Instagramin puolelta haltuun, sieltä löytyy Visulahden Vahanuket!

Jakso 77: Jouluspesiaali

Julkaistu 19.12.2020

Joulu tulee ja samalla Väkisinauttajien jouluspesiaali, oletko valmis?

Kukaan Väkisinauttaja ei varmasti lahjoja ansaitse, mutta omia kiltteyspisteitäsi voit nostella kuuntelemalla tämän jakson. Vähintäänkin se nostattaa toverimme Markon joulumieltä, joka ilmeisemmin ei joulusta niinkään välitä.

Jakso 76: Lämpömittarien syvin merkitys ja kuinka niitä huijata

Julkaistu 12.12.2020

Saikuttaminen ei kannata, mutta jos pakottavista tarpeista johtuen kuumemittarin arvoa pitää päästä vääristämään, tämä jakso on sinulle!

Jos et halua kuulla Väkisinauttajien huonointa Aste-läppää, tämä jakso ei ole sinulle.

Mikäli taas haluat kuulla pitkän ja yksityiskohtaisen keskustelun nuudeleiden käytöstä lääkärin/esimiehen huijaamiseen, tämä on pakko kuulla.


Ps. Jos sulla on mitään hajua miten digitaalinen mittari toimii niin laita IG:ssä viestiä, tarvitaan apua.

Jakso 75: Mihin tosi-tv-sarjaan osallistuisit mieluiten?

Julkaistu 28.11.2020

Käy kommentoimassa Väkisinauttajien Instagramiin @vakisinauttajat, että mihin tosi-tv-sarjaan sinä mieluiten osallistuisit?  

Jakso 74: Renkaiden vaihtamisen hinta

Julkaistu 21.11.2020

Puhdetöiden tekeminen ja tuttavan auttaminen ovat asioita, joille ei voi määrittää hintaa helposti. Väkisinauttajat selvittävät onko makaronilaatikko käypä maksu renkaiden vaihdosta.

Kuuntele jakso jotta osaat hinnoitella palvelusi oikein!

Jakso 73: Paras nimi kissalle

Julkaistu 14.11.2020

Eläimen nimeäminen on suuri vastuu. Ja siksi sitä ei pitäisi aivan pikipäin tehdäkään. Väkisinauttajat koutsaavat kissanristiäisiin oivan starterpackin kätevien nimien muodossa.

Jakson sisältöä voi soveltaa myös muiden eläinten nimeämiseen.

Jakso 71: Missä kannattaa tulostaa?

Julkaistu 8.11.2020

Mikäli kuulut siihen ihmisryhmään, joka ei omista tulostinta niin pistäppäs kuunteluun tämä jakso! Jakso sisältää tärkeää tietoa siitä, mihin hädän hetkellä kannattaa katseensa suunnata kun tulostuskärpänen puraisee.

Jakso 72: Miten punnita ihminen salaa?

Julkaistu 7.11.2020

Jos haluat selvittää kaverisi painon, ilman että hän saa tietää ja että joudu kysymään, niin tässä on sinulle sivistävä pätkä ihmisen väkisinpunnitsemisesta. Laita korvanappeihin ja suosittele kaverille. Tämä ei ole pyramidihuijaus.

Jakso 70: Lämpötiloihin tottuminen ja liian pitkä keskustelu Paavista

Julkaistu 31.10.2020

Miksi nollakeli tuntuu kylmemmältä syksyllä kuin keväällä? Onko lämpötilaan tottuminen geneettistä, kiinni kasvatuksesta vai ihan vaan pukeutumiskysymys? 

Väkisinauttajat selvittävät aihetta jonka lisäksi todella paljon keskustelua Paavista (emme yritä houkutella Paavi-syötillä katolisen kirkon kannattajia kuulijoiksemme että jos tämä nousee Google hakutuloksissa korkealle kun etsit tietoa maailmankaikkeuden hienoimmasta herrasta paavi paavista katolisuus on parasta Francisus vatikaani).

Jakso 69: Uskomattoman hieno juhlajakso kuulijakysymyksillä!!!

Julkaistu 24.10.2020

Väkisinauttajat ovat päässeet vastoin kaikkia odotuksia, todennäköisyyksiä ja toiveita jaksoon 69. Mukaan ei ole vielä mahtunut yhtään syytettä, eikä tiettävästi yhtään tappouhkausta. Näitä asioita juhlistaaksemme jaksoon 69 keräsimme kuulijoita askarruttavia kysymyksiä jotka ruodimme läpi. Pistä kuunteluun ja nauti! 

ps. Kuuntele edes ensimmäiset viisi minuuttia, koska vuosisadan rakkausrunoja et halua missata!

Jakso 68: Pyykkitupavarkaan taltutus

Julkaistu 17.10.2020

Kuinka suhtautua pyykkituvassa kähveltelevään kriminaaliin (joka sattuu pukeutumaan samalla tavalla kuin sinä),

Ota tästä jaksosta opit ja kopit vaikeiden kotivirkavaltatoimien suorittamiseen ja ole askeleen edellä!

Jakso 67: Mitä ostaa lahjaksi?

Julkaistu 17.10.2020

Budjettina 50 euroa.

Panoksena yhteinen tulevaisuus.

Tämä on Väkisinauttajien lahjanosto-opas-jakso!

Jakso 66: Päälle jäänyt hella

Julkaistu 10.10.2020

Tämä on todella hyvä jakso! 

Tässä keskustellaan hellan levystä mikä ei sammu! Camaa! Kuunnelkaa ja nauttikaa!!

Jakso 65: Venevarkaudet elannonhankkimismielessä

Julkaistu 10.10.2020

Väkkärien tarkasteluun päätyy tällä kertaa elannon hankkiminen veneiden varastamisen myötä. Helppoa ja hauskaa!

Jakso 64: Kansalaisopiston ryijytyskurssi

Julkaistu 3.10.2020

Kansalaisopistot ovat karanteenin aikana joutuneet keksimään luovia tapoja jatkaa toimintaansa. Tästä opit ja kopit hyvän ryijyn teolle, ja kaiken lisäksi etänä!

Jakso 63: Kuntoilu keiton kanssa

Julkaistu 3.10.2020

Miksi ei?

Jakso 62: Miesten sukkahousut

Julkaistu 26.9.2020

Aikamme suuret sankarit ovat usein käyttäneet sukkahousuja. 

Nämä sankarit ovat vaan useimmiten olleet naisia. Miksikö näin on? 

Tekeekö sukkahousut ihmisestä paremman?

Jakso 61: Asterix ja Obelix naismarkkinoilla

Julkaistu 26.9.2020

Ikiaikaiseen kysymykseen "kumpi kaataa enemmän naisia, Asterix vai Obelix?" on vihdoin saatu vastaus.

Tai ainakin suuntaa-antavaa pohdintaa, horinaa ja lähes 20 minuutta uskomatonta podcast-viihdettä!

Jakso 60: Miten tehdä Big Brotherista paras formaatti maailmassa ikinä?!

Julkaistu 20.9.2020

Väkisinauttajat tekevät palveluksen BB:n tuotantoryhmälle ja suunnittelevat formaatin sellaiseksi, ettei kukaan voi sitä vastustaa. 

Väkisinauttajat valvoo - oletko valmis?

Jakso 59: Voiko kauppaan mennä likaisena?

Julkaistu 20.9.2020

Voiko kauppaan mennä likaisena ja mikä lasketaan likaisuudeksi? Väkisinauttajat haistelevat aihetta ja päätyvät ainakin melkein loppuratkaisuun.

Jakso 58: Miksi mummo aivastaa jääkaapin tahtiin?

Julkaistu 13.9.2020

Miksi Mummo ja jääkaappi elävät synkronoitua elämää?

Siinäpä kysymys joka meinasi vetää Väkkärit mietteliääksi. Ratkaisu kuitenkin (tavallaan) löytyy pitkääkin pidempien pohdintojen päätteeksi, joten huoli pois - ammattitaitomme on vielä tallessa!


Ps pistäkää omia / muiden kiperiä kysymyksiä Instagramiin @vakisinauttajat niin käydään läpi asiantuntevassa seurassa!

Jakso 57: Nokkahuilu on paholaisen keksintö

Julkaistu 5.9.2020

Nimetkää ikonisempi kombo kuin ala-asteen musiikintunnit ja elinikäinen tinnitus. Väkkärit palaavat ala-asteelle nokkahuilujen ääreen; traumatisoitukaa kanssamme!

Jakso 56: Mitä tehdä amputoidulla jalalla?

Julkaistu 29.8.2020

Jalka (lat. pēs) on ihmisestä tarpeen tullen irrotettava osa. Lakiteknisesti meillä ei ole mitään hajua saako irrotetun ruuminosan säilyttää itsellään, mutta käymme asian kaikesta huolimatta perusteellisesti väkkärimäiseen tapaan läpi. Ota tästä opit ja kopit tarpeen varalle!

Jakso 55: Kyläilevät kaappitonkijat

Julkaistu 29.8.2020

Kyläilevät kaappitonkijat vaivaajat autettavaa. Millaisilla toimenpiteillä saat mielenrauhan, ettei sinun vessan kaappiasi enää tutkailla. Mukana myös hyvät vinkit talouden muiden kaappien suojaamiselle.

Jakso 54: Paras tapa lopettaa lapsen urheiluharrastus

Julkaistu 23.8.2020

Mitä tehdä jos lapsen harrastus vie kaikki rahat? Mitä vaihtoehtoja urheiluharrastukselle on? Ja miksi kukaan haluaisi näin tehdä?

Mekään emme tiedä, mutta autoimme parhaamme mukaan! 

Jakso 53: Pitääkö tietoturvasta olla huolissaan?

Julkaistu 23.8.2020

Kannattaako läppärin etukamera peittää? Kiristääkö folio päätäsi? Mikä on Tommin tietokonenaama?

Kuuntele ja ota selvää!

Jakso 52: Maski naamaan

Julkaistu 15.8.2020

Maskisuosituksen myötä väkisinauttajat kokivat yhteiskunnallisena velvollisuutenaan auttaa ihmisiä tekemään maskeistaan cooleja. Ota tästä jaksosta opit, kopit & knopit ja tuunaa itsellesi kulmakunnan siistein maski!

Tuunattu maski on myös loistava lahjaidea!

Jakso 51: Saunan lämmitys vauhdilla

Julkaistu 15.8.2020

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Sauna, hikikoppi ja siinähän ne olikin. Väkkärit keskittyvät auttamaan tällä kertaa saunan sytyttämisessä. Jos mieltäsi on askarruttanut rekkojen vastustaminen, tämä jakso sopii kuin nenä lauteiden väliin!

Jakso 50: Laittomat liikennemerkit

Julkaistu 8.8.2020

Luvaton tonteilla liikkuminen puhututtaa ja mietityttää. Miten sinä suojelisit poikkeuksellisen herkullista vadelmaesiintymää?

Jakso 49: Kuinka paljon opiskelijan kukkarosta pitää löytyä?

Julkaistu 8.8.2020

Nostetaan tabut ja kissat pöydälle ja puhutaan rahasta! Aloittaville ja kokeneille opiskelijoille tästä oiva jakso talouden hallinnointiin ja budjetin näpissäpitämiseen. Kuuntele tai köyhdy!

Jakso 48: Täydellisen pitsapohjan salaisuus

Julkaistu 2.8.2020

Huhut kertovat, että huonokin pitsa on parempaa kuin Väkisinauttajien jaksot. Olemme valmiit slaissaamaan näiltä huhuilta siivet, mutta paljastamme joka tapauksessa inhimillisenä eleenä parhaan pitsapohjan salaisuuden.

Jakso 47: Kuulijoiden ongelmat ja Turun murteen heikkoudet

Julkaistu 2.8.2020

Väkkärit pyrkivät selvittämään parhaansa mukaan (eli aika tosi hyvin) kuulijoiden visaisia ongelmia. Kuuntele niin tiedät miksi jenkkifutis on perseestä ja frisbeegolf itsensä huijaamista. Ja miksi turkulaiset eivät voi puhua normaalisti.

Jakso 46: Standardit tanssikuviot

Julkaistu 26.7.2020

Väkisinauttajilta "kysyttiin" miksi miehet eivät opettele oikeita askelmerkkejä tansseihin. 

Kuinka tanssialttioilla pitää ylipäätään käyttyätyä? Onko poikamainen höntyily tanssilattioilla väärin? 

Jakso 45: Tutustumisleikit ja niiden kauheus

Julkaistu 26.7.2020

Tutustumisleikit - nuo ryhmäyttämistilanteiden pakolliset perkeleet vihastuttavat suurta osaa. Väkisinauttajat kertovat omat muistonsa tutustumishetkistä ja kuinka niistä selvitä hengissä.

Jakso 44: Ergonominen ravaaminen

Julkaistu 18.7.2020

Raviurheilu on hieno laji. Jopa niin hieno, että lajista täysin ymmärtämättömät tulevat väkisin auttamaan. 

Tässä jaksossa myös historian huonoiten kerrottu vitsi.

Jakso 43: Maton silitys ei-pervossa mielessä

Julkaistu 18.7.2020

Virkkaaminen ja etenkin virkkaaminen tasaisesti, on kyky jota ei jokaiselle syntymässä jaeta. Vaan onko parempi kehittää itsensä äärilleen vai antaa asioiden mennä omalla painollaan? Adapt And Overcome sanoisi Ameriikan serkku.


Jakso 42: Mausoleumin tekemisessä huomioitavat asiat

Julkaistu 12.7.2020

Elon tiellä toikkarointi on mahtavaa, mutta on hyvä huomioida myös sen jälkeinen aika. Ja onko siihen parempaa tapaa kuin rakentaa itselleen kunnon hyvä mausoleumi eli hautarakennus!

Virs. kirj. 622:

Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket.


Jakso 41: Epä-älypuhelin SWOT

Julkaistu 12.7.2020

Väkkärit luovat SWOT-analyysin muodossa listauksen vanhojen puhelinten vahvuuksista, heikkouksista, uhista ja mahdollisuuksista. Ja niitähän riittää! 

Kuva SWOTista löytyy Instagramista!

Jakso 40: Onko huumoripaidat idiooteille?

Julkaistu 5.7.2020

Hyvän hupiukon tunnistaa siitä, että se pukeutuu kuin hyvä hupiukko. Kuten vaikkapa huumoripaitaan. Vaan olisiko sittenkin mahdollista, että kaikki eivät katsokaan huumoripaitoja ylöspäin ihaillen?

Väkkärit veivaavat ja muistelevat - tarinoivat ja pohtivat. 

Nyt.

Sinulle.

Meiltä.

Jakso 39: Mukin rikkoutuminen kismittää

Julkaistu 5.7.2020

Kahvikuppi, muki, pikari, kolpakko - rakkaalla lapsella on monta nimeä. 

Vaan mitä jos tärkeimpäsi - kahvikuppisi - menisi rikki jonkun muun tuhojen seurauksena?

Jakso 38: kuinka sinä täyttäisit eläimen?

Julkaistu 27.6.2020

Sanotaan, että jo muinaiset roomalaiset täyttivät eläimiä. Sitä, miksi kukaan niitä täyttäisi nykyäänkään on vaikea sanoa. Mutta väkisinauttajat auttavat pois visaisistakin pinteistä!

Jakso 37: Jussispessuna Tommin sikatarina!

Julkaistu 20.6.2020

Väkisinauttajien jussispessu on täällä! Jaksossa 27 pääsi käymään niin "ikävästi" ja "harvinaislaatuisesti" ja "täysin poikkeuksellisesti" että Tommin tarina sian syöttämisestä meni muulta studioporukalta täysin sivu suun&korvan. Ja sekös teitä on harmittanut. Ja sekös Tommia on harmittanut. Vaan huoli pois - Annoimme Tommille kokonaisen jaksollisen kerrottavaksi kohtaamisesta sian kanssa.

Kohdelkaa toisianne kuten Tommi kohtelee sikoja - rakkaudella!

Jakso 36: Kiivien kuorinta

Julkaistu 14.6.2020

Voiko kiivin syödä muuten kuin halkaistuna lusikalla? Otimme selvää.

Jakso 35: Maailmanloppuun varautuminen

Julkaistu 14.6.2020

Ihmiskunnan tuhoa varten varautuminen on tarkkaa hommaa. Jopa niin tarkkaa, ettei sitä kanna tehdä ilman ammattiapua.

Ota tipsit, vinkit ja vaarit talteen ja ole turvassa!

Jakso 34: Hector VS Loiri

Julkaistu 7.6.2020

Välillä Väkisinottajat joutuvat ottamaan kantaa myös kansallisiin kipupisteisiin. Tällä kertaa apua kaivattiin vertailuun, joka ei ole helpoimmasta päästä. Akateeminen tausta, laaja vihkiytyminen tutkivaan journalismiin sekä SWOT-kaavion kaivaminen naftaliinista saivat mahdottomalta kuulostavan tehtävän pirstaloitumaan atomien tasolle, jonka turvin apua voitiin taas tarjota. 

Jakso 33: UFO-Havainnot

Julkaistu 7.6.2020

Väkisinauttajat pureutuvat tällä kertaa yliluonnolliseen ja tuntemattomaan. Totuttuun tapaan, apua on tarjolla niin aiheen tiimoilta kouluttautumiseen kuin itse havaintojen tekemiseen!  

Jakso 31: Mitä chattibotilta voi kysyä?

Julkaistu 31.5.2020

Väkisinauttajat riensivät hätiin, kun saimme tiedon että nettikauppojen Chatbottien olemassaolo meinaa ärsytellä. Lehmän hermoilla varustetut auttajat yrittävät astua normaalikuolevaisen mököttäjän saappaisiin ja saada selville mikä tässä kanssakäymismuodossa on niin peijoonin turhauttavaa ja tuskastuttavaa.

Jakso 32: Vanhan ilmapommin käsittely turvallisesti

Julkaistu 31.5.2020

Vierivä kivi ei sammaloidu mutta 70 vuotta maassa ollut vanha ilmapommi kylläkin. Vaan tekeekö se siitä vaarallisen? Miten toimia ilmapommin tullessa vastaan turvallisesti ja niin että hyödyt tästä yhteensattumasta parhaiten? 

Jakso 30: Trampoliinit ja kenellä on vastuu

Julkaistu 23.5.2020

Trampoliini - tuo länsimaisen hyvinvointivaltion holhouksen ruumiillistuma. Miksi kaikki kiva kielletään ja miksi trampoliinin rakentaminen on niin vaikeaa? Miksi naapurisovun säilyttäminen on vielä vaikeampaa?

Väkisinauttajat kertovat ratkaisun tähän kaikkeen ja vähän muuhunkin.

Jakso 29: Vuokrailmoitus kuvan kanssa

Julkaistu 23.5.2020

Keskivertovuokralaisen starterpackiin kuuluu haukkuvat koirat, kantapääaskeleet ja se, että vuokralainen EI ole robotti. 

Jakso 26: Painekattilan pimeät puolet

Julkaistu 17.5.2020

Kakkoskausi alkaa tästä ja nyt! Starttijaksossa käymme munat läpi heterossa mielessä, pohdimme paineen merkitystä suomalaiselle ruokakulttuurille sekä muistelemme Kojan (paineisia) teini-hetkiä tivolissa.

Käy heittää peukut ja kommentit kaikkiin meidän someihin mitä onnistut löytämään tai pistä sähköemailia [email protected]!

Jakso 27: Harald Hirmuinen hukassa

Julkaistu 17.5.2020

Maailman suurimpien hyväntekijöiden ja altruismin edustajien lista on pitkä: Äiti Teresa, Väkisinauttajat, Punainen Risti, Laupias samarialainen sekä yllätyshahmo jonka saat selville tämän jakson kuunneltuasi! Se, kuinka tämä kaikki liittyy Ikeaan, piratismiin ja Harald Hirmuinen -lautapeliin jäi meillekin hieman mysteeriksi.

Jakso 28: Ryhdikäs sisustusnukke

Julkaistu 17.5.2020

***Tämä julkaisu sisältää sisältöä***

Mitä ominaisuuksia vaaditaan hyvältä sisustusnukelta (joka ei ole seksinukke) ja kuinka tällainen tehdään niin että se pitää muotonsa ja ryhtinsä. Väkisinauttajat keskittyy avun tuomiseen apua tarvitsevalle - ei kyseenalaistamaan autettavien valintoja.

Poikkeustilajakso: Kuinka kököttää kotona?

Julkaistu 16.3.2020

Väkisinauttajat antavat tiukimmat vinkit kotona (tervejärkisenä) pysymiseen. Apuja jaetaan niin vauvalle kuin vanhoille naisillekin (+30v), joten pistä soimaan ja laita rentoutuen! Vihapostit ja treffipyynnöt tutusti Instagramissa @vakisinauttajat -tilille.

Uuden tunnarin julkistus

Julkaistu 1.3.2020

Konsoli-Jaatinen teki todellisen tempun ja väsäsi uuden alku-jinglen (ei sillä, että vanhassa olisi vikaa ollut). Ensiesittelyssä seuraavan kauden tunnusmusiikkikandidaatit!

Kauden päätös-special kuulijakyssäreillä!

Julkaistu 1.3.2020

Ensimmäisen kauden päätöksen kunniaksi vastaamme kuulijoiden kinkkisiin kysymyksiin ja käymme läpi kauden suurimmat havainnot ja tuuheloinnit.

Jakso 25: Automaatio pilaa maailman

Julkaistu 22.2.2020

Väkisinauttajat pohtivat automatisoituja ratkaisuja paremman maailman toivossa. Liity meihin ja laita soimaan!

Jakso 24: Kaikki mitä olet halunnut tietää hisseistä

Julkaistu 22.2.2020

Elämää ja hissejä yhdistää se, että välillä mennään ylös ja tullaan vieläkin lujempaa alas. Ja välillä jäät jumiin kiusalliseen pierunhajuun.

Jakso 21: Näin pullonpyörität parhaiten

Julkaistu 15.2.2020

Kiusallisista & traumatisoivista teinihetkistä varmasti todella ison karhun osuuden on taannut hetket Totuus vai tehtävä -pelissä. Väkisinauttajat antavat aloitteleville ja miksei kokeneemmillekin pyörittelijöille vinkit lähestymiseen ja oikean profiilin kysymysten esittämiseen.

Jakso 22: Kuinka kirpputorilla käyttäytyä?

Julkaistu 15.2.2020

Kirpputorilla tarkoitetaan basaarityyppistä kauppapaikkaa, jossa myydään useimmiten vanhaa ja käytettyä koti-irtaimistoa, kuten vaatteita ja taloustavaroita tai itse valmistettuja tuotteita. (Wikipedia)

Helpoltahan tuo kuulostaa noin määriteltynä, vaan sanoppa uudelleen kun rupeat hintalaputtamaan tuotteita! Kovimmat kirpparivinkit & pränkit tarjoaa teille Väkisinauttajat!

Jakso 23: Axel-papukaijan suuri seikkailu

Julkaistu 15.2.2020

Viime viikon jaksojen myöhästymisestä johtuen julkaisemme bonusjaksona Axel-papukaijan koskettavan tarina. Mukana vierailevana tähtenä myös Mikko Meriahven. Ole valmis liikuttumaan ja tuntemaan!

Jakso 20: Prisman lakko ja kauppaetikettivinkit

Julkaistu 9.2.2020

Lakkoileva kaupan ala herätti Väkisinauttajat pohtimaan kuinka kaupoissa pitää käyttäytyä. 

Kuuntele tämä niin tiedät miten käyttäytyä kaupassa ja selvitytyä lakoista (ei marjoista).

Jakso 19: Mäkihyppy on perseestä

Julkaistu 9.2.2020

Mäkihyppy - tuo urheilulajien kolmijalkainen värivirheellinen ydinlaskeuma-nisäkäs, joka pitäisi lopettaa. 

Väkisinauttajat pohtivat mäkihypyn syvintä olemusta ilman sensuuria!

Jakso 17: Kuinka pukeutua syytettynä oikeudenkäyntiin?

Julkaistu 1.2.2020

Suomalainen oikeusjärjestelmä takaa jokaiselle syytetylle tasa-arvoisen kohtelun, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö oikeanlaisella pukeutumisella voisi saada itselleen pienempää kakkua.

Tämän jakson kuunneltuasi selvinnet kuin koira veräjästä ja vielä huomattavan pienillä lakimieskuluilla.

*Väkisinauttajat eivät vastaa mahdollisesta oikeuden halventamisen lisäsyytteestä*

Jakso 18: Pränkki on parasta kostoa

Julkaistu 1.2.2020

Toisen posken kääntäminen pahimmalle vihamiehelle on ymmärrettävä ja kunnioitettava teko, mutta aina se ei riitä. 

Anssit jotka janoavat kostoa / tykkäävät vessahuumorista / elävät hyvistä pränkeistä / haluavat päästä lähemmäks nirvanaa / tykkäävät meidän podcastista; tämä on teille!

Jakso 16: Metsän pedoilta suojautuminen

Julkaistu 25.1.2020

Et tule koskaan olemaan enempää turvassa metsässä liikkuessasi, kuin kuunneltuasi Väkisinauttajien parhaat vinkit petoeläimen kohtaamisessa. Lisäksi et tule koskaan olemaan enempää sekaisin lastensaduista.

Jakso 15: Viikinkimiekkailukurssi

Julkaistu 25.1.2020

Jos toimistossa istuminen ja keskiluokkainen keskivertoelämä on käymässä tylsäksi, on sinulla hieno mahdollisuus päästä  vapauttamaan alkukantaiset tuntemukset ja tarpeet Viikinkimiekkailun saralla. Väkisinauttajat puntaroivat ja analysoivat hienon lajin olemuksen ja antavat pakolliset vinkit harrastuksen aloittajille.

Jakso 14: Oma ikkuna mukaan

Julkaistu 18.1.2020

Ovatko ikkunasi tuhruisia?
Kaipaavatko karmisi piristystä?
Tykkäätkö haistella liuottimia? 

Me kaikki painimme näiden ongelmien kanssa, mutta Väkisinauttajat kertovat kannattaako hoitaa paikalle ammattiapua vai ryhtyä itse tuumasta toimeen.

Ps. emme vastaa alkupuolen räp-kohtauksen aiheuttamasta elämänilon menetyksestä.

Jakso 13: Mehiläistarhausta Tampereella

Julkaistu 18.1.2020

Jos olet miettinyt, kannattaako Tampereen seudun työväenopiston kurssille #29018 mennä, kuuntele tämä! 

Jos et ole miettinyt ja olet allerginen pistoksille / hunajalle, kuuntele tämä! 

Jos olet jo käynyt kurssin ja haluat elävöittää PTSD-kokemuksiasi, kuuntele tämä!

Jakso 12: Pakara palasina

Julkaistu 18.1.2020

Kuinka toimia kun kuntoilevan ihmisen fyysinen hyvinvointi on vaakalaudalla? Millä kotikonsteilla kiperät kivut korjaantuvat kepeimmin? Väkisinauttajat paneutuvat näihin teemoihin syvällisesti unohtamatta isoja taustalla vaikuttavaa vastavoimaa - voimistelijoiden ja palapelaajien välistä valtataistelua.

Jakso 10: Feissarin kohtaaminen

Julkaistu 11.1.2020

Feissarit ovat valtaamassa ihmisen elinympäristöä alati laajenevissa määrin. Väkisinauttajat tulevat hätiin ja antavat vuoden kuumimmat vinkit feissarin kohtaamiseen tai kohtaamattajättämiseen.

Jakso 11: Haiseva sohva

Julkaistu 11.1.2020

Jos sohva haisee, maallikko pesee sen. Väkisinauttajat porautuvat totutusti syvemmälle - syihin, seurauksiin ja ongelman alkulähteisiin. Tämän kuunneltuasi et tarvitse muita siivousvinkkejä!

Jakso 9: Arpojen raaputus harmittaa

Julkaistu 5.1.2020

Uhkapelaaminen kiehtoo ja viehättää, mutta kuinka pelata oikein? Käsittelyssä arvat, limsa-automaatit & betsaaminen. Ilmaista apua luvassa, pistä kuunteluun!

Jakso 8: Kotiintuloajat

Julkaistu 5.1.2020

Jälkikasvuttomat Väkisinauttajat antavat kasvatusvinkkejä kotiintuloajoista - koska kukaan ei pyytänyt. 

Jakso 7: Saaristomerenkäyntiä keskisuomalaisittain

Julkaistu 29.12.2019

Väkisinauttajat eivät taaskaan lähteneet merta edemmäs kalaan. Tällä kertaa vastauksia ongitaan Jyväskylän kansalaisopiston meriaiheiselta kurssilta.

Jakso 6: Alastonsuomi puhuttaa

Julkaistu 29.12.2019

Lääh puuh sex bätäng! Muistatko vielä Alastonsuomen? Viiraako päässäsi? Alastonsuomi puhuttaa vieläkin, ainakin Suomi24:ssa ja Väkisinauttajien keskuudessa. 

Intro: Väkisinauttajien esittely

Julkaistu 21.12.2019

Väkisinauttajat Tommi, Marko ja Konsoli-Jaatinen (yst. kesk. Koja) pureutuvat internetin keskustelupalstojen visaisiin kysymyksiin ja auttavat ihmisiä - halusivat he sitä tai eivät

Jakso 1: Arkiset asiat nolottaa

Julkaistu 21.12.2019

Eikö subin tilaaminen onnistu? Päädytkö taksilla väärään paikkaan? Auttajat ovat tukenasi.

Jakso 2: Tekeekö nahka miehen?

Julkaistu 21.12.2019

Väkisinauttajat syventyvät länsimaalaiseen mieskuvaan ja siihen, miltä tuntuu olla mies.

Jakso 3: Nirso makkispekkismies

Julkaistu 21.12.2019

Nirsous - tuo kahdeksas seitsemästä kuolemansynnistä. Kuinka elää nirson ihmisen kanssa? Kuinka nirsosta ihmisestä pääsee eroon?

Jakso 4: Mustaruutiaseet

Julkaistu 21.12.2019

Mitä kaikkea kansalaisopistojen kursseilla voikaan tehdä? Esimerkiksi pyssyjä. 

Jakso 5: Karaokekurssi

Julkaistu 21.12.2019

Väkisinauttajat sekaantuvat taiteesta pyhimpään - karaokeen. Kansalaisopistojen kursseilla meininki on lähes yhtä kovaa kuin Väkisinauttajilla.

Takaisin podcastien listaan