Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.
Tuomiolla
Asiaa elokuvista joka viikonloppu – tervetuloa mukaan! Äänessä mm. Niklas Tirkkonen, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Jaksot
Yhteensä 262 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 20.2.2015.
Tuomiolla Respect sekä muut muusikkoelämänkerrat
Tällä viikolla juttelemme tuoreehkosta Aretha Franklin -elokuvasta ja muista saman lajityypin alle valahtavista muusikkoleffoista.
Tuomiolla Escape Room: No Way Out
Tänään paetaan ja kovaa. Tai no, puhutaan ihmisistä jotka pakenee kovaa tässä leffassa. Puheena myös eka leffa, joka ei päässyt teatterilevitykseen meillä.
Tuomiolla Dyyni
Tällä viikolla keskustellaan niin uudesta kuin vanhasta Dyynistä - eli varsinaista herkkua luvassa!
Tuomiolla Ihmissusi Lontoossa
🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 Ihmissusi Lontoossa, oi mikä ihana elokuva. 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺 🐺
Tuomiolla loppuvuoden odotetuimmat ensi-illat
Tällä viikolla keskustelemme elokuvista, jotka ehkä, hyvässä tapauksessa, tulevat tämä vuonna elokuvateattereihin/suoratoistoon. Tervetuloa mukaan!
Tuomiolla Kadonneen aarteen metsästäjät
No nyt puhutaan jo klassikosta! Käsittelyssä seikkailuelokuvien isä, äiti ja isovanhempi - Kadonneen aarteen metsästäjät. Aah, ihanan nostalgista!
Tuomiolla Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
Katsos katsos, uusi Marvel-elokuva. No, eiköhän puhuta siitä. Jaamme samalla myös surullisia uutisia - Loki-sarjaa ei käsitellä enää omassa jaksossaan. May he rest in peace, koska kukaan meistä ei tiedä mitä siinä helkkarin sarjassa tapahtuu.
Tuomiolla kesäleffat 2021
(•◡•) / Moi, me täällä taas. Toivottavasti nautitte kesästä täysin siemauksin! Otetaan kuitenkin kesä- ja nostalgialasit vielä kerran päähän ja kurkataan kuluneen kesän elokuvatarjontaan tarkemmin.
Tuomiolla Black Widow
No, eihän siinä kauaa kestänyt, mutta nyt se Black Widow sitten olisi siellä leffateatterissa ja Disney Plus -palvelussa. Tässä olisi nyt myös meidän podcast aiheesta. Kuuntele se nyt. Siis ihan oikeesti - välittömästi. Tai älä, voithan sä sen tietty jättää vaikka illemmalle, mutta sitten et kuule heti mitä asiaa meillä tästä leffasta oikeastaan on. Onko meillä edes asiaa tästä leffasta? Mitä jos tämä olisikin jakso, jossa on vain kaksikymmentä minuuttia hiljaisuutta. Niin, mitäs siihen sanoisit? Klikkaa ja ota selvää, koska muuten et saa ikinä tietää oliko tuolla Play-napin takana meidän ihania ja monotonisia vokaaleita. Ei siellä välttämättä ole. Vai onko? Sen tiedän, että siellä on ainakin kovan luokan Florence Pugh -simppausta. Mitä muuta tarvitsee ihmisoletettu tällä planeetalla elämiseen? No, ei oikeastaan muuta. Nyt voitaisiinkin vain mennä johonkin vapaavalintaiseen suoratoistopalveluun katsomaan Midsommar. Tai sitten vain klikkaat tuota tämän jakson käynnistysnappia ja kuuntelet tuon jakson. Ja sit sen jälkeen se Midsommar. Voit myös katsoa Lady Macbethin tai sen tuoreahkon Little Women -elokuvan. Mutta kuuntele nyt vaan eka tää meidän uusi jakso, koska muuten tää monologi ei lopu ikinä. Huomasitteko muuten, että vaihdoin tuossa tekstin kirjoittamisen yhteydessä sulavasti kirjakielestä puhekieleen. Aika siistiä, niin kuin myös tämä jakso ja Florence Pugh. No niin, nyt vaan kuuntelu päälle ja nauti. Me jäädään nyt lomalle ja palataan elokuussa. Nähdään taas silloin!
Tuomiolla Fast & Furious 9 (F9)
Tällä viikolla ollaan nopeita ja hurjia, sillä aiheena on uunituore Fast & Furious 9, josta Niklas tykkää, mutta muut ei.
Tuomiolla Loki-sarjan avausjaksot
Tällä viikolla podcastissa puhutaan uuden Disney Plus -alkuperäissarjan kahdesta ensimmäisestä jaksosta, järkytytään Niklaksen mielipiteestä ja mussutetaan erään nimeltä mainitsemattoman suuren pizzayhtiön tuottamaa Monster-pizzaa.
Tuomiolla Clint Eastwood
Clinton ”Clint” Eastwood Jr. on yhdysvaltalainen, neljällä Oscarilla palkittu näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Hän on uransa aikana näytellyt liki 80 elokuvassa. -Wikipedia No huh, hurja ukko. Tässä meidän mietteitä äijänkäppänästä.
Tuomiolla David Fincher
Shh... Tiedät säännöt, siitä ei puhuta! Mutta hetkonen, eihän tässä puhuta pelkästään Fight Clubista. No, antaa olla. Hyvät kuuntelijat: David Fincher.
Tuomiolla Sound of Metal
Venom-stara Riz Ahmed droppasi vuoden kovimman (mutta hiljaisimman) bängerin Prime Video -palveluun ja leffateattereihin. Okei, ehkä tuollainen kielenkäyttö ja raakamaisuus (kts. Venom-stara) ei ole sopivaa. Tällä viikolla aiheena siis parikin Oscar-palkintoa napannut vahva draamaelokuva, Sound of Metal.
Tuomiolla The Falcon and the Winter Soldier
Vaikka The Falcon and the Winter Soldier päättyi jo hyvän aikaa sitten, on Jounilla ja Niklaksella siitä silti sanottavaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai?
Tuomiolla Godzilla vs. Kong
Huh! Titaanien toimintarymistely on vihdoin täällä, ja niin on myös aihetta ympäröivä Tuomiolla-jakso. Elokuva ei kuitenkaan saa ihan toivotun lämpöistä vastaanottoa, paitsi Niklakselta.
Tuomiolla Total Recall
Hei me etäillään! Ensimmäistä kertaa Tuomiolla-podcastin historiassa, otamme testiin äänityksen etäyhteyksin. Miltä se sitten kuulostaa? Sen päätätte te, hyvät kuuntelijat. Lyökää meitä kohti palautetta vaikkapa Twitterissä @tuomiolla. Joka tapauksessa aiheena tällä viikolla Ison Arskan Total Recall -klassikkoleffa!
Tuomiolla Terminator 2
I'm back. Terminator 2 täyttää vuosia, eikä Niklas ole (ehkä) vieläkään nähnyt sitä - kiitos Letterboxdin ilkeän pilan. Nyt meillä on kuitenkin siitä sanottavaa. Tai ainakin Jounilla ja Jussilla on.
Tuomiolla Oscar-gaala 2021
On jälleen kerran se aika vuodesta. Tällä kertaa tosin myöhässä ja erikoislaatuisena - emme nimittäin ole nähnyt valtaosaa ehdokkaista! Kuuntele siis nyt ja myötistele myöhemmin, kun veikkauksemme menevät aivan puskiin!
Tuomiolla Chloé Zhao (Nomadland ja The Rider)
Tällä kertaa keskustelemme tuoreesta ohjaajanimestä, Chloé Zhaosta, jonka ohjaama Nomadland saapuu näillä näppäimillä Disney Plus -palveluun. Niklas kokee myös podcastin aikana kofeiiniyliannostuksen ja kärsii siitä hiljaa seinää tuijottaen.
Tuomiolla Takashi Miike
Takashi Miike.. Tuo Japanin lahja maailmalle. Älä ikinä lopeta ohjaamista!
Tuomiolla Uhrilampaat
Pitkään kaiteissa ollut Tuomiolla Nostalgia tekee paluun! Aiheena klassikkojännäri, Uhrilampaat, joka vietti vastikään 30-vuotispäiviään.
Tuomiolla The Falcon and The Winter Soldier -avausjakso
Tällä viikolla keskustelemme JÄLLEEN uudesta Marvel-sarjasta. Milloin nämä loppuvat???
Tuomiolla Star Wars: The Mandalorian - kausi 2
No niin, tässä se nyt on. Jouni vihaa Mandaloriania, Jussi ei katso ja Niklas on alkanut jopa nauttimaan sarjasta!
Tuomiolla News of the World
Tom Hanksin suoraan suoratoistoon heitettyjen elokuvien putki jatkuu, tällä kertaa tosin hyvinkin onnistuneesti. Onko hehkutuksella kuitenkaan vannoutuneelle Forrest Gump -vihaajalle, Jounille.
Tuomiolla WandaVision
Tuomiolla on täällä taas! Tällä viikolla asiaa riittää, sillä aiheena on uunituore Marvel-sarja, WandaVision. Luvassa nörtteilyä à la Jouni ja Niklas.
Tuomiolla Peruna
Tällä viikolla keitellään suomalaista uutuuselokuvaa, Perunaa, ja nähdään kuinka raa'aksi se jää Tuomiolla-raadin paahdon jälkeen. PODCAST JÄÄ TALVITAUOLLE - PALAAMME HELMIKUUSSA! <3
Tuomiolla Falling
Tuomiolla-podcast palaa muutaman viikon koronatauolta käsittelemään elokuvaa, jonka ensi-ilta kerkesi siirtymään jo suunnitelmien lukkoon lyömisen jälkeen. Käsittelyssä siis Viggo Mortensenin Falling, joka saapu elokuvateattereihin tammikuussa!
Tuomiolla Palm Springs
Tällä viikolla käsittelemme uutuuskomedia Palm Springsiä. Niklas tituleeraa sen jopa yhdeksi vuoden parhaista, mutta mitä muut sanovat?
Tuomiolla Star Wars: The Mandalorian -jaksot 9-10 (Kausi 2)
Viikon Tuomiolla-podcastissa keskustellaan Disney Plus -alkuperäissarjan tuoreen kakkoskauden avausjaksoista. Mukana erityisvieras!
Tuomiolla Star Wars: The Mandalorian -jaksot 6-8
Tämän viikon jaksossa on draamaa kerrakseen. Mandalorian-kauden päätöskeskustelun yhteydessä Niklas tekee dramaattisen paljastuksen, joka ravistuttaa voiman tasapainoa.
HALLOWEEN 2020: Come Play ja muuta karmivaa!
Viime vuonna välistä jäänyt Tuomiolla HALLOWEEN palaa! Tällä kertaa jutellaan Community-stara Gillian Jacobsin uunituoreesta mörkökauhusta, sekä raadin yleisistä suosituksista vuoden karmivimman yön leffaputkeen!
Tuomiolla Liam Neeson ja Honest Thief
Tällä viikolla kummastelemme Liam Neesonin vakuuttavan pitkää uraa elokuvatähtenä, sekä herran uusinta tuotosta, toimintaelokuva Honest Thiefiä.
Tuomiolla Star Wars: The Mandalorian jaksot 4-5
Tällä viikolla jatkamme eeppistäkin eeppisempää Mandalorian-katselmustamme. Luvassa on shokeeraavia takinkäännöksiä ja paljastuksia raadin mielten syvyyksistä. Tämä ja paljon muuta vain ja ainostaan kaukaisen galaksin hekumallisimmassa podcastissa. Tervetuloa mukaan!
Tuomiolla Jussi-gaala 2020
Tämän viikon Tuomiolla-podcastissa keskustelua herättää niin Risto Räppääjä kuin muutkin Jussi-ehdokkuuden napanneet kotimaiset laatuelokuvat.
Tuomiolla Tove
Tällä viikolla raati keskustelee uunituoreesta suomalaisesta, joskin ruotsinkielisestä elämänkertaelokuvasta.
Tuomiolla Disney+ ja Star Wars: The Mandalorian -jaksot 1-3
Tällä kertaa asiaa riittää Disney+ -palvelun sisällöstä ja The Mandalorianista, jota Jouni inhoaa! Mukana Niklas, Jouni ja Jussi.
Tuomiolla kotimaiset ensi-illat (ja hieman vanhemmat!)
Poikkeuksellisessa ja kattavassa podcast-jaksossa käsitellään lukuisia suomalaisia elokuvia, jotka ovat löytäneet tai löytävät pian itsensä valkokankailta. Tarinoimassa Niklas, Jouni ja Jussi.
Tuomiolla The Rental
Grillillä tänään Dave Francon esikoisohjaus, The Rental, joka ei ole aivan yhtä huono, kuin jotkut väittävät. Ääniänsä lainaamassa Niklas, Jouni ja Jussi.
Tuomiolla karanteenikatsottavat
Monen kotona vietetyn kuukauden jälkeen Tuomiolla-raati kokoontuu keskustelemaan viimeisen neljän kuukauden aikana katsomistaan elokuvista ja tv-sarjoista. Turisemassa Niklas, Jouni ja Jussi.
Tuomiolla Tenet
Tuomiolla on taas täällä! Neljän kuukauden tauon jälkeen raati on vetreämpänä kuin koskaan. Aiheena tällä kertaa Christopher Nolanin uutuuselokuva Tenet. Jaksossa esiintyy valitettavasti mikrofonikiertoa, pahoittelemme tilannetta. Äänessä Niklas Tirkkonen, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla myöhästyneet elokuvat
Niklas palaa pitkältä tauolta puhumaan myöhästyneistä elokuvista, sekä podcastin tulevaisuudesta.
Tuomiolla Oscarit 2020
Tuomiolla-raati suorittaa vuosittaisen Oscar-veikkauksensa. Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Parasite
안녕하세요! Tällä kertaa podcastissa käsiteltävänä kovin nimike hetkeen! Keskustelemassa Niklas Tirkkonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla vuoden 2020 odotetuimmat elokuvat
Tuomiolla-raati keskustelee vuoden odotetuimmista elokuvista. Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Jojo Rabbit
Nykyajan legendan, Taika Waititin, uutuuselokuva jatkaa herran menestysputkea. Nyt se on myös Oscar-ehdokas! Keskustelemassa Niklas Tirkkonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Frozen 2
Onko jatko-osa yhtä hyvä kuin edeltäjänsä? Pitikö raati siitä? Miksi Niklas on kirjoittanut tutkielman Frozenista? Keskustelemassa Niklas Tirkkonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Star Wars: The Rise of Skywalker
Uusi Star Wars herättää Jounissa vihaa. Niklaskaan ei ole vakuuttunut. Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla vuoden 2019 parhaat elokuvat
Tällä kertaa raati keskustelee vuoden parhaista elokuvista. Jostain syystä keskustelu kääntyy nopeasti Venomiin. PS. Frozen 2 ei ole listalla, sillä kukaan ei ole vielä nähnyt sitä! Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla The Irishman
Jouni ja Jussi rakastavat elokuvaa, joka aiheuttaa Niklakselle lähinnä haukotuksia. Keskustelemassa Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Zombieland: Double Tap
Zombieland: Double Tap on hyvä elokuva. Niklas oppii lausumaan nimen Zoey Deutch. Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Maleficent 2: Pahan valtiatar
Disney-fanit ja Jussi kokoontuvat keskustelemaan uudesta Pahatar-elokuvasta. Niklas kadottaa punaisen langan, saako hän pelastettua tilanteen? Keskustelemassa Niklas Tirkkonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Joker
Tällä kertaa Tuomiolla superhyvä DC-filmatisointi! Podcast sisältää kevyitä spoilereita, ihan vain Niklaksen kiusaksi. Jutustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen, Jussi Huhtala ja Niko Ikonen. Ps. Niklas näki leffan. Hän yhtyy muiden raatilaisten mietteisiin ja antaa elokuvalle 5 tähteä.
Tuomiolla Se - Toinen luku
Jouni inhoaa uutta pelle-elokuvaa. Muut eivät niinkään. SISÄLTÄÄ SPOILEREITA! Keskustelemassa Jussi Huhtala, Niklas Tirkkonen, Miia Hartikainen ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Once Upon a Time... in Hollywood
Klassinen all male panel käsittelee ohjaajalegendan uutuuselokuvaa. Keskustelemassa Jussi Huhtala, Niklas Tirkkonen ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Fast and Furious: Hobbs and Shaw
Tämänkertaisessa jaksossa on taikaa ilmassa, sillä Jussi tietää mitä uudessa Fast and Furious -elokuvassa tapahtuu, vaikkei hän ole edes nähnyt sitä! Jaksossa on mukana myös naisääni - oho! Keskustelemassa Jouni Vikman, Jussi Huhtala, Niklas Tirkkonen ja Miia Hartikainen.
Tuomiolla kesäleffat 2019 (2/2)
Keskustelua loppukesän ensi-illoista. Podcastin aikana mainittu australialainen minisarja: https://www.imdb.com/title/tt0085079/ Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla kesäleffat 2019 (1/2)
Tervetuloa mukaan Tuomiolla-podcastin suureen kesäleffakatsaukseen! Kaksiosaisen trilogian ensimmäisessä osassa käsitellään puolet kesän kuumimmista ensi-illoista. Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala. (Jakso äänitettiin kesäkuussa. Osa elokuvista on jo saapunut elokuvateattereihin.)
Tuomiolla Men in Black: International
Jouni ja Jussi eivät pidä uudesta Men in Black -elokuvasta, jota Niklas ei ole vielä nähnyt. Keskustelu muuttuukin nopeasti koko franchisen kattavaksi. Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla X-Men: Dark Phoenix
Tervetuloa mukaan toteamaan uusi X-Men -elokuva höyryväksi kikkareeksi. Keskustelemassa Jouni Vikman, Niklas Tirkkonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Pokémon Detective Pikachu
Niklas on ainoa, joka pitää Pokémon Detective Pikachusta - mitä hän näkee siinä? Jouni valittaa ja suorastaan suuttuu. Keskustelemassa Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Tolkien
Tuomiolla-raatilaiset pitivät Tolkienista. Nyt he avaavat sanaisen arkkunsa. Keskustelemassa Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Avengers: Endgame
Elokuvateatterit vallannut Avengers: Endgame joutuu Tuomiolla-podcastin kritisoitavaksi. Onko elokuva oikeasti niin täydellinen kuin fanit sanovat? Keskustelemassa Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Shazam!
Shazam! Keskustelemassa Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Niklas Tirkkonen
Tuomiolla Jussi-gaala 2019
Tällä kertaa raati nappaa käsittelyynsä Jussi-gaalan ennakkosuosikit. Tervetuloa mukaan! Keskustelemassa Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Niklas Tirkkonen
Tuomiolla Captain Marvel
Marvelin uusin rymistely on saapunut valkokankaille. Massatrollauksen kohteena ollut elokuva herätti keskustelijoissa varsin keskinkertaisia tunteita, jotka puetaan nyt sanoiksi. Keskustemassa Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen
Tuomiolla Oscarit 2019 (2/2)
Kaikkien jatko-osien äiti on saapunut. Tuomiolla Oscar-ehdokkuudet pokanneet näyttelijät. Keskustelemassa Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Niklas Tirkkonen
Tuomiolla Oscarit 2019 (1/2)
Tällä kertaa pureudumme parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaisiin. Tervetuloa mukaan! Keskustelemassa Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen
Tuomiolla elokuvavuosi 2018
Jakso sisältää voimakasta kielenkäyttöä ja spoilereita (kuten aina). Turisemassa Niko Ikonen, Niklas Tirkkonen, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman
Tuomiolla Bumblebee
Tervetuloa mukaan todistamaan harvinaista ja kaunista hetkeä, jossa koko podcast-raati on yhtä mieltä elokuvasta. Puhemoottoreina tänään Niko Ikonen, Jussi Huhtala, Niklas Tirkkonen ja Jouni Vikman
Tuomiolla Aquaman
Niklas on ainoa joka tykkää Aquamanista ja Jouni pillastuu - tämä ja kaikkea muuta tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa. Mitä tykkäsit Aquamanista? Tweettaa meille @Tuomiolla Aiheesta rupattelemassa Niko Ikonen, Jussi Huhtala, Niklas Tirkkonen ja Jouni Vikman.
Tuomiolla vuoden 2019 odotetuimmat elokuvat
Franchiset saavat jatkoa, mutta missä uudet helmet? Tweettaa meille ensi vuoden odotetuin leffasi @Tuomiolla Keskustelemassa tänään Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Niklas Tirkkonen
Tuomiolla Robin Hood 2018 (ja muut saman aiheen filmatisoinnit)
Tuomiolla tällä kertaa uudenkarhea Robin Hood, sekä muut saman nimen alla pyörivät tekeleet. Keskustelijoina Niklas Tirkkonen, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Harry Potter ja Ihmeotukset
Tällä kertaa keskustelua herättää Harry Potter- ja Ihmeotukset-elokuvat. Keskustelussa mukana Niklas Tirkkonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Heat - ajojahti (1995)
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan Heat - ajojahdista, joka inspiroi lukuisia elokuvantekijöitä ja ammattirikollisia 1990-luvulla. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Bohemian Rhapsody
Oscar-kausi lähestyy. On siis aika vyöryttää teattereihin Taas yksi himputin muusikkoelämäkerta eli Freddie Mercury-elokuva eli Queen-elokuva eli Bohemian Rhapsody. Keskustelijoina Niklas Tirkkonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
HALLOWEEN 2018: Vapaata keskustelua kauhusta
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan kauhuelokuvista. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla U - July 22
Tällä viikolla puhumme tänään ensi-iltansa saaneesta Utøyan saaren tapahtumista kertovasta elokuvasta. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Ensimmäisenä kuussa
La La Landin tekijöiden uusin elokuva kertoo ensimmäisenä kuussa kävelleestä astronautista. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Mafiaveljet
Mafiaveljet on yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista gangsterielokuvista, eikä Jouni ole koskaan nähnyt sitä. Asia korjataan tämän viikon podcastissa, jossa puhumme elokuvan ansioista ja merkityksestä sekä kuulemme Jounin mietteitä ensikatselun jälkeen. Keskustelijoina lisäksi Joonas Alanne ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Johnny English -elokuvat
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa muistellaan aiempia Johnny English -elokuvia ja puhutaan vähän uudestakin. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Crazy Rich Asians
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan vuoden menestyneimmästä romanttisesta komediasta, jonka rönsyilevä rakenne saa keskustelijoilta ristiriitaisen vastaanoton. Keskustelijoina Jouni Vikman, Joonas Alanne ja Niklas Tirkkonen.
Tuomiolla Papillon (2018): Turha uusintaversio?
Papillon on elokuva, jonka olemassaolo hämmentää meitä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Predator-elokuvat ja The Predator -ennakkofiiliksiä
Predatorin (1987) arvostus on vain noussut ilmestymisensä jälkeen. Elokuvasarja on saamassa jälleen uuden osion, mikä tarjoaa meille tilaisuuden puhua elokuvasarjasta ja sen nimikkohirviöstä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Vapaata keskustelua Pixar-elokuvista ja Ihmeperhe 2:sta
Tällä viikolla turistaan Pixar-elokuvista ja uudesta Ihmeperhe 2 -elokuvasta. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla 2001: Avaruusseikkailu
Puheenaiheena klassikkojen klassikko, jota myös maailman tylsimmäksi elokuvaksi on kutsuttu. (Se ei ole tylsä.) Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Mission: Impossible - Fallout ja BlackKklansman
Tuomiolla-podcast palaa kesätauolta. Tällä viikolla pureudutaan kahteen kesän kiinnostavimmista ensi-illoista, joista kumpikaan ei ole Mamma Mia 2. Tervetuloa mukaan! Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Scarface
Brian De Palman Scarface on elokuva, josta me kaikki olemme vaihteeksi samaa mieltä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Vapaata keskustelua jatko-osista
Tänään podcastimme aiheena ovat jatko-osat ja kaikki niihin liittyvä. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Jurassic World: Kaatunut valtakunta
Tervetuloa Jurassic Worldiin. Taas. Vaikka puisto onkin kiinni, se ei tarkoita, ettei siellä kannattaisi käydä. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Joonas Alanne.
Tuomiolla kesäleffat 2018
Jee! Taas on kesä, eli se vuoden paras aika istua pimeässä, hyvin ilmastoidussa salissa ja katsoa hölmöjä leffoja! Keskustelijoina Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Solo: A Star Wars Story
Taas on Star Wars -aika, kun teattereihin saapuu kauan odotettu Han Solo -seikkailu. Voi pojat. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Deadpool 2
Murhapooli palaa teattereihin hurmeisen huumorin saattelemana. Katsoimme uuden Deadpoolin. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Wes Andersonin Isle of Dogs
Isle of Dogs sijoittuu Japaniin, jossa koirat on eristetty omalle roskasaarelleen. Keskustelijoina Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Wes Anderson
Wes Anderson tunnetaan omalaatuisesta visuaalisesta tyylistään ja nostalgiaa huokuvista tarinoistaan. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Avengers: Infinity War
Loppu on lähellä, lupaa Thanos uusimman Marvel-leffan trailerissa. Kuinka lähellä? Muun muassa siitä puhutaan tänään. Spoileriosio alkaa noin kohdasta 16.30. Keskustelijoina Joonas Alanne ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Big Lebowski
Coenin veljesten Big Lebowski sai ensi-iltansa 20 vuotta sitten eikä Jouni ole koskaan nähnyt sitä. Mutta hän katsoi sen ja nyt hän tykkää siitä ja haluaa kertoa meille muille miksi. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Gremlins 2 – uusi pesue
"Metajatko-osien Citizen Kane" - Jordan Peele. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Ready Player One
Muistatko 80-luvun? Tykkäätkö tietokonepeleistä? Luetko huonoja kirjoja? No sitten me olemme löytäneet juuri oikean elokuvan juuri sinulle! Keskustelijoina Joonas Alanne ja Jouni Vikman.
Jussi-palkinnot 2018 -ennakko
Tänään jaetaan Jussit. Sen vuoksi käymme läpi vuoden parhaimpia kotimaisia, nostamme esiin asioita ehdokaslistasta ja esitämme omia veikkauksia tuloksista. Puhumme myös Louhimiehen tapauksesta. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Hävitys (Annihilation)
Hävitys ilmestyi Netflixiin muutama päivä sitten. Paramount dumbbasi leffan Netflixille, joka julkaisi sen suurimmassa osassa maailmaa. Tästä huolimatta se on aika hyvä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla James Cameronin Avatar (2009)
James Cameronin Avatar on maailman kallein ja lipputuloissa mitaten tuottoisin elokuva, jonka ilmestymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Mikä teki Avatarista niin ison? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Oscar-cast 2018
On taas se aika vuodesta leikkiä, että on olemassa sellainen asia kuin Paras elokuva. Aivan, on Oscar-aika! Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala. Erityiskiitos foley-artisti Toivo Kalliolle, joka vihasi meidän edellistä alkuääntä niin paljon, että teki meille uuden !
Tuomiolla Phantom Thread
Paul Thomas Andersonin uusin elokuva on muotimaailmaan sijoittuva draama, jonka pääosassa nähdään Daniel Day-Lewis. Keskustelijoina Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Joonas Alanne (??).
Tuomiolla Black Panther
Black Panther saapui perjantaina teattereihin. Se on kiistatta merkittävä, mutta kuinka hyvä se oikeasti on? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla The Shape of Water
Guillermo del Toron uusin elokuva on valloittava aikuisten satu, jota ei saa verrata Mustan laguunin hirviöön. Tällä viikolla puhutaan siitä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla The Disaster Artist (& The Room)
Maailman paras huono elokuva on inspiroinut James Francoa tekemään oman elokuvansa sen tekemisestä. Onko se yhtä huono kuin The Room? Ainahan voi yrittää. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Elokuvavuoden 2017 jälkipyykki
Tänään on jälkipyykkipäivä! Podcastaajat käyvät läpi leffavuoden 2017 satoa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Alkuvuoden 2018 leffakatsaus
Alkuvuosikatsauksessa käsitellään teatterien tulevaa satoa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla All The Money In The World
Ridley Scott korvasi Kevin Spaceyn pikavauhtia Christopher Plummerilla ja viimeisteli uuden elokuvansa alle kuukaudessa. Tuliko siitä hyvä? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Guillermo del Toro
Aiheena meksikolaisohjaaja Guillermo del Toro sekä hänen hienot ja keskinkertaiset elokuvansa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Joonatan Porras.
Tuomiolla maailman paras jääkiekkoelokuva: Lämäri (Slap Shot, 1977)
MM-kisojen kunniaksi Tuomiolla-podcast ottaa mailan käteen ja iskee lavan jäähän. Tällä viikolla puhutaan yhdestä kaikkien aikojen suurimmista urheiluelokuvista ja ylivoimaisesta parhaasta jääkiekkoelokuvasta. Keskustelijoina Joonas Alanne ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Die Hard (1988)
Tuomiolla-raati toivottaa kaikille podcastin kuuntelijoille oikein hyvää joulua! Keskustelijoina Joonas Alanne, Joonatan Porras ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Star Wars: The Last Jedi
Voima on palannut! Taas! Podcast-aiheena avaruussaagan kahdeksas episodi Star Wars: The Last Jedi. Sisältää juonipaljastuksia. Keskustelijoina Joonas Alanne ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Jim Carrey
Jim Carrey on komedian elävä legenda. Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa luodaan katsaus hänen kiehtovaan uraansa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Joonatan Porras.
Star Wars -esiosat, Special Editionit ja George Lucas
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käydään läpi Star Warsin historiaa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Joonatan Porras ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 2017)
Joku murhasi jonkun junassa ja Kenneth Branaghin esittämän Jacques Clouseaun pitää selvittää, kuka sen teki. Tästä on kyse. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Joonatan Porras.
Tuomiolla Justice League
DC-universumin supersankarit kokoontuvat yhteen taistoon pahaa Steppenwolfia vastaan elokuvassa Justice League. Onko Teräsmies edelleen kusipää? Janoaako Batman vieläkin verta? Pelastaako Wonder Woman elokuvan? Ja onko Flash DC-leffojen Jar Jar Binks? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Joonatan Porras.
Tuomiolla Martin Scorsesen Koomikkojen kuningas (The King of Comedy, 1982)
Koomikoiden kuningas on ehkä ohjaajansa aliarvostetuin klassikkoelokuva. Me kerromme miksi. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
HALLOWEEN 2017: Tuomiolla Dario Argento
Päätoimittaja Jouni Vikman rakasti Dario Argentoa. Sitten jotain tapahtui. Tänään puhutaan italialaisen giallo-kauhun mestarista. Mukana myös Joonas Alanne.
Tuomiolla Tuntematon sotilas (2017)
Kolmatta kertaa uudelleen tehty Tuntematon sotilas tuntuu aluksi vähän nähdyltä, mutta tuttuun tarinaan on löydetty tuore kulma. Keskustelijoina Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Mel Brooks
Mel Brooks on komediaelokuvan mestari, jonka tuotanto jakaa mielipiteitä. Siksi Jounia ei otettu mukaan tähän podcastiin. Keskustelijoina Jussi Huhtala ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Blade Runner 2049
Blade Runner 2049 on yksi parhaista jatko-osista. Kuuntele perustelut. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Denis Villeneuve ja jtn Blade Runner 2049 -odotuksia
Kiireiden vuoksi emme ole vielä ehtineet nähdä uutta Blade Runneria. Ehdimme kuitenkin äänittää tämän podcastin muutama viikko sitten, jossa puhumme sen ohjaajasta ja odotuksista. Keskustelijoina Jouni Vikman, Joonas Alanne ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Se (It, 2017)
Vuoden isoin kauhuhitti sai ensi-iltansa parisen viikkoa sitten. Tänään puhutaan Siitä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Joonatan Porras.
Tuomiolla Darren Aronofskyn mother!
Yleisö vihaa, kriitikot rakastavat. Tulkintoja on monia ja me käydään niitä nyt läpi. On aika höpöttää motherista! Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Darren Aronofsky
Darren Aronofskya pidetään yhtenä aikamme merkittävimmistä ohjaajista. Hänen epäonnistumisensa ovat olleet suuria mutta myös onnistumisensa komeita. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Brian de Palma
Veressä kylpevä naistenvihaaja, elokuvataiteen mestari, huono ohjaaja... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tällä viikolla puhutaan Brian de Palmasta. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Game of Thrones, kausi 7.
Maailman suosituimman tv-sarjan seitsemäs kausi on tuomittu monelta suunnalta pettymykseksi. Keskustelijoina Jouni Vikman ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Napapiirin sankarit 3
Suosittu kotimainen elokuvasarja palaa takaisin tunturiin etsimään itseään. Niin mekin. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Milla Olkkonen.
Tuomiolla Stephen King & kirjoihinsa perustuvat elokuvat
Kauhukirjallisuuden mestarin teosten pohjalta on tehty lukuisia elokuvasovituksia, joista osa on onnistunut toisia paremmin. Tällä viikolla me ruoditaan tätä leffakasaa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla kesäleffat 2017
Kesä on ohi. On jälkipyykin aika. 3:26: Wonder Woman 8:23: The Mummy 11:58: Sota apinoiden planeetasta (War of the Planet of the Apes) 19:48: Dunkirk 29:09: Baby Driver 34:15: Valerian and the City of a Thousand Planets 39:24: Spider-Man: Homecoming Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Milla Olkkonen.
Tuomiolla Musta torni (The Dark Tower)
Vuosikymmenen verran tuotantohelvetissä virinyt Musta torni on vihdoin elokuvateattereissa. Onko Stephen Kingin menestyskirjasarjaan perustuva fantasialeffa kaikkea mitä toivottiin vai ei? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Milla Olkkonen.
Tuomiolla Taru sormusten herrasta -trilogia (The Lord of the Rings)
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käsitellään Millan suosikkielokuvia, joita on vaikea erottaa toisistaan. Kyseessä on Sormusten herra -trilogia. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Milla Olkkonen. Ps. Pahoittelut myöhäisestä julkaisusta!
Tuomiolla Jonathan Demme
Kuultuaan Oscar-ohjaaja Jonathan Demmen kuolemasta päätoimittaja Jouni Vikmanin valtasi syvä suru. Tässä podcastissa käydään läpi, miksi Demme oli niin hieno ohjaaja. Keskustelijoina Jouni Vikman, Jani Koivistolainen ja Joonas Alanne.
Tuomiolla inhokkielokuvat
Millainen elokuva ansaitsee kaiken inhon, jonka sille voi antaa? Tai siis, miksi Ridley Scottin A Good Year ansaitsee kaiken saamansa inhon. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Twin Peaks
Twin Peaksin kolmoskausi on jo siinä puolivälin tienoilla. Käydäänpä vähän läpi, mistä sarjassa on kyse ja miltä se on tähän mennessä vaikuttanut. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla David Lynch
Sukella kanssamme alitajunnan syövereihin David Lynchin loihtimaan painajaisuneen, jossa kaikelle on aina selitys – mutta sitä voi joutua etsimään. Keskustelijoina Jani Koivistolainen, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Transformers: Viimeinen ritari (Transformers: The Last Knight)
Transformers-elokuvasarja on edennyt jo viidenteen osaansa. Mitä siitä pitäisi ajatella? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Milla Olkkonen.
Suosikkielokuva: Ilmestyskirja. Nyt
Tällä viikolla keskustellaan Joonaksen suosikkielokuvasta. On aika sukeltaa houreiseen Vietnamiin. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jani Koivistolainen ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Alien: Covenant
Muutama viikko sitten ensi-iltansa sai Alien: Covenant. Sen piti olla Ridley Scottin todellinen paluu Alien-elokuvien maailmaan Prometheus-harharetken jälkeen, mutta asia ei mennyt niin kuin piti eikä avaruudessa kukaan kuule huutoasi. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jani Koivistolainen ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Baywatch (2017)
Jos luulit, että on turvallista mennä veteen, et ole nähnyt Baywatchia. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jani Koivistolainen, Jouni Vikman ja Milla Olkkonen.
Tuomiolla Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (Dead Men Tell No Tales)
Jouhouhou, uutta Pirates of the Caribbean -elokuvaa saatiin odottaa 6 vuotta. Onko se odottamisen arvoinen ja odottiko sitä kukaan? Tänään keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Milla Olkkonen ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla uskisleffat
Tällä viikolla keskustelijat tarttuvat aiheeseen, joka ei ole kenellekään ennalta tuttu: uskonnollisiin elokuviin! edit 16.38: Podcastin lopusta puuttui noin kymmenen minuuttia keskustelua. Puuttuva keskustelunpätkä on nyt palautettu. Keskustelijoina Jani Koivistolainen, Joonas Alanne ja Jouni Vikman.
Kesän 2017 odotetuimmat ensi-illat
Tuomiolla-podcastissa otetaan tällä viikolla rennosti, käydään läpi kesän tulevia ensi-iltoja ja odotuksia niistä. Keskustelijoina Jouni Vikman, Joonas Alanne ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Get Out
Jättimäiseksi kauhuhitiksi Yhdysvalloissa noussut Get Out saapuu menestyksen saattelemana myös Suomen elokuvateattereihin. Mistä siinä on kyse? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Guardians of the Galaxy Vol. 2
Guardians of the Galaxy Vol. 2 on jatkoa suositulle Marvel-avaruusseikkailulle, mutta keskustelijoiden mielestä se on jopa edeltäjäänsä parempi. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Jack Nicholson
Huomenna vietetään Jack Nicholsonin 80-vuotissyntymäpäivää, eli Tuomiolla-podcastissa katsastetaan näyttelijän hienoa uraa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Fast & Furious 8 (The Fate of the Furious)
Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Fast & Furious 8 kilpailee samassa sarjassa Bondien kanssa Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Power Rangers (2017)
Power Rangers tekee paluun valkokankaille ison budjetin Hollywood-toimintaleffana. Onko lapsuus taas uhattuna? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Jean-Claude Van Damme
Jani Koivistolainen lainaa Van Damme -tuntemustaan podcastin käyttöön ja valottaa belgialaisen action-tähden uraa ja elokuvia muille keskustelijoille. Kohta 20:53: Jani nostaa esille Van Dammen vähemmän nähdyn 2000-luvun tuotannon helmiä. Mukana myös Joonas Alanne ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Etelän laulu (Song of the South, 1946)
Etelän laulu on kyseenalaisin ja vaietuin Disney-klassikko. Siksi se on myös kiinnostava. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö (2017)
Monien odottama Disneyn uusin uudelleentulkinta parinkymmenen vuoden takaisesta animaatioklassikosta saa Episodin päätoimittajalta ristiriitaisen vastaanoton. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Michael Mann
Michael Mann on yksi aikamme merkittävimmistä toimintaelokuvan ohjaajista. Tällä viikolla podcastissa keskustellaan hänen urastaan ja elokuvistaan. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Sam Raimi
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa tartutaan päätoimittaja Vikmanin suosikkiohjaajan Sam Raimin tuotantoon. Keskustelijoina Jouni Vikman, Joonas Alanne ja Jani Koivistolainen.
Tuomiolla Moonlight
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käsitellään viikko sitten ensi-iltansa saanutta 8 Oscarin ehdokasta Moonlightia. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Suosikkielokuvat: John Carpenterin The Thing – "Se" jostakin
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastaajien hampaisiin päätyy Jani Koivistolaisen suosikkielokuva The Thing eli "Se" jostakin. John Carpenterin klassinen tieteiskauhuleffa floppasi aikanaan teattereissa, mutta on sittemmin rakentanut vankan kulttisuosion. Nykyään se lasketaan ohjaajansa parhaimpien elokuvien joukkoon. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jani Koivistolainen, Jouni Vikman ja Niko Ikonen.
Odotuksia helmikuun ensi-illoista
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa luodaan jälleen katsaus tulevaan ja puidaan helmikuun ensi-iltakalenteria. Luvassa on ainakin uusin Disney-animaatio, lisää sidontaleikkejä ja räjähtävää toimintaa. Keskustelijoina Jouni Vikman, Joonas Alanne, Niko Ikonen ja Jani Koivistolainen.
Episodin Oscar-katsaus 2017
Oscar-ehdokkuudet julkistettiin tiistaina. Tänään Tuomiolla-podcastissa sukelletaan niihin ja keskustellaan siitä, miltä Oscar-kisa tänä vuonna näyttää, ketkä ja mitkä ovat ennakkosuosikkeja ja kuka mahtaa rohmuta palkinnot. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jani Koivistolainen. Lisäys 19.2.2017: Eräs kuuntelija otti meihin yhteyttä ja halusi selventää, että meidän käsitys Sound Editingistä ja Sound Mixingistä oli tässä podcastissa pahasti pielessä. Tässä kuuntelijan laittamat korjaukset: "Sound Editing: Yksittäisten perusäänitehosteiden, dialogiäänen ja erikoisten äänien luominen ja editointi. Sound Mixing: Viimeinen äänityön vaihe; kaikkien äänielementtien (dialogi, tehosteet, Foley-synkroniäänet, taustaäänet) ja musiikin yhdistäminen kokonaisuudeksi ja niiden keskinäisen balanssin luominen. Sound Editing tapahtuu siis ensin ja kestää yleensä paljon pidempään. Sound Mixing tapahtuu yleensä hyvin lähellä ensi-iltaa, viimeisenä työvaiheena. Ratkaisee sen, millaiseksi leffan äänimaailma oikeasti muodostuu." Kiitos tarkkakorvaiselle kuuntelijalle tästä tietopaketista!
Tuomiolla Split & M. Night Shyamalan
M. Night Shyamalan tekee pientä nousua uransa aallonpohjasta. Tänään ensi-iltansa saava Split on loppukäänteiden mestarin pätevin elokuva vuosikausiin, joten nyt on hyvä hetki muistella myös ohjaajan pitkää ja vaiherikasta uraa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jani Koivistolainen, Jouni Vikman, Niko Ikonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla La La Land
Tänään ensi-illassa Hollywood-musikaaleilla kunniaa tekevä La La Land, joka saa ensi-iltansa ennen palkintokauden huipennusta huikean Golden Globe -saaliin saattelemana. Elokuva on itsestäänselvä Oscar-suosikki, mutta millainen se oikeasti on. Keskustelijoina Jouni Vikman, Ville Salonen ja Joonas Alanne.
Vuoden 2017 odotetuimmat elokuvat
Vuosi vaihtui ja on taas aika katsastaa, mitä uusi elokuvavuosi pitää sisällään. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Ville Salonen.
Suosikkielokuvat: Fight Club
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan Ville Salosen suosikkielokuvasta Fight Clubista. Mikä siitä tekee niin hyvän ja samalla niin väärinymmärretyn mestariteoksen. Keskustelijoina Joonas Alanne, Ville Salonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Elokuvavuosi 2016: Jälkipyykki
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa summataan vuoden kohokohdat ja pohjanoteeraukset. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Ville Salonen.
Tuomiolla Rogue One: A Star Wars Story
Uusin Star Wars -elokuva ei ole Episodi vaan sivutarina. Se kertoo tapahtumista, jotka johtivat alkuperäisen Tähtien sodan (myöhemmin Episodi IV - Uusi toivo) tapahtumiin. Keskustelijoina Joonas Alanne, Päivi Laajalahti, Jouni Vikman ja Niko Ikonen.
Tuomiolla Paul Verhoevenin Elle
Ohjaaja Paul Verhoevenin uusin teos, ranskalaistuotantona valmistunut Elle, saapuu tänään Suomen elokuvateattereihin. Ohjaajan uusin on saanut hänen uransa parhaimpia arvosteluja, mutta hänen arvostuksensa on aina ollut korkea. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Ville Salonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla viikon ensi-illat: Arrival & Yön eläimet
Tällä viikolla elokuvateattereihin saapuu kaksi Amy Adamsin tähdittämää leffaa: Denis Villeneuven Arrival ja Tom Fordin Yön eläimet. Mitä niistä pitäisi ajatella? Keskustelijoina Joonas Alanne, Ville Salonen, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Mel Gibson
Mel Gibsonin ura ohjaajana päättyi kohuun kymmenen vuotta sitten Apocalypton jälkeen. Paluuelokuva Hacksaw Ridge on tuonut ohjaajalle jälleen arvostusta, joten on aika pureutua ohjaaja-näyttelijän töihin, niiden aiheisiin ja toistuviin teemoihin. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niko Ikonen.
Tuomilla Mel Gibsonin Hacksaw Ridge
Mel Gibson on palannut ja Hacksaw Ridge tarjoaa katsojille kaikkea sitä, mitä Gibsonilta on totuttu odottamaan: väkivaltaa ja kristillisiä teemoja. Miten ne miksautuvat keskenään? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Niko Ikonen ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Don't Breathe & The Accountant
Tällä viikolla teatteriensi-illassa on kaksi jännäriä: Fede Alvarezin kauhuleffa Don't Breathe ja Ben Affleckin tähdittämä The Accountant. Persoonalliset genreteokset ansaitsevat huomiota kaiken massatarjonnan joukossa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niko Ikonen.
Tuomiolla Luokkakokous 2
Teattereihin saapunut Luokkakokous 2 on takuuvarma yleisömenestys, mutta edeltäjänsä tavoin sekään ei saa kriitikoilta juurikaan tukea. Mikä kaikki on pielessä tällä kertaa? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niko Ikonen.
HALLOWEEN 2016: Puhetta kauhusta ja elokuvista
Tämän vuoden Halloween-podcastissa puhutaan yleisesti kauhusta ja elokuvista. Miksi kauhu on niin tuottoisa genre ja mitkä ovat genren perisynnit. Keskustelijoina Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Joonas Alanne.
Tuomiolla John Carpenter ja kasarislasherit
John Carpenter on modernin kauhu- ja toimintaelokuvan pioneeri, jonka 70-80-luvun tuotanto on vaikuttanut merkittävästi nykyelokuvaan. Mikä hänen merkkiteoksiaan yhdistää ja onko hän tehnyt mitään kunnollista vuoden 1985 jälkeen? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Café Society ja Woody Allen
Woody Allenin tuorein uutuus saapui teattereihin viime perjantaina. Sen kautta podcastaajat päätyvät keskustelemaan myös auteur-ohjaajan vaikuttavasta ja tuotteliaasta urasta sekä hänen maneereistaan. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Parhaat tv-sarjat (top 10)
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan Episodin ja Discshopin kokoamaan parhaiden tv-sarjojen listaan. Paremmuusjärjestyksen ratkaisivat lukijaäänet. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
BBC:n 2000-luvun parhaat elokuvat top 100
Kuukausi sitten BBC julkaisi listan 2000-luvun sadasta parhaasta elokuvasta. Lista oli koottu 177:n elokuva-ammattilaisen listauksista ja se herätti runsaasti keskustelua. Nyt myös täällä Tuomiolla-podcastissa on herätty siihen että hei, tällainen lista on olemassa, ja päätetty sukeltaa sen sisältöön. Onko se onnistunut lista? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla Blair Witch ja found footage -genren kuolema
Blair Witch floppasi teattereissa ja found footage -genren kuolemaa toivotaan jälleen hartaasti. Onko alkuperäinen Blair Witch Project hyvä? Onko yhtään hyvää found footage -leffaa tehty? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla kotimainen leffasyksy 2016
Kotimaisia elokuvia tuupataan tällä hetkellä teattereihin koko ajan, joten me täällä Tuomiolla-podcastissa otimme tulosteet kauniiseen käteen ja päätimme käydä läpi ihan kaiken. Paljon olemme nähneet, osaa odotamme innolla. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla Teit meistä kauniin (Apulanta-elokuva)
Syksyn puhutuin kotimainen elokuva, Tuukka Temosen Teit meistä kauniin, herättää tällä viikolla keskustelua myös Tuomiolla-podcastissa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
RETRO: Hiukan Lars von Trieristä ja feel bad -elokuvista
Miksi katsomme elokuvia, joista tulee paha mieli? Keskustelu on julkaistu alun perin Episodin sivuilla vuonna 2014. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Oliver Stone
Oliver Stone on yksi amerikkalaisen elokuvateollisuuden suurimmista vastarannankiiskistä. Runsaasti palkintoja kahminut elokuvantekijä on aina osannut kohauttaa ja hänen teoksensa, varsinkin niiden poliittiset näkemykset jakavat edelleen mielipiteitä. Tällä viikolla pureudutaan hänen uraansa ja pohditaan myös sen valossa Stonen tulevaa elokuvaa, Snowdenia. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Uhka vai mahdollisuus? Loppuvuoden 2016 ensi-illat
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa keskustellaan loppuvuoden ensi-illoista ja siitä, mitä niiltä on lupa odottaa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Pedro Almódovar
Pedro Almódovar on nimekäs espanjalaisohjaaja, jonka uusin elokuva Julieta saapuu tänään Suomen elokuvateattereihin. Sen kunniaksi Episodin Tuomiolla-podcastissa käydään läpi Almódovarin uraa ohjaajaa fanittavan Jouni Vikmanin johdolla. Keskustelijoina myös Joonas Alanne ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Lemmikkien salainen elämä & muut tuoreet animaatioelokuvat
Animaatioleffat takovat hirmuisia lipputuloja tasaisen varmasti. Yhä useampi animaatioelokuva ylittää miljardirajan. Mikä tekee animaatielokuvista, kuten Lemmikkien salainen maailma, Zootropolis ja Finding Dory niin vetäviä? Onko tarjontaa jo enemmän kuin kysyntää? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala,
Tuomiolla Jason Bourne
Jason Bourne yrittää palauttaa Medusa/Bourne-leffasarjan takaisin ruotuun. Paul Greengrass on palannut takaisin ohjaajan tontille ja kameran edessäkin superagentti Jason Bournena jytisee jälleen vanha kunnon Matt Damon. Mikä voisi mennä vikaan? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
RETRO: Tuomiolla yliarvostetut elokuvat - Usual Suspects, Yön ritari ja Frozen
Onko oikein arvostella näkemäänsä klassikkoelokuvaa yliarvostetuksi? Ovatko Epäillyt, Frozen ja Yön ritari yliarvostettuja? Keskustelu julkaistu alun perin Episodin sivuilla 9.5.2014. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Juuso Hämäläinen.
RETRO: Tuomiolla elokuvaväkivalta ja sen merkitys
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastaajat viettävät vielä kesälomia, mutta jotta kanava ei sillä aikaa kuolisi, on naftaliinista kaivettu tällä kertaa tämä elokuvaväkivaltaa, sen näyttämistä ja vesittämistä Hollywoodin valtavirtaelokuvissa käsittelevä podcast vuodelta 2014. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Juuso Hämäläinen. Keskustelu on julkaistu alun perin Episodin sivuilla kahdessa osassa 23. - 30.5.2014.
Tuomiolla vanhat Ghostbusters-leffat
Miten Ghostbusters on onnistunut jättämään niin lähtemättömän jäljen populaarikulttuuriin? Miksi Ghostbusters II epäonnistui? Ja mitä voi odottaa tulevalta uusintaversiolta? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Hayao Miyazaki
Hayao Miyazaki on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä animaattoreista. Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa pureudutaan hänen upeaan uraansa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Independence Day & Roland Emmerich
Näin juhannuksen kunniaksi Tuomiolla-podcastissa heittäydytään itsenäisyyspäivän tunnelmiin ja muistellaan klassista vuoden 1996 kesäleffaa Independence Day - maailmojen sota. Varoituksen sana – jos et ole elokuvaa vielä kymmenistä uusinnoista huolimatta nähnyt, keskustelu voi sisältää spoilereita. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla uudet Star Trek -elokuvat
Star Trek on kaikille keskustelijoille ihan uusimpia elokuvia lukuunottamatta vieras, mutta tv-sarjoista ja elokuvista koostuvan franchisen pitkä ja yhtenäinen mytologia ei voi olla kiehtomatta keskustelijoita. Mitä voidaan odottaa tulevalta Star Trek Beyondilta, jonka ohjaa Fast & Furious -leffoista tunnettu Justin Lin? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Suuri Puhallus 2, Kirottu 2, Warcraft: The Beginning, Pikku Prinssi & The Neon Demon
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käydään läpi kaikki viikon ensi-illat. Kattaus on monipuolinen ja jokaiselle pitäisi tällaisesta tarjonnasta löytyä jotain kiinnostavaa katsottavaa. Elokuvat käsitellään järjestyksessä Suuri Puhallus 2 (kohdasta 2:00), Kirottu 2 (7:03), Warcraft: The Beginning (16:30), Pikku prinssi (23:29) ja The Neon Demon (26:04). Voi sisältää juonipaljastuksia. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Game of Thrones
Game of Thrones on maailman tämän hetken suosituin tv-sarja, mutta mikä siitä tekee niin koukuttavan? Siitä meille kertoo sarjan himokatsoja, verenhimoinen Jouni Vikman. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla Tim Burton
Tim Burton on Hollywoodin outolintu, joka on onnistunut omaperäisestä tyylistään huolimatta luomaan kaupallisesti menestyksekkään uran. Myös arvostusta on tullut, mutta viime vuosina ote on alkanut lipsua. Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käydään läpi Burtonin ura pitkien elokuvien parissa. Missä vaiheessa Burtonilla meni vikaan, vai onko hän aina tasapainotellut hyvän ja huonon rajamaastossa? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla IMDb Top 250
Millä perusteella elokuvat valikoituvat Internet Movie Databasen paraatipaikoille maailman 250 parhaan elokuvan joukkoon? Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa pureudutaan IMDb Top 250 -listaan ja sen sisältöön. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat
Legendaarisen länkkärielokuvan Hyvät, pahat ja rumat -ensi-illasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Sergio Leonen ohjaamasta spagettilänkkäristä on tullut yksi elokuvahistorian kulmakivistä, joka muistetaan erityisesti energisestä leikkauksestaan sekä Ennio Morriconen ikonisesta musiikista. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Suuri vääryys: Miksi kiinnostavat leffat eivät pääse teatterilevitykseen Suomessa?
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan suuresta vääryydestä, joka vaivaa suomalaista elokuvakulttuuria: Miksi niin monet kiinnostavat genre-elokuvat eivät tule Suomessa levitykseen mutta pääsevät sellaiseen esimerkiksi Virossa? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Captain America: Civil War
Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Captain America: Civil War asettaa Marvel-supersankarit vastakkain toistensa kanssa. Elokuva on saanut jenkkikriitikoilta erinomaisia arvosteluja, mutta miten reagoivat Tuomiolla-podcastin keskustelijat? Äänessä Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla jalkapalloelokuvat
Jalkapallo – se peli, jossa palloa oikeasti potkitaan jaloilla – on maailman kaunein laji, mutta siitä on tehty hyvin vähän ikimuistoisia elokuvia. Tällä viikolla keskustellaan niistä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla kesäleffat 2016
Kesä tekee tuloaan ja sen kunniaksi Tuomiolla-podcastissa käydään tällä viikolla läpi kesän kiinnostavimpia ensi-iltoja. Mikä on uhka ja mikä mahdollisuus? Keskustelijoina Jouni Vikman, Jussi Huhtala, Anton Vanha-Majamaa ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Terrence Malick
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa pureudutaan yhteen aikamme kiehtovimmista elokuvaohjaajista, eli Terrence Malickiin. Pitkän uransa aikana Malick on ohjannut vain 7 elokuvaa, mutta viime vuosina tahti on kiihtynyt ja nykyään elokuvia tulee jo muutaman vuoden välein. Monet niistä ovat nousseet klassikoiden asemaan. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla Gods of Egypt
Alex Proyas on ohjannut sellaisia merkkiteoksia kuin The Crow, Dark City ja Tieto, mutta mikään ei osannut valmistaa hänen uusimman elokuvansa sekoiluun. Tänään ensi-iltansa saava Gods of Egypt on uskomattoman hullu teos, jonka parissa on helppo viihtyä mutta josta on vaikea vakavasti pitää. Mitkä asiat tekevät siitä yhden viime vuosien viihdyttävimmistä kalkkunoista? Siitä puhutaan tällä viikolla. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Batman v Superman: Dawn Of Justice
Batmanin ja Teräsmiehen yhteenotto on yksi tämän vuoden isoimmista elokuvatapauksista, mutta kriitikoilta se on saanut lähinnä kylmää kyytiä. Eikä armoa löydy juuri Tuomiolla-podcastistakaan, vaikka muutamia positiivisia huomioita onkin tullut tehtyä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
RETRO: Tuomiolla Maggie, Schwarzeneggerin viimeisin hyvä elokuva
(Oheinen podcast on äänitetty 20.5.2016. Maggie sai Suomen ensi-iltansa 29.5.2016.) Viime vuoden toukokuussa sai Suomen ensi-iltansa Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä zombileffa Maggie. Se sai hyviä arvosteluja, mutta ei missään vaiheessa saanut koko Suomen kattavaa teatterilevitystä, koska Finnkino kieltäytyi ottamasta sitä ohjelmistoonsa. Elokuvasta äänitettiin myös podcast, mutta sen julkaiseminen jäi syystä tai toisesta väliin. On kuitenkin sääli, jos tällainen helmi jäisi käsittelemättä, joten julkaisemme keskustelun nyt pahasti myöhässä ja toivomme, että tämä hiukan jo unholaan vaipunut leffa ehkä löytää sen kautta uusia ystäviä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Emmi Hattunen.
Episodin toimituksen Jussi-veikkaukset 2016
Kotimaisen elokuvan parhaimmistoa palkitaan ensi viikolla, kun Jussi-palkinnot jaetaan 19. maaliskuuta. Sen kunniaksi Episodin toimitus käy läpi ehdokkaita ja valitsee omat suosikkinsa niiden joukosta. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Jussi Huhtalan kymmenen kovaa leffatärppiä vuodelle 2016
Tällä viikolla Jussi Huhtala listaa kymmenen elokuvatärppiä vuodelle 2016. Tällä kertaa lista on aiempia Jouni Vikmanin ja Anton Vanha-Majamaan tekemiä jatko-osapainotteisempi. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Äkkilähtö
Äkkilähtö on Tiina Lymin esikoiselokuva. Se kertoo Katrista (Lotta Kaihua), joka päättää paeta kaupungista saatuaan tietää miehensä (Antti Holma) elävän kaksoiselämää. Lymi on jo kiinnitetty Napapiirin sankarit 3:n ohjaajaksi. Elokuva jakaa keskustelijoiden mielipiteitä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Episodin Oscar-veikkaukset 2016
Oscarit jaetaan 28. helmikuuta. Vuoden paras palkintogaala järjestetään nyt järjestyksessään 88. kertaa ja voittajaveikkaus käy jo kuumana. Episodin Tuomiolla-podcast osallistuu karnevalismiin tällä keskustelulla, jossa Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa keskustelevat omista veikkauksistaan.
Tuomiolla Coenin veljekset
Coenin veljesten tuleva elokuva Hail Caesar! saapuu teattereihin 4. maaliskuuta. Sitä odotellessa on hyvä luoda katsaus ohjaaja-käsikirjoittajaveljesten pitkään ja mielenkiintoiseen uraan, jonka varrelta löytyy unohtumattomia klassikoita, yhdentekeviä farsseja ja useita hitaasti lämpiäviä mestariteoksia. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Anton Vanha-Majamaan elokuvatärpit vuodelle 2016
Muutama viikko sitten Tuomiolla-podcastissa tuomittiin Episodin päätoimittajan Jouni Vikmanin listaa vuoden 2016 odotetuimmista elokuvista. Tällä viikolla on vuorossa Anton Vanha-Majamaan lista, joka jakaa keskustelijoiden mielipiteitä vielä enemmän. Keskustelijoina Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman, Joonas Alanne ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla The Revenant
Sinkoaako The Revenant Leonardo DiCaprion Oscar-kunniaan? Tuoko Alejandro González Iñárritun verinen lumilänkkäri hänelle toisen perättäisen ohjaus-pystin? Tuleeko siitä hitti? Ja tietenkin kaikkein tärkein, onko se hyvä? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla Steve Jobs
Elokuva Applen legendaarisesta toimitusjohtajasta Steve Jobsista on saanut kriitikoilta ylistystä mutta katsojia se ei ole kiinnostanut. Miksi? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa. PS. Pahoittelemme äänenlaatua, palaamme normaaliin äänitystilaan ensi viikolla.
Tuomiolla The Hateful Eight
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan Quentin Tarantinon kahdeksannesta elokuvasta The Hateful Eightista. Tarantinon paluu lännenmaisemiin on herättänyt runsaasti ristiriitaisia tunteita. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Will Ferrell
Uudenvuodenpäivänä elokuvateattereihin saapui Will Ferrellin uusin elokuva Daddy’s Home. Sen kunniaksi tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa muistellaan Ferrellin uraa. Onko hän koominen nero vai ärsyttävä hokemantoistelija? Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Jouni Vikmanin elokuvatärpit vuodelle 2016
Tällä viikolla Episodi-lehden toimituskunnan jäsenet kommentoivat Jouni Vikmanin elokuvatärppejä kuluvalle vuodelle. Keskustelijoina Jouni Vikman, Anton Vanha-Majama, Jussi Huhtala ja Joonas Alanne.
Tuomiolla David Cronenberg
Kauan eläköön uusi liha! Osasit sitten arvostaa tätä body horrorin kanadalaista mestaria tai sitten et, niin joudut kuitenkin myöntämään, että hänen tyylinsä on jättänyt pysyvän jälkensä elokuvakuvastoon. David Cronenberg kuuluu myös Episodin päätoimittaja Jouni Vikmanin suosikkiohjaajiin. Tällä viikolla puhutaan hänen urastaan ja tyylistään. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla jouluelokuvat
Mikä tekee parhaasta jouluelokuvasta jouluelokuvan? Ovatko Yksin kotona ja Die Hard joululeffoja? Entä Gremlins tai Batman - paluu? Siitä puhutaan tänään. Podcast julkaistiin alun perin Episodin sivuilla 19.12.2014. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Star Wars: The Force Awakens
Voima on palannut! Tällä viikolla poikkeuksellisesti jo keskiviikkona julkaistavassa Tuomiolla-podcastissa puhutaan juuri ensi-iltansa saaneesta Star Wars -saagan seitsemännestä episodista The Force Awakens. Onko elokuva kauan odotettu mestariteos vai lisäsuolaa haavoihin? Siitä puhutaan tänään. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla kauhukomediat
Elokuvahistorian aikana kauhun ja komedian genret on yhdistetty monta kertaa menestykkäästi ja myös vähemmän menestyksekkäästi keskenään. Mitä ovat kauhukomediat ja miten niistä parhaimmat toimivat? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla ruokaelokuvat
Keskustelijat ovat havainneet, että ruokaan keskittyvien elokuvien määrä elokuvateattereissa on ollut viime aikoina kasvussa. Tänään ensi-illassa on esimerkiksi Bradley Cooperin tähdittämä kokkausleffa Liekeissä. Tästä syystä tämän viikon podcastissa keskitytään parhaimpiin ruokaelokuviin ja ikimuistoisimpiin ruokailukohtauksiin. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Johnny Depp
Johnny Depp on yksi aikamme tunnetuimmista elokuvatähdistä, mutta viime vuosina yleisö on hylännyt hänet. Aiemmin arvostelijoiden suosikkinakin tunnettu muuntautumiskykyinen outolintu kaipaa uralleen pikaisesti piristystä ja tuleva gangsterileffa Black Mass voi sen tehdä. Tässä vaiheessa onkin hyvä käydä läpi Deppin uraa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Steven Spielberg
Steven Spielberg on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja menestyneimmistä elokuvantekijöistä. Monet hänen elokuvistaan ovat saavuttaneet klassikon aseman, kun taas ainakin osan jokainen meistä varmasti haluaisi unohtaa. Ensi viikolla ensi-iltansa Suomessa saa ohjaajamestarin tuorein elokuva Vakoojien silta ja mikäs sen parempi juhlistaa kuin käymällä läpi Hollywoodin satusedän monipuolista uraa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Martin Scorsese
Tällä viikkolla tuomiolle asetetaan ohjaajamestari Martin Scorsese, jonka pitkä ura ei ota loppuakseen. Scorsese on ohjannut monia klassikon asemiin kohonneita elokuvia sekä kourallisen keskinkertaisia teoksia, mutta siitä huolimatta hänen jokainen elokuvansa ansaitsee tulla odotetuksi. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla The Walk
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käsitellään Robert Zemeckisin uusinta efektitaideteosta The Walkia. Elokuva kertoo tositarinan ranskalaisesta nuorallakävelijä Philippe Petit'sta, joka tervettä järkeä uhmaten viritti vaijerinsa WTC-tornien väliin ylittääkseen 400 metriä syvän kuilun. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Tuomiolla Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa & Elä ja anna toisten kuolla
Keskustelijoina Joonas Alanne, tuolloin Tuomiolla-debyyttinsä tehnyt Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala. Keskustelut on julkaistu alun perin Episodin sivuilla syys-lokakuussa 2014.
Tuomiolla 007 Spectre
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa keskustellaan Daniel Craigin uunituoreesta neljännestä Bond-elokuvasta Spectresta. Elokuvassa viimeksi 1970-luvulla Bondia kiusannut järjestö palaa takaisin kummittelemaan 00-agentin elämään. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Anton Vanha-Majamaa ja Jouni Vikman.
Tuomiolla Stanley Kubrick
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käydään läpi mestariohjaaja Stanley Kubrickin lähes koko tuotanto. Pitkän uransa aikana perfektionisti-Kubrick ohjasi vain 13 pitkää elokuvaa, joista monia pidetään kuitenkin elokuvataiteen mestariteoksina. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Loppuvuoden 2015 pelonsekaisimmin odotetut elokuvat
Crimson Peakin erikoinen embargo innoitti keskustelijat puhumaan loppuvuoden pelonsekaisimmin odotetuista elokuvista. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Yksin Marsissa
Pärjäisitkö sinä avaruudessa ilman ketsuppia? Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käsitellään Matt Damonin tähdittämää Ridley Scott -elokuvaa Yksin Marsissa. Jouni Vikman ja Jussi Huhtala nauttivat kovasti elokuvasta ja vertaavat sitä lajityypin klassikkoihin.
Tuomiolla Napapiirin sankarit 2
Napapiirin sankarit 2 jakaa panelistien mielipiteet. Jussi Huhtalan mielestä elokuva on kuin suomalainen versio Kauhea kankkunen -elokuvista. Anton Vanha-Majamaan mielestä kyseessä on mahalasku, joka kärsii epätasaisesta käsikirjoituksesta. Jouni Vikman taas ajattelee, että palautteenantajat ovat antaneet elokuvan ensiminuuteille aivan liikaa painoarvoa. Kuka on oikeassa?
Tuntemattoman sotilaan paluu
Kolmas Tuntematon sotilas on työn alla. Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa pohditaan, mitä siltä voi odottaa. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Anton Vanha-Majamaa.
Rakkautta & Anarkiaa -fiilistelyä
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalit alkoivat eilen ja ohjelmistosta löytyy jälleen tuntikaupalla kiinnostavia elokuvia. Jouni Vikman ja Anton Vanha-Majamaa käyvät läpi kiinnostavimmat nimikkeet festariohjelmistosta. Lopulta keskustelu kuitenkin eksyy aiheesta ja puhujat päätyvät kertomaan, miksi R & A on heidän mielestään Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali. Mukana myös Joonas Alanne
Tuomiolla Häiriötekijä
Harvoin onnistuu kotimainen elokuva yllättämään yhtä positiivisesti kuin Häiriötekijä. Tuomiolla-podcastin panelistit päätyvät hehkuttamaan Aleksi Salmenperän Q-teatterin näytelmään perustuvaa episodielokuvaa, joka todistaa että härski huumori uppoaa myös kriitikoihin, jos se on tehty tyylillä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Kätilö & Antti J. Jokinen
Kätilö on Antti J. Jokisen kolmas elokuva. Raskaalla aiheella varustettu filmi perustuu Katja Ketun Finlandia-ehdokkaana olleeseen kirjaan, mutta onko leffa mistään kotoisin? Keskustelijoina Jussi Huhtala, Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman ja Joonas Alanne.
Tarantino-löpinää & The Hateful Eight -ennakkofiiliksiä
Videovuokraamonörtistä kaikkien tuntemaksi elokuvantekijäksi varttunut Quentin Tarantino on yksi aikamme vaikutusvaltaisimmista ohjaajista. Hänen tuleva elokuvansa The Hateful Eight innoitti keskustelijat puhumaan ennakko-odotuksistaan ja Tarantinosta yleensä. Keskustelijoina Joonas Alanne, Niko Ikonen, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Titanicin tuomio
Titanic voitti yksitoista Oscaria ja tuotti 1,8 miljardia dollaria alkuperäisellä teatterikiertueellaan. Voisi luulla, että tällainen elokuva olisi kaikkien rakastama, mutta Forrest Gumpin tavoin myös Titanicilla on vastustajansa. Keskustelijoina Niko Ikonen, Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Southpaw
Nyrkkeily. Oscarit rakastavat tätä lajia enemmän kuin mitään muuta ja Antoine Fuquan Southpaw suorastaan tyrkyttää sitä Akatemian äänestäjille. Mutta onko se hyvä? Ja mikä tärkeintä, onko Jake Gyllenhaalin rooli Oscarin arvoinen? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niko Ikonen.
Suosikkinäyttelijät ja onko niitä enää
Jokaisella leffaharrastajalla on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä oma suosikkinäyttelijä. Sellainen kyky, jonka elokuvat haluaa nähdä vain koska hän esiintyy niissä. Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa käydään läpi panelistien suosikkinäyttelijät. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Emmi Hattunen, Anton Vanha-Majamaa ja Jussi Huhtala.
Mission Impossible -elokuvasarjan fiilistelyä
Mission: Impossible -elokuvasarja etenee kunnioitettavaan viiden osan määrään kun sarjan uusin osa Mission: Impossible - Rogue Nation saa ensi-iltansa viikon päästä 31. heinäkuuta 2015. Tämän kunniaksi Tuomiolla-podcastissa fiilistellään tällä viikolla elokuvasarjan aiempia osia ja jaetaan ennakko-odotuksia tulevan osan varalta. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Anton Vanha-Majamaa.
Suosikkielokuvat: Blade Runner
Niko Ikosen suosikkielokuva on scifi-kuvastoa uudistanut Blade Runner, joka on ilmestymisensä jälkeen kasvanut kulttielokuvasta yleisesti tunnustetuksi klassikoksi. Jussi Huhtala, joka näki elokuvan ensimmäisenä vuonna 1982, muistaa kuitenkin ajan, jolloin se oli lähes universaalisti vihattu. Tällä viikolla keskustelijat purkavat ajatuksiaan tästä klassikosta. Keskustelijoina myös Joonas Alanne ja Jouni Vikman.
Forrest Gumpin tuomio
Vuosi 1994 oli ainakin IMDb:n mukaan yksi elokuvahistorian tasokkaimmista. Elokuvavuoden suurin menestyjä jakaa kuitenkin nykyään mielipiteitä, vaikka kyseessä oli ilmestymisvuotenaan sekä yleisön että kriitikot lumonnut teos. Miksi Forrest Gump on niin vihattu ja pidetty? Keskustelijoina Jouni Vikman, Jussi Huhtala, Joonas Alanne ja Anton Vanha-Majamaa.
Kesäleffojen 2015 ennakkofiilistelyä
Tuomiolla-podcast ottaa tällä viikolla käsittelyynsä kesän ensi-illat. Tällä viikolla käydään läpi kaikki Suomessa kesän aikana teatterilevitykseen päätyvät leffat. Mitä on kenenkin katselulistalla? Keskustelijoina Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa, Joonas Alanne ja Jussi Huhtala.
Tuomiolla Terminator Genisys
Terminator Genisys jakaa Episodin toimittajien mielipiteet rankasti. Nyt Tuomiolla-podcastissa toimituskunta istuu pöydän ääreen purkamaan elokuvaa ja sen antia, ja pahasti vaikuttaa siltä, että Jouni Vikman jää alakynteen elokuvan ainoana puolustajana. Mukana keskustelussa Jounin lisäksi Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Anton Vanha-Majamaa.
Suosikkielokuvat: The Prestige
Tuomiolla Nostalgia -sarjassa käsitellään panelisteihin lähtemättömän vaikutuksen tehneitä elokuvia. Tuomiolla-podcastissa pureudutaan tällä viikolla Emmi Hattusen suosikkielokuvaan The Prestige (2006), joka sai hänet innostumaan elokuvista. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Joonas Alanne, Emmi Hattunen ja Jouni Vikman.
RETRO: Tästä kaikki alkoi - Oliko ensimmäinen Star Wars oikeasti hyvä elokuva
18. helmikuuta 2015 Episodin toimitus päätti kokeilla podcastaamista. Tuloksena oli neljäminuuttinen debatti Jussi Huhtalan ja Joonas Alanteen välillä siitä, oliko ensimmäinen Star Wars -leffa oikeasti mestariteos. Keskustelijoiden kokemattomuus ja podcastin liikasuunnittelu kuuluu nauhalta varsin hyvin. Julkaistu alun perin Episodin sivuilla 18.2.2014.
Jurassic World -jälkihöyryt
Puisto on jälleen auki, mutta onko siellä vielä mitään nähtävää? Episodin toimituskunta päästelee höyryjä sanoja säästämättä ja tuoreeltaan Jurassic World -näytöksen jälkeen. Mitä jäi käteen? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Jussi Huhtala ja Niko Ikonen.
Elokuvakritiikki Episodin kriitikoiden hampaissa
Eräänä päivänä Episodin kriitikot istuivat pöydän ääreen ja alkoivat keskustella elokuvakritiikistä. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Anton Vanha-Majamaa, Joonas Alanne, Jouni Vikman ja Emmi Hattunen.
Tuomiolla Michael Bay
Elokuvaohjaaja Michael Bay on yksi Hollywoodin menestyneimmistä ohjaajista, mutta hänen elokuvansa jakavat mielipiteet. Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa pureudutaan hänen tuotantoonsa, teemoihinsa ja siihen, mikä tekee hänen elokuvistaan niin kiinnostavia. Keskustelijoina Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman, Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Emmi Hattunen.
Tuomiolla Mad Max: Fury Roadin feminismi
Onko uusi Mad Max -elokuva feministinen? Ja ennen kaikkea, onko se ongelma. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa ja Emmi Hattunen.
Jurassic World -ennakkofiiliksiä
Episodin toimituksessa odotetaan jo kuumeisesti tulevaa Jurassic Worldia. Trailerien ja teaserien jakamien tiedonmurusten vuoksi toimituksen ennakkofiilikset ovat kuitenkin ristiriitaiset. Podcast julkaistiin Episodin sivuilla 15.5.2015. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jussi Huhtala, Emmi Hattunen ja Jouni Vikman.
Tuomiolla parhaat Disney-prinsessat
Episodin päätoimittaja Jouni Vikman on Suomen suurin Disney-fani. Tästä syystä tällä viikolla Tuomiolla-podcast sukeltaa Walt-sedän satumaailmaan, jossa käydään läpi kunkin keskustelijan suosikkiprinsessat. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Jouni Vikman, Emmi Hattunen, Anton Vanha-Majamaa ja Joonas Alanne.
Elokuvabisneksen nykytila, eli oliko kaikki ennen paremmin
Olivatko asiat oikeasti ennen paremmin? Tuottaako Hollywood vain tylsää massaa? Miltä näyttää tulevaisuus? Keskustelijoina Jussi Huhtala, Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman, Emmi Hattunen ja Joonas Alanne.
Tuomiolla Avengers: Age of Ultron
Avengers: Age of Ultron on Marvel-universumin uusin tuotos. Mutta onko se hyvä? Keskustelijoina Joonas Alanne, Jouni Vikman, Anton Vanha-Majamaa, Jussi Huhtala ja Emmi Hattunen.
Ikimuistoisimmat leffapahikset
Keitä ovat ikimuistoisimmat leffapahikset ja miksi? Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Tv-sarjojen kulta-aika
Elämme sarjojen kulta-aikaa. Tässä podcastissa Episodin keskustelijat kertovat suosikkisarjoistaan ja siitä, miksi sarjojen taso on viime vuosina noussut. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Fast And Furiousin uudelleensyntymä
Fast and Furious -elokuvasarja on edennyt seitsemänteen osaansa. Harva leffafranchise on yltänyt moisiin lukemiin tämän tasoisella menestyksellä. Mikä on menestyksen salaisuus? Podcast julkaistiin Episodin sivuilla 3.4.2015. Keskustelijoina Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman
Kesän vähemmän puhutut jatko-osat
Jatko-osia ropisee teattereihin jatkuvalla syötöllä, eikä kaikkia ole vielä tuoda Tuomiolle. Olemme puhuneet jo aiemmin Mad Max: Fury Roadista, Star Wars 7;sta ja monista muista tulevista jatko-osista, mutta entä ne, joista ei ole vielä puhuttu? Kiinnostavatko ne ja miksi? Podcast julkaistiin Episodin sivuilla 27.3.2015. Mukana Jussi Huhtala, Anton Vanha-Majamaa, Jouni Vikman ja Joonas Alanne.
Guilty Pleasure, eli huonot mutta viihdyttävät elokuvat
Miksi häpeämme huonoista elokuvista pitämistä niin paljon, että meidän pitää kutsua niitä "guilty pleasureiksi"? Podcast julkaistiin alun perin Episodin sivuilla 1.6.2014. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Gunman on Peter Franzénin Hollywood-käyntikortti
Podcast on julkaistu alun perin Episodin verkkosivuilla 20.3.2015. Mukana Joonas Alanne, Anton Vanha-Majamaa, Jussi Huhtala ja Jouni Vikman.
Katsaus elokuvavuoden kotimaiseen tarjontaan
Podcast julkaistiin Episodin sivuilla 6.3.2015. Keskustelijoina Jussi Huhtala, Jouni Vikman, Joonas Alanne ja Niko Ikonen.
Kuolevatko originaalit elokuvaideat
Keskustelu julkaistiin Episodin sivuilla 27.2.2015. Keskustelussa mukana Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Niko Ikonen ja Jouni Vikman.
Episodin Oscar-veikkaukset 2015
Podcast julkaistiin Episodin sivuilla 20.2.2015. Keskustelijoina Joonas Alanne, Jussi Huhtala, Jouni Vikman ja Niko Ikonen.