Suomalaiset podcastit

Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.


GRL GANG ft. PIMPPI PT

GRL Gangin kuudes kausi on naisten ABC! Rosanna Kulju on saanut aisaparikseen Piritta Hagmanin eli Pimppi PT:n. Yhdessä Rosanna ja Piritta ruotivat tärkeitä naisiin ja naisten terveyteen liittyviä aiheita asiantuntijatiedon ja omien kokemustensa kautta. Tämä podcast on kaikille pimpillisille ja pimpeistä kiinnostuneille!

Tilaa podcast: RSS-syöte, iTunes tai Windows Phone. (ohjeet)

Jaksot

Yhteensä 65 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 9.9.2019.

Hedelmällisyys - synnytys - palautuminen

Julkaistu 26.4.2022

Rosanna on käynyt hedelmällisyystestissä, mitä tulokset kertovat? Raskauden myötä on edessä myös synnytys ja Piritalla on paljon kerrottavaa aiheesta. Kuten hän toteaa: "hyvään lopputulokseen on monta tietä".

Endometrioosi

Julkaistu 19.4.2022

Endometrioosi on gynekologinen vaiva, joka vaivaa monia menstruoivia ihmisiä. Arvioiden mukaan jopa 200 000 suomalaista sairastaa tätä ajoittain hyvinkin kivuliasta sairautta. Pirittan ja Rosannan kanssa aiheesta on keskustelemassa Jasmiina, joka tuntee endometrioosin läpikotaisin. Miksi sairaus on niin alidiagnosoitu ja millaisia tunteita se herättää?

Ikäkriisi

Julkaistu 12.4.2022

Ikäkriisiä pukkaa ennemmin tai myöhemmin, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Kärsivätkö Piritta ja Rosanna Ikäkriisistä? Missä vaiheessa ikä alkaa vaikuttamaan hedelmällisyyteen ja miten tämä kannattaa ottaa huomioon? Minkä ikäisenä nainen kokee olevansa kauneimmillaan?

Seksi ja nautinto

Julkaistu 5.4.2022

Syitä harrastaa seksiä on yhtä monta kuin seksin harrastajaa. Rosanna ja Piritta puhuvat tällä viikolla seksistä ja nautinnosta. Mikä kaikki lasketaan seksiksi? Kuinka paljon suomalaiset harrastavat seksiä? Millainen muutos seksin harrastamisen määrässä on tapahtunut? Siivousintoilijana tunnettu Rosanna paljastaa jotain yllättävää itsestään.

Q&A

Julkaistu 29.3.2022

Tällä viikolla Rosanna ja Piritta vastaavat kuulijoiden lähettämiin kysymyksiin, joita on laidasta laitaan. Milloin synnytyksen jälkeen voi taas harrastaa seksiä? Mitkä ovat Pirittan ja Rosannan kolme parhainta ominaisuutta? Entä mikä on parasta naiseudessa? Kaksikko vastaa näihin ja moniin muihin kysymyksiin tässä jaksossa.

Pimppivaivoja

Julkaistu 22.3.2022

Rosanna ja Piritta käyvät läpi pimpille tyypillisiä toimintoja, tuoksuja ja vaivoja. Millaisilla tavoilla esimerkiksi hiivatulehdusta voidaan ennaltaehkäistä? Millä tavoin kuukautiskierto vaikuttaa pimpin tuottamiin eritteisiin?

Ehkäisymenetelmät

Julkaistu 15.3.2022

Ehkäisy on historiallisesti merkittävä keksintö naisille. Se on mahdollistanut naisille niin opiskelun kuin työelämään osallistumisen.Rosanna ja Piritta jakavat kokemuksiaan erilaisista ehkäisymenetelmistä. Mikä on toiminut ja mikä ei. Myös ehkäisyyn liittyvät myytit saavat jaksossa kyytiä.

Kuukautiset

Julkaistu 8.3.2022

GRL GANG X Pimppi PT on täällä! Tällä kaudella Rosanna Kulju saa aisaparikseen pimppi-pt:nä vaikuttavan Piritta Hagmanin. Luvassa on tuotantokauden täydeltä asiaa pimpillisille ja aiheesta kiinnostuneille. Ensimmäisessä jaksossa Rosanna ja Piritta keskustelevat kuukautisista, kuukautissuojista ja kuukautisiin liittyvästä häpeästä. Kuukautiset ovat useimmille pimpillisille tuttu vieras, joka vierailee noin kerran kuukaudessa. Millaisia muutoksia kehossa kierron eri vaiheissa tapahtuu?

Nyrkkeilijästä seikkailijaan

Julkaistu 19.7.2021

Tässä GRL GANG -podcastin viidennen kauden viimeisessä jaksossa Rosannan vieraana on ex-huippunyrkkeilijä Elina Gustafsson, ja aiheena onkin sopivasti rohkeus. Miten Elina on uskaltanut olla oma itsensä elämänsä läpi, ja miksi hän yhtäkkiä kasvoi ulos lajistaan? Todella inspiroiva ja mukaansa tempaiseva jakso, joka rohkaisee myös sinua olemaan oma itsesi kaikkine virheineen.

Pimppi-pt:n vastaanotolle mars!

Julkaistu 17.7.2021

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna reflektoi maanantain aihetta ja sitä, miten tärkeää Pirittan jakama tieto on. Meidän pitäisi kaikkien olla enemmän kaveri itsensä kanssa, myös sen oman pimpin kanssa.

Pimppi-pt lataa suorat sanat

Julkaistu 12.7.2021

GRL GANG -jaksossa Rosannan vieraana on huikea Piritta Hagman, joka kutsuu itseään Pimppi-pt:ksi. Piritta kertoo naisten kuukautiskierrosta, ja siitä, koska kannattaa tehdä ja mitä. Entä miksi jokaisen pitäisi tutkia omaa pimppiä tarkemmin? Jakso on täynnä ISOA energiaa ja hyödyllistä tietoa.

Olemme kaikki erilaisia

Julkaistu 10.7.2021

Rosannan viikon aiheena on riittämättömyys, ja tämän päivän GRL GANG -jaksossa hän fiilistelee maanantain jaksoa ja ajatuksia riittämättömyydestä. Miten Rosanna kohtaa tätä tunnetta, ja mikä on haaste, jonka hän heittää kuuntelijoille?

Puhu itsellesi yhtä lempeästi kuin puhuisit omalle ystävälle

Julkaistu 5.7.2021

Tämän viikon GRL GANG -jaksossa Rosannan vieraana on Psykopodiaa-podcastin host Nina Lyytinen ja aiheena on riittämättömyys. Miten kohdata riittämättömyyden tunteita ja mitkä ovat ammattilaisen vinkit kyseiseen tunteeseen? Tarjolla on paljon hyviä vinkkejä ja inspiraatiota arkeen. Jakso on tehty yhteistyössä Ladivan kanssa.

Avoimuus on henkilökohtaisen kehityksen avain

Julkaistu 3.7.2021

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna pohtii maanantain jakson aihetta nimittäin somevihaa. Kuuntele Rosannan ajatukset muuttumisesta, avoimuudesta ja somen ulkopuolisen elämän merkityksestä.

Miten kääntää someviha itselleen voitoksi?

Julkaistu 28.6.2021

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosannan vieraaksi saapuu Rita Niemi ja aiheena on someviha. Rita kertoo avoimesti kokemuksistaan ja siitä, miten hän kohtaa vihaa somessa. Jaksossa kuulet myös ajatuksia elämästä aiheen vierestä naurua unohtamatta.

Elämän suuria kysymyksiä, joihin ei ole vastausta

Julkaistu 26.6.2021

Täällä viikolla GRL GANG -aiheena on lapset ja perhe. Jaksossa Rosanna pohtii lapsia ja lasten hankkimista omasta näkökulmastaan.

Yksi ihminen voi muuttaa koko maailman

Julkaistu 21.6.2021

GRL GANG -jaksossa on aiheena tällä viikolla lapset ja perhe. Mikä on oikea ikä hankkia lapsia? Mitä tehdä, jos oma kumppani ei halua lapsia? Rosannan vieraana on aiheesta keskustelemassa Teemu ”Pastori” Potapoff.

Rosanna 30 vuotta

Julkaistu 19.6.2021

Rosanna ajatteli nuorempana, että elämä on ohitse 30-vuotiaana. Mitä hän ajattelee 30 vuoden iästä nykyisin, kuullaan tässä GRL GANG -jaksossa.

Maaginen 30 vuotta

Julkaistu 14.6.2021

GRL GANG -jaksossa Rosannan aiheena on 30 vuoden ikä. Mitä kuvittelit teininä, että sinulla on 30 vuoden iässä? Mitä yhteiskunnan mukaan sinulla tulisi olla 30 vuoden iässä? Rosannan kanssa aihetta pohtii viisi eri ikäistä ja eri elämän tilanteessa olevaa sosiaalisesta mediasta tuttua henkilöä.

Mistä onni syntyy?

Julkaistu 12.6.2021

Tämän viikon aiheena on onnellisuus, ja tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna pohtii onnellisuutta omalta kannaltaan. Mitkä asiat tekevät Rosannan onnelliseksi?

Nyt on trendikästä olla onnellinen – vaikka väkisin

Julkaistu 7.6.2021

GRL GANG -jaksossa aiheena on onnellisuus, ja Rosannan vieraana on suorapuheinen Laura Peippo. Onko onnellisuudesta tullut trendi eli pitääkö koko ajan olla näennäisesti onnellinen? Ja mitä oikeastaan on onnellisuus?

Uskalla kertoa yksinäisyydestäsi

Julkaistu 5.6.2021

Viikon aiheena on yksinäisyys, ja tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna pohtii aihetta omasta näkökulmastaan.

Yksinäisyys ja yksin oleminen eivät ole sama asia

Julkaistu 1.6.2021

GRL GANG -podcastin viidennellä kaudella Rosannan teemana on kipupisteet, ja ensimmäisessä jaksossa aiheena on yksinäisyys. Jaksossa on vieraana Rosannnan hyvä ystävä Saija, jonka kanssa käsitellään yksinäisyyttä ja yksin olemista kuuntelijoiden lähettämien viestien pohjalta.

Näin musta tuli mä

Julkaistu 9.11.2020

GRL GANG -kauden päätösjakso onkin henkilökohtaisempi. Rosanna nimittäin kertoo omasta perheestään ja lapsuudestaan. Miksi hänen perheensä kutsuu itseään "erilaiset perheet" -perheeksi? Millainen Rosannan lapsuus oli? Jaksossa saat kuulla myös sijaislapsen menetyksestä, vanhempien erosta ja miten Rosannan vanhemmat puhuvat hänestä. Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Nextoryn kanssa. Koodilla GRL saat uutena käyttäjänä kuukauden ilmaisen kuunteluajan Nextoryyn sivulla www.nextory.fi/grl.

Seksifantasiat

Julkaistu 2.11.2020

Rosannan vieraana on jo toistamiseen paljon toivottu Puhu Muru -podcastin Marja Kihlström! Jakson aiheena on seksifantasiat. Mitkä ovat yleisimpiä seksifantasioita? Entä miten puhua kumppanille seksifantasioista? GRL GANG -jaksossa on myös paljon muuta seksiasiaa. Tämän haluat kuunnella!

Lähisuhdeväkivalta

Julkaistu 26.10.2020

Tässä jaksossa Rosannan vieraana on monitoiminainen Sari Somppi. Sari toimii monessa asiassa naisten oikeuksien puolesta ja on esimerkiksi RIKUn aluejohtaja. Kuuntelijat sai esittää kysymyksiä lähisuhdeväkivallasta ja kertoa omia tarinoitaan, joihin Sari vastaa ammattilaisen näkökulmasta. GRL GANG -jakso koskettaa, kannustaa ja on informatiivinen samaan aikaan.

Elämä on siistiä kun saa rakastaa ketä haluaa

Julkaistu 19.10.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa puhutaan Saara Kemiläisen johdolla seksuaalivähemmistöistä naisten näkökulmasta. Saara jakaa kuuntelijoille oman tarinansa siitä, miten huomasi ensimmäisen kerran olevan ihastunut naiseen, miten tuli ”kaapista ulos” ja mitä ennakkoluuloja ihmisillä on homoista. Kuuntelijat pääsevät myös ääneen omilla tarinoillaan. Jakso kannustaa kaikkia olemaan rehellisesti oma itsensä ja uskaltamaan rakastaa ketä haluaa.

Bosslady A ja GrlBoss R

Julkaistu 12.10.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna vieraana on Anni Vallius. Myös Anni tunnetaan luotsaamastaan kilpailusta ja podcastista, joiden keskeinen teema on naisten voimaannuttaminen. Rosanna ja Anni elävät hyvin samanlaista elämää, mutta kuitenkin niin erilaista. Jaksossa leijonamimmit pääsevät keskustelemaan monesta asiasta syvemmin, intohimolla ja asenteella kuten suhteista ja somesta. Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Nextoryn kanssa. Koodilla GRL saat uutena käyttäjänä kuukauden ilmaisen kuunteluajan Nextoryyn sivulla www.nextory.fi/grl.

Killerivinkit hyvään itsetuntoon

Julkaistu 5.10.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa puhutaan itseluottamuksesta, itsetunnosta ja niiden välisistä eroista. Jaksossa Rosanna vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin aiheesta, ja kertoo mm. ovatko kauneusleikkaukset vaikuttaneet itsetuntoon. Kuulet myös vinkit oman itseluottamuksen parantamiseen.

Rakkaus, luottamus & yhteinen tulevaisuus

Julkaistu 28.9.2020

Radiosta ja Temppareiden extrasta tuttu juontaja Harri Moisio saapuu studioon keskustelemaan Rosannan kanssa pettämisestä, luottamuksesta ja mustasukkaisuudesta. Syvällistä keskustelua ja omakohtaisia kokemuksia mm. luottamuksen rakentamisesta ja terveestä mustasukkaisuudesta. Kaikki tämä ja paljon lisää, tässä GRL GANG -jaksossa.

Tinder-mokat part 2 feat. Niko Saarinen

Julkaistu 21.9.2020

Tinder-mokat ovat taas täällä, ja tällä kertaa vieraana on huippuhauska Niko Saarinen! GRL GANG -jaksossa käydään läpi Rosannan, Nikon ja kuuntelijoiden kokemuksia Tinderistä ja deittailusta. Ripauksen kauhua sisältävästä jaksosta ei kuitenkaan naurua puutu. Luvassa aitoja tarinoita auton varastamisesta olohuonebäkkäreihin.

Ystävän paljastukset

Julkaistu 14.9.2020

Millainen mies Rosannalla pitäisi olla? Milloin Rosannaa on saanut hävetä? Nyt kuuntelijoiden kysymyksiin vastaa Rosannan paras ystävä Saija. GRL GANG -jakso on täynnä rehellisiä vastauksia ja paljon naurua!

I'm Back!

Julkaistu 7.9.2020

Neljännen kauden ensimmäisessä GRL GANG -jaksossa otetaan katsaus kesään, syksyn uusia tuulia unohtamatta. Mitä viimeisen kolmen kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua ja kenen kanssa? Oliko kesä sellainen, mitä Rosanna edellisen kauden päätösjaksossa lupaili?

Kuulumisia ja paljastuksia

Julkaistu 18.5.2020

Kauden päätösjaksossa Rosanna kertoo mitä kuluu, mistä haaveilee ja mitä hän odottaa tulevalta kesältä. GRL GANG -jaksossa paljastetaan myös Rosannan suunnitelmia yritykselleen. Jakso on täynnä samaistuttavaa ajatusvirtaa ja kesän fiilistelyä.

Lapsi - 5 eri tarinaa

Julkaistu 11.5.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna käy läpi lapsiasiaa viiden eri tarinan kautta. Yksi tarinan on Rosannan oma; lapsi, se elämän suurin haave. Muut tarinat ovat: Sara, vapaaehtoisesti lapseton, Anna, vastentahtoaan lapseton, Karoliina, äidiksi nuorena ja Iida, yksinhuoltajuus. Koskettava ja varmasti monille samaistuttava jakso.

Intohimo ja seksuaalisuus

Julkaistu 4.5.2020

GRL GANG -jaksossa Rosannan vieraana on seksuaaliterapeutti ja Puhu muru -podcastin emäntä Marja Kihlström. Tällä kertaa puhutaan intohimosta, mitä se on? Miten sitä voi ylläpitää pitkässä parisuhteessa? Entä miten lisätä haluja niin sinkkuna kuin parisuhteessa? Jaossa myös runsaasti vinkkejä niin seksielämään, seksileluihin kuin myös alapään nimeämiseen.

Kuinka löytää se oikea?

Julkaistu 27.4.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa mukana deittailun asiantuntija ja Match by K:n omistaja Katri Gruner. Rosannalle tehdään alkukartoitus, kuunnellaan sinkkujen vaatimuslistaa ja Katri antaa myös parhaat vinkit sen elämänsä rakkauden löytämiseksi.

Naisten ja miesten hommat

Julkaistu 20.4.2020

GRL GANG -jaksossa käydään läpi Rosannan ja kuuntelijoiden mielipiteitä naisten ja miesten hommista. Vai onko nykypäivänä edes tällaisia? Kuulet myös Rosannan karanteeniajasta pohjoisessa.

Rohkeus olla röyhkeä

Julkaistu 13.4.2020

Kun Rosannan vieraaksi saapuu asennemuija Jenni Janakka, on GRL GANG -jakso täynnä rohkeutta ja röyhkeyttä! Mitkä ovat Jennin ja Rosannan vinkit rohkeuteen? Miten olla rohkeampi asioiden suhteen omassa elämässä? Miten oppisi sanomaan ei? Kun Rosanna ja Jenni pohtivat rohkeutta, ei jaksosta puutu positiivisuutta eikä naurua.

Terveysväitteet

Julkaistu 6.4.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa ei naurulta vältytä, sillä Rosannan vieraana on suora ja rehellinen Laura Peippo. Jaksossa käydään läpi yleisempiä terveysväitteitä, kuten onko sitruunamehu terveellistä sekä voiko samaan aikaan kasvattaa lihasta ja tiputtaa rasvaprosenttia. Laura kertoo myös oman mielipiteensä ihmejuomista ja dieeteistä! Jakso on täynnä suoraa puhetta ilman kiemurtelua.

Tunnelukot ja mielen hyvinvointi

Julkaistu 30.3.2020

Nyt puhutaan mielen hyvinvoinnista. Rosannan vieraana on Elämän Akatemian Ida Nevalainen, jonka kanssa keskustellaan siitä, mitkä ovat yleisempiä tunnelukkoja, miten ne voi tunnistaa sekä millä keinoilla niitä voi käsitellä. GRL Gang -jaksossa Rosanna paljastaa myös omat tunnelukkonsa.

Somen lyhyt oppimäärä

Julkaistu 23.3.2020

Kolmannessa GRL Gang -jaksossa puhutaan somesta, sillä Rosannan vieraina on Vaikuttajamedian omistajat Monna Pursiainen ja Johanna Tolppola. Jaksossa puhutaan somesta ammattina sekä puretaan yleisimpiä someen liittyviä myyttejä kuten ovatko blogit kuolemassa ja onko sometyö helppoa rahaa.

Ekstrovertti vs. introvertti

Julkaistu 16.3.2020

Tämä GRL GANG -jakso pureutuu siihen, minkälaista on olla ekstrovertti tai introvertti. Mitä ajatuksia tai ennakkokäsityksiä nämä persoonapiirteet herättävät? Rosanna ja hänen vieraansa Eevsku pohtivat myös, mistä asioista ekstrovertti tai introvertti tunnistaa itsensä. Onko asioita, jotka voivat jopa ahdistaa näiden eri persoonallisuuksien sisällä?

Perinteinen Q&A

Julkaistu 9.3.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin. Tuttuun tyyliin vastaukset on äärettömän rehellisiä ja yllätyksiä tulee vastauksista varmasti. Mitkä ovat Rosannan paheet? Onko Rosanna ihastunut? Entä mikä on hänen pituutensa ja painonsa?

Ystävyys

Julkaistu 10.2.2020

Tässä GRL GANG -podcastin jaksossa vieraana on Nanna Karalahti ja yhdessä he Rosannan kanssa pohtivat ystävyyttä. Minkälaisia ystäviä mimmit itse ovat, ja mitä asioita he arvostavat ystävissä? Nanna ja Rosanna ratkovat myös kuuntelijoiden muutaman pulman, esimerkiksi saako kaverin eksään koskea ja mitä tehdä, jos itse on se osapuoli, joka aina ottaa yhteyttä. Jaksossa kuullaan myös parhaat vinkit ystävänpäivään ja mimmit pohtivat monia ystävyyteen liittyviä asioita, joihin voit varmasti samaistua.

Kuka saa kutsua itseään feministiksi?

Julkaistu 3.2.2020

Kuka saa kutsua itseään feministiksi? Mitkä ovat feminismin kulmakivet? Ajaako feminismi tasa-arvoa vai naisten asiaa? GRL GANG -podcastissa vieraana feministi-aktivisti Fatima Verwijnen keskustelemassa Rosannan kanssa aiheesta.

Mikä somessa ärsyttää?

Julkaistu 27.1.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna käy läpi aiheita, joista kuuntelijat ärsyyntyvät somessa. Tietysti Rosanna kertoo omansa ja ottaa kantaa kuuntelijoiden ärsyyntymisiin. Ärsyttääkö suakin valmennusohjelmien myyminen tai kaikki on täydellistä -elämä?

Puhutaan seksistä

Julkaistu 20.1.2020

Tällä kertaa Rosannan vieraana GRL GANG -jaksossa on Love Islandista tuttu Veera, jonka kanssa puhutaan seksistä. Mitkä ovat mimmien sekä kuuuntelijoiden ihanimmat sekä kamalimmat seksikokemukset? Entä noloimmat?

Love Doctor Rosanna

Julkaistu 13.1.2020

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna haluaa puhua jälleen rakkaudesta. Jaksoa varten Rosanna kysyi kuuntelijoilta heidän rakkauspulmiansa, joita nyt sitten yrittää ratkoa omalla hauskalla ja mukaantempaisevalla tyylillään. Miten toimia, jos toinen ei vastaa viesteihin? Entä mitä tehdä, jos on itse valmis etenemään suhteessa, mutta toinen ei?

Seksuaalinen väkivalta

Julkaistu 6.1.2020

GRL GANG -jaksossa on todella vakava ja tärkeä aihe, nimittäin seksuaalinen väkivalta. Rosannan vieraana on tanssija ja liikunta-alan yrittäjä Saana Emilija, joka haluaa omalla kokemuksellaan tarjota tukea niille, jotka ovat joutuneet kokemaan seksuaalista kaltoinkohtelua, häirintää tai raiskauksen. Tämä jakso koskettaa varmasti jokaista.

Elämäni vuosi 2019

Julkaistu 30.12.2019

Kulunut vuosi on ollut Rosannan vuosi monella tavalla ja tässä GRL GANG -jaksossa käydäänkin koko vuoden kohokohdat läpi. Jaksossa on tarinaa jokaisesta kuukaudesta erikseen ja niihin tapahtumiin liittyvistä tunteista. Miltä uusivuosi näyttää? Mitkä ovat Rosannan uuden vuoden lupaukset, entä tavoitteet tulevalle vuodelle?

Ehkäisy ja silakkamarkkinat

Julkaistu 23.12.2019

Tässä GRL GANG -jaksossa puhutaan meitä kaikkia naisia koskettavasta asiasta eli ehkäisystä! Rosannan vieraana on seksuaalikasvattajaksi valmistunut, sanavalmis Bettina Gräsbacka ja yhdessä he käyvät läpi kaikkia mahdollisia eri ehkäisykeinoja. Jaksossa jaetaan myös sekä kuuntelijoiden että tyttöjen omia kokemuksia eri ehkäisyistä ja muista naisiin liittyvistä vaivoista. Jakso on täyttä asiaa, mutta täynnä naurua ja huumoria.

Uskaltaako Dubaihin enää matkustaa?

Julkaistu 16.12.2019

GRL GANG -jaksossa puhutaan tärkeistä asioista, nimittäin kierrätyksestä ja hiilijalanjäljestämme. Vieraana jaksossa on Timo Huhtamäki, joka on markkinapaikanjohtaja Tori.fi:ssä. Timo ottaa kantaa esimerkiksi vaikuttajien kaupallisiin yhteistöihin, joilla myydään lisää pikamuotia. Rosanna ja Timo miettivät myös yhdessä, onko käytetty lahja huonompi lahja? Mitä jokainen meistä voisi tehdä paremmin kierrätyksen suhteen?

Q & A

Julkaistu 9.12.2019

Toinen GRL GANG -kausi starttaa Rosannan Q & A -jaksolla eli luvassa kuulijakysymyksiä ja Rosannan vastauksia. Jaksossa on 20 kuuntelijakysymystä eri aihepiireistä: onko päässyt yli eksästä, mitä katuu elämässä, millainen on unelmamies ja miten usein masturboi. Kuuntele rehelliset vastaukset kysymyksiinne!

Take no shit

Julkaistu 18.11.2019

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna ottaa kantaa moneen paskamyrskyyn, johon hän on joutunut keskustelupalstoilla ja mediassa. Henkinen väsymys painaa pitkän syksyn jälkeen, joten tämän kauden viimeisestä jaksosta tuli todella suora ja rehellinen. Miten olla ottamatta paskaa ihmisiltä ja miten sanoa EI? Näihin tietysti Rosannan omat vinkit ja perustelut.

Epäsuositut mielipiteet

Julkaistu 11.11.2019

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna kertoo mimmijengin epäsuosittuja mielipiteitä sekä omansa. Mielipiteitä on laidasta laitaan. Osa on sellaisia, joille voi nauraa ja osa sellaisia, jotka ovat todella isoja kysymyksiä, joihin on hankala ottaa kantaa lyhyesti. Tämä jakso kannattaa kuunnella huumorilla!

Elämäni työpaikat

Julkaistu 4.11.2019

Tässä GRL GANG -jaksossa vieraana on ihastuttava Shirly Karvinen. Rosanna ja Shirly juttelevat elämänsä työpaikoista sekä lapsuuden unelma-ammateista - kumpi halusi laulajaksi ja kumpi siivoojaksi? Missä menee julkisen työn yksityisyyden raja, ja onko julkinen parisuhde hyvä idea? Lopussa puhutaan myös rahasta yleisellä tasolla sekä tulevasta kateellisten päivästä. Jakso on täynnä naurua ja hyviä keskusteluita.

Ihana kamala rakkaus

Julkaistu 28.10.2019

Koska Rosanna useasti puhuu vaaleanpunaisesta hattaramaailmasta, joka on täynnä onnea ja toivoa, niin nyt on vakavamman asian aika. Tässä jaksossa Rosanna kertoo kuuntelijoiden suhteista, joissa on ollut sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, puolison menettämisestä ja siitä, miten edetä suuren surun jälkeen. Seitsemän eri tarinaa, joiden on tarkoitus voimaannuttaa ja rohkaista sinua, etenkin jos olet huonossa tilanteessa nyt.

Tavoitteena tehokas ja stressitön elämä

Julkaistu 21.10.2019

GRL GANG -jaksossa Rosannan vieraana on uravalmentaja Laura, joka antaa hyviä vinkkejä siihen, miten järjestää oma arki mahdollisimman stressittömäksi ja tehokkaaksi. Onko menestynyt ihminen aina kiireinen? Entä onko paksu lompakko yhtä kuin menestyminen? Mitä hyötyä on uravalmentajasta, ja miten saa kaiken oman potentiaalin käyttöön? Entä minkälaisissa tilanteissa olemme stressaantuneita ja ennen kaikkea, mikä niihin hetkiin auttaa ja mikä ihme on 15 minuutin pakotustila?

Pahimmat Tinder-kokemukset

Julkaistu 14.10.2019

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna kertoo, millaisen kumppanin haluaa itselleen. Mitkä ovat ne sisäiset tekijät? Entä ulkoiset? Rosanna jakaa myös kuuntelijoiden kriteerit kumppanille. Jaksossa käydään läpi älyttömiä Tinder-stooreja - niitä hyviä sekä vähän huonompiakin. Rosanna lupaa käydä neljillä treffeillä ennen joulua ja haastaa jokaisen sinkkumimmin tekemään saman.

Puhutaan rahasta

Julkaistu 7.10.2019

Mimmit sijoittaa valloittaa studion ja tässä GRL GANG -jaksossa onkin Girlpoweria isolla Gllä. Puhutaan sijoittamisesta - mistä kannattaa aloittaa, miten ja kuinka paljon pitää sijoittaa kuukausittain? Entä missä kannattaa säästää? Entä jos sulla on velkaa? Miten lähteä purkamaan velkakierrettä, ja mikä on maailman siistein laina? Jakso on täynnä hyviä vinkkejä sun omaan talouteen!

Minkälainen persoona olet?

Julkaistu 30.9.2019

Tässä GRL GANG -jaksossa on vieraana Rosannan ystävä Sonja. Mimmit tekevät yhdessä 16 persoonaa -testin ja pohtivat ääneen kiperiä kysymyksiä sekä sitä, miten niihin pitäisi vastata. Vastaukset eivät kuitenkaan ole sitä mitä ’kuuluu’ vaan brutaalin rehellisiä ja pääsetkin syvemmin tutustumaan sekä Rosannaan että Sonjaan. Voit tehdä testin samaan aikaan tai oman bestiksen kanssa tästä linkistä: https://www.16personalities.com/fi. Millainen persoona olet?

Unelmoidaan tulevaisuudesta

Julkaistu 23.9.2019

"Minä, talo, jossa isot ikkunat ja mieheni harmaahapsu." Näin Rosanna kuvailee omia tulevaisuuden haaveitaan! Sukella sinäkin mukaan tähän ihanaan unelmointihetkeen ja saat varmasti ison kasan inspiraatiota! Haaveilun lisäksi Rosanna jakaa omat sekä podcastin oman mimmijengin eli teidän kuuntelijoiden vinkit unelmien toteuttamiseen. Jaksossa alussa koskettava tarina Rosannan koiran viimeisestä matkasta. Jakso onkin omistettu Theolle.

GRLGANG - kauneusleikkaukset ja itsetunto

Julkaistu 16.9.2019

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna kertoo yksityiskohtaisesti oman rintojensuurennustarinansa sekä kaikki toimenpiteet mitä hänelle on tehty ja mitä hän ylläpitää kuukausittain. Mitä mieltä Rosanna on huulitäytteistä, ja mitä kaikkea on riskinä, kun laitat huuliin täytettä? Mitä kauneusleikkauksia Rosanna vielä tekisi, ja mitkä on vinkit hyvään itsetuntoon? Rosanna kertoo myös, miten toimenpiteisiin voi sokaistua ja mikä hänen oma mokansa on ollut toimenpiteiden suhteen.

Tätä kaikkea on GRL GANG!

Julkaistu 9.9.2019

GRL GANG -podcastin ensimmäisessä jaksossa paljastan, mitä kaikkea tämä podcast tulee pitämään sisällään. Jutellaan myös aiheesta, joka koskettaa meitä mimmejä useasti, vaikka ei haluttais. Nimittäin kateus naisten välillä! Kerron omia kokemuksiani kateudesta ja otan esiin myös teidän pulmia asian suhteen, joita kommentoin ’what would rosanna do’ -tyylisesti. Lopussa jaan omat vinkit kateutta vastaan. Tervetuloa mimmijengiin!

Takaisin podcastien listaan