Tälle sivulle on koottu suomalaiset podcastit. Lisäykset voi ilmoittaa lomakkeella.
Rikospaikkaradio
Rikospaikkaradiossa Maikkarin rikostoimittajat Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen puivat viime vuosikymmenten kuohuttavia rikostapauksia niihin liittyvien äänitteiden kautta. Mukana on muun muassa hätäpuheluita, oikeussalinauhoitteita ja reaaliaikaisia nauhoituksia tapahtumasta. Ohjelmasarjassa juttuja käsitellään myös rikostoimittajan työn kautta. Sarjaa ei suositella alle 16-vuotiaille. Jaksot julkaistaan maanantaisin.
Jaksot
Yhteensä 10 jaksoa, joista ensimmäinen julkaistu 8.7.2019.
Jengipomon murhatunnustukset
Natural Born Killers -jengin johtaja Lauri Johansson ampui Porvoon metsässä syyskuussa 2001 jengistä eroon pyrkineen miehen. Elinkautisen saanut entinen jengijohtaja tuli myöhemmin uskoon. Hän tunnusti kaksi muuta murhaa vuonna 2008.
Jaguar-kuljettajan suojatiemurha
Yksi kuoli ja viisi sai vammoja, kun 52-vuotias törmäsi Jaguarillaan suojatietä ylittäneisiin jalankulkijoihin Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun kulmassa 28. heinäkuuta 2017. Mies tuomittiin murhasta, mutta rangaistusta hän ei syyntakeettomana saanut.
Anneli Jäätteenmäki ja Irak-vuoto
Irak-vuoto oli tapahtumasarja, joka johti pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroon vuonna 2003. Jäätteenmäki oli saanut tietoja ulkoministeriön salaisista asiakirjoista, ja hän käytti niitä vaalitaistelussa Paavo Lipposta vastaan. Juttua puitiin lopulta oikeussalissakin.
Mellakaksi muuttunut mielenosoitus
Smash Asem -mielenosoitus johti levottomuuksiin Helsingin keskustassa 9. syyskuuta 2006. Anarkistit halusivat osoittaa mieltä huippukokousta vastaan, mutta ennen sen alkua mellakkapoliisit saartoivat mielenosoittajat Kiasman eteen useiksi tunneiksi. Kymmeniä ihmisiä tuomitiin jutussa sakkoihin.
Bodomin murhat
Bodominjärven murhat tapahtuivat helluntaina 5. kesäkuuta 1960. Neljä nuorta oli telttailemassa järven rannalla Espoossa. Kolme heistä tapettiin yhden löytyessä aamulla loukkaantuneena. Murhat jäivät tuoreeltaan selvittämättä, mutta poliisi palasi niihin 2000-luvun alussa.
Helsingin poliisimurhat
Tanskalaisesta vankilasta karannut Steen Christensen ryösti 22. lokakuuta 1997 hotellin kassan Helsingin keskustassa. Paetessaan paikalta kaksi poliisia pysäytti hänet. Christensen yllätti poliisit ja telotti heidät niskalaukauksilla. Poliisimurhaajan ajojahti oli ennennäkemätön.
Hyvinkään paloittelumurha
Kapulan kaatopaikalta löytyi 24.11.1998 ihmisen jalka. Neljä päivää myöhemmin roskien seasta paljastui osa keskiruumista, mutta loput ruumiista jäi kateisiin. Kyse oli saatananpalvontaan liittyvästä julmasta kidutusmurhasta. Jaksoa ei suositella alle 16-vuotiaille.
Oulun kirvessurmat
Tammikuun 14. päivä 2015. Kello 17.40 oululaiseen Tuiskupubiin astuu somalimies. Sisällä hän varoittamatta lyö kirveellä selin istunutta baarimikkoa päähän. Tappaja surmasi toisen miehen pubin eteen. Poliisi pääsi pian tekijän jäljille ja paikallisti hänet kerrostaloasuntoon. Jaksoa ei suositella alle 16-vuotiaille.
Kotkan paloittelusurma
Elokuussa 2018 43-vuotias irakilaismies pahoinpiteli asunnossaan ystävänsä kuoliaaksi. Tapahtunutta rikosta voidaan pitää varsin tavanomaisena ystävän kuolemaan saakka. Sen jälkeiset tapahtumat olivat kaikkea muuta kuin tavanomaisia. Jaksoa ei suositella alle 16-vuotiaille.
8-vuotiaan Vilja Eerikan murha
Kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murha äitienpäivänä 2012 on yksi Suomen rikoshistorian järkyttävimmistä teoista. Isä ja äitipuoli kiusasivat lasta pitkään ja lopulta tukehduttivat hänet pressun sisään. Poliisin tekemä rekonstruktio oli tutkinnassa ratkaisevassa roolissa. Jaksoa ei suositella alle 16-vuotiaille.