Nuori Voima, Toinen tila

Taiken Paula Tuovinen: visioita taiteen tulevaisuudesta

6.5.2019 · Nuori Voima

Tanssitaiteilija Paula Tuovinen on päätynyt taiteen johtotehtäviin, koska haluaa parantaa taiteen asemaa yhteiskunnassa. Tuovinen on Taiteen edistämiskeskuksen Taiken johtaja, joka on toiminut myös Taideyliopiston sekä Teatterikorkeakoulun johdossa. Hänellä on suuria suunnitelmia taidekentän muuttamiseksi: niihin kuuluvat muun muassa taiteilijapalkka ja taiteilijasiilojen purkaminen.
Tässä podcastissa puhutaan taiteen asemasta yhteiskunnassa, sen valtarakenteista sekä koulutuksen vaikutuksesta taidealan, kuten kirjoittajien tai tanssijoiden, itsetunnolle. Lisäksi selviää, miten nykyinen valtion kirjailija-apurahajärjestelmä toimii ja pohditaan, ketkä ovat sen väliinputoajat. Entä miten taiteilijapalkka voisi olla mahdollinen? Välillä seikkaillaan myös tanssin puolelle, onhan Tuovinen johtotehtävänsä ohella edelleen myös tanssitaiteilija.
Toista tilaa toimittaa Inna Perheentupa.

Kerro mielipiteesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *