Kuuntele Kings of Kings
Hyvä tarinoitsija osaa puhaltaa aiheeseen kuin aiheeseen liekkiä. Miljoonia latauksia keränneen Hardcore Historyn takaa löytyy tällainen tarinankertoja. Se on amerikkalaisen historiaharrastajan Dan Carlinin luomus, jossa tämän tausta tv- ja radiotoimittajana kuuluu. Pitkälle yli 50 osaan ehtineessä podcastissa Carlin käsittelee tuttujakin aiheita (kuten Rooma, toinen maailmansota ja kylmä sota), mutta vieraampien kulttuurien tarinat historiankirjoituksen alaviitteistä ovat aiheista kiitellyimpiä.
Yksi Carlinin suosituimmista, ja pisimmistä, kokonaisuuksista on Wrath of the Khans. Uutena, uteliaana kuulijana aloittaisin siitä. Tšingis-kaani ja mongolit vyöryvät kohti Kiinaa, Lähi-itää ja Eurooppaa (ja niiden yli) musertavin seurauksin. Mongoleihin tutustutaan brutaaleina ja säälimättöminä mutta myös taktisesti ylivoimaisina sotureina, joiden jousitaidot hakevat vertaistaan. Näiden marssin voi melkein tuntea tantereen töminänä, kun tuhatpäinen ratsuväki etenee musertavin kavion kopsahduksin jättäen jälkeensä veren värjäämiä jokia ja hiiltyneitä kaupunkeja.
Mikä sitten tekee Hardcore Historystä eli HCH:sta niin suositun? Carlin on ennen kaikkea osaava oraattori. Hän taitaa dramatisoinnin, rytmittää puhettaan ja pitää taukoja, etenkin kun itse kuulijana tunnun niitä kaipaavan. Eräs podcastin vahvuuksista onkin, että se henkilöityy vahvasti tekijäänsä. Carlin tuo itsensä tietoisesti framille sekä esiintyjänä että (historian) kertojana, joka esittää sokraattisesti itselleen ja kuulijalleen kysymyksiä. Hän valitsee keitä lukee ja keiden näkemyksiä esittelee, eikä edes yritä piilotella lähdemateriaalin takana.
Toisaalta Carlin osaa nostaa ihmiset esille: hallitsijat, valloittajat ja niin nykyaikaiset kuin menneetkin historiankirjoittajat tulevat tutuiksi. Historioitsijoita mainitaan kerronnan lomassa nimeltä, eri näkemysten, suorien lainausten ja Carlinin kommenttien kera. Eriävät kannat tuovat historiaan läpinäkyvyyttä mutta myös valaisevat sen asemaa narratiivina – kaikkien narratiivien tavoin historia on riippuvainen näkökulmasta, eikä eksakteja faktoja ei aina ole edes mahdollista saada selville. HCH tuntuu näin huomattavasti helpommin lähetyttävältä kuin monet muut historiapodcastit.
Carlinin luoman podcastin vetovoimalla on vielä kolmaskin peruspilari. Hän on nimittäin hyvä kansantajuistaja. Viimeistään analogiat lähihistoriaan ja viittaukset populaarikulttuuriin antavat kerronnalle tarttumapintaa. King of Kings -jaksossa kuulijan ankkuroivien pop-viitteidein joukossa mainitaan mm. Green Bay Packers, Neuvostoliitto, Indiana Jones, Back To The Future ja Yhdysvaltojen nykyimperiumi. Samasta jaksosta löytyy myös huima tokaisu: ”The Croesos [of Lydia] is a bit donald-trumpish, you might say.”
Näin maallistetaan ja kansantajuistetaan – sekä tehdään historiaa yksioikoisemmaksi. Yliopistoluentojen sijaan HCH kannattaisi rinnastaa esimerkiksi tv-dokumentteihin, joissa on valittu näkökulma ja pakattu tietoa käsiteltävään formaattiin.
Jos viisiosainen pötkö mongoleja tuntuu hypähdykseltä syvään päähän, kannattaa aloittaa sen sijaan King of Kings -sarjan ensimmäisestä jaksosta, joka esittelee Suur-Persian yhdistäneen Kyyros II:n edesottamuksia. Se alkaa 300-leffan tarkastelulla. Gerard Butlerin tähdittämässä historiallisessa nahkaspeedo-actionpläjäyksessä spartalaiset yrittävät pitää valloittavat persialaiset ja näiden jumalkuninkaan Kserkseksen loitolla Thermopylaissa. Viihteellisestä kontekstista lähdetään Carlinin seurassa tarkastelemaan, miksi Persia näyttäytyy tässä tarinassa pahiksena.
Podcastin alku saattaa tuntua sekavalta ja rönsyilevältä, kun Kyyroksen ja Persian nousua edeltänyt valtapoliittinen tilanne sisältää monen mahdin nousun ja tuhon. Kokonaisuus nivoutuu lopulta kuitenkin hienosti. Jaksossa käsitellään myös historian ”käsikirjoittajaa” Herodotusta ja tämän versiota tapahtumista.
HCH:n harva päivitysväli selittyy jaksojen kokonaiskestolla ja Carlinin rönsyilevällä tyylillä. Esimerkiksi Kserksen edeltäjän jäljille päästään kunnolla vasta kohdassa 2 tuntia 20 minuuttia ja koko King of Kings kestää 3 tuntia 37 minuuttia. Wrath of the Khans taasen uhmaa joka sekunnillaan nykyihmisen keskittymiskykyä, sillä kukin osa huitelee puolentoista tunnin tietämillä.
Pikaruokaa Hardcore History ei siis ole. Kuitenkin yhtäkkiä huomaa, ettei malta odottaa pääsevänsä sen ja alkaa jopa harkita aiempien, maksullisten jaksojen hankintaa nippuna, jotta saisi HCH-annoksensa säännöllisemmin.