Kuuntele 19 – The Namer
Jos Putouksen kaltaiset hittisarjat jotain todistavat, niin sen että improvisointi on hyvin, hyvin vaikeaa. Komediakäsikirjoittajat tekevät toinen toistaan puisevampia lähtöasetelmia näyttelijöille, jotka viimeksi kokeilivat samaa Teakissa. Lopputulokset ovat mautonta roskaa, joka tyydyttää korkeintaan yleisön infantiileimmat katsojat.
Huonon laadun takana piilee koko homman vaikeus. Yleensä lauseesta tai rekvisiitasta kumpuavat sketsit jatkuvat liian pitkään, koska lähtökohta harvoin sallii niille yhtä vitsiä enempää rakennetta. Ohjelma kuitenkin jatkuu ja näyttelijät ovat voimattomia tämän tosiasian edessä. Jotain pitää keksiä. Olisi toki hienoa jos kaikki olisivat improvisoidessa Ryan Stilesin tasoisia, mutta etenkin televisiossa kykyjen rajat tulevat aivan liian pian vastaan.
Vastaavanlaista se on podcasteissakin. Elekielestään riistetty näyttelijä on entistä suuremman haasteen edessä. Ei ole siis ihme, että puhtaasti improvisaationäyttelyyn perustuvia ohjelmia on verrattain vähän. Toki suuri osa huumoripodcasteista pyörii haastateltavan tai aiheen synnyttämien reaktioiden ja niistä kumpuavien vitsien ympärillä, mutta ennen kuin kuulin Chicago Podcast Co-Operativeen kuuluvaa Hello from the Magic Tavernia, en uskonut improvisaatiokomedian olevan kovin hyvällä tolalla.
Asetelma on yksinkertainen: Juontaja Arnie Niekamp putosi paikallisen Burger Kinginsä ajokaistalle ilmestyneen ulottuvuusportin kautta Foonin maagiseen maahan, josta hän ei pääse takaisin, mutta pystyy yhä tietokoneellaan saamaan yhteyden Burger Kingin langattomaan verkkoon (se on ilmainen), ja täten tekemään viikoittaista podcastia paikallisessa majatalossa.
Niekamp, Usidore-niminen vanha velho sekä useimmiten puhuvana mäyränä esiintyvä muodonmuuttaja Chunt, haastattelevat mielenkiintoisia vieraita tai puhuvat Foonin viimeisimmistä tapahtumista. Vieraaksi kelpaa esimerkiksi pahoja noitia (bad witches aka bitches) vihaava lentävä mikropossu tai murhanhimoinen elävä kukka. Jaksojen lähtökohdat ja pari kiinteää, suurempaan narratiiviin kytkeytyvää dialogipätkää on selvästi sovittu etukäteen, mutta suurin osa jutustelusta on pelkkää improvisaatiota.
Ja herranen aika, sehän toimii! Magic Tavern onnistuu löytämään jakso toisensa jälkeen oivan tasapainon reaktionäärisen improvisaation ja ennalta käsikirjoitetun materiaalin välillä. Vaihtuvat vieraat ovat suuri osa tätä kokonaisuutta, koska uusi hahmo joka viikko tarjoaa uuden lähtökohdan, josta lähteä liikkeelle. Se tuntuu freesiltä, eikä sarja ole lähes 50 jakson aikana toistaiseksi ehtinyt vielä kangistua. Osittain tämä johtuu siitä, että juontajat ja vieraat pitävät kiinni kahdesta asiasta:
- Kaikki on kaanonia, eli jopa sivulauseeseen päätynyt freudilainen lipsaus siitä, miten velhoilla on useampi peräreikä ummetuksen helpottamiseksi, päätyy pitkäaikaiseksi henkilöiden keskinäisten kinojen aiheeksi.
- Mikään ei ole pyhää. Foonin lapsikuolleisuus on lähempänä sataa kuin nollaa prosenttia, ja kaikki vihaavat lasten hautajaisia, koska perinteen mukaan niissä syödään buffet-antimia ruumiin päältä eikä vauvan päälle mahdu kovin montaa potkaa. Podcastin päähenkilö Arnieta kuvaillaan jatkuvasti perheensä tahallaan jättäneeksi saamattomaksi alkoholistiksi, ja Chunt voi muuttaa muotoaan vain harrastamalla seksiä haluamansa otuksen kanssa. Valitettavasti on toistaiseksi mysteeri, miten hän onnistui aikoinaan muuttumaan heinäsirkasta karhuksi.
Tuntuu siis kuin sarja pystyisi nauramaan itselleen, mitä toivoisi välillä esimerkiksi raskaasti käsikirjoitetulta Welcome to Night Valelta. Koska kaikki kerran mainitut asiat pidetään osana kaanonia, podcastia kuunnellessa huomaa Foonin muuttuvan alati naurettavammaksi ja surrealistisemmaksi.
Luovan prosessin seuraaminen sen tapahtuessa ilahduttaa yllättävän paljon maailmassa, jossa suuri osa komediasisällöstä on valmiiksi hiottua ja läpeensä ylituotettua. Tämä prosessi antaa myös ohjelmalle tavattoman hauskan rosoisen tekstuurin (kiitos sen perinteisiä fantasiakonsepteja lähes vahingossa rikkovan maailman), jollaista ei helpolla löydy vastaavista podcasteista – ainakaan näin hauskalla sisällöllä varustettuna.
Hello from the Magic Tavernia kuunneltuaan tietää ainakin, millaista on vangita nuori neito lasiarkkuun ja huomata seuraavana päivänä hänen muuttuneen lautaselliseksi voisarvia.
Miikka Mononen on elokuvakriitikko.