Yleinen

Startup alkoi täydellisesti, mutta sitten…

24.4.2016 · Olli Sulopuisto

Kuuntele

Ilman Startup-podcastia ei olisi Jakso.fitä. This American Lifessä ja Planet Moneyssä – eli about kahdessa maailman parhaassa radio-ohjelmassa/podcastissa – työskennellyt Alex Blumberg sai idean: jos kerran aikoo perustaa podcasteja tuottavan yrityksen, eikö prosessista kannattaisi tehdä podcast?
Kannattihan se. Startupin ensimmäinen tuotantokausi on käsittämättömän kova. Se on hauska, myötähäpeällinen, voitonriemuinen ja opettavainen – luultavasti kokonaisuutena paras podcast-kausi, johon minä olen törmännyt. 14 jakson joukossa ei taida olla yhtään huonoa esitystä, ei yhtään täytejaksoa. (On myös mahdollista, että aika on ehtinyt kullata muistot.)
Se on erinomaista kuultavaa jokaiselle, joka on pohtinyt oman yrityksen perustamista, jota Yhdysvaltain startup-kulttuuri kiinnostaa tai joka sattuu tykkäämään hyvistä ohjelmista. Blumberg on narratiivisen asiaohjelman mestareita, mikä oli ilmeistä jo viimeistään vuonna 2008 ilmestyneen Yhdysvaltain talouskriisiä käsitelleen Giant Pool of Moneyn myötä.
Jummijammi että ensimmäisellä kaudella olikin monta hienoa hetkeä. Blumberg sössöttämässä ideaansa enkelisijoittaja Chris Saccalle mukamas työtehtävän varjolla, ravintolassa käyty äärimmäisen epämukava keskustelu perustettavan yhtiön omistusosuuksien jakamisesta ja ennen kaikkea sen debriefing puolisoiden kanssa illalla kotona. Eihän tällaista kamaa oltu kuultu missään.
Olenhan minä aiemminkin ihastunut podcasteihin, niin kuin edellä mainisemiini This American Lifeen tai Planet Moneyhin (tai vaikka Radiolabiin), mutta niiden kanssa tunne oli erilainen. Ne olivat kuitenkin kaikki jo vakiintuneita ohjelmia, sellaisia joita oli kehuttu eri puolilla internetiä ja joita oli helppo lähteä kuuntelemaan luottaviaisin mielin.
Startup puolestaan oli uusi tuttavuus. Se olisi voinut olla kamala, yhden ihmisen epämääräistä jorinaa siitä, millaista on perustaa uusi yritys. Kun se osoittautui loistavaksi ohjelmaksi, ilo oli sitäkin suurempi. Tuntui kuin olisi päässyt seuraamaan tapahtumia reaaliajassa, vaikka totta kai Blumberg oli nauhoittanut jokaista jaksoa varten ison läjän materiaalia ja leikannut sen huolella.
Myönnän myös, että mukana oli ripaus ”olin niiden ekalla keikalla” -henkeä, sillä pääsin vouhkaamaan Startupin hienoudesta monelle kaverilleni, jotka eivät vielä olleet kuulleet siitä.
Sitten Blumbergin firma perusti toisenkin podcastin eli Reply Allin, joka on huikean hyvä sekin. Ai että, kyllä se oli hienoa aikaa.
Tarkkaavainen lukija on huomannut, että puhun Startupin ensimmäisestä tuotantokaudesta. Siihen on hyvä syy, joka on ikävä kyllä aika mälsä. Tuntuu nimittäin siltä, että kun Startupin kakkos- ja kolmoskausia lähdettiin tekemään, Blumberg ja ohjelman uusi vetäjä Lisa Chow unohtivat sen, mikä teki ensimmäisestä tuotantokaudesta niin hienon. Tai no, todennäköisesti he tietävän asian, mutta eivät mahtaneet sille mitään.
Myöhemmissä jaksoissa kun on kuultu sinänsä ihan kiinnostavia tarinoita kasvuyritysten vaikeuksista ja voitoista, mutta henkilökohtaisuus puuttuu. Vaikka toimittaja olisi miten mennyt mikrofonin kanssa kyselemään haastateltavilta heidän fiiliksistään, hän on kuitenkin ulkopuolinen. Kun Alex Blumberg avautuu väsyneenä illalla siitä, ettei tiedä hittojakaan mitä on tekemässä, se kuulostaa vilpittömältä. Kai siinä on jotain itsensä alttiiksi asettamiseen liittyvää viehätystä. Voi sellaista haastattelussakin saavuttaa, mutta se on vieläkin vaikeampaa.
Ymmärrän hyvin, miksi podcast pivotoi kuten teki. Omasta firmasta ei saa lypsettyä traagista juttua loputtomiin, jos sijoittajarahaa tulee ovista ja ikkunoista, ja kukapa olisi halunnut heittää hukkaan Startupille kertyneen yleisön? Silti minusta tuntuu siltä, että jos olisin kuullut kakkos- ja kolmoskausien jaksoja jossain toisessa podcastissa (Entrepreneurship War Stories tai muuta tyhmää), olisin pitänyt niistä. Nyt ne jäävät auttamatta ensimmäisen kauden nerouden varjoon.
Mutta hienoa, että Startup on olemassa. Tulipahan perustettua tämä saitti ja aloitettua podcastaaminen uudestaan. Ihan hyvä saldo, mielestäni.

Kerro mielipiteesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *